Siltalan pehtoorit

Hauska ja helpottava tieto, että Siltalan pojat, Touko ja Aleksi, ovat siis lähteneet lätkimään WSOY:ltä.

Kirjankustannusalalla on Suomessa vallinnut viimeksi kuluneet sata vuotta keskinäisen arvostuksen salaliitto. Siltalat nauttivat arvostusta.

Kotimaisista ja etenkin ulkomaisista tekijöistä on kilpailtu ankarasti ja ajoittain kyseenalaisin keinoin. Kollegoista on puhuttu pahaa, kuten kaikilla muillakin eläm’n aloilla. Taukoamatta on liikenteessä uskottavia henkilöitä, nimittäin kirjailijoita, jotka todistelevat vastaantulijoille, että eri kustannusjohtajat ja toimittajat eivät ymmärrä kirjallisuudesta enempää kuin sika hopealusikasta, eivätkä tarkemmin ajatellen senkään vertaa.

Sekin kuuluu asiaan.

Tunnen Toukon. Hänellä – useiden muiden ohella – on jopa taito tulla toimeen raivoavien kirjailijoiden kanssa.

Veljekset perustavat oman liikkeen sävyisästi ja ovia paiskomatta.

Jo silloin kun lehdissä kerrottiin WSOY:n hollantilaisesta johdosta ja oikeastaan jo Sanoma Oy:n oston jälkeen, yritysten toimintatavoista tietäville pyrki tulemaan kalsea olo.

Tilanne on siis suhteellisen lyhyessä ajassa muuttunut sellaiseksi, että meillä on vain muutamia korkealaatuisia kustannusliikkeitä. Tammi on vieraan omistuksessa, mutta laadussa ei ole nokan koputtamista.

Laatua mittaan sillä, että liike julkaisee hyviäkin kirjoja sellaisella vedenpaisumuksen aikaisella periaatteella, että vasta tilinpäätöksen yhteydessä katsotaan, meneekö kirjahomma punaiselle. Suurliikemiehet ja taloudelliset ihmeparantajat haluavat, että jokaisen tuotteen, eli siis tässä tapauksessa kirjan, olisi oltava kannattava.

Noihin korkealaatuisiin pikkufirmoihin muuten kuuluu myös Otava, joka on oppikirjoista huolimatta pieni kustannusliike.

Ruotsissakin on nähty, että taitava ja ahkera kustantaja voi tulla toimeen eli pysyä hengissä pienillä rahoilla ja suppealla tuotannolla.

Pullonkaula on kumminkin jakelu.

Toivon että veljekset tutkisivat myös verkkomyynnin mahdollisuuksia, koska se alkaa jo olla keino pitää varasto eli varastoon sitoutunut raha kurissa. Lisäksi ihmiset alkavat oppia ostamaan tai ainakin tilaamaan kirjoja verkosta.

Jos minulta kysyttäisiin – en neuvo kysymään, koska oppejani ei kannata uskoa – miettisin yhteistoimintaa myös antikvariaattien kanssa. Jos antikvariaattiin yhdistäisi Lulun kaltaisen on-demand –painatuksen, niin…

Pääasia meinasi unohtua. Tarjoan kaikkea apua. On aina hyvä, kun on tuttu tuomari, varsinkin tekijänoikeusasioissa.

Kirjoja en aio kirjoittaa.

Lukijoille, jotka kenties ihmettelevät, muistutan Hannu Tarmion eli Touko Siltalan muinaisen esimiehen säännöstä: media-alalla toimivista henkilöistä 95 % on täysin soveltumattomia tehtäviinsä, ja jäljelle jäävät 5 % joutuvat muun ohella kantamaan häpeän tuon enemmistön toiminnasta.

En tuota Aleksia pahemmin tunne, mutta väittäisin, että veljekset kuuluvat kummatkin tähän viiteen prosenttiin.

Heistä ei olisi kulttuuriministereiksi.

Kaveri kiinnitti huomioni HS Nyt -liitteen (s. 20) ilkeään harhautukseen, kun M. Guzeninalta kysyttiin kantaa Gallen-Kallelan maalauksen ”Taistelevat metsot” saattamiseen yleisön nähtäville, ja tämä onneton vastasi jotain pyöreän perusmyönteistä.

Vähän niin kuin entisen julkkiksen mielikirja, Aleksis Veljeksen Seitsemän kivestä.