Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2008

Historia kirjoissa

Kiikuttelin Tapiolan sivukirjastooni Herman Lindqvistin yhdeksänosaista Ruotsin historiaa ja mietin, miksi meillä ei ole vastaavaa.

Sitä on myyty Ruotsissa kuin silakkaa. Nyt se on alennusmyynneissä Helsingissä ja loistava ostos. Teoksen suomenkielinen yhdistelmänide ei aja asiaa.

Lindqvist ei ole tutkija. Carl Grimberg oli koulutettu tutkija (tohtori) ja suunnattoman suosittu myös meillä, mutta ammattipiireissä vieroksuttu. Kansojen historia on erittäin hyvin suomennettu ja sopeutettu. Hyvä ostos antikvariaatista, vieläkin, vaikka tietenkin monin kohdin vanhentunut.

Samainen Grimberg kirjoitti myös Ruotsin historian, Svenska folkets underbara öden I-IX. Se on aika lukukelvoton.

Osoitan tämän kirjoituksen viestiksi viisaille, joihin luen kohteliaasti myös nuoren polven tutkijat.

Viimeksi Osmo Jussila on tehnyt millin siivuja eräistä Suomen historian suurista myyteistä tuota nimeä kantavassa kirjassaan.

Nyt nuorison eli alle 50-vuotiaiden olisi käsitettävä, että aika suuri osa heidän vanhempiensa kaikeksi kummaksi vielä hengissä olevan sukupolven isänmaallisuudesta, poliittisista käsityksistä ja historian tiedoista on peräisin epätavallisen kelvottomista lähdeteoksista, joista hirvein on Aarno Karimon Kumpujen yöstä (lukuisia painoksia - jopa sotien jälkeen).

Tuo teos on keskikoulun käyneen suojeluskuntamiehen, sangen keskinkertaisen kuvataiteilijan Jalmari Jäntin yllytyksestä kokoon keittämä sepitelmä, joka on avoimen fiktiivinen.

Kirjoittaja itse korostaa, että mm. Suomen vuosituhantista itsenäisyyttä ennen ”Ruotsin vallan aikaa” koskevat jaksot ovat mielikuvitusta.

Hän ei sano, että myös tuo vuosituhantinen itsenäisyys on mielikuvitusta. Hän saattoi typeryyksissään suorastaan uskoa siihen.

Hän sai suoraa tukea professori Jalmari Jaakkolalta, joka tarkasteli Suomen historiaa rautakaudelta keskiaikaan 1920-luvun silmin – miten Suomesta välttämättömyyden pakosta kehittyi ryssän sorrosta ja ruotsin ilkeydestä huolimatta näin harvinaisen mainio ja epätavallisen itsenäinen maa.

Hieman häveliäämmin samassa kelkassa istuu Einar W. Juva, joka toimeksiantajansa Alvar Renqvistin tahdon mukaisesti valmisti ”jokaiseen sivistyneeseen kotiin kuuluvan” suurteoksen Suomen kansan aikakirjat.

Ellei Karimon niin kumminkin Juvan kirja oli se ”totuus”, johon talvi- ja jatkosodan upseerit ja kotirintama luottivat. Kymmenet tuhannet menivät sankarihautaan pelkällä kansakoulupohjalla , mutta heille oli opetettu – Yrjö-Koskisen 1800-luvun oppikirjasta alkaen – nuo samat asiat helpotetussa muodossa.

Otan korostaakseni tätä, koska Jussila on vihaisen miehen maineessa ja hänelläkin on ollut erilaisia mielipiteitä ja korostuksia. Myös historiatieteen tai nimenomaan historiatieteen kellokkaat ovat kovia tappelemaan keskenään. Edelleen.

Korostan että ihmisten ”mielipiteet” ja jopa tunteet usein perustuvat johonkin. Suomalaisten Suomea koskevat käsitykset perustuva hyvin laajasti joka pelkästään lapsellisiin tai lapsellisiin ja tietoisesti vääristeleviin esityksiin.

Ei Suomi poikkea tai ainakaan poikennut niin tavattomasti esimerkiksi serbeistä, jotka nyt perustelevat viime vuosien tekosiaan eräällä taannoisella taistelulla, nimittäin Kosobvo poljessa vuonna 1389 turkkilaista vastaan käydyllä.

Runebergistä ei oikeastaan kannata puhua tässä yhteydessä. Eivät ihmiset runoja usko. Mutta hirmuisänmaallinen historiankirjoitus ei poikkea uskottavuudessa niin kauheasti 1970-luvun tosivasemmistolaisista yhteiskunnan tulkinnoista.

Sanaa ”Suomi” sangen merkillisesti käyttelevä kirjallisuus, jossa enemmän tai vähemmän tosissaan luodaan myös kuvaa muinaisuuden mahtajista, jatkui 1960- tai 1990-luvulle. Muutamista hairahduksista huolimatta suuri poikkeus oli Jutikkala. Arvi Korhonen ei ollut poikkeus - hän oli tutkijana vanhan liiton miehiä.

Meillä ei oikein ole sellaista Suomen historiaa, jota voisi suositella harrastuneen käteen. Jouko Vahtolan kurssikirja on tietysti OK liiasta kuvituksesta huolimatta, kun taas Henrik Meinanderin Suomen historia on aivan tavattoman suppea (260 sivua). Paras on Pentti Virrankosken Suomen historia I-II (SKS), mutta se pahus on jo loppuunmyyty. Vahtolan ja Virrankosken kirjat tavallaan mitätöivät toisensa.

Tilanne on paha. Kohdittain erinomaisia Suomen historioita ilmestyi vähän väliä viime aikoihin asti, etenkin ns. suurteoksia ja nyt ns. pikkujättiläisiä. Niissä kuvat hallitsevat ja rakenne on laajan kirjoittajakaartin vuoksi mallia Jokisen eväät.

Sääli, sääli.

Uuden ajan, uusimman ajan tai 1900-luvun maailmanhistorioita on vaikka mitkä määrät. – Jos joku haluaa vihjeen varman päälle, Sir Martin Gilbertin A History of the Twentieth Century on varma nakki nyt kun Eric Hobsbawmin tulkinnat ovat alkaneet huolestuttavasti heilua tuulessa.

Jos joutuu valitsemaan kirjakaupassa konservatiivisen tai labour-henkisen yleisen historian, suosittelen konservatiivista.

Minusta on mukavaa, jos kirjoittajalla on hiukan päreitä kainalossa, mutta pelkään, että sellaisen havaitseminen vaatii koulutusta. Professorit mokomat panivat minut aikoinani tenttimään keskeisen ja erikoisen kirjallisuuden niin että olen siis suorittanut kaikki tohtorin tutkinnon edellyttämät laudaturit raskaimman jälkeen sekä historiassa että juridiikassa.

Juridiikassa raskain ja hyödyllisin oli Arnholmin Privatrett I-IV ja historiassa Deutsche Verfassungsgeschichte.


35 kommenttia:

  1. Voiko Runebergin runoelmaa Vänrikki Stoolista (tai Stålista, kuten se nyt näkyy kirjoitetun) lukea muutenkin kuin paksuna ironiana? Aikuisten oikeesti?

    VastaaPoista
  2. Ettei vaan tapahtuisi niin että pariin eduskunta-avustajaan nojautuen Janne Virkkunen ampuisi yhtenä pyhäaamuna Kemppisen uushistorian kaisavariksena alas?

    Ja jos se vielä illalla olisi henkitoreissa, kippaisi tv1 pääuutistensa kulttuurikevennyksenä Agricolan, Snellmannin, Kiven ja Tuntemattoman moneen kertaan juhlitun, haltuunotetun ja suojatun "kuonakasan" päälle.

    Olisiko siis vähemmän hullua hommaa tyytyä kirjoittamaan historian lisälehtiä ajassamme elävien ihmisten silmin havaittavissa olevista tapahtumista; emmehän enää elä näkymättömistä käsistä kertovien myyttien aikaa?

    Nyt on mm. erillisen, kansallisen historian tulkintamme tuloksena piirretty eräänlainen merkkipaalu maanosamme ajatteluun kun presidetti Halosen aktiivisesti ajama Euroopan romanfoorumi
    lähettelee mannermaan sorretutille vähemmistöille signaaleja pohjoisen lämpöisestä turvasatamasta.

    VastaaPoista
  3. Minäpä sen sijaan vierailin eilen Tukholman Armeijamuseossa, jossa on meneillään näyttely "Sveriges sista stora krig... Napoleonkrigen och förlusten av Finland" (heillä muuten on aiheesta blogikin http://www.sverigefinland.se/).

    Siellä oli esitetty Suomen asema ennen venäjän aikaa hieman toisin painoin kuin mitä minulle koulussa (80- ja 90-luvulla) on opetettu.

    Suomi oli elimellinen osa Ruotsia, ei mikään alusmaa (erotuksena mannereuroopasta vallattuihin maapläntteihin). Kielikysymykseenkin ruotsalaiset katsovat suhtautuneensa varsin liberaaliksi, käännettiinhän Raamattukin aikanaan Suomeksi, kun piti kirkon rahat saada kuninkaalle. Suomessa taas tunnutaan ajattelevan niin, että Suomi olisi vain ollut Ruotsin alusmaana ja sitten siirtynyt Venäjän ikeen alle...

    Jotenkin olen taipuvainen pitämään ruotsalaisten tulkintaa tasapuolisempana. Varsinkin kun samassa näyttelyssä todettiin sekin, että suomalaiset saattoivat viimekädessä hyötyä asioiden saamasta käänteestä. Spekuloitiinpa silläkin, että strategisesti - aikanaan paha isku - Suomen menettäminen saattoi lopulta olla Ruotsin onni (200 vuotinen rauha olisi tuskin muuten onnistunut).

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:

    Museossa havaitsee, että Kustaa II Aadolf oli pieni mies ja Kaarle XIi kovin pitkä.

    Mainitsemasi ruotsalainen tulkinta on käsitykseni mukaan sama kuin vallitseva suomalainen kanta.

    Joskus unohtuu, ettei nykyisen Suomen kohtalo johtunut aatteista, vaan Napoleonista.

    Samoin unohtuu, että Ruotsilla oli 1800-luvulla merkittäviä vaikeuksia Tanskalta valloitetun Skånen integroimisessa ja etenkin yhä hankalamman unionikumppanin Norjan kanssa.

    Lisäksi Ruotsissa paisui väestöongelma - lähes miljoona eli 1/5 muutti Amerikkaan.

    VastaaPoista
  5. "Samoin unohtuu, että Ruotsilla oli 1800-luvulla merkittäviä vaikeuksia Tanskalta valloitetun Skånen integroimisessa ja etenkin yhä hankalamman unionikumppanin Norjan kanssa."

    Juu, olikin mielenkiintoista havaita, että kuinka paljon sitä on kärhämää ja valtakamppailua ollutkin (sekä "valtioiden" sisällä että niiden välillä) varsinkin kuin nykyisin ollaan kuin "yhtä suurta perhettä".

    Viime kädessä näyttää siltä, että Suomi on ollut Ruotsin pienimpiä murheita, vaikka nyt jokunen epätoivoinen nuijasota välillä olikin (ja sekään ei oikeastaan tainnut olla Suomesta lähtöisin se kähinä).

    Aloin tuossa miettiä sitäkin, että johtuukohan se, että Suomesta otettiin suhteellisesti enemmän väkeä sotimaan osittain siitäkin, että Suomen suunnalta ei tarvinnut pelätä kapinaliikettä moisesta kaltoin kohtelusta niin paljon kuin esim. Skånesta? Suomihan - tuo Ruotsisuomen ja EU:n mallioppilas :-)

    Tietenkään se ei ole ollut _ainoa_ syy, mutta kuitenkin.

    Kun tuossa nyt innostuin lukemaan aiempiakin kirjoituksiasi, niin minua kyllä jäi hieman vaivaamaan tuo väitteesi, että Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan, jos Suomi olisi ollut edelleen osa Ruotsia.

    Mielestäni siinä on seikka, jota ei ihan helpolla voi jättää huomiotta, nimittäin Suomen sisällissota (tai mikä se korrekti muoto nykyään sitten onkin). Käsittääkseni sodan perimmäiset syyt olisivat olleet edelleen olemassa. Koko asetelma herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.

    Olisiko kyseistä sotaa ollut, Ruotsisuomessa?

    Jos olisi, niin olisiko siitä tullut luonteeltaan etninen (kieliryhmien välinen)? Olisiko se levinyt myös Ruotsiin? Mikä olisi ollut Venäjän ja Saksan asema?

    Jos taas ei olisi, niin mikä olisi ollut Ruotsisuomen asema ensimmäisessä maailmansodassa? Olisiko Pietari miehitetty Ruotsalaisten toimesta (ei kai sellainen Suur-Ruotsi ajattelukaan ihan vierasta entiselle suurvallalle ole...)?

    Nämä tapahtumat olisivat saattaneet muuttaa historiaa jo niin paljon, ettei toista maailmansotaa olisi edes tullut (ainakaan nykymuodossa).

    VastaaPoista
  6. Mitä yleisesitystä suosittelisitte 1800-luvun (manner)eurooppalaisesta historiasta?

    VastaaPoista
  7. Kuinkas paljon tuon Hermannin (Tästä lienee kyse: Historien om Sverige. Samlingsbox del 1-9) historiapläjäys maksaa alessa? Tein vertailua eri nettikauppojen (Akateemisen sivut ovat remontissa) kesken ja halvin oli ruotsalainen Adlibris.com. Käsittämättömän halpa 789 kroner (84 evroa) + pk . Mutta kun menee mainitun nettikaupan suomalaisille asiakkaille tarkoiteteulle sivulle, niin hinta onkin 204 evroa. Miten tuntuu siltä, että meitä mongooleja kustaan nyt silmään?

    VastaaPoista
  8. Koska katson historiantutkimusta kuin suurisilmäinen nuorisokyökkipiika, ihmettelen kovin, miksi pitää nimetä epätavallisen kelvottomia lähdeteoksia ja parhaita. Eikö ole kivaa tai ainakin reipasta, että totuuksia on monta? Onko historia jotakin muuta kuin runo, jota tulkitaan perusteellisesti, perusteettomasti tai professorin kehotuksesta jotakin epäsopivaa metodia käyttäen?

    Mielipiteet ja tunteet epäilemättä perustuvat johonkin. Mutta eikö ole hiukkasen suuruudenhullua kuvitella, että niistä vapaina voisimme tarkastella historiaa (tai runoa) ja nähdä siitä, mihin mielipiteemme ja tunteemme oikein perustuvatkaan, ja luoda uudet tulkinnat ja tunteet?

    Minusta Runebergistä ei kannata puhuta juuri missään yhteydessä. Runoja sen sijaan pitää uskoa aina.

    VastaaPoista
  9. Arvoisa Kemppinen, kyllä Kumpujen yöstä maistui n. 12-vuotiaalle "sotahistoriaa" tuolloin harrastaneelle tytölle kovin hyvin 1960-luvulla. Kun ei ollut paremmasta tietoa eikä osannut etsiä...

    VastaaPoista
  10. Minusta on mukavaa, jos kirjoittajalla on hiukan päreitä kainalossa

    Niitä on kiva poltella siinä kirjoitellessa. Saa vahingoniloisesti nauraa tekstiä lukiessa - etenkin jos löytää nämä kohdat.

    VastaaPoista
  11. Mikä olisi tämä "yleinen" historia? Luin äskettäin Pentti Jaurin, Puoli vuosisataa suomalaista liike-elämää, Kauppalehden kirjapaino, 1946.
    Vertailussa Etlan nykyiset julkaisut.

    Vertailussa ei voi välttyä ajatukselta kaikkien tapahtumien perustuneen nyansseihin ja mielialaan. Tällaisesta on mahdoton saada aikaan hyväksyttävää historiankirjoitusta.

    Pelkästään yhden suvun kerryttämä kokemus ja kokemusten siirtyminen jälkipolville on olennainen osa historiaamme. Kun näitä kokemuksia ja tuntoja on tuhansia, ei perusteltua historiaa voida koskaan kirjoittaa.

    Historiankirjoitus on pörssikauppaa jota alan "asiantuntijat" käyvät ja kuskaavat meitä tietämättömiä. Väärinymmärrykset ja tietämättömyys muuttuvat faktaksi. Kaikki on liian pienistä nyansseista kiinni.

    Ehkä näistä syistä olin joskus kuvitellut jonkinlaisen Wikipedian tuovan muutosta historian kertomuksiin, mutta vanhoista tavoista on nähtävästi mahdoton päästää irti.

    VastaaPoista
  12. Niin - 1970-luvulla kouluissa opetettiin olleen sellainen valtio kuin Ruotsi-Suomi. Näin luotiin tietysti mielikuvaa Ruotsin vallan alla olleesta valtiosta - eräänlaisesta Ahvenanmaasta. Samaan aikaan, kuten ilmeisesti edelleenkin, Ruotsissa samasta alueesta opetettiin ja puhuttiin vain ja ainoastaan Ruotsina.

    Ilmiö lienee periymää kansallisuusaatteen ajoilta, jolloin koettiin tarpeelliseksi korostaa omaa identiteettiä ja nostettiin esiin Kalevalaa ynnä muuta vastaavaa. Samalla muokattiin historia ajan henkeen sopivaksi?

    Onkohan tämä myös taustalla ruotsivastaisuudessa? Kun on opittu, että oltiin Ruotsin herrojen vallan alla satoja vuosia, niin kismittäähän se. Ei päässyt itsellinen suomipoika elämään ittellisesti. Ja sitten piti vielä opetella pakolla ruotsinkieltäkin viime aikoihin asti. (Ja pitäisi opiskella edelleenkin, ainakin niin kauan, kuin valtion ylimpiin virkoihin edellytetään molempien kotimaisten kielten hallintaa. Vai kumottiinko nämä vaatimukset samalla, kun pakkoruotsi lopetettiin kouluissa? Muuten palataan takaisin 1700-luvulle ja ruotsinkielisen aateliston valtaan. Onko se sitten hyvä vai paha, niin se on eri asia.)

    VastaaPoista
  13. Tuskin talvi- ja jatkosodan miehet kaipasivat Kemppisen lukusuosituksia ja oikeampia käsityksiä Suomen menneisyydestä? Silti heidätkin piti tässä loata.

    Venäläiseen karjavaunuunko heidän olisi sankarikuoleman sijasta laahustaa? Ja myös sukulaiset myös.

    Näkemys suomalaisten kohtalon riipumisesta yksistään Napoleonista kertonee enemmän Kemppisen viimeksi lukemasta kirjallisuuden aikaansaamasta (de)mentaalista kuin syistä ja seurauksista.

    VastaaPoista
  14. Ad Anonymous:

    Älä hiily - "isänmaallisuus" sellaisena kun se muistelmissa ja kuulemassani esiintyy, perustuu myös opittuun ja omaksuttuun.

    Epäilysi sotien väheksymiseen viittaa aika lailla siihen, ettet ole pahemmin lukenut näitä kirjoituksiani.

    Napoleon-maininnan ymmärsit väärin - puhe on Suomen luovuttamisesta Ruotsilta Venäjälle 1812 eli isommista asioista. Vaikka Ruotsiin tuli kuninkaaksi entinen Napoleonin kenraali, siellä poliittinen johto tyytyi lopullisesti asiaan.

    VastaaPoista
  15. ad anonyymi,

    Suomen sisällissodan perimmäiset syyt olisivat saattaneet olemassa myös Ruotsin osana. Sisällissota ei kuitenkaan syty "perimmäisten syiden" vuoksi. Kyllä nyky-Suomessakin olisi useampaankin sisällissotaan aineksia, mutta järjestäytynyt yhteiskunta estää näiden pääsyn pinnalle.

    Ruotsin osana Suomessa ei olisi syntynyt vallankumouksellista tilannetta, jossa poliisi ja armeija lakkaavat toimimasta. Jos senaatilla olisi ollut käytössään edes tuhatkunta koulutettua poliisia, se olisi voinut pidättää punaisen puolen radikaaleimmat johtajat ja estää aseistettujen yksityisarmeijoiden (suojeluskunnat ja punakaartit) synnyn. Nyt valtiovallan oli pakko hyväksyä toinen näistä armeijoista "omakseen", vaikka ei helsinkiläisillä senaattoreilla ja Pohjanmaan körttiradikaaleilla ollut kovin paljoa yhteistä.

    VastaaPoista
  16. Anonyymi, kyllä ruotsia pitää edelleen opiskella kouluissa. Ainoa helpotus on, että ylioppilastutkinnossa se ei ole enää pakollinen - tosin tämä helpotus on näennäinen, koska se yliopistossa ja virkamiehiltä ruotsia edelleen edellytetään.

    VastaaPoista
  17. Ruzaccho kirjoitti: " Voiko Runebergin runoelmaa Vänrikki Stoolista - - lukea muutenkin kuin paksuna ironiana?"

    Jos kysymyksesi ymmärtää empiirisesti, vastaus on empimättä myönteinen: olen tuntenut useita (pääosin 1910-luvulla syntyneitä) läksynsä aikanaan lukeneita, jotka hyvin vakavasti ja sujuvasti lausuivat pätkiä runoelmasta kun pieninkin aihe ilmaantui, ja sitä tulkittiin kuin kreationisti Genesistä.

    Kemppinen kirjoitti: "Runebergistä ei oikeastaan kannata puhua tässä yhteydessä. Eivät ihmiset runoja usko."

    Koulukirjoja uskotaan, runot muistetaan. Ne siten kantavat käsitykset paljon sen jälkeen, kun opittu on unohdettu. Leinoa ulkomuistista siteeraten:
    "- - Sun uskos se suurin on totuutes'/Usko, poikani, unehes'!"

    Kemppinen kirjoitti: "Ei Suomi poikkea tai ainakaan poikennut niin tavattomasti esimerkiksi serbeistä, jotka nyt perustelevat viime vuosien tekosiaan eräällä taannoisella taistelulla, nimittäin Kosobvo poljessa vuonna 1389 turkkilaista vastaan käydyllä."

    Ei poikkea, mekin ihan vakavasti selitämme paljon asioita eräällä 1323 tehdyllä rauhansopimuksella... Tietysti ajattelemme, että se on eri asia, Pähkinänsaaren raja vain sattuu kiteyttämään monta faktaa. En vain ole varma, etteivätkö muutkin, kolmantena esimerkkinä Magna Chartaan (1215) vetoavat, selitä ajattelunsa samoin.

    "Ruotsi-Suomi"

    Onko termiä "Ruotsi-Suomi" joku oppilas muka voinut tulkita muutenkin kuin pedagogisena kikkana? Aikuisten oikeesti?

    VastaaPoista
  18. Onko Kemppisellä kokemuksia Niall Fergusonista?

    VastaaPoista
  19. Ad Anonyymi:

    Blanning, Short Oxford History of Europe - The Nineteenth Century.

    (Cambridgen ja Oxfordin nuorehkot professorit ovat luotettavia, mutta pienemmissä yliopistoissa on myös kykyjä.)

    C.A.Bayly The Birth of the Modern Wordl 1780-1914 on siis huikean hieno, mutta se ei ole "historian kurssi", vaan aivan uutta luovaa ajattelua. Se ei ole myöskään ihan noin vain luettavissa.

    VastaaPoista
  20. Ad Heikki Rönkkö:

    Nyt käsittelemissäni asioissa olen ymmärtääkseni täysin samoilla kannoilla kuin jokseenkin kaikki Suomen historian proffat.

    Ruotsi-Suomi -myytin romuttamisen aloitti oikeastaan Matti Klinge.

    VastaaPoista
  21. Olen antanut kertoa itselleni, että "Vanhaan Suomeen" verrattuna, Ruotsin talouspolitiikka Itämaassa oli ainakin jossakin määrin tarkoituksellisen passiivista; Suomen piti toimia puskurina Venäjää vastaan.

    Ruotsissa suuri maastamuutto ja sitten nopea teollistuminen saivat aikaan tilanteen, jossa maattomat muuttivat ulos maasta ja sitten teollisuuden palvelukseen.

    Suomessa ennen 1918 kahden laittoman hallinnon välistä välien selvittelyä oli tapahtunut siihen astisen historian nopein teollistumisen ja taloudellisen kasvun aika, kun Japanin sodasta toipuva ja uudelleen varustautuva Venäjä osti kaiken mitä Suomen metalliteollisuus ehti tuottaa.

    Kun Ukrainan viljakuljetukset loppuivat samaan aikaan kun myös Venäjän sotaministeriön ostot, joutui maa syvän taantuman valtaan.

    Kun loistava noususuhdanne katkesi elintarvikkeiden hinnannousuun ja maattoman väestön ongelma oli olemassa, kapinalliset olivat valmiit vuodattamaan toistensa verta.

    Mutta ajatus siitä, mitä olisi tapahtunut, jossa laillisella hallituksella olisi ollut tuhannen uskollista miestä aseissa?

    Luultavasti Lenin olisi siinä tilanteessa lähettänyt maahan lisää bolsevikki joukkoja, sillä laillisen hallituksen joukot, vaikka vain tuhannen miestä, olisi ollut liian vaarallinen bolsevikeille.

    Koska laillista tietä ei ollut, Suomi liukui laittomuuteen ja siitä tuli maan tapa.

    Jälkeen päin on sitten sisällissodan voittaja sepittänyt historian mieleisekseen, ja niin on aina ollut ja on niin aina oleva.

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia:

    Tähdensin runsas viikko sitten, ettei Ruotsikaan ollut kovin kaukana sisällissodasta 1917-1918.

    Viittaan kommentoijaan - siellä oli poliisi ja armeija ja jokin määrä rahaakin.

    Mutta jos vanha valtaluokka olisi ottanut vielä yhden askeleen kohti keisarillista Saksaa, olisi voinut käydä huonosti.

    Toisaalta taas Hj. Branting ja kumppanit olivat panneet vasemmistossa verisen vallankumouksen ajajat ahtaalle jo aikaisemmin.

    Suomen kansalaissota syttyi minun tulkintani mukaan lähinnä Leninin yllytyksestä ja katteettomista lupauksista aseellisen avun antamisesta.

    VastaaPoista
  23. Klingehän se muistutti, että varhempina aikoina meri ei erottanut, vaan yhdisti.

    VastaaPoista
  24. Tämä Jukka Kemppisen historian tarkastelu oli äärimmäisen mielenkiintoinen.

    Miten sen lukio-opettajan kokemuksella tiivistäisi:
    Historia on katsomusaine.
    Paljon riippuu siitä, mitä
    kukin aikakausi katsoo
    tarpeelliseksi uskoa menneisyydestä.
    Ruotsin historiankirjoituksen
    historia lienee naurettavin esimerkki siitä, mutta kotoinen
    talvisodan historia meillä lienee
    oppikirjaesimerkki.

    Saa nähdä, vaatiiko nyt Tuomioja
    historiantutkimusta pois yliopistoista tutkimuksen
    katsomuksellisuuden takia.

    Vakavana kysymyksenä Jukalta kysyisin, koetko ensyklopedistä kutsumusta suhteessa historiaan?
    Minusta kaikenkattavat kirjasarjat
    on tutkimuksessa jo aikoja sitten
    korvattu erityisalojen monografioilla ja uusinta
    hottia lienee artikkeliväitöskirjojen tulo.
    Kuka meistä enää tuhlaa aikaa
    suurin kokonaisuuksiin.

    VastaaPoista
  25. Ad Erastotenes Aleksandrialainen:

    "Ruotsin osana Suomessa ei olisi syntynyt vallankumouksellista tilannetta, jossa poliisi ja armeija lakkaavat toimimasta."

    Miksei olisi? Ei varmasti samoista syistä kuin nyt kävi, mutta onhan sitä syntynyt sisällissotia siellä sun täällä (Ranska, Venäjä, Yhdysvallat), miksei Ruotsissa?

    "Jos senaatilla olisi ollut käytössään edes tuhatkunta koulutettua poliisia, se olisi voinut pidättää punaisen puolen radikaaleimmat johtajat ja estää aseistettujen yksityisarmeijoiden (suojeluskunnat ja punakaartit) synnyn."

    Minä melkoisesti epäilen tätä!

    VastaaPoista
  26. Ad Pentti Tepsa:

    Kiitos asiallisesta kommentista.

    Tämä on blogi, ei kirjoitus tiedeyhteisössä. Kuten voit todeta, olen julkaissut niitäkin, vaikka en paljon.

    Nyt viikonvaihteessa olen esitellyt historiallisia lukemistoja, vaikka kaihdoin sanaa.

    Mielestäni näiden lukemistojen vähäkäyttöisyys myös Suomen historiassa kävi selväksi ainakin 50 vuotta sitten.

    Kokoomateosten hyöty historian yliopisto-opetuksessa on makuasia. Kuten tiedät, Turun historiassa on yleisteos (Vahtola), Helsingissä ei.

    Arvostan esim. sellaisia yhteenvetoteoksia (huomaa kuvaileva nimitys) kuin Klingen ja Osmo Jussilan julkaisemat (Suomen suuriruhtinaskunta).

    Eräillä lohkoilla, kuten poliittisessa historiassa ja taloushistoriassa yhteenvetoteokset ovat laajasti käytössä. Suomessa vaan ei valitettavasti ole hyvää taloushistoriaa (Pihkalan kirjaa en osaa arvostaa).

    VastaaPoista
  27. Ad Anonyymi (Niall Fergusonista) - olen muistaakseni arvostellut yhden tai kaksi hänen kirjoistaa Helsingin Sanomiin ja sanoisin tuntevani ne hyvin.

    Rotschildin historia on hyvä. The Cash Nexus on ongelmallinen.

    Useissa kirjoissaan F. on ryhtynyt avoimen kaupalliseksi eli tavoittelemaan suurta lukevaa yleisöä, ja onnistunut siinä erinomaisesti.

    Muutamissa teoksissa minua häiritsee F.:n ilmeinen tarve olla eri mieltä eli (Alvar Aallon sanoin) "lyödä häpnaadilla".

    VastaaPoista
  28. ad anonyymi,

    Ruotsin osana Suomen talouden perustana ei olisi 1. maailmansodan aikaan ollut Venäjän sotatalouden ehtymätön kysyntä eikä ruokahuollon perustana Ukrainan vilja, jotka molemmat loppuivat vuoden 1917 aikana. Suomi ei siis olisi ajautunut samanlaiseen lamaan (ehkä toisenlaiseen, muttei yhtä pahaan).

    Ruotsi ei kokenut keväällä 1917 vallankumousta, joten Suomessa poliisi ja armeija eivät olisi lopettaneet toimintaansa. Suomessa olisi ollut toimiva, tehokas poliisi sekä Ruotsin armeija. Nämä olisivat voineet estää punakaartien ja suojeluskuntien synnyn. Mahdolliset aseelliset organisaatiot olisivat olleet salaisempia ja pienempiä.

    Jos sisällissota olisi ollut kovin herkässä, se olisi alkanut jo keväällä 1917. Suomen vahvaa parlamentaarista kulttuuria osoittaa se, että kesti puoli vuotta ulkoisen pakkovallan romahtamisesta ennen kuin osapuolet alkoivat aseistaa omia armeijoitaan. Kesällä 1917 pelattiin vielä tavallisen politiikan säännöillä eikä syksylläkään ollut hylätty poliittisia instituutioita.

    Eri asia on, että 1800-luvun aikana meille olisi voinut syntyä irlantilaistyyppinen kansallisuusaate, joka olisi puhjennut kansannousuna. Tämä ei kuitenkaan olisi ollut luonteeltaan samantyyppinen ilmiö kuin kahden amatöörijoukon käymä verinen kansalaissota. Kyseessä olisi ollut asymmetrinen sota: Ruotsin armeija vs. suomalaiset partisaanit.

    VastaaPoista
  29. Kiitos tästä upeasta blogista! Mikäli kirjoitatte Suomen historian, luen sen varmasti.

    VastaaPoista
  30. Punaiset epäonnistuivat täysin surkeasti senaattorien pidättämisessä. Pakenivat hevoskellarin kautta, Svinhu Saksaan asti.
    Olisiko Lenin laajentanut ase- ja miesapua, jos pidättäminen olisi onnistunut? Mielestäni näin olisi käynyt.

    VastaaPoista
  31. Kun kerran esitetään kritiikkiä aikaisemmin historiasta kirjoittaneille, niin mikä mahtaakaan olla nykytilanne?

    Ei voi kuin ihmetellä, että miten professori emiritus Matti Klingeä kukaan katsoo tarpeelliseksi konsultoida/haastatella muista kuin miesten pukeutumiseen liittyvistä seikoista? Kekkonen on kuollut, suomalaiset jäivät jäljelle.

    Toinen vielä häntäkin mielenkiintoisempi tapaus on professori Kemppisen, valtiojohdon ja koko median suorastaan jalustalle nostama Heikki Ylikangas.

    Hegel on kuollut, ei häntä enää tarvitse seurata. Onko tieteellisyyden häivääkään (esimerkiksi popperilaisessa mielessä) Ylikankaan teoksissa, joista osaa halutaan selvästi nostaa agendalle hieman Väinö Linnan "fantasiarealityjen" tapaan?

    Ei saa käsittää väärin. Nautin suunnattomasti esimerkiksi Ylikankaan teoksista, ne tuovat mentaalimaisemaan jotakin sinne kuuluvaa, aivan kuten Linnakin.

    Kuitenkin objektiivisessa tarkastelussa Karimo ja Ylikangas ovat saman kankaan "kaksi puolta", joten eihän "meidän" tulisi syyllistyä sentään ihan näin banaaliin anakronismiin kuin miltä nyt näyttäisi?

    Kunnioittaen (ja tarvittavalla nöyryydellä ja arvostuksella)

    Mika Viljakainen

    P.S Toisaalta mitään en niin paljon ihmettele kuin marxilaista ja sen kriisiin synnyttämää postmodernistista ideologista hapatusta.

    Anglo-amerikkalainen "mainstream" viehättää, skoteilla tai ilman, vaikka toisaalta "kirjanoppineemme" täällä mannermaalla ja periferiassa eivät juuri mitään muuta osaa enempää halveksia.

    Sitä se totalitarismin haamu ja perintö teettää... ;-)

    VastaaPoista
  32. Ad Erastotenes Aleksandrialainen:

    Salkolan ja Punakaarti-projektin mukaan lopullinen romahdus aseistautuneisiin punakaarteihin ja valkokaartiin eli Vaasan senaatin joukkoihin tapahtui vasta vuodenvaihteessa 1917-1918.

    Kysymys on kiharainen, koska järjestyskaartit ja punakaartit olivat syystalvella 1917 hyvin vaikeasti toisistaan erotettavissa.

    Minua miellyttää Jussilan yleistys: vallankumouksen tehneet punaiset olivat kautskyläisiä sosialisteja, joista vasta myöhemmin Petarissa tuli bolshevikkeja.

    VastaaPoista