Sivun näyttöjä yhteensä

17. marraskuuta 2009

Kuu ja kuollut



Katselin vähän laajemminkin verkosta ilmenevää. En siis tullut korostaneeksi, että eilinen Yrjö Jylhän ”Häätanhun” raju teema on äärimmäisen tunnettu ja kansainvälinen. Jylhä vain on löytänyt sille hienon, iskevän muodon.

”Kuollut sulhanen” ja kuollut morsian löytyvät jopa asuina ja esineinä Yhdysvaltain Halloween-perinteenstä, joka tunnetusti on vahvasti kallellaan Meksikon pyhäinpäivän eli kuolleiden tai kuoleman päivän perinteeseen.

Nähdäkseni tarina on johdettavissa Orfeuksesta asti – runoilija lähtee hakemaan kuollutta vaimoaan manalasta. Sen eri muunnelmat ovat kirjallisen perinteen keskeisintä ainesta ja tunnetaan eri versioina kaikkialla. Puoli vuosisataa sitten Marjatta ja Martti Pokela lauloivat usein radiossa, miten yksi haamu oli Marjaanan ovella ja se hilijalleen kolokutti… Se oli kuollut sulho se. Jopa Suuri Toivelaulukirja 1, josta laulu löytyy, mainitsee aiheen kansainväliseksi ja suomalaisen version kansanballadiksi, joita suosittiin runsaat sata vuotta sitten. Sävelmä on hyvä.

Kuuluisa suomalainen versio on sulhanen, joka tulee noutamaan morsianta, sieppaa rekeen ja hetken ajettua sanoo:

”Kuu paistaa heliästi,
kuollut ajaa keviästi –
etkö piikainen pelkää?”

Ja ajaa hautausmaalle, avoimeen hautaan. Loppu.

En taaskaan välitä haeskella, mutta sanoisin että tästä tarinasta on yksi tai useampia versioita kauhutarinoiden kotimaisessa klassikossa, Lauri Simonsuuren paksussa kirjassa ”Myytillisiä tarinoita”. Sitä muuten ei pidä antaa lapsille. Ainakin minä näen edelleen joskus pahoja unia homeisesta kirkkokansasta ynnä muusta luettuani sen aivan liian nuorena.

Näissä SKS:n takaa löytyvissä tarinoissa on kyllä toisaalta mahtavaa aineistoa. Kuten se paholaiselle luvattu poika, jonka pappi pelasti pitämällä häntä yön alttarilla. Poikaa oli varoitettu paholaisen juonista ja niinpä hän ei erehtynyt, kun piru kapusi pimeässä kirkossa saarnastuoliin ja oikeaa pappia jäljitellen veisasi väärin. Kun virsi menee ”Jeesuksen muisto ihana”, piru veisasi ”Suksen luisto ihana”.

Helposti löytyvä johdatus näihin asioihin on Eija Timosen ”Kuu paistaa, kuollut ajaa – aavetarinoita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1984).

Vaikeasti käsille saatavan Aarne – Thompsonin tarinatyyppien morfologian (Antti Aarne, The Types of the Folktale: A Classification and Bibliography, The Finnish Academy of Science and Letters, Helsinki, 1961. ISBN 951-41-0132-4) on suureksi osaksi nyt korvannut Ashlimanin erittäin laaja Folk Tales, joka löytyy Internetistä.

Tarinatyyppien tutkimus on hyvä ja kunniallinen kansanrunouden tutkimuksen ala, jossa salaperäisesti yleissivistyksestä puuttuva Antti Aarne (1867-1925) oli lopulta Helsingin yliopiston kansanrunouden tutkimuksen ylimääräinen professori. Tai tiedän kyllä, miksi hän suurtyöstään huolimatta on niin vähän tunnettu. Vladimir Propp ja kumppanit tulivat 1920-luvulla uudenlaisten teorioiden kanssa peliin, ja Aarnen morfologia arvioitiin vanhentuneeksi. Silti se elää edelleen. Tuo on virallisempi selitys.

Epävirallisempi selitys on suomen kielen ja folkloristiikan akateeminen perinne, joka vetää reippaasti vertoja jopa Simonsuuren hirveimmille kauhukertomuksille. Yksi tarinan päähenkilöistä on Emil Nestor Setälä. Ja eipä tuo Martti Haaviokaan ollut mikään kiltti mies.

Sääli että Matti Kuusi oli niin hieno mies, että hänenkin runsaat ja lukijan runsaasti palkitsevat muistelmaesseensä sivuavat näitä arkoja asioita vain silloin tällöin ja ohimennen. Ja tiedemiehenä Kuusi pysytteli turvallisella puolella, etenkin sananparsissa.

Nyt olen puhunut itseni pisteeseen, jossa on pakko toistaa ennen sanomani – Matti Kuusi, jonka A. Ehrnrooth luultavasti piti hengissä Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella eräänlaisena Vänrikki Stoolina itselleen, kirjoitti hyviä sotarunoja, mutta viisaana miehenä ei koskaan ylistystä JR 7:n sankareille. Vihje: Aake Jermon ”Siiranmäen miehet ”on Kuusen tarkastama ja editoima ja siksi erittäin hyvä sotakirja. Jermo yritti jatkaa omin nokin Äyräpäästä, mutta tulos ei ollut kaksinen. – Rykmentin sotapäiväkirja on eräässä kaivossa Neuvostoliitossa.

Kun puhuin hänen kanssaan – valitettavan vähiin se jäi – sain vaikutelman, ettei hän ollut erikoisen halukas keskustelemaan ”Runon ja raudan kirjasta”, jonka hän julkaisi AKS:lle omistettuna 30-luvulla, eikä myöskään sodan jälkeen ilmestyneestä kokoelmastaan ”Routa liikkuu”.

Luulen ettei hän halunnut Jylhän, Haavion eikä Koskenniemen seuraan. Hän ei halunnut esiintyä runoilijana. Osaan ulkoa suurimman osan noista kahdesta kirjasta. Kunnioitan Kuusta. Kun hänen runojaan ei löydy mainittavasti edes antologioista, panen tähän muistista vain pienen näytteen:

”Tiesimme muka / leikistä kuka / selvisi ehjin nahoin. / Petyimme pahoin. // Ei entisellään / lie keho kellään / sielukin sikin sokin, / rempalla jokin. // Paista ei kauas / kainalosauvas, / silti sun kenkäs kolkkaa / outoa polkkaa. // Lohtuna sull’ on / suudelma pullon, / suudelma, johon turrut. / Valveilla murrut.”

18 kommenttia:

  1. TOSI HYVA

    Jukka K:lla on nyt erityisen 'valaistuneita' paivia. Eilen ja tyanaan erityisen hienot kirjoitukset. Kiitos.

    Sotapaivakirjoista kysymys: Onko seka JR 7 etta 2 D sotapaivakirjat Punnuksen seudun kaivoissa. Vaiko aivan samassa kaivossa?
    2 D:n saatavilla oleva sotapaivakirjahan on Topi Torman jalkikateen tekema, mutta sen alkuperaisen kohtaloa en nyt satu muistamaan.

    VastaaPoista
  2. Siteerataan sitten lisää (ulkomuistista):

    "Vanhuuttansa vetistyen,
    litistyen latistuen,
    runo kuolee kumminkin.
    Tokko rujompi voi olla
    runon surma roviolla
    liekein mustansinisin."

    VastaaPoista
  3. KARTTA

    Kartassa nakyy Vehmainen ja Saarenmaa. Mutta eipa taida olla Manselaisen Vehmainen? Lieneeko Pohojanmaalta?

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi: - Karttanimi Siiranmäki. Klikkaa kuva suuremmaksi. Suomnalainen topografikartta 1938.

    Vankileiriä, jolla Kalle Päätalo oli vartijana 1943-1944 ei ole esitetty, mutta sen paikka on helppo löytää.

    VastaaPoista
  5. Eikö se ollut niinpäin, että Jermon kirja Siiranmäestä perustui Matti Kuusen päiväkirjaan, johon tämä oli tuoreeltaan purkanut tuntonsa? Sitten Kuusi unohti kirjoitelman niin tykkänään ettei edes muistanut kirjoittaneensa.

    VastaaPoista
  6. Jep, kirjoitin kuusta ja kuolleesta noin viikko sitten ja vastauksia tuli muutama. Kaksi kommentoijaa oli ollut kuuntelemassa Matti Kuusen luentoja, ja Kuusi oli maininnut muutaman variaation (kansan)runosta.

    Tuo murreasu omassa variaatiossasi viittaa Keskipohjanmaahan. Minä olen kuullut runon joskus joko Sukevalla tai Vimpelissä. Pikkukersana.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoisia tietoja. Niin, ilman muuta SS-viikinkimme kuvittelivat olevansa jääkärien perillisiä. Olihan ex appeni oma appikin Kekkosen kaverina Kajaanin sissipataljoonassa - ja kuva oli kunniapaikalla kirjahyllyssä, suomenkielisen Mein Kampfin vieressä.

    Vai ei Haavio ollutkaan kiltti mies... Harmittaa, kun on niin paljon lukematta.

    Matti Kuuselta en osaa ulkomuistista kuin tämän Karun nekrologin:

    Hajamielin metsässä harhaten
    meni miinaan pastori Miettinen.

    Kun kuusen oksilta koottiin hän,
    sotamiesten kuulimme hymähtävän:

    - Eli ikänsä maasta irrallaan.
    Nous kuusen oksalle kuollessaan.

    VastaaPoista
  8. Kiintoisaa, kartasta juolahti mieleeni juuri näkemäni kirjauutuus, Valde Hämäläisen Siiranmäen päiväkirja 1941-44. Sen takakannessa taisi olla sama kartta, Hämäläisen omilla merkinnöillä höystettynä.

    VastaaPoista
  9. Pää-Kallen alter ego matkasi kirjassa 'Nälkämäki' Hennalasta Siiranmäkeen jo 4.6.42. Marskin syntymäpäiväkonjakki jäi talous-au:lta saamatta.

    VastaaPoista
  10. Ja kiitos Kemppiselle kartasta! itse olen etsinyt Siiranmäkeä Earth Googlen avulla, mutta Kannaksen paikannimet ovat siellä yksinomaan venäjäksi. Olisiko se Kirovskoye, Kivennavalta (Pervomajskoye)luoteeseen?

    VastaaPoista
  11. KARTTA
    No loytyyhan siita hyvin se Seppalan talon nimi ja Kylmaoja. Paljon on taloja maella ollut--vaan ei ole enaa.

    VastaaPoista
  12. TAAKANKANTAJA

    Siiranmaki ja JR 7... namahan kuuluvat yhteen. Kuitenkin on hyva muistaa, etta 2 D:n se toinen rykmentti ( JR 49 ) kantoi isomman taakan tasta puna-armeijan pidattelysta noina kriittisina paivina 9-16.6.1944.

    Sankarivainajat tiedoston mukaan 9-16.6.1944 kaatui JR 7:sta 184 miesta, kun JR 49:sta kaatui 209.
    Taisteluvaiheen kovuutta arvioidaan kaatuneitten maaralla, niin teki Marskikin. -- Kuulemani mukaan Mikkeliin ehostettava perinnehuone pitaa hyvin tarkasti huolen siita, etta myos JR 49 pysyy kunnolla esilla "Ehrnrootin JR 7:n" rinnalla.

    VastaaPoista
  13. K:
    ... Yrjö Jylhän ”Häätanhun” raju teema on äärimmäisen tunnettu ja kansainvälinen.
    Varsinaisesti Goethe Nuoren Wertherin kärsimykset, 1774, välittömän vaikutuksen rajuudessaan oli omaa luokkaansa, ja jos kohta, egoistisen itsemurhan kuvauksena uusi ilmiö Euroopassa. Se heijasti myös uuden kirjapainotekniikan voimaa massaviestinnässä. Meemi, itsemurha-aalto oli tilastollisesti merkitsevä.

    VastaaPoista
  14. Nuoret pitävät minua yli viiskymppistä äijää tyhmänä pellenä, kun kerron heille mitä Ehrnrootille tuolla tapahtui. Enhän minä ymmärrä mitä tapahtuu, kun tollanen määrä kranuja sattuu kohdalle. Siitä kuulemma ihminen kuolee.

    VastaaPoista
  15. Ihminen ja kohtalo on kuin kuu, sen valo tai varjo riippuu meidän sijainnistamme suhteessa siihen, ei siitä elääkö se vai on kuollut.

    Taide ja rakkaus on kuin aurinko, sen paiste riippuu siitä, elääkö se vai on kuollut, ei meidän sijainnistamme suhteessa siihen; vaikka olisimme pitkäänkin siihen nähden varjossa.

    Itsemurha on halua valosta varjoon tai rakkaudesta kohtaloonsa. Hetkellinen on muutos, pysyvä tulos.

    VastaaPoista
  16. "Nuori alikersantti makailee kerrossängyn alapetillä, takaraivo tyynylle taivistettujen kourien kämmenkupissa."

    Ja lueskelee seinään ja yläpetin alle kirjoitettua:

    "Tämä poika lähtee nyt kaupungille ja hakee kuppasen huoran, niin pääsee sairaalaan. 9.3.1942. Kotkan Karju."

    Johon vastaa näin:

    "Elä uhmaile! Ei ole herkkua, sillä tulin juuri 29.5.1942 sieltä. Todistaa 2.6.1942 Kairan poika."

    VastaaPoista
  17. Aikoinaan Jylhän runoja oppikouluissa kävi lausumssa joku.

    Sitten kävikin ilmi, että lausuja oli ns. vasenkätinen. Mutta vasenkätisyys silloisen Suomen kielen opettajani maailmassa haitannut yhtään eikä mitään.

    VastaaPoista