Sivun näyttöjä yhteensä

2. helmikuuta 2011

Suomen paras kirjakauppa




Malcolm Gladwell kirjoittaa ”The New Yorkeriin”. Hän ottelee samassa sarjassa Nasim Talebin ja hänen mustien joutsentensa kanssa. Kieltäydyn sijoittelemasta näitä herroja, kun en ihan osaa. Euroopan mantereella on vertauskohtiakin niin vähän. Huolellisesti tutkittu, erinomaisesti kirjoitettu, sävytykseltään pikemmin luonnontieteelliseen kuin kirjalliseen perinteeseen kääntyvä essee…

En oikein tiedä, mitä mieltä Kari Enqvist ja Esko Valtaoja ovat kirjoistaan. Useimmiten se ei onnistu, kun tiedemies yrittää itse kirjoittaa käsitettävästi sivistyneille lukijoille. Kiukkuiset yrittäjät päätyvät joskus väittämään, ettei sivistyneitä lukijoita ole enää olemassa.

Maailman paras viihteellisen, populaarin tieteen kirjoittaja oli Martti Luther, Saksasta. Vähät minä siitä, ellette pidä hänen tieteenalaansa eli teologiaa tieteenä. Aikalaiset pitivät, ja heistä se oli kovin vaikeaa. Tieteellisyyttä ei tekstiltä vie, että esiteltävää aihetta ei ehkä ole olemassa. Jos tuollaisen ehdon asettaisi, siinä kaatuisivat samalla myös Newton ja Darwin, joita kuitenkin on pidetty etevinä kirjoittajina ja muutenkin aikaansaavina miehinä. Molempien ajatusrakennelmat on myöhemmin osoitettu riittämättömiksi.

Gladwell joka siis ei ole tiedemies, vaan kirjoittaja, oli kaivanut ”Outliers” –kirjaan erinomaisia esimerkkejä, joilla hän kuvitti askarruttavia ajatuksiaan. Toisesta hänen kirjastaan, ”What the Dog Saw” eli mitä koira näki, huvituin kovasti ”koirakuiskaajan” tarinasta. Kirjoittaja oli seuraillut tätä Cesar Millania ja hänen 47 koiraansa, joista osa oli paatuneita tappajia, ja oppinut paljon.

Olen vanhastaan tehnyt asiaa Piikkiön ABC-bensa-asemalle, joka on motarilta pohjoiseen Salon kohdalla. Sielläkin on epämääräinen kirjatori, jossa asioin ahkerasti. Ensimmäisenä silmiini osui Cesar Millanin kirja ”Koirakuiskaaja” (2010). Valpas lukija huomaa, että olen tietämätön hölmö. Useimmat ovat tienneet sen jo kauan. Tyyppi on tehnyt taidostaan bisneksen, ja hänen juttunsa näyttää pyörineen MTV3:lta.

Kuten tavallista, löysin pari kolme muuta, korvaamattoman arvokasta kirjaa, jotka olivat siellä poistomyynnissä helpotetuin hinnoin. Esimerkki monopolin turmiollisuudesta on tiekartat ja karttakirjat. Ne ovat kovin kalliita. Siksipä on ovelaa ostaa vuoden tai kahden takainen tiekartta esimerkiksi tuosta myymälästä. Sellainen ei maksa juuri mitään, ja aivan samalla tavalla kuin sähköisen ja printtimedian kamppailussa muutenkin myös tässä tarvitaan molemmat. Kun olen Hirvaskankaalla ja mietin, kävisinkö katselemassa paikkoja Saarijärvellä vai Keuruulla vai ajelisinko Jyväskylään kysymään, lähteekö Sakke notkumaan kartsalle, kyllä tiekartta on tarpeen verrattuna tähän käyttöön epähavainnolliseen navigaattoriin.

Miksi ylistän ämpärimyymälää vaikka tunnen New Yorkin ”Strandin”, Lontoon Foylesin ja erinäisiä muita huikeita kirjamyymälöitä, joista Pariisin Gibert Jeunea ei pidä halveksia, vaikka sen alakerta on täynnä roinaa?

Informaatioähkyä voivottavat eivät välttämättä ymmärrä, että informaation hallittavuus ja sen järjestäminen ovat samaa asiaa. Nykyisestä fysiikasta on koko joukko kirjoja. Jotkut, kuten vaikkapa Michio Kaku, Parallel Worlds. A Journey Through Creation, Higher Dimensions and the Future of the Cosmos, ovat oikeasti hyviä. Kirjoittaja on suodattanut ja sulattanut valtavan tietomäärän ja tarjoilee sen lukijalle kuin kolmen tähden keittiömestari.

Tiedättekö millainen hyönteinen on ”Icebug”. Nimi viittaisi jääkoppakuoriaiseen. Se ei ole hyönteinen, vaan tavaramerkki.

Sain vihjeen Untolta, jossa on pahasti kätevän miehen vikaa. Myymälä taisi olla nimeltään Intersport. Talvikenkien pohjissa on pirunmoiset nastat. En halunnut nastoitettuja kenkiä, koska sellaiset jalassa ei voi mennä viinakauppaan. En tosin käy viinakaupassa, mutta silti.

Näissä metallinastat painuvat kovalla alustalla, ulkona ja sisällä, melkein sisään kengän kitkaiseen kumiin. Somasti ne rapisevat. Viikon kuluessa olin lipannut kahdesti Dianapuiston kohdalla paikalla, jonka nimi ei ole Dianpuisto, vaan luultavasti Kolmikulma, arvovaltaisten karttojen mukaan. Kaaduin kuin Saksan keisarikunta 1918. Mustaa jäätä sulan näköisellä jalkakäytävällä.

Viimeksi tänään olin hoitamassa välttämättömiä ja kiireellisiä asioita ja voin vakuuttaa, että jalkakäytävillä ja etenkin suojateillä oli mielenkiintoisia muhkuroita, vettä, jäätä ja polannetta. Menin kuin häihin. Elämisen laatu nastakengillä koheni laakista noin 72 prosenttia.

18 kommenttia:

  1. Pohjanmaalla liukkaus-ongelmaan on fiksumpi ratkaisu. Sievin jalkineen uutuus-nastakengässä saa nastat piiloon, kun poikkeaa viinakauppaan tai rukoushuoneelle. Katso lisää linkistä: http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110155581
    Joo, kirppareilla ja muissa jäämistöissä löytyy sellaisia kirjoja, jotka ovat tulleet lahjoina miutta menneet saajansa maun ohi tai hilseen yli. Lähtee halvalla, klassikot ja finlandia-voittajat, joita ei tavallinen ihminen lue.

    VastaaPoista
  2. Miten sinne häihin mennään oikeaoppisesti?

    Olenkohan mennyt väärin?

    VastaaPoista
  3. Ad Toipila: - mielessänisaattoi olla "30-vuotisen sodan marssi", jonka sisältö ja eetos ovat pysyneet arvoituksina: "...me ratsuamme Nevan vuossa juotettihin, kuin häihin se ui yli Veikselinkin. Se kalpamme kostavan Reinille toi ja Tonavasta keisarin maljan se joi."

    Tästä lienee pääteltävä että häihin mennään kaviot paukkuen.

    VastaaPoista
  4. Malcolm Gladwellistä:

    http://www.nytimes.com/2009/11/15/books/review/Pinker-t.html

    VastaaPoista
  5. Saarijärvelle vai Keuruulle? Ilman muuta Saarijärvelle.

    VastaaPoista
  6. Kemppisen mainitsema amerikkalainen fyysikko Michio Kaku oli jokin aika sitten haastateltavana CNN:n uutiskanavalla Yellowstonen kansallispuiston alla "uinuvasta" supertulivuoresta. Se on taas osoittanut aktivoitumisen merkkejä - suuri purkaus oli viimeksi 600000 vuotta sitten. Maankuori on siellä tärissyt ja noussut laajalla alueella Wyomingissa useita senttejä viime vuosina.
    Jos iso purkaus, räjähdys tapahtuisi, kaksi kolmasosaa USA:sta jäisi tuhkan alle, ja koko maapallolle tulisi vuosiksi ydintalvi ilmakehän tuhkan ja purkauskaasujen seurauksena. Naispuolisella haastattelijalla oli aika säikähtänyt ilme, kun Kaku selitti tilannetta viileän rauhallisesti. Tarkemman tiedon puuttuessa kymmenien kilometrien syvyydessä kiehuvan sulan magman käyttäytymistä on vaikea ennustaa.

    VastaaPoista
  7. Kätevä ratkaisu liukkauteen: suutarilta saatavat joustavat mustakumiset venykkeet, joissa on oikeaoppisesti nastoja muutamia sekä kannassa että päkiässä. Nastat ovat vaihdettavat. Verrattoman halpaa verrattuna Icebugiin. Jopa kaltaiseni vanha kömpelys ja paksuhko kämmääjä saa venykkeet päälle ja pois seisten, jos on jokin tolppa josta kiinni ottaa. Ei tarvitse pelätä kaatumista ulkona eikä kopinoita viinakaupassa tai rapinoita ja vahtimestarin niskaotetta kirjaston lakkalattioilla.

    VastaaPoista
  8. Lauloin tuon pätkän merkkipäiväänsä juhlineelle Isännälle. Päälle joimme sen keisarin maljan.

    Suksia teroitellen Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. JK: "En oikein tiedä, mitä mieltä Kari Enqvist ja Esko Valtaoja ovat kirjoistaan."

    Perhana sentään, kun te lainoppineet osaatte muotoilla sanottavanne sofistikoituneesti (eli kierosti).

    Molempia herroja ahkerasti lukeneena ja molempia suuresti arvostavana rohkenen otaksua, että he ovat aika tyytyväisiä kirjoihinsa. Minustakin ne ovat hyviä, kestävät ihan kelvollisesti vertailun Kakuun ja kumppaneihin. Meillä on muitakin näitä syntyjä syviä taidolla popularisoivia, ollut jo kauan, Kustaanheimosta Maalampeen.

    Sitten on Laurikainen, joka sukelteli tieteen lisäksi uskon sameissa vesissä, kirkkautta etsimässä, Lutherin tavoin.

    On meillä uskostakin hyvin ansiokkaasti kirjoittavia, esimerkiksi Räisänen. Häntä lukiessa ihan nauttii. Myös vahingonilosta, sillä hän panee nämä uskon asiat aika kivasti järjestykseen.

    VastaaPoista
  10. Maan paras kirjakauppa on mielestäni Tyrvään Kirjakauppa, entisessä Satakunnan Vammalassa, nykyisessä Pirkanmaan hallintomaakunnan Sastamalassa. Maankuulu paikka, josta voi tehdä löytöjä alakerran Kirjakellarista.

    VastaaPoista
  11. "Jos iso purkaus, räjähdys tapahtuisi, kaksi kolmasosaa USA:sta jäisi tuhkan alle, ja koko maapallolle tulisi vuosiksi ydintalvi ilmakehän tuhkan ja purkauskaasujen seurauksena."

    Tarkoittaisiko tämä sitten maailmanloppua eli jäisikö eloon muita kuin torakoita?

    VastaaPoista
  12. Sanottu Lutherista tieteen popularisoijana oli jopa tämän blogin mittakaavassa poikkeuksellisen hyvä oivallus. Reformaatio oli hyvä osoitus siitä, miten (popularisoitukin) tiede synnyttää lukijassaan omakohtaisen, usein kiihkeän suhteen maailmaan. Teologiasta aikansa kulttuurissa heitti muistettavan herjan Brecht Galilein elämässä, jossa repliikissä päivitellään fysiikan harrastusta, kun sentään voisi keskittyä johonkin hyödylliseen, kuten teologiaan.

    Kun katekismuksia, ehkä niitä sanottiin treatiseiksi ja ensyklopedioiksi, alettiin vääntää useammilla aloilla, oltiin valistuksessa. Lajien synty ja Unien tulkinta loivat sitten parissa sadassa vuodessa modernin maailmankuvan.

    Postauksessa kierrettiin erikoisesti asiantemuksen ja kirjallisen tuotoksen syvyyksien suhdetta. Tositietäjä, saimme kuulla, ei osaisi kanavoida syvänteistään yhtä syvällisen vaikuttavaa kirjaa kuin toimittajan asenteella toimiva. Varmaan niin onkin. Täällä pariin kertaan linkattu tiedemiehen Gladwell-kritiikki on toisaalta terve muistutus siitä, mikä ero on olla asiantuntija ja vain haastatella asiantuntijaa. Minusta tähän sopii juuri vertaus kokonaisuuden kattavan kartan ja täsmäsuppean navigaattorin välillä. Jälkimmäisellä, pala kerrallaan asiaa kertovalla välineellä voisi esimerkiksi saada sen väärän käsityksen, että keikka Jyväskylään ja Keuruulle on varsin pitkä, eli saattaa erehtyä laskemaan ensin reitin Espoo-Jyväskylä ja sitten laskea siihen päälle Espoo-Keuruun. Kartalta näkee hyvin, että paikat ovatkin melko lähekkäin, ja voi helposti heittää vaikka ympyrän Tampereen kautta mennen ja Lahden kautta palaten. Vastaava ilmiön huomaa ihan oikessakin asioissa kun pintaa pitkin etenevä ei osaa suhteuttaa eikä nähdä yhteyksiä oikein. Brysonin At homesssa esimerkiksi alkoi vaivata astian, tässä kapean lähteistön, maku: kuinka jopa tulisijat esiteltiin anglo-saksien keksintöinä on se ihme, että esi-isämme täällä oikeasti kylmässä kuitenkin jotenkin sinnittelivät; ja jotakin kai ne Vestan neitsyetkin Roomassa puuhailivat.

    VastaaPoista
  13. Ad Rienzi: - sama tunne Brysonissa ja lisäksi lähteiden kapeos kielellisesti. Sama vika melkein kaikilla paitsi Norman Daviesilla. Uuneista minulla on edelleen se käsitys, että erittäin suuria innovatioita tuotti 1700-luvun Ruotsi. Sanotaan jopa, että pelleillä varustettu aakeliuuni oli kustavilaisen tyylin eli valoisuuden (suuret ikkunat) ja keveyden (materiaalit) välttämätön ehto.

    VastaaPoista
  14. Tietääkseni Suomessa käytetty peltivaippainen pönttöuuni on varaavien tulisijojen tähänastinen huippusaavutus sekä lämpötalouden että teknisen ja materiaaliteknisen toimivuuden osalta. Vastavirtaperiaate tuo hyvän hyötysuhteen ja rakenne on lämpöliikkeiden suhteen toimiva eikä halkea.

    AW

    VastaaPoista
  15. Missä on Jei Jei scripsit:

    entisessä Satakunnan Vammalassa, nykyisessä Pirkanmaan hallintomaakunnan Sastamalassa.

    Mihin se Vammala-niminen paikkakunta on kadonnut? Ei se mikään entinen ole vaan siellä se edelleen on. Sama koskee kaikkia vanhoja paikkakuntia Suomessa. Eivät ne paikkakunnat mihinkään katoa vaikka kuntia (typerä hallinnollinen yksikkö, joista pitäisi luopua) muutellaan.

    VastaaPoista
  16. Juuri tuohon navigointiin liittyen, ZorroGPS HD Suomi on erinomainen käyttää iPadissa. 30 päivän ilmainen kokeilu.

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi,

    Vammala on paikkakuntana kadonnut. Syynä on se, että Vammala oli kuntana luonteeltaan keinotekoinen. Se oli Tyrvään pitäjästä erotettu kauppala, johon myöhemmin liitettiin Karkku ja alkuperäinen emäpitäjä Tyrvää. Koska emäpitäjän keskustaajama on sama kuin Vammalan keskusta, identifioituvat entiset vammalalaiset joko tyrvääläisiksi, karkkulaisiksi tai suodenniemeläisiksi. Asiaa kuvaa lause: "Vammalan rautatieasema sijaitsee Sastamalan Tyrväällä."

    VastaaPoista
  18. Ja lisää löylyä:

    http://xkcd.com/863/

    VastaaPoista