Kuolet jos kerrot… II

Tutkimus ja elektroniikka tuli 50-luvulla Kaliforniasta, nimenomaan Stanfordista. Kysymys oli signaalinkäsittelystä, joka on tietotekniikan kivijalka. Ilmavoimia suuresti miellyttänyt Stanfordin sovellus oli ”hyppivää aallonpituutta” seuraava jammeri, jonka turvin tehtiin ahkerasti vakoilulentoja Neuvostoliiton alueelle Itämeren yli tai Japanin suunnalta.

Princeton ja Berkeley ja ennen kaikkea Euroopasta paenneet juutalaissyntyiset fyysikot tuottivat Manhattan-projektiin, siis atomipommiin. Ensimmäinen hiukkaskiihdytin oli käynnistynyt Berkeleyssä (Lawrence Labs) jo ennen sotia, ja säteilevä ydinjäte on kuulemma edelleen meressä lähellä Golden Gate –siltaa. CalTec (Los Angeles) oli toinen hautomo, ja mukana olleelta kuulemani mukaan USC (University of Southern California) hoiti Apollo 11:n viestiyhteydet. Kuulemma radioyhteyden säilyttäminen kuun taakse oli vaikeaa.

Neuvostoliiton suuri menestys, Sputnik, osoittautui kaksiteräiseksi miekaksi. Sekä poliittinen että sotilaallinen taho oli pitänyt Neuvostoliiton mahdollisuuksia saada aikaan rankaa tekniikkaa olemattomina. Kun satelliitti sitten onnistui, silloin oli toinen ääni atomikellossa.

Ehkä se oli yhteensattuma, että uuden teknologian yhtiöiden kaikkien aikojen ensimmäinen julkinen osakeanti oli järjestetty 1957. Heti perään oikeat rahamiehet, Rockefelleristä alkaen, alkoivat sijoittaa omia rahojaan pikkuyhtiöihin. Riskisijoittaminen – venture capital – kehittyi nopeasti.

Toisaalla siis oli maailman mahtavin tutkimuslaitos, Bell Labs, erittäin suuri AT&T ja Sputnikin jälkeen avokätinen liittovaltion ja sotavoimien rahoitus halukkaille. Mielenkiintoinen virasto oli ARPA, Advanced Research Projects Agency, vuodesta 1972 DARPA (Defensive). Tuon porukan yksi toimeksianto oli tutkia ydinaseiskun eli megapulssin vaikutuksia viestiyhteyksiin, joka johti tutkijoiden ajatukset hajautettuihin järjestelmiin.

Kun Arpanet oli hahmolla, sotilaat menettivät mielenkiintonsa ja sanoivat yliopistoille, että tekevät mitä tykkäävät. Nämä tekivät työtä käskettyä, ja tulos oli nimeltään Internet. Tapasin kerran UCLA:ssa professori Kleinrockin, joka kirjoitti pakettikytkennän speksit ja otti ensimmäiset yhteydet Kaliforniassa. Tämäkin historiallinen käänne toteutui ikään kuin vahingossa.

Tyypillinen armeijan alihankkija oli Fairchild, joka valmisti transistoreita. Tarina uskollisuudesta ja petoksista on pitkä ja kirjava. Fairchildin suuruuden aikaa kesti vain kymmenen vuotta, ja 1968 aloitti Intel. Kuvassa oli mukana Fairchildin entinen myyntimies Mike Markkula, suomalainen ja Suomen vähiten tunnettu tietotekniikan uranuurtaja, joka oli rahoittamassa bisnesenkelinä Jobsin ja Wozniakin Applen perustamista. Markkula ei ole kiinnostunut turisteista, kuulin.

Yksi haarake yksityisten investoijien, valtion virastojen ja puolustusvoimien rahoittamasta vilinästä Piilaaksossa oli PC, suomeksi kai nykyisin lähinnä ”tietokone”. Sillä ei ollut enää suoranaista yhteyttä sotaisiin toimiin, koska armeija tyytyi tiedustelutoiminnassa suuriin koneisiin. Ensimmäinen PC myytiin rakennussarjana (Radio Shack). Ja kuten melkein kaikki tietävät, tulevan Microsoftin käyttöjärjestelmä, tämä MS-DOS, hankittiin kolmikymppiseltä insinööriltä, väitteen mukaan 50 000 dollarin kertakorvauksella.

Kiertelin yli kymmenen vuotta sitten ihmettelemässä Los Angelesin seudun lentokenttiä ja paikkoja, joissa olivat sijainneet Douglasin ja Lockheedin lentokonetehtaat. Myös Howard Hughes oli puuhannut kaupungissa näidenkin asioiden kanssa.

Lockheed sijoitti ohjustuotantonsa Piilaaksoon ja hankki tarvittavan asiantuntemuksen Stanfordista. Ainakin vuonna 1996 ällistelin Friscossa satamassa kaikkien nähtävänä kelluvaa stealth- eli häivealusta. Teknologia on kehitetty Kaliforniassa (Palmdale). Kehittäjiä ei tarvitse kauan arvailla.

Suomalaiset alkoivat tehdä laajemmin väitöskirjoja ja tutkimustyötä Stanfordissa 1970-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä runsaammin. Poliittinen historiamme ei tunne eivätkä suomettumisesta keskustelevat tiedä, mikä rooli oli perustutkimuksella Suomen Yhdysvaltojen suhteissa. Kunhan nyt mainitsen, että amerikkalaisen hajasijoittamisen periaatteen mukaan ei varmasti ollut hullumpaa, että matkapuhelintuotanto roihahti 1990-luvulla Japanissa, Etelä-Koreassa, Ruotsissa ja Suomessa.