Ohjeita ministereille

Näitä suuntaviivoja noudatetaankin. Tällä hetkellä tosin puhutaan tiedottamisesta, vaikka kysymys on propagandasta.

”Propagandan on oltava kansanomaista ja sen älyllinen taso on mitoitettava vastaanottajista rajoittuneimpien mukaan. Niinpä propagandan puhtaasti älyllisen tason on oltava sitä alempi, mitä suuremmalle joukolle se suunnataan… Suurten joukkojen omaksumiskyky on hyvin vaatimaton, älykkyys vähäinen mutta unohtamisen taito suunnaton. Näiden seikkojen vuoksi tehokas propaganda on keskitettävä muutamaan harvaan kohtaan, joita on sitten näppäiltävä iskulauseina kunnes yleisön joukossa viimeinenkin käsittää, mitä tahdot hänen ymmärtävän iskulauseillasi.”

- Hitler (”Taisteluni”)

En oikein ymmärrä, miksi tätä mainiota kirjaa väheksytään. Siinä on kaikki olennainen etukäteen kerrottuna. Se oli lapsuudenkotini kirjahyllyssä ja tutustuin siihen varhain. Olin hiukan isommalla iällä, kun huutokaupasta hankittiin onnekkaasti korvaamattomia kirjoja, joista yksi oli suomenkielinen lyhennelmä, Spenglerin ”Länsimaiden perikato”. Se teki syvän vaikutuksen, kuten oli tarkoituskin. En muista huomanneeni, että teos on täyttä pötyä.

Vasta vanhemmiten käsitin, että valheiden ja väärinkäsitysten kietominen mystiikkaan on vaativa taito. Tällä hetkellä tuon taidon kysyntä on kovin Internetissä, ja kyllä sitä siellä riittääkin.

”Saksalaisritaristo” (Germaneorden) perustettiin Leipzigissa 1912 ja omaksui tunnuksekseen rotupuhtauden merkiksi hakaristin. Rituaaleja lainattiin vapaamuurareilta.

Järjestöön liittyi vuodesta 1902 toiminut ”Hammerbund”, vasaraliitto.

Thule-liitto, jonka jäseneksi Hitler hakeutui 1919, oli perustettu edellisenä vuonna näiden aikaisempien ja monien muiden vastaavien järjestöjen kaltaiseksi. Myös tunnukset olivat samat.

Tuo järjestö – josta löytyy selostus verkosta – toimi Münchenissä ja tekmi merkittävän poliittisen murhan. Sen ympärillä toimivia asemiehiä oli myös Hitler. Itse järjestön sisällä toimivat mm. Rosenberg, Streicher, Hans Frank ja Rudolf Hess.

Jopa suomenkielinen Wikipedia kertoo lähes ainoana tietona Thule-järjestöstä, ettei Hitler ollut jäsen. Alan kirjallisuus kertoo, että erilaisia kannattajia oli ainakin viittä eri astetta ja että juutalaisvastaisia ja kiihkokansallisia ryhmittymiä oli juuri Münchenin seudulla vilisemällä. Aitoina jäseninä oli kreivejä ja everstejä – ei pieniä korpraaleja.

Kaduilla heiluivat entiset rintamamiehet, joita yhdisti edellä lainatun propagandan mukainen aate, usko Saksan voittamattomuuteen ja siis siihen, että tilapäinen rauha ja väärä valtio olivat juutalaisten ja vasemmistolaisten vehkeilyä.

Hitlerin ansiokkaaseen analyysiin on lisättävä yksi näkökohta. Kun propaganda menee läpi, siltä ei pelasta korkeakaan intelligenssi eikä suuri elämänkokemus. Ensimmäinen maailmansota juoksuhaudoissa oli onnen aikaa ja puhtaan saksalaisuuden tulevaisuus oli tuhatvuotisen ihana – vähä vähältä tähän alkoivat uskoa lähes kaikki.

Lähempää selvitystä löytää esimerkiksi Victor Klempererin päiväkirjoista ”Haluan todistaa”, WSOY 2001 – kirjoittaja oli siis juutalainen yliopistomies ja kapellimestari Otto Klempererin serkku ja ensimmäisessä maailmansodassa ansioitunut rintamamies). Hän koki itse ympyrän sulkeutuvan ympärilleen 30-luvulla, oli kotikaupungissaan Dresdenissä myös pommitusyönä ja päätyi DDR:n tiedeakatemian arvostetuksi jäseneksi. Päiväkirja julkaistiin sattuneesta syystä vasta 1995, kirjoittajan kuoltua kauan sitten.

Vielä tiedottamisesta – vuonna 1916 Saksan upseerikunta oli jo hyvin levoton juutalaisista ja teetti asiallisen tutkimuksen heidän aliedustuksestaan ja velvollisuuksien pakoilustaan armeijassa. Tutkimus osoitti, että he olivat yliedustettuina etenkin etulinjassa ja kunnostautuivat myös omien esimiestensä mielestä suuresti. Niinpä tutkimus haudattiin kiireesti. Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisilla ja Israelilla ei liene ollut halua korostaa juutalaisiksi määriteltyjen saksalaisten vankkaa isänmaallisuutta 1914-1918.

Tämän kirjoituksen taustalla on mielipiteeni, että rikoslain 17 luvun 10 §:n uskonrauhan rikkominen ei 1. momentin osalta sovi yhteiskuntaamme. Laki olisi muutettava. En usko että se muuttuu. Toinen momentti on selvä ja oikea – mellastaminen ja muu häiritseminen uskonnollisessa tilaisuudessa on järjestysrikos, josta sietää sakottaa kuten muustakin ilkivaltaisuudesta. Mutta jumalien pilkkaaminen olisi poistettava kokonaan rikoslaista ja jätettävä moraalikysymykseksi.

Nyt satiirikin menee pilkkaamiseksi, vaikka muualla rikoslaissa pilkka tarkoittaa häpäisemistä, esimerkiksi ilkkumista ihmisen vamman vuoksi. Satiiri ja parodia ovat kyseenalaistamista eli keinoja olla eri mieltä.

Lukija nähnee, etten ota kantaa vireillä olevaan oikeusjuttuun, vaan lakiin.