Laiha poika lappalainen

Hyvin kauan sitten Veikko Litzen, professori, sanoi että entäpä jos Häme ja Suomi ovat sama sana – itä eli aamu eli huomen. Häme olisi siis *šämä.

Hämärä ja huomen.

Olkoon miten on. Ainakin Suomi-sanan etymologiasta eli varhaisista merkityksistä puhumalla saa kaikki hullut kimppuunsa ja itse vielä höperön maineen, ellei ole jo.

Opin 60-luvulla kielitieteilijöiltä arvokkaan säännön: jos luulet keksineesi etymologian, olet erehtynyt.

Kielihistoria lukemattomine äänteenmuutoksineen ja lainautumineen on niin vaikea urheilulaji, että amatöörin kannattaa pysyä katsomossa.

Litzenin heitossa on tietenkin se harmillinen taka-ajatus, että Suomi ja Häme on nimetty lännestä eli Ruotsista nähden.

Vielä pari vuosikymmentä sitten kouluissa ja yliopistossa opetettiin puppua esihistoriasta ja suomensukuisten kansojen maahanmuutosta. Sitten kävi ilmi, ettei rautakausi 0- 1000 ollut suinkaan ollut asumatonta aikaa, jolloin pusikoissa vilisti vain saamelaisia peurojen perässä. Rautakautisia löytöjä oli vähän, koska niitä oli etsitty vähän.

Nyt minulla on kuitenkin jotain kättä pidempää sanasta ”lappi”, jota epäilin römeällä äänellä jo 80-luvulla historiaa luennoidessani.

Suomalainen paikannimikirja tunnustaa, ettei missään saamen kielistä ole sanaa, jota voisi edes kuvitella ”lapin” varhaismuodoksi, kun taas sanan finn pohjalla on indoeurooppalainen miestä tarkoittava sana.

Usein perustein selitetään nyt, että lappi ja lappalainen saattavat hyvinkin tarkoittaa syrjäkulmalaisia kansallisuuteen tai kieleen viittaamatta.

Lukemattomat lappi-paikannimet eivät siten välttämättä liittyisi saamelaisiin. Ja saamelaisistakaan emme tiedä kovin paljon. Luultavasti he ovat samaa sakkia, joka selvisi viime jääkaudesta – ennen puhuttiin Komsa-kulttuurista.

Minua miellyttää tuossa lappi-selityksessä se mielestäni ilmeinen lähtökohta, että täällä on pyörinyt kaikenlaista porukkaa eri aikoina. Niin sanottu sotakirveskulttuuri (vasarakirves) näyttäisi kumminkin olleen etelästä tullutta joukkokuntaa, jolla saattoi hyvinkin olla hyvät välit nykyisen Pohjois-Saksan väestön kanssa.

Tällä olisi siis ollut pikemmin metsästämiseen taipuvaista väkeä ja siten vuosituhansia kaksi tai kaksitoista eri kulttuuria, kansaa ja kieltä.

Lopputuloksena oli lukemattomien vaiheiden jälkeen historiallinen Suomi, jossa sikisi ja versoi tämä kummallinen kielemme, osittain varmaan siksi, että slaavit painoivat päälle paremmilla palstoilla.

Syyn syrjäisyydellemme näen kartasta. Suomenlahti on varmasti ollut vesitienä valtava. Salpausselän eteläpuolta ja itse harjujonoa pitkin pääsi liikkumaan, mutta seuraava järkevä reitti poikkimaihin olikin Oulujoki-Oulanka, ja kuinka ollakaan, ainakin Äänisen vihreä liuske näyttää kulkeutuneen sieltä kovin kauan sitten.

Suuri järvialueemme, joka oli oikeastaan suoaluetta vielä runsaat sata vuotta sitten, ei kiinnostanut edes rosvoja. Siellä asui vain ”lappalaisia”, kuten omia esi-isiäni. Pohjanmaan jokisuut vetivät tietenkin läntistä väestöä, joka menestyi miten menestyi.

Totisesti on suurta tietää kuuluvansa todella pöljään porukkaan, lukeutua myös geeniperimän puolesta todella takapajuiseen joukkoon.

Ruotsalaisten harjoittama karsastaminen on siis ollut hyvin perusteltua. Olemme toista väkeä ja kielemme on kummallinen ja kankea.

Kukaties perimän tutkimus selvittää aikanaan, oliko meillä esi-isiä Venäjän mammutinmetsästäjissä ja Keski-Euroopan luolamaareissa (Madeleine-kulttuurissa).

Ehkä joku keksii vielä uuden syyn rehennellä: olemme Euroopan pohjapiimää!

(Pohjapiimää eli piimänjuurta haettiin aikoinaan naapurista emalimukilla, joka oli hakkautunut kirjavaksi.)