Kaiken katoavaisuudesta

iPod päivittää juuri kappaleta "Ylistäkään Herraa" (saksaksi). Kovin tekee mieli ylistää, ja lisäksi viedä tontulle vadillinen puuroa. Toisaalta tapaan tällä viikolla sekalaisen joukon hiippakunnan pappeja. Voi olla aihetta pitää pakanalliset virikkeeet aisoissa.


Se on ollut kateissa (misplaced) elokuusta. En missään tapauksessa voinut tunnustaa, että se olisi ollut hukassa. Olisin joutunut koulu- tai työpaikkakiusaamisen kohteeksi: tuon iPod on hukassa! Se olisi tuntunut vielä pahemmalta kuin huutelu, että auto on tyhmä, äiti lihava, nimi hullu ja lakissa on räkää.

Heikki etsi sitä Possulasta käydessään vetämässä kaivon kuiville ja panemassa veneen pois päältä. Ei löytynyt. Lappeenrannassa syksyn alussa katselin salavihkaa, josko se olisi jollain tavalla jäänyt työpöydälleni tai hyllyyn, sillä kävin kuin kävinkin auraamassa postiani kirkkaana kesäpäivänä. Ei oll't.

Kaiken, ennen kaikkea esineiden katoavaisuus on raskas asia. Esineet ovat nimittäin pohjaltaan ilkeitä, ja jos niille antaa siihen tilaisuuden, ne alkavat tahallaan rääkätä ihmistä. En yleensä hukkaa mitään tärkeää, mutta kerran katosi hyvä ja mieluisa sytytin. Ajattelin mennä luostariin, mutta luostarit eivät olleet kiinnostuneet ottamaan vastaan esineettömäksi ryhtynyttä mieshenkilöä.

Kerran kävi ilmi, että Hiitin avainta ei ollut kertakaikkiaan missään. Suoritin järjestelmällisiä etsintöjä ja pohdin miinaharavan ostamista tai vuokraamista. Se on kuitenkin sellainen muoviläpyskä, että se olisi varmaan jäänyt löytymättä.

Se muuten kävi se kaveri, joka oli lukenut tätä blogia ja saanut vihiä kruunukorkkiaarteestani. Miinaharavan käyttäjät tiettävästi löytävät suuria määriä ruostuneita pullonkorkkeja ja pari bolivarin kolikkoa. Tämä pätevä henkilö pyydysti korkit seinän ja lattian sisältä ja löysi lähes kymmenen kokoelmiin kuulumatonta. Ymmärsin hankkeen vasta kun hän lahjoitti CD-levyn, jolla perheen tyttäret esittelevät eskarissa ja koulussa styrkoksiin painettuja korkkeja; lapset ovat kuulemma älytömän hyviä huomaamaan marketissa jokaisen korkin, joka poikkeaa edes hitusen aikaisemmasta mallista.

Hukkaamalla iPodin joutuu lopullisesti pois täysjärkisten kirjoista ja osoittaa soveltumatomuutensa järjestyneen yhteiskunnan jäseneksi.

Eilen sitten pyydystin pyjaman yläosaa kiskomalla sänkyäni eli oivallista runkopatjaa. Nurkasa olevan sängynjalan kohdalla on tietenkin pieni kolo, ja imuroitaessa sänkyä kiskotaan ja työnnetään takaisin. Vieressä on kiinteä vaatekomero, aitoa lastulevyä muuten, jota sängyn siirtäminen sijoiltaan olisi jo laaja perusparannustyö, jollaiseen ei ole ilmennyt tarvetta.

Sinne oli valahtanut se vihreä pyjaman yläosa, jonka alla oli iPod. Nukuin nyyhkytykseen.

Spekseistä kiinnostuneelle - syksyn aikana iTunesiin ilmaantuneen 3,5 gigan päivittäminen (kokonaisuus 31,26 Gb) kesti neljä minuuttia. Akku oli lähes täysi ja koje on siis ajat sitten päivitetty.

Lienee kai suorinta tunnustaa, että samassa kotelossa olivat hintavat Sonyn ääntä jarruttavat umpikuulokkeet, henkilökohtainen eloonjäämiskeinoni luonnonvalinnan riehuessa Lappeenrannan junassa tai lentokoneessa.

Olin jo ehtinyt todistella itselleni, että iPod ja kaikki mut mp-soittimet ovat tyhmiä ja että musaa voi soittaa yhtä hyvin läppäristä, varsinkin Macistä, ja sillä keinoin kohentaa sosiaalista arvonantoaan. Varsinkin jos on noise-cancelling -tyyppiset kuulokkeet.

Samaten olin ajatellut aloittaa eskaloituvan parjauskampanjan iPodeja vastaan ja laajentaa sen Applen tuotteiden yleiseksi vähättelyksi (paitsi tämän ison näytön, joka on magee).

Nyt voin keskittyä muihin asioihin. Luin kirjasta, että jutelma on kirjoittamisen lajeista ala-arvoisin, varsinkin jos se on tarkoitettu sivistysporvariston ratoksi, jolloin päätin heti kirjoittaa tällaisen. Kirjoittaja mainitsi ja tähdensi, että näin menetellen vaietaan monista tärkeistä yhteiskunnallisista ja poliittisista kysymyksistä.

Kuten kreikkalaise murhenäytelmän perinteen jatkajat Laurel ja Hardy niin usein osoittivat, esineet vainoavat ihmistä, varsinkin knallihattua ja solmuketta käyttäviä, ja tuloksena on aina tulipalo ja tuho.

Tietotekniikasta tietävät kaikki, että tietokoneet, varsinkin pienet, ja etenkin älypuhelimet, ovat paholaisen keksintöjä, joiden tarkoitus on saada ihminen mielettömällä toiminnalla ja ruokottomalla kielenkäytöllä menettämään taivasosuutensa.

Käynpä katsomassa Verkkokaupassa pientä skanneria. Ehkä siellä on malli, jonka voisi panna hauenleukaliittimellä nenäänsä kiinni. LibraryThing meni vähän yli äyräittensä. Siellä on nyt 1769 kirjaa ISBN-numeroineen kaikkineen. Arvelin että voisi panna mukaan ammattikirjallisuutta eli sellaista, jonka muistaa alaviittoja tehdessään tai toisten väitöskirjoista tarkastaessaan vain suunnilleen oikein.

Järjestelmä toimii siis hakemalla mm. pääkaupunkiseudun kirjastoista ja amazoneista tai Kongressin kirjastosta niteen täydelliset tiedot asiasanoineen, kirjastoluokkineen ja MARC-näytön lisätietoineen. Hakusanat "tekijänoikeus" ja "copyright" antavat nyt 47 kirjaa ja hakusana "talvisota" kirjaa. "Muistelmat" tuottaa 86.

Täytyy mennä motkottamaan Kaitsu Ekholmille, että Yliopiston kirjaston Helka ei toimi vielä tämän oivallisen ilmaisohjelman yhteydessä. Voisi vetää muutaman Podcastin koneeseen niin että voisi masentaa professori ylikirjastonhoitajaa. - En ole katsonut, sattuneesta syystä, mikä kaikki YLEn uudesta upeasta tarjonnasta löytyy myös podcastina. "Musiikin mestareita" olen kuunnellut jokseenkin hurmioituneena - ne ovat niin hyvin tehtyjä, samoin kuin muuten radio ykkösen ohjelmat lantta lauree.

(Viimeksi mainittu retkellinen ilmaus ei ole latinaa, vaan Kauhavan murretta - "viimeistä myöten".)