Sähköinen jäämistö

Tietosuojavaltuutettu on oikeassa. Hän yleensä on. Omissa korvissani erinäiset valtuutetut eli virkamiehet eivät ole kauttaaltaan vakuuttavia. Reijo Aarnio on.

Hän sanoi tänään julkisesti, ettei kenelläkään tunnu olevan selvää käsitystä, miten ”sähköiseen jäämistöön” on suhtauduttava.

Mainostan tulevaa kirjaani ”Informaatio-oikeus”. Siinä ei esitetä selvää käsitystä asiasta, mutta kylläkin kanta. Kun tuo kirja on tarkoitettu käytäntöön, asiaa ei siinä kehitellä.

Kirjoitan tähän lyhyesti asian, jota harva juristi ymmärtää.

Tekijänoikeuden ja patenttioikeuden raunioitumisesta ei ole oikeastaan eriäviä mielipiteitä, ja tietosuojan hajanaisuudesta ja sekavuudesta ollaan aika yksimielisiä.

Väitän tietäväni syyn. Alkuun päästiin ja toimeen tultiin juristien perinteisin keinoin eli keksimällä muutamia termejä ja antamalla eräille toisille uusia merkityksiä.

Kun puhutaan tiedosta tai tiedotuksesta, sanotaan usein ”informaatio”. Kysytään, miten kuolleen sähköpostitili ja Facebook voidaan lakkauttaa. Sitä kysyttiin minulta viimeksi pari päivää sitten.

Toisin kuin kaikki muut kollegani olen sitä mieltä, että ”informaatio” on oikeastaan kvantitatiivinen käsite. Se toimii mainiosti Shannonin sille antamassa matemaattisessa muodossa. Se tarkoittaa informaatioteoriana lähinnä viestin eli signaalin perille menemisen todennäköisyyttä. Epätodennäköisyyden nimitys Shannonilla on entropia. Siten myös viestin turmeltuminen on entropiaa eli epäjärjestyksen lisääntymistä.

Juristien perinteinen ajatus on, että tietoa ei voi omistaa, koska se ei ole aineellista. Itse olen lukemattomia kertoja julistanut, että tekijänoikeuden loukkaamisen rinnastaminen varkauteen on käsitteellinen erehdys. Sähköäkään ei voi varastaa. Jos hankkii kavaluudella sähköä maksamatta siitä, saa tuomion ehkä petoksesta.

Fyysisen esineen – myös maan – hallinta on suojattu. Omistajan ei tarvitse vedota omistusoikeuteensa. Vetoaminen hallintaan riittää. Immateriaalioikeudessa ei ole hallintaan, koska ei ole, mitä hallita. - Olen kirjoittanut tästä aiheesta artikkelin johonkin juhlakirjaan.

Nyt on pää vetävän kädessä ja lainsäätäjän ja tuomioistuinten on tunnustettava, että aineen ja energian käsitteellinen ero katosi lopullisesti noin sata vuotta sitten. En ehdota, että Einsteinista leivottaisiin juristi. Ehdotan että tunnustettaisiin tosiasiat. Sähköinen viestintä on energian siirtämistä – sähköisiä pulsseja, joita sanotaan biteiksi. Tunnetaan myös kemiallinen viestintä, jota ihmisen hermosto ja solut käyttävät etevästi – itse asiassa myös eräät emäkset, aminohapot ja proteiinit. Sekin on ”sähköistä”, usein elektronien tai niiden varauksen vaihtamista.

Ero sähköisen henkilötiedon ja paperille tulostetun henkilökortin välillä on yhtä keinotekoinen kuin se ajatus, että viinapullon varastanutta rangaistaisiin erikseen etyylialkoholin C2H5OH ja veden H2O varastamisesta – nehän voidaan erottaa toisistaan vaivattomasti.

Joka varastaa matkapuhelimeni, vie myös puhelinmuistioni ja kalenterini. Vaadin vahingonkorvausta myös niistä! Ne ovat minulle hiukan arvokkaampia kuin puhelinkoje. Nykyinen laki ja käytäntö eivät tällaista tunnusta.

Informaation erikoisuudeksi sanotaan sen teoreettisesti lähes ääretöntä monistettavuutta. Tekstiviesti, jonka lähetän, menee melkein yhtä nopeasti sadalle vastaanottajalle kuin yhdelle, eikä sen lähettäminen ole minulta pois.

Ennen kauppalaki erotti toisistaan lajiesineet (ruis) ja erityisesineet (vaatturin tekemä puku). Jyvän yksilöllisyyttä ei tutkittu. Jos oli luvattu toimittaa kymmenen kappaa jyviä, kukaan ei kysynyt, mitä jyviä. Riitti että ne olivat oikeaa lajia ja tavanomaista laatua.

Sähköinen ongelma ei siis ole uusi, vaan vanha. – Jos elinpäiviä riittää, yritän julkaista tästä asiasta teoreettisen esityksen ja jäädä toisten muistiin ”kvantitatiivisen oikeustieteen” edustajana.

Eli kaikki joka on ”kynästäni” (tietokoneestani) lähtöisin, periytyy jälkeläisilleni. Myös sähköpostit ja oikeus määrätä Facebook-tilistä.