Hyväksyttävän ajatuksen mukaan romaanilla kuvataan sellaista, mitä voi kuvata vain romaanilla. Viimeksi tätä korosti esseissään Kundera.
Kuluneen viikon tapahtumissa on dostojevskiläinen piirre, joka näkyy kaikessa muussakin kuin nuoren miehen Dostojevski-sitaateissa (Raskolnikov).
Dostojevski oli paneutunut kuvaamaan ihmisiä, jotka eivät lopulta erota päätään hatustaan, ja samalla hirmutekoja. Hänen hienoin romaaninsa taitaa olla ”Keskenkasvuinen”, joka on luultavasti keskeneräinen ja joka tapauksessa vähän tunnettu. Mutta on Karamazovin veljekset sekin jokseenkin mykistävä.
Norman Mailer, siis nyt vainaja, oli suuri kirjailija, eikä tähän asiaan nyt kuulu lainkaan se, ettei hän ollut kirjailija minun mieleeni. Usealla mahdottomalla romaanillaan hän osoitti näkevänsä syvemmälle ihmiseen, amerikkalaiseen ihmiseen, kuin juuri kukaan toinen.
Kuluneen viikon tapahtumien johdosta me tarvitsemme romaanin.
En tiedä, onko maassa sellaista kirjailijaa. Journalistin jutuilla ei ole merkitystä, koska journalismi tarkoittaa useimpien harjoittajiensa työnä sivusta nähtyä ja syrjästä kerättyä tietoa. Kirjallisuus sitä vastoin on totta.
En liioin tiedä, onko nykyisyysromaaneja enää mahdollista kirjoittaa. Voi olla, että suhteemme kieleen on ottanut uuden suunnan.
Ainakaan verkkoon kirjoittaminen ei kilpaile minkään vakavasti otettavan kirjallisuuden lajin kanssa. Romaaniin mahtuu koko maailma ja vähän jää ylikin. Verkkokirjoittaminen vertautuu parhaimmillaankin kritiikkiin tai reunamerkintöihin.
Käsitykset kirjallisuudesta muuttuvat jatkuvasti akateemisiksi eli kuolleiksi. Kukaties sitä ajatusta voi puolustaa, että Henry Jamesin ”Naisen muotokuva” on hienompi teos kuin yksikään Mailerin kirjoista. Silti siitä ei tule hullu hurskaaksi.
Sekin puhuu onnistumista vastaan, että suurista vallankumouksista ei yleensä ole olemassa hyviä kuvauksia – Ranskan vallankumouksesta, Yhdysvaltain vallankumouksesta 1778, Venäjän vallankumouksesta jokseenkin päivälleen 90 vuotta sitten.
Tässä on se syy, jonka vuoksi julkisuudessa esiintyneiden pikku asiantuntijoiden puheet ovat mielestäni niin kovin köykäisiä ja tässä peruste, jonka takia en halua liittyä höyhensarjalaisten joukkoon.
Pankaa Helsingin yliopiston julkaisemaan almanakkaan kruksi. Osaako joku kirjoittaa Pyövelin laulua omien päiviemme tapahtumista?
Kirjoita (luultavasti olet sen jo tehnyt)ja julkaise se romaanisi. Sittenpähän nähdään.
VastaaPoistaSelittämätön ei silti selviä.
Muinoin, kauan sitten, uskonnon opettajamme, fil.tri., teologi, repi puukon kanssa Leninin kuvan luokkamme seinältä. Häneltä loppuivat argumentit, ja meidän kapinamme - se vain kasvoi.
Mutatis mutandis - luulenpa että argumenttien vakuuttavuus on ohenemaan päin. Puukko ei riitä.
Journalistit panevat päänsä hyiseen nettipensaaseen: sieltä kaikki löyhkä ja saasta nousee.
VastaaPoistaRaskolnikov pohti miksi ei uskaltaisi tappaa yhtä vanhaa mummoa koska tapattihan Napoleonkin miljoonia silmää räpäyttämättä.
Liekö Moskovassa kymmeniä tappanut shakkilautasurmaajakaan tullut aatoksiinsa ilman nettiä?
Jotenkin tulee mieleen, että kaveri eristyi ikäistensä joukosta ja löysi tukea älyttömään ratkaisuunsa muutamasta vihanlietsojasta.
VastaaPoista"Osaako joku kirjoittaa Pyövelin laulua omien päiviemme tapahtumista?"
VastaaPoistaMy chips are on Snellman, Anja Snellman.
Gilmoren tarina hiukan Maileria lyhyemmin. ÄO 130, kärsivällisyys 0. Muuten, jos huomaatte lapsessanne oireita tällaisesta saattaa olla terveellistä ryhtyä toimenpiteisiin.
VastaaPoistaeikö nihilismi ole muodissa epävarmuuden aikoina ja tietyissä ikävaiheissa, jolloin liittyminen toisiin on vielä hakusessa? raskolnikov on tästä kulunut mutta mainio esimerkki.
VastaaPoistadostojevski uskoo nihilismin torjunnassa omatuntoon, ja laittaa sen tekemään raskolnikovista melkein lopun. omatunto on viime kädessä isän ja äidin sisäistetty katse, joka kehottaa elämään niin, että yhteys toisiin voi säilyä.
joku tutkijanplanttu sanoi joskus kahvikeskustelussa, että Suomi elää mentaalisesti vieläkin sota-ajassa. väite tuntui silloin hölmöltä mutta jonkinlaisena pohjavirran kuvauksena se voi osua lähelle totuutta.
ehkä rakkautta on maassamme osoitettu liikaa työtä tekemällä, sanattomasti ja etäältä. luulen, että tämä näkyy erityisesti miesten välisissä suhteissa. isät kyllä välittävät pojistaan mutta pojat tajuavat sen ensi kerran vasta päälle kolmekymppisinä. ne onnekkaat, jotka tajuavat.
vertaisryhmä on eniten alttiina veriselle kilpailulle. jos yhteys vanhempaan sukupolveen toimii, itsearvostus ei ole pelkästään vertaispalautteen varassa. vähemmän tarvetta tuhoavalle nihilismille?!
Anja Snellman on kirjoittanut Bodomin taphtumista romaanin, mutta ei se ainakaan minua vakuuttanut.
VastaaPoistaMuutenkin tositapauksen käyttäminen romaanin pohjana harvoin onnistuu. Parempi käyttää vain mielikuvitusta, sillä sehän ennakoi todellisuutta eikä päinvastoin.
Minulle tulee mieleen, miten Jenkeissä osa 60-luvun nuorista ihaili Charles Mansonin "perhettä", joka tappoi Sharon Taten ja tämän ystävät. Eikä Baader-Meinhof-ryhmäkään Länsi-Saksassa vaille ihailua jäänyt tai ainakaan uhreja kohtaan ei tunnettu myötätuntoa.
Tällä kertaa reaktio *julkisuudessa* on kuitenkin yksimielisen kauhistunut ja tuomitseva. Ihailu on piilossa internetsivuilla missä käy kai lähinnä samanmielisiä.
Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia on suomalainen Pyövelin laulu, Kylmäverisesti ja Valhe.
VastaaPoistaOmaiseni pisti aikanaan kylmäksi muutaman perheen, eikä silloin ollut edes sanomalehteä.
VastaaPoistaMarjo
VastaaPoistatarkennan:
laitetaan
"Osaako joku kirjoittaa Pyövelin laulua omien päiviemme tapahtumista?"
akkuraatimpaan muotoon
"Kirjoittaako joku Pyövelin laulun omien päiviemme tapahtumista?"
All my chips now on Snellman!
Essi Kummu kirjoitti Manian. Sillanpäästä joka kävi samalla ampumaradalla.
VastaaPoistaad etappisika
VastaaPoistaIltalehden sivuilla on PEA:n laatima video Linkolasta. Osoittaakohan media nyt hyvää makua ja harkintaa...
Juha Seppälän "Routavuosi" liippasi aika läheltä.
VastaaPoistaHe tekevät sen itse,
VastaaPoistaHannu-Pekka Björkman sanoi TV:ssä, että hänelle näyttelijänä on paljon mielenkiintoisempaa näytellä hyvää ihmistä. Pahasta on näet kaikki jo sanottu (tätä en muista tarkasti).
VastaaPoistaOh yes, olet oikeassa, kuten myös Niskasen Seitsemän surmanluotia maininnut henkilö. Vertailukohdaksi voisi kelvata myös Truman Capoten 'In Cold Blood'.
VastaaPoistaSuomalaisista kirjailijoista Anna-Leena Härkönen voisi olla hyvä valinta. Mielestäni hänellä on sensibiliteetti ja nöyryys kohdallaan. Anja Snellman omistaa väärällä tavalla liian ison egon. Kjell Westö voisi myös olla mahdollinen, mutta en tiedä onko hän kiinnostunut nykyhetkestä.
Kun naureskelemme, häpäisemme, rienaamme jne amerikkalaisuutta, sitä vasemmistolaissuomalaisten ja yle tv-uutisten vihollismaata, teemme niin itsellemme.
VastaaPoistaMutta se se on vasta hauskaa, ainakin ryssästä:)