Sivun näyttöjä yhteensä

24. marraskuuta 2009

Virallinen demagogia



2400 vuotta sitten tiedettiin, että demokratian yksi puute on alttius demagogeille. Esimerkkinä oli yleensä Sokrateen tuomio. Tosin ateenalainen demokratia oli historian koristeluyrityksistä huolimatta muutaman tuhannen toimettoman miehen tapa ratkaista asioita huutamalla kilpaa torilla.

Demagogia tarkoittaa tapaa julistaa asianomaisen itse perättömiksi tietämiä väitteitä kuulijoille, joita julistaja pitää idiootteina. Oman aikamme demagogeja ovat tyypillisesti Veikko Vennamo ja Timo Soini.

On vaikea sanoa, oliko Hitler demagogi. Hänen kirjaansa ”Taisteluni” on aiheellisesti kauhisteltu niin paljon, ettei arviointi ole helppoa. Itse luulen, että Hitler oli suurmies, poikkeuksellinen lahjakkuus ja demagogi.

Perustelen arviotani hänen poliittisten täyskäännöstensä ketteryydellä. Vuosina 1932-1934 hän pukeutui shakettiin ja esiintyi lähes kunniallisena poliitikkona, joka arvosti edeltäjiään. Kun hänet valtaan nostanut SA alkoi näyttää hankalalta, hän pani toimeen Pitkien puukkojen yön, jolloin natsi-ideologian kiihkeästi omaksuneen järjestön keskeiset johtajat surmattiin ja koko organisaatio pysäköitiin sivuraiteelle. Kun SA oli koostunut oleellisesti väkivaltaisista hampuuseista – oman aikansa moottoripyöräkerholaisista – sen paikan ottanut SS oli valiojoukko, johon valituilta tyhjennettiin aivot, jotta heidän olisi helpompi tyhjentää talot ja kylät.

Hitler teki liiton Stalinin kanssa, jota hän oli pitänyt päävihollisenaan 20 vuotta, ja lopetti tuon liiton kahden vuoden kuluttua.

Ennen jo mainittuja herroja ja tovereita kansalaisten täsmäohjaaminen ei ollut teknisesti eikä taloudellisesti mahdollista. Hitlerin, Stalinin ja Maon menetelmät muistuttivat enemmän karjanajoa Villin lännen tyyliin kuin ”vallan mikrotekniikkaa”, josta ranskalaiset alkoivat puhua 1980-luvuilla.

Nyt kun ihmisoikeudet on saatettu voimaan, valtiot ovat ryhtyneet yksin ja porukassa murskaamaan niitä. Yksi ihmisoikeuksista on yksityisyys ja yksityisyyden ydinalue on koti. Valtion edustajilla ei ole tätä nykyä vähimpiäkään estoja saapastella koteihin jakelemaan rangaistuksia, uhkauksia ja iskuja.

Sekä Hitlerin että Stalinin julistama maailmankatsomus oli ”tieteellinen”. Tätä ei lakattu tähdentämästä. Myös meidän valtiomme toimivat ”tieteellisten tosiasioiden” pohjalla.

Nyt niinkin vähäpätöiset julkisen vallan edustajat kuin kunnalliset terveysviranomaiset päättävät siitä, miten kodeissa syödään, juodaan ja naidaan, mitä siellä puhutaan, miten kohdellaan naisia, lapsia ja vanhuksia, tutkitaan onko huoneilmassa haitallisiksi väitettyjä kaasuja, rakenteissa vettä, seinissä sieniä, onko kissanhiekka vaihdettu ja onko vessat varustettu pierunestolaitteilla.

Kunta tai valtio lähettävät poliisin penkomaan tietokoneen – muun syyn puuttuessa lapsipornoepäily on aina käypä peruste – selaamaan kirjahyllyt ja tilaamaan operaattorilta puhelimen tunnistetiedot, joihin aivan taatusti liittyy muutakin kuin tietoja soitettujen ja vastattujen puhelujen osapuolista ja ajankohdista.

Jo pitkään oravia ja koppakuoriaisia on suojeltu tehokkaammin kuin ihmisiä. Toimiiko Pentti Linkola oikeusministeriön tai eduskunnan neuvonantajana? Hänhän on sitä mieltä, että ihminen on paljon pahempi eläin kuin rotta tai streptokokki.

Jos ihminen juo kaljaa lapsen nähden, aletaan harkita lasten huostaanottoa. Jos hän vetää viikonlopun kuluessa mäyräkoiran ja hörppää pullon suusta päälle tiukkaa viinaa, hän on huono ihminen eli alkoholisti, ja häneltä viedään sekä kansalaisoikeudet että vapaus.

Käsien peseminen on juuri tullut pakolliseksi. Turha luulla, että määräys kumottaisiin oletetun influenssaepidemian kadottua tai että kätteleminen eli ihmisen koskettaminen rauhanomaisin aikein palaisi enää muotiin.

Kiroileminen on ulkoistettu valtion valvomille televisio- ja radiokanaville. Muu media on mainiossa kunnossa. Se mittaa omaa uskottavuuttaan kuin luulosairas pulssiaan, ja tulos on kerta kerralta rohkaisevampi.

Ihminen ei saa olla lihava, likainen eikä laiska. Kun ottaa huomioon, että ihmiset ovat olleet, kieltämättä kukin mahdollisuuksiensa mukaan, lihavia, likaisia ja laiskoja noin 80 000 vuotta, muutos on dramaattinen.

Nämä ovat niin selviä asioita, ettei niistä kannattaisi kirjoittaa, ellei mukana olisi huutava vääryys. Melkein koko Afrikka tekee jo kuolemaa, väitetyt tulevat supervallat Intia ja Kiina ovat johtavia elinympäristön tuhoajia ja oman kansan köyhdyttäjiä, ja seuraavaksi menee Eurooppa. Makea vesi, 1 % maapallon vesivaroista, alkaa nyt loppua. Kriisiä ei aiheuta juomavesi, vaan teollinen kastelu. Pitäähän luonnottomille valtiomiehille ojentaa luonnottomasti kasteltuja kukkia.

Vastaan jupisevat kaltaiseni eli hyväosaiset eläkeikäiset, joista hupsuimmat julkaisevat huoliaan kirjoina ja yrittävät siten pidätellä kunnon kansalaisia poissa tärkeästä toimestaan, kuluttamasta ja toistelemasta virallisen demagogian alustamia asioita.

27 kommenttia:

  1. Olen osannut odottaa jo vuodesta 2003 että millä hyvänsä hetkellä Gestapo saapuu tutkimaan kirjahyllyni. Olen ajatellut varautua tilanteeseen kuin vanha Veikko Ennala ja hankkia eteiseen vieteripampun.

    Tosin tosipaikassa kumminkin tyytyisin lausumaan kuivia sivuhuomautuksia ja tarjoamaan hapanta kahvia.

    VastaaPoista
  2. 1) Muutama tuhat toimetonta meitä on täällä blogissa, kuin Ateenan torilla!
    2) Voisiko Hitlerin kaltaisen "suurmiehen täyskäännösten ketteryys" olla mahdollista tänä päivänä?
    3) "vessojen pierunesteet" on sitä akateemista huumoria, pyh! Lopeta!
    4) Ja liian lihava Sinä olet! Kuten myös melkoinen demagogi, vaan elä helvetissä pidä meitä idiootteina!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  3. Haluan olla olla lihava, likainen ja laiska. Tupakoinnin lopetin, kun se kävi inhimillisesti ottaen mahdottomaksi toimeksi.

    Iisi

    VastaaPoista
  4. EI DEMAGOGIA AINA PURE

    Siltala kertoo Lapuanliike kirjassaan Kai Donnerista, joka halusi tietyssa vaiheessa AKS:n omille, [omituisille] linjoilleen. Donnerin demagogia ei vetanyt ja AKS liikkeena meni toisten demagogien perassa.

    VastaaPoista
  5. Asiaapa puhuu Kempas-Ukko! Ennen sotia sanottiin "Hyvästi" vaikka kauppareissulle lähdettäessä, ensimmäisten sankarvainajain tultua puupalttoossa takaisin, alettiin käyttää sanaa "Näkemiin", josta ollaan siirrytty swedupellemäiseen "Heippa"-sanan heittelyyn. Sama käynee kättelyssä, vaikka eiväthän ihmiset tervehdi toisiaan ellei siitä jotain hyötyä ole... Nivalalaisilla on oma perinteensä kädestä pitäen tervehtimisestä, siellä käteltiin syksyyn asti aina, vielä neljännen kerran samalle päivää tavattaessa.

    Tietenkin Hitlerilläkin oli omat suuret hetkensä, mutta ennen kaikkea hän oli uhkapeluri, joka hävisi - kaiken. Epäilen ettei Saksaa johtanut 1941 sama mies joka kyykytti koko Eurooppaa muutamaa vuotta aiemmin. Suurmies Hitler oli vaihdettu kaksoisolentoon ilmeisesti Goebbelsin toimesta.

    Samoin on käynyt kotomaassamme pääministerille. Hiirulaisesta tuli lööppikuningas ja naistenmies - ei sellaista oikeasti tapahdu! Vaihdokas siellä valtioneuvostoa johtaa, uskokaa pois!

    Ja kun eppäillä soppii, niin eppäillään myös ettei Kemppistäkään ole oikeasti olemassa, vaan blogia pitänee ryhmä korsolaisia amisjätkiä monttöörilinjalta.

    Tässä teillee demagogiikkaa, arvoisat lukijani.

    t. nimim. "Setä huijjjaa"

    VastaaPoista
  6. ad. nimim. "Setä huijjjaa"

    Hitlerin muodonmuutoksesta. Erittäin mielenkiintoista luettavaa ovat historiankirjat tai esitykset joissa kerrotaan vaikkapa natsi-saksan tai neuvostoliiton arkipäivästä. Asiat näistä kannattaa nimenomaan lukea, ei katsoa televisiosta.

    Syy tähän on selvä, demagogian vaara (antaako ohjelma varmasti oikeaa tietoa!).

    Muutamien lukemieni kirjojen perusteella suhteellinen alhainen elintaso alkoi rapautua hitaan varmasti Hitlerin valtaannousun jälkeen. Oli pakko siirtyä halvempaan ravintoon, perunasta lanttuun jne.

    Eräissä epäluotettavissa muistelmissa KGB:n (käyätän tätä tunnetumpaa ilmausta) miehenä toiminut henkilö kertoi, että Moskovasta ei saanut muita kuin oransseja kenkiä. Näihin ostolupaa eivät saaneet muut kuin ulkomaan komennuksen saaneet hänen kollegansa, joten oli helppo tunnistaa katukuvasta nämä nomenklatuuran jäsenet.

    Hitler "kansallisti" mm. hyvätekeväisyysjärjestöt ja seuraukset olivat käsittämättömiä. Ne eivät olleet enää sen jälkeen järjestöjä siinä mielessä kuin mitä ilmaus tarkoittaa (järjestys hukassa) ja hyväntekevyys kohdistui enemmän toiminnan pyörittäjiin kuin niihin jotka olivat joskus olleet sen kohteita tai joiden olisi voinut hyvällä maulla olettaa olevan sen kohteita.

    Tälläisiin typeryyksiin pystyy vain demagogiaan nojaava järjestelmä.

    Miksi demagogia uhkaa nousta jälleen kerran, joko kaikkine piirteineen joita olemme nähneet historissa tai jollakin uudella viritelmällä, uudella muodolla?

    - Ollaan siirrytty tietoyhteiskuntaan tai monilla aloilla siihen haluttaisiin siirtyä, eli valvontaa haluttaisiin lisää.

    - Joissakin tilanteissa kuvitellaan rikosten tai väärinkäytösten (moraalisten epäkohtien jotka eivät täytä rikoksen tunnusmerkkiä, eli rikkovat lain hengen mutta eivät kirjainta) olevan poistettavissa tai valvottavissa.

    - Yritetään mahdollistaa kerätyn tiedon tai kerättyjen oletamusten käyttö valvottavia vastaan, joka ei tule olemaan helppoa.

    - Rahapula, jolla on helppo selitää mitä tahansa ja miten tahansa.

    - Valtiot näkevät tärkeimpänä tehtävänään valvonnan tai valvonnan mahdollistamisen. Ihminen vaikuttaa niin epäluotettavalta, että minkäänlaista omaa harkintaa hänelle ei voi antaa. Kyseessä on valtion epäonnistuminen, koska se on ottanut tehtäväkseen kasvattaa ihmistä ja sitten valvoa kasvattiaan.

    - Saattaa olla mahdollista verottaa jotakin valvottua asiaa ja siksi valvontaa pitää joko kiristää, raportointia lisätä ja taas sama kehä alkaa pyöriä alusta.

    VastaaPoista
  7. "Kiroileminen on ulkoistettu valtion valvomille televisio- ja radiokanaville."

    Eipä saa kiroilla enää niilläkään. Ainakaan Ylellä. Kuunnelmissa ja vastaavissa vahvin hyväksyttävä voimasana on nykyisellään "himputti". Radio- ja tv-ohjelmiin on suotavaa lisätä myös tietty määrä jokeltelua siltä varalta, että sylilapsia sattuu olemaan kuulolla.

    VastaaPoista
  8. Täyttä ja tärkeää asiaa.

    Toimeton mies on vapaa mies on vaarallinen mies. Jos painaa töitä tukka putkella ja käyttää vapaa-aikansa BB-kodin tarkkailuun, niin ei ehdi ajatella.

    VastaaPoista
  9. Luin kirjakaupassa kirjaa "onko koulukiusatulla elämää koulun jälkeen" - ei juuri ole on minun mielipiteeni. Kaikkien muiden ihmisten tyylivirheet ja oikeat mokut siirtyy tarinoissa sen kontolle jota pitää inhota ja jota saa legitimiteetisti kiusata ja mollata. Olisi pian ollut perhekin rikki. Olisi pian ollut loppu ja siinä yhteydessä olisivat sepittäneet jotain muuta. Julkaisut eivät saa julkaisulupaa, ääni ei tule kuulluksi ja kukaan ei tue. Vanhat kiusaajat nostetaan jalustalle ja humping dog -teema vietiin sekin julkiseksi, all for the fun. Hitto sillä väliä, että siinä mollattiin julkisesti ihmistä. Mitäs sillä väliä koska me muut, me pässit ja karjaat ja streptokokit olimme niin tärkeitä. Onneksi löysin toisen rotan, oli heti mahdollisuus hengittää, elämä oli ennen sitä jo menossa viemäristä ja syitä ei olisi ikinä kukaan osannut arvata ; ei saanut edes puhua koska jo audienssin hakeminen loi niin suurta ivaa.

    VastaaPoista
  10. "Ihana lämmin likamme!"
    "Täytyyhän pasiliskojenkin saada elää!"
    (veljenpojat viime vuosisadalla)

    Suomessa tehdään EU:n tukemaa tutkimusta ajoneuvojen satelliittipaikannuksesta, jonka Hollanti on ensimmäisenä ottamassa käyttöön. VVM:ssä vaivataan päätä, miten menetelmä muutetaan veroiksi. (Ei olisi syytä vaivata, kun ei ole edellytyksiä, sanoi Neulasen Manta)
    Minun 35-vuotiaaseen Tunturi-pyörääni ei niitä releitä ilmesty. Eksyn koska lystään!

    Ylös, ulos ja lenkille ponkeaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  11. Hienoa JK - kirjoituksesi on aivan upea näytä populistisesta demagogiasta!

    Ja uppoaa meihin hyväosaisiin kuin veitsi voihin. On se helppoa, kun sen osaa.

    VastaaPoista
  12. Yleinen hiljainen oletus on, että lihavuus ja likaisuus johtuisivat laiskuudesta. Väärin, kaikki kolme johtuvat nautinnonhalusta. Siivouksesta/pesusta tai liikunnasta nauttivat ovat tehneet hyvää demagogiaa, ylentäneet jtsensä.

    VastaaPoista
  13. ad. antti k.

    Oikeassa olet, en epäile yhtään! Ei natsi- tai kommunistipuolueiden toiminta mitään ihmisläheistä ollut. Kaukana siitä. Mutta pula-ajan Saksa oli jo niin alhaalla, että natsien demagogiikka lumosi, tai sitten pelotti niin paljon että kannatusta tuli. Heikon demokratian kautta Hitler valtansa sai.

    Kyllä nykyhetken ajanmerkit pelottavat. Mainitset valvonnan lisäämisen. Eikös muuan tiedustelupoppoo ole naamakirjassakin osakkaana? Kyllä meistä tietoa kootaan, ja sopivassa saumassa tietojen nojalla onkin helppo laatia teloituslistoja.

    Järjestelmästä on tullut itseliikkuja joka ruokkii itse itseään. Asioita tehdään järjestelmän vuoksi, vaikka rahvas ei niistä hyödykään.

    Nokkelasti Kemppinen sai meidät todistamaan muuan päivä taaksepäin, että lapsia saa narrata ja nyt tänään moitimme ettei aikuisia saa jymäyttää. Eikös me todettu että lapset oppivat narraamisesta epäilemään? Nyt toteamme että aikuiset eivät osaakaan epäillä jos jokin asia viralliselta taholta esitetään.

    Emme me aikuisiksi kasva, narraajat vain muuttuvat. Epäillä emme uskalla, kaiken kärsimme tuskalla.

    "Setä huijjjaa"

    VastaaPoista
  14. Onko Kemppinen demagogi väittäessään Soinin pitäjän kuulijoitaan idioottina, vai pitäessään meitä idiootteina, jotka pitävät kyseistä väitettä totena?

    VastaaPoista
  15. Antti K
    Kikka tehdään niin, että ensin on valtavan upeaa ja sitten tulee kränä, että miksi ei enää ole upeaa. Näin kävi juuri Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen jossa Hitlerin myötä ensin (!) tuli tomaatteja ja muuta tuoretavaraa ja sen jälkeen kansa hurrasi (ja kansan itsetunto oli huono, olihan sota ottanut koville) ja sen päälle kun saivat kerrankin kunnon johtajan, joka oli lempeä ja kirkon rappusilla (=näytti laupiaalta, ihanalta, jumalallisen upealta rakkaus-viestineen) niin alkoi noste. Ja nosteesta oli lyhyt heitto pelkoon koska alkoi rappeutua ja kuten sanot perunoista tuli lanttuja: pantiin ne liikkeelle, joiden mielestä oli parempi ennen ja he halusivat takaisin hyvät asiat...jne ja näin sirkus oli täydessä käynnissä eikä voinut kapinoida koska ymmärrys siitä missä ja koska paha oikein toimii ei tiedetty. Oli siis Kafka käymässä; ylös oli alas ja alas ylös, oikea oli väärä ja väärä oikea. Tästä syystä ymmärrys oli niin sekava myös selvitettäessä: miksi niin moni ns. hyvä koti-isä saatiin mukaan pitkiin prosesseihin, oli juuri tämä kompetenssi: heille sanottiin jotain muuta. Kaikki saivat oman pikku stoorin ja niin fokalisointi toimi kuin suuressa sirkuksessa.

    VastaaPoista
  16. antti k kirjoitti...

    Eräissä epäluotettavissa muistelmissa ...

    Omin silmin nähneenä, matkailleena noissa kauheissa paikoissa, sitä vain tulee ottaneeksi etäisyyttä erilaisiin kertomakirjallisuudessa esitettyihin tietoihin. Mukana aina taiteellinen vapaus ja erilaiset motiivit, torjuvat ja selittävät, ne muokkaavat näkymiä kummasti.

    Enemmän järkytyin kotomaassa, kun tajusin poliittisen eliittien uhranneen Puolan omille, itsekkäille valtapoliittisille pyrkimyksilleen.
    Huomaan Lipposen kirjailevan nyt noista ajoista: hän syyttää siitä Neuvostoliittoa, painosti. Paskat, menivät poliittis-taktisista syistä ihan itse niin pitkälle.

    VastaaPoista
  17. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Raportti+Britannian+poliisi+laajentaa+dna-rekisteri%C3%A4+pid%C3%A4tysten+avulla/1135250977225

    VastaaPoista
  18. Anteeksi, tähän väliin vaan sanon että hyvä kirjoitus Kemppiseltä.

    Toisaalta myös kunnioitan ihmisiä, jotka Mein Kampfin ovat kyenneet loppuun asti lukemaan - ehkä menetän jotain käännöksessä, mutta suomenkielistä versiota olen useamman kerran yrittänyt aloittaa, koskaan loppuun asti pääsemättä. Aivan älyttömän huonoa tekstiä.

    VastaaPoista
  19. Valtio huolehtii terveydestäni kiitettävästi: en saa tuoda muusta EU-maasta yli kymmentä askia tupakkaa, koska askeissa ei ole suomen- tai ruotsinkielistä varoitusmerkintää. Kuulemma vastaava laki on vain Itävallassa.

    Olen polttanut 45 vuotta enkä aio lopettaa. Minulla on yliopistosta vähintään appro kolmesta eurooppalaisesta kielestä ja hallussa alkeet useista muista. Voisin siis jopa todistuksilla osoittaa, että ymmärrän varoituksen sisällön esim. saksaksi.

    Lain mukaan varoitus on painettava pakkaukseen siten, ettei sitä voi irrottaa.

    Olen ruvennut säästämään täkäläisiä Marlboro-toppia. Otan niitä laukullisen mukaan seuraavalle lomamatkalle keväällä Kreikkaan. Siellä ostan muutaman kartongin ja siirrän sätkät Suomesta tuotuihin pakkauksiin.

    Voisiko Kemppinen tai joku muu juristi kommentoida, syyllistynkö rikokseen?

    VastaaPoista
  20. Nyymiö:

    Itse olen säästänyt jo kymmenen Camel-tupakan kartonkia tähän tarkoitukseen piruuttani.

    VastaaPoista
  21. Käsien pesusta. Miten minusta tuntuu, että nyt on palattu normaaliin. Vielä kansakoulussa opetettiin ja toteutettiin että kädet on pestävä ennen ruokailua. Ei varmastikaan ole peruskoulun syytä että tavasta luovuttiin, mutta nyt ollaan palaamassa takaisin asialliseen hygieniatasoon. Ei Kemppinen tarvi kaikkea pilkata, varsinkaan aiheellisia asioita.

    VastaaPoista
  22. "Lue Raamattu / Koraani / Mein Kampf - Mutta ajattele itse."
    Loesje

    (Dhammapadaa taas ei juuri voi lukea samalla ajattelematta.)

    VastaaPoista
  23. Käsien pesu on aika pientä fyyisessä mielessä mutta käsien pesu psyykkisesti tai moraalisesti on yhteiskunnassa paljon raaempi asia kun vakuutusyhtiölait menevät niin, että vääntää miten vaan niin aina on rahan kannalta oikein. Näin näytti eilen kun kyse on eläkkeistä (Norjan systeemi varmaan mallia antamassa miten hilataan asiat kuten pankeissakin jokaisen kriisin jälkeen: malli on sama) että yhdessä kerätty on pian hukattu ja sitten se on: woups, oh, catastrophe - ja kuinkas ollakaan se ei ole enää korjattavissa ja sen jälkeen pestään kädet.

    Kädet pestään paremmin ja paremmin. Liat eivät lähde.

    VastaaPoista
  24. Länsimaisen kulttuurin ominaispiirre on ollut vapaus, eli ne kirjoittelevat joita sattuu kiinnostamaan. Tämän takia sen ovat tuottaneet lähinnä miehet, joilla sattuu olemaan kiinnostusta funtsailuun sinänsä.

    Kulttuurin ovat kirjoittaneet verraten pieni joukko nörttejä, homoja, panomiehiä ja mammanpoikia. Vaikka näkemysten kirjo on valtava, ne ponnistavat arvopohjalta, jossa turvallisuushakuisuus on jokseenkin vähäistä.

    Nyt tämä uusi demokraattinen digitaalinen media antaa äänen todelliselle kansalle, josta enemmistö on naisia ja perheenisiä.

    Törmäys on siis välttämätön ja akuutti. Sen näkee jo siitä, miten sekasortoinen rintamalinja on. Esimerkiksi ovatko homoliitot tai feminismi lopulta perhearvojen puolella vai toisella puolella.

    VastaaPoista
  25. Ärsyttääköhän Kemppinen tahallaan? Kun antaa ymmärtää ensilukemalla, että

    Soini on idiooteille julistaja ja Hitler on lahjakas suurmies.

    :D

    Lääkärien kättelyä olen aina kammoksunut.

    VastaaPoista
  26. ad. anonyymi:

    "Ärsyttääköhän Kemppinen tahallaan? Kun antaa ymmärtää ensilukemalla, että Soini on idiooteille julistaja..."

    Vaikutelma tuskin muuttuu toisen tai kolmannenkaan lukukerran jälkeen. Itse asiassa K:n esittämä määritelmä demagogiasta on harvinaisen oikeaanosunut ja sitä paitsi naseva: julistaa puhujan itse perättömäksi tietämiä väitteitä kuulijoille (tai lukijoille), joita puhuja itse pitää idiootteina.

    Soiniin määritelmä varmasti pätee, mutta Hitler on vaikeampi tapaus. Olisi siis ensinnäkin tiedettävä puhuvansa perättömiä, ja toisekseen pidettävä kuulijoita (kansaa) idiootteina. Useamman Hitlerin elämänkerran lukeneena en vieläkään voi olla varma.

    Mutta kumpi sitten pahempi? Puhua tieten perättömiä vai tosiasiallisesti uskoa sanomaansa?

    VastaaPoista
  27. Otsikko Virallinen demagogia viittaa Soinin sijaan ennemmin valtiovallan käyttämiin kansankiihotusmenetelmiin, vaikkei leipäteksti siitä puhukaan, ja vaikka mainitsee Soinin. Näillä perustein otsikko on siis täydellisesti kohdallaan.

    VastaaPoista