Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
20. marraskuuta 2009
Kiistettävyydestä
Eilen oli puhe valehtelemisesta, tänään vaikenemisesta.
Vaikenemalla valehteleminen on keskeinen kohta erilaisissa valan kaavoissa. ”Siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.”
Tämän takia käytännössä esittää suurta osaa käsite, joka on vailla selvää suomenkielistä nimitystä, deniability. Kiistettävyys on likimääräinen käännös.
Haluatko todella tietää? Kysymyksen kuulee silloin tällöin. Haluatko todella tietää, oletko ottolapsi? Itse en ole. Synnyin kotona ja esteettömiä todistajia oli lähihuoneissa runsaasti saapuvilla kätilö Rauha Lehtosen lisäksi.
Tuollaisen kysymyksen takana on moraalinen ja psykologinen arvoitus. Väittäisin, että on tilanteita, joissa on oikein ja onnellista jäädä tietämättömäksi.
Joku hakee kiihkeästi virkaa, johon luuleekin pääsevänsä, mutta hanke kaatuu. Myöhemmin haave toteutuu. Eikö ehkä ole parempi säästyä tiedolta, että projektin torppasi nykyinen kollega NN?
Henkilöhistorioissakin tehdään usein se virhe, että uskotellaan ihmisen pysyvän pohjimmaltaan samana vuosikymmenestä toiseen. Ei se pidä paikkansa. Toisista tulee parempia, toisista huonompia, kolmansista erilaisia.
Jos korkeassa asemassa olevalla poliitikolla – ajatellaan esimerkiksi presidentti Obamaa – on erittäin hyviä avustajia, nämä eivät kerro korkealle esimiehelleen kaikkea, mitä tämä keksii kysyä. He toisin sanoen saattavat valehdella, ainakin vaikenemalla.
Tästä on se etu, että korkea esimies voi jakaa täysin rehellisesti esiin tulevasta asiasta virheellistä tietoa esimerkiksi toisille valtion päämiehille. Valehteleminen on vaikea taito, ja siitä kiinni jääminen voi olla tuhoisaa.
Tällainen ”kiistettävyyden” vaaliminen on myös äärimmäisen vaarallista. Tiettävästi kaamea J. Edgar Hoover, FBI:n pitkäaikainen johtaja, käytti juuri tätä perustelua, jos jollakulla oli otsaa kysyä, miksi presidentille ei esimerkiksi ollut kerrottu, että Washingtonissa harjoitettiin 1960-luvulle tultaessa salakuuntelua enemmän ja taitavammin kuin Moskovassa.
Tuloksena oli salainen tyrannia eli kuten sanotaan ”valtio valtiossa” monine korruptioilmiöineen.
Ei ole ihme, että kun Stalinin käsitettiin todella kuolleen Kremlin makuuhuoneeseensa, monelle tuli kiire. Miten salaisen poliisin ynnä muiden elinten (NKVD) päällikkö Lavrenti Berija (kuvassa yhdessä korkean esimiehensä kanssa) lopulta kuoli, on jäänyt hiukan epäselväksi. Joka tapauksessa hänet todettiin pikaisesti kansanviholliseksi, kapitalistien agentiksi, terroristiksi (!) ynnä muuta ja teloitettiin.
Liikkeenjohdon oppaissa saisi kiinnittää enemmän huomiota havaintoesimerkkeihin esimerkiksi siitä, miten säilyttää henkensä korkean esimiehen suosiossa. Asiaa selvittelivät jo roomalaiset historiankirjoittajat, mutta keinoa ei ole toistaiseksi löydetty. Salainen tieto voi olla erittäin hyödyllistä – esimerkiksi paikkansa pitämätön väite Himmlerin juutalaisuudesta – mutta se voi olla myös tappavaa.
Suomessa poliitikkojen perinteenä on valehdella reippaasti. J.K. Paasikivi oli tämänkin asian suvereeni mestari. Hän jätti jälkeensä todisteet – puheita ja julkilausumia yhteen suuntaan ja päiväkirjamerkintöjä toiseen
Mauno Koivisto kehitti hienon tekniikan. Hän vastasi kysymyksiin niin perinpohjaisesti, ettei kukaan ymmärtänyt. Esko Aho hallitsee televisiotekniikan. Hän katsoa nakittaa kameraan säteillen vilpittömyyttä ja vastaa mihin tahansa kysymykseen asian vierestä. ”Onko hallitus tietoinen nakkimakkaran hinnasta?” ”Kyllä, hallitus on seurannut asiaa erikoisen täsmällisesti, koska nakkimakkaraongelma on monessakin suhteessa samanlainen kuin keskustapuolueen voimakkaasti ajama…(mitä tahansa).”
”Plausible deniability” eli ”perusteltu kiistettävyys” on todellisuudessa erittäin mielenkiintoinen käsite – tietotekniikassa. On mahdollista käyttää useita salakirjoitusavaimia, joita vailla kryptattu teksti ei aukea. Siten yhden avaimen haltijaa on turha kiduttaa, eikä kiduttaja tiedä eikä kykene selvittämään, montako avainta on todellisuudessa olemassa.
Kirjakaupastä löytyy aivan loistava Zürichin Teknillisen korkeakoulun tietojenkäsittelytieteen didaktiikan professorin Juraj Hromkovicin teos ”Alogithmic Adventures. From Knowledge to Magic”. Sen kryptografiaa koskeva jakso sisältää perustiedot – laajemmin kuin Wikipedian artikkeli ”Plausible deniability”. (Kysyin: Hromkovic on todella kova tekijä.)
Tuon kirjan innoittamani olen ajatellut hankkia huoneeseeni muovikyltin ”Hotelli Hilbert”. Kirjassa kerrotaan tuosta hotellista, jossa on äärettömän monta huonetta ja jonka eteen pysäköi bussi, jossa on äärettömän monta matkustajaa…
(Murtamaton salakirjoitus on tietysti olemassa – kun avain on yhtä pitkä kuin viesti. Lähettäjä voi turvallisesti väittää, ettei salattua viestiä ole tai että syötiksi salattu teksti oli se oikea.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Liikkeenjohdon oppaissa voisi mainita Tariq Azizin. Hän säilytti henkensä Saddamin kupeessa siksi, että oli alkujaan kristitty. Hänestä ei ollut vallankaappaajaan uhkaa, koska muslimivaltio ei hyväksyisi kristittyä johtajaa. Mieletön kuvio!
VastaaPoistaAnekdootin mukaan Berijalla oli teloitettaessa niin äänekästä asiaa, että paikalla ollut kenraali työnsi hänen suuhunsa tohvelin ennen NKVD:n parhaiden perinteiden mukaista niskalaukausta.
VastaaPoistaNyt meillä on Romppu pressana. Asialliset hommat hoituu, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Ainakin Sveitsissä. He eivät välitä keskushallinnosta, kunhan ei puutu kansalaisten ja kantonien asioihin.
VastaaPoistaMeillä on suuren Johtajan kaipuu. Kuninkailta peritty tapa? Tarja Halonen kävi eilen Tammisaaressa sairaalan synnytysosastossa, joka suljetaan keväällä. Päätös on syntynyt kunnallisen demokratian sääntöjen mukaan.
JK: "...miten säilyttää henkensä korkean esimiehen suosiossa."
VastaaPoistaTämä on tärkeä taito. Vähäisemmässä mittakaavassa sitä tarvitaan todellakin missä tahansa organisaatiossa - vaikkapa miten säilyttää itsekunnioituksensa ja esimiehen suosion yhtä aikaa.
Olen todennut, että henkilöpalvonta on ihmislajin geneettinen ominaisuus. Varmaankin samaa perua kuin nämä kuuluisat nokkimisjärjestys-teoreemat, joiden tieteellisestä pätevyydestä on tosin ole ihan varma. Mutta onhan simpanssilaumassakin kuri ja järjestys.
Kokemuksieni mukaan - ja viittaan myös JK:n kertomuksiin oikeusinstituutioiden käytäviltä - missä tahansa organisaatiossa sikiää itsessään johtajien pelko ja palvonta.
"Kulmahuoneen" mielialoja kuulostellaan korva tarkkana ja sovitetaan omia asenteita sen mukaan. Mikä tahansa riittävän ison pomon esittämä typeryys on loistava idea. Mikä tahansa johtajan asenteellisuus on selvänäköisen järkevyyden osoitus. Mikä tahansa latteus on nerokas itsestäänselvyys.
Tottahan toki suoraan puhujiakin on. Heidän kohtaloaan ei kai tarvitse kenellekään selittää?
Toinen hyvä kirja tietoturva-aiheesta on amerikkalaisen Bruce Schneierin Secrets and Lies - siitä merkittävä, että jannu oli keskeisesti mukana 1990-luvulla myymässä ideaa "täydellisestä" tietoturvasta internet-maailmassa. Sitten hän oppi, ettei puhdas matematiikka siirry sellaisenaan käytäntöön. Verkot ovat täynnä turva-aukkoja, ja tekniikka pettää väistämättä - pankkitilejä tyhjenee, ihmisiä kuolee. Paras mihin pystytään on tilanteen pitäminen siedettävänä, kuten maantieliikenteessäkin.
VastaaPoistaHänellä on myös mainio havaintoesimerkki siitä, mihin turvallisuus aina kaatuu, siis ihmisiin. Hyvä salasana on tunnetusti tyyppiä 76hj23n72. Nyt jos ihminen saa itse valita salasanan, hän valitsee huonon: "kissa". Mutta jos käyttäjä pakotetaan valitsemaan hyvä salasana, hän kirjoittaa sen keltaiselle muistilapulle ja liimaa monitorin reunaan. Joka tapauksessa salasanan saa yleensä selville soittamalla ja kysymällä.
Seymour Hershin mukaan 60-luvulla Yhdysvaltain suurlähetystössä Tel Avivissa oli virkaintoinen CIA:n mies, joka lähetteli tarkkoja raportteja Israelin ydinaseohjelmasta suoraan presidentti Johnsonille. Hienovaraisista vihjeistä mies ei ymmärtänyt pitää pienempää ääntä, hänestä kun asia oli niin tärkeä ja kiireellinen. Johnson joutui lopulta henkilökohtaisesti kieltämään raporttien toimittamisen hänelle, koska presidentti ei voi tietää, että Israel rakentaa ydinaseita. USA:n virallinen ja julki lausuttu linja kun oli, että sellaiselle vieraalle valtiolle ei anneta minkäänlaista sotilasapua.
Jos on riittävän pitkä (satunnaiselta näyttävä tai ei) merkkijono, niin oletettavasti on aina olemassa jokin salakirjoitusmenetelmä ja sen avain jota käyttäen saadaan mikä tahansa alkuperäisteksti, vaikkapa yksityiskohtainen suunnitelma terroristi-iskuksi.
VastaaPoistaAvaimen ja salakirjoitusmenetelmän löytämisen voi jättää Hilbert-hotellin asukkaiden tehtäväksi, niitähän riittää. Jokainen on potentiaalinen terroristisuunnitelman kantaja, mot.
1954 suuren neuvostotietosanakirjan tilaajille lähetettiin postissa nippu uusia painosivuja ja saatekirjeessä ei neuvo vaan käsky irrottaa mm. Berija-artikkeli tietosanakirjasta saksilla tai partaveitsellä ja liimata tilalle uusin totuus.
VastaaPoistaJos Neuvostohallituksella olisi ollut käytössään Googlen lisensioimaa elektronista kirjallisuutta, ”oikeaa tietoa” olisi voitu päivittää muutamalla napin painalluksella siihen perustiedostoon, joka on jaossa kaikille käyttäjille. Menetelmän mahdollisuudet oivaltava voi viettää näiden asioiden äärellä muutaman vaiteliaan hetken.
Mutta eihän sellaista tietenkään lännessä voisi tapahtua. Sehän edellyttäisi että kirjastojen tietokoneilla olisi estolista, poliisi ja Ruotsin tiedustelu valvoisi nettiliikennettä, kaikenkarvaiset toisinaanajattelijat luokiteltaisiin viharyhmiksi, säännöistä piittaamattomilta katkaistaisiin nettiyhteys, ja äärimmäisessä tapauksessa vaadittaisiin kukaties viestien kryptauksen kriminalisoimista. Kuka nyt meillä sellaista tietoyhteiskuntaa ajaisi.
Tämän puheenvuoron loppuosa on vaikenemista:
Tätä onnen päivää - on tullut mahdolliseksi tilata kommentit emailiinsa kommentoimatta itse! Mikä määrä turhia kmmentteja jäämään pois, keskustelun taso nousee kun aines vähenee - luulisi olevan fyysinen mahdottomuus, mutta nousee se pinta lasissakin juodessa kun kallistaa.
VastaaPoistaSuomessa deniability on harvojen herkkua, koska virkamiehistö on pysynyt paljon pidempään maisemissa kuin eläkkeeseen oikeuttavalla kansanedustajauralla on pituutta. Miten mahtaa olla laita Washington D. C:ssä, siellähän suuri osa koneistosta vaihtuu presidentin myötä. Hoover oli siksikin niin vahva vaikutusvallan imuri kun ympärillä oli tyhjiö.
Stalin ja Berija olivat itämailta, kuumien säiden ja mausteiden kasvatteja. Nyt lienee naapurissa valta kolean Pietarin pojilla, raaka vodka kylmänä sopii hyvin, en kaipaa itäilmaston kuumenemista.
Monitulkintaisessa kuvassa Berijan takana istuu mies kuulokkeet korvilla? Kuvan tyttökään ei ole enää aivan pieni..?
VastaaPoistaHuvittava arkifraasi kuuluu:"No, jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin..." (ja minä ajattelen: "Olet siis valehdellut tai vaiennut tähän mennessä!")
pekka s-to.
Berijan polvella istuu Stalinin tytär Svetlana.
VastaaPoistaAd Anna Amnell: Niin istuu. Svetlana Allilujeva, s. 1926, jonka muistelmateos herätti huomiota mutta on tietolähteenä epämääräinen. Hän on tiettävästi hengissä ja asuu jossain Kalifornian rannikolla.
VastaaPoistaStalinin pojista Jakov joutui saksalaisten sotavangiksi ja menehtyi ehkä Sachsenhausenissa. Vasili oli ilmavoimien kenraalikin.
Pieni käytännön huomautus suluissa olevasta loppukaneetista. Tekstin mittainen salakirjoitusavain ei riitä luotettavaan salaamiseen. Se riittää vain, jos avain muodostuu täysin satunnaisesta merkkijonosta. Jos salattava teksti on riittävän pitkä ja avain on mikä tahansa selväkielinen teksti, niin frekvenssianalyysilla saattaa pystyä selvittämään alkuperäistekstin. Ainakin mikäli tunnetaan tai arvataan sekä avaimessa että tekstissä käytetty kieli (joiden ei tarvitse olla samoja). Paras suomenkielinen ja yleistajuinen esitys salakirjoituksesta on Simon Singhin Koodikirja.
VastaaPoistaKalevi on oikeassa: mistä tahansa tekstistä saadaan sopivalla tekstin mittaisella salakirjoitusavaimella auki mikä tahansa teksti. Tiedä vaikka tämäkin kommentti olisi jollekulle terroristille esitetty toimintakäsky...
Teräviä havaintoja blogisti Kemppiseltä jälleen kerran!
Stalinin kerrotaan halveksineen poikaansa Jakovia koko tämän nuoruuden ja hylänneen lopullisesti tämän jäätyä sotavangiksi.
VastaaPoistaKerrotaan saksalaisten ehdottaneen Jakovin vaihtoa johonkin, en muista mihin, mutta Stalin tyrmäsi pyynnön. Koska vain petturit jäävät hengissä vangiksi.
Luin Svetlanan muistelmat aikoinaan. Hänen mukaansa Stalin oli lempeä isä. Myös ihmiset olivat silloin ennen vanhaan kuulemma jalompia. Muistan miten minua melkein kylmäsi, kun hän kertoi (suomennoksen mukaan), että siihen aikaan ihmiset eivät olleet oppurtunisteja, vaan "pitivät päänsä".
Jälkiviisaus kun kertoo, että vain tuulenhaistajat päänsä pitivät. Rehelliset menettivät sen.