Säätiö

”Oikeushenkilö” on tavallisimmin yhteisö, jolla voi olla varallisuutta ja velkaa. Oikeushenkilö voi kupsahtaa omia aikojaan konkurssiin. Silloin omistajat menettävät vain osuutensa mutta eivät joudu itse kaivamaan kuvettaan.

Viime keväänä jouduimme tekemään tosissamme töitä, kun rakennettiin säätiöyliopiston mallia. Kieltämättä tuli välillä hiki. Työskentelystä näkyi julkisuuteen vain kiista tieteen ja tutkimuksen vapaudesta eduskunnan perustuslakivaliokunnasta. Kiistä oli tervetullut, koska se osui niin selvästi asian viereen, että jäi aikaa keskittyä olennaiseen. Elinkeinoelämän puolella ja valtion poliittisten päättäjien taholla nämä asiat ja yliopistojen itsehallinto ei kiinnostanut. Sehän toimii hyvin. Yliopistojen muu hallinto kiinnosti. Se ei toimi hyvin.

Kun kysymyksessä ei ole salaisuus, mainitsen ihan julkisesti, että professori Heikki Halila toimi hienosti - olimme aina välillä eri mieltä, kuten kuuluukin. Hän on säätiöasioissa asiantuntija; itse olen tätä nykyä vain perehtynyt asiaan.

Siis lyhyt selitys lukijoille, mikä keskustalaisten Nuorisosäätiön asioissa nyt poikkeaa vaalirahoituskohun yleislinjoista.

Säätiön perustamiseen tarvitaan lupa. Osakeyhtiön perustamiseen ei tarvita lupaa, vaikka monia lain sääntöjä on noudatettava.

Säätiö eroaa osakeyhtiöstä ja kaikista muista yhteisöistä siinä, ettei sillä ole ”jäseniä” eikä omistajaa. Säätiö on vain rahasumma (säädeomaisuus), joka on varattu määrättyyn, säätiön säännöistä ilmenevään tarkoitukseen.

Säätiön hallituksen jäsenet eivät siis saa toimia vain kunnian ja omantunnon ja parhaan ymmärryksensä mukaan, vaan lisäksi on noudatettava säätiön sääntöjä. Tätä valvoo patentti- ja rekisterihallitus.

Säätiön hallituksen jäsen voidaan erottaa tehtävästään. Jos koko hallitus toimii todella pahasti säätiöntarkoituksen vastaisesti, tuomioistuin voi patentti- ja rekisterihallituksen hakemuksella lakkauttaa sen.

Toisin sanoen joskus kuiskittu käsitys, että herrat jakavat säätiöissä rahaa toisilleen ja suosikeilleen, on kyllä selvästi väärä. Maassa on hyvin suuria ja erittäin hyvin hoidettuja säätiöitä, kuten esimerkiksi Suomen Kulttuurirahasto.

Tiettävästi säätiöiden valvonnan taso ja tarkkuus on vaihdellut eri aikoina. Kun yleishyödyllinen säätiö ei juurikaan maksa veroja, säätiön perustaminen on näennäisesti houkutteleva keino panna rahaa piiloon viranomaisilta. Käytännössä se ei sitä ole, koska kerran perustettuun säätiöön sijoitetut rahat ovat ja pysyvät valvovan viranomaisen peukalon alla.

Säätiön sääntöjen muuttaminen on vaikeaa. Luentoesimerkki tilanteesta, jossa sääntöjä ja varojen käyttötarkoitusta saa muuttaa, on Viipurin kauppakorkeakoulusäätiö. Syksyllä 1944 ei tarvinnut erityisemmin selittää, miksi sääntöjä oli muutettava.

Tämä voi olla sopimaton paljastus, mutta ainakin eräs B-kirjaimella alkava asianajotoimisto ahkeroi juuri syksyllä 1944. Kun maahan saapunut liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio rupesi kysymään fasististen järjestöjen eli siis suojeluskuntien ja Lotta-Svärdin rahojen perään, täällä leviteltiin käsiä. Jopa lainhuudot oli kuin taikaiskusta myönnetty erinäisille säätiöille.

Meilahteen rakennettiin kokonainen kaupunginosa, osittain käteisellä. Käytännön työssä alettiin sitten, vuodesta 1951, käyttää yhdistysmuotoa. Silloin perustettiin mm. Maanpuolustuksen tuki r.y.

Näkyvä mallikappale säätiöstä on Lasten Päivän säätiö, joka harjoittaa liiketoimintaa pitämällä yllä Linnanmäkeä, ja jakaa varoja Mannerheim-liitolle, Ensi-kotien yhdistykselle ja eräille muille järjestöille.

Kokonaiskuvaa hämmentävät hieman Suomen Akatemia, joka on oikeushenkilönä säätiön tyyppinen. Sitra ja Tekes ovat valtion laitoksia.

Kannanotto? Ei oikeastaan kuulu minulle, mutta epäilen, että poliitikot saavat vääntää itsensä moneen solmuun ennen kuin selviävät tästä käpälälaudasta. Säätiömuotoa ei olisi missään tapauksessa pitänyt käyttää vaalirahoitukseen, ja julkisuudessa esitetyt selitykset ovat olleet surkeita.

Käytännössä on paljon kokemusta eri puolueita lähellä olleista yleishyödyllisistä asuntorakentamiseen tarkoitetuista säätiöistä, ja oikeutta on käyty, kovastikin. Tavallisimmin kysymys on ollut siitä, onko valtion tukemista hankkeista lipsunut jotain yksityisten taskuun. Ottelut ovat olleet joskus kireitä ja pitkällisiä. Eli jos kysymys liian hyvästä palkasta on aiheuttanut oikeudenkäyntejä, en ihan heti keksi, miten nämä ajattelevat selviytyä rahan jakamisesta tarkoitukseen, jota säätiön säännöt eivät tunne.

Monet vaalirahoituksen muodot ovat olleet kukaties arveluttavia tai jopa moraalittomia.

Tässä säätiöasiassa laki on niin selvä että jos viranomainen on laiminlyönyt valvonnan, tulee virkasyytteitä. Eroaako pääministeri?

Virkojen ostaminen ja myyminen eli simonia oli yksi niistä syistä, jotka johtivat 1500-luvulla uskonpuhdistukseen.

Anekauppaa meillä onkin harrastettu jo pidempään.