Tuomiosunnuntai.Siis kirkkovuoden viimeinen pyhä. Vuosi alkaa adventista.
Juice Leskinen sitten kuoli. Sitä osasi odottaa.
Ihmisen menestymättömyyden laulaja,
lähde sydänten korvessa,
rivakasti
pimeyden pohjaan asti -
Olit tyhmä kuten me. Lahjasi kesti
rikkaat eukot, rappion, oman itsesi,
hullun maan, joka haavoitti sinut runoille.
Nyt meillä on kansa ja maa ja pimeä päivä,
ei, ei runous auta mitän. Se elää
alhoissa, joihin liikkeenjohto ei löydä...
Auden kirjoitti:
Earth, receive an honoured guest:
William Yeats is laid to rest.
Let the Irish vessel lie
Emptied of its poetry.
Silloinkin oli vuosi 1939.
Kantaatti "Gottes Zeit ist der allerbeste Zeit" on herättänyt suurta ihmetystä ja yksimielisyyttä. Käsittämättömässä tuotannossa se on joka tapauksessa huippu. Se on Matteus-passio pienoiskoossa, symmetrinen rakennelma, jossa jakso syntyy jaksosta, ääni äänestä niin että tuloksena on jotain - täydellistä.
Esittäjillä se aiheuttaa vaikeuksia- Joshua Rifkinin pieni porukka ei selviydy siitä levyllään. Karl Richterin vanha levy on hyvä, ehkä siksi, että kummallinen soitinryhmä on etevä - kaksi nokkahuilua ja kaksi viola da gambaa. Gardnerilta on vain hiukan vanhempi levytys. Maasaki Suzukin paljon kiitetty kantaattisarja sisältää kovin paljon sellaisia tempoja ja painotuksia, jotka vierastuttavat minua. Harncourtin levy on vanha. Koopmanin luultavasti hyvää levytystä minulla ei valitettavasti ole käsillä.
Tästä sävellyksestä tekisi silti mieli hiukkasen varoittaa. Ellei Bach ja elleivät kantaatit ole jotenkin tuttuja, tämä ei ehkä ole rennoin tapa aloittaa, koska tämä teos on musiikin maailmassa jokin Leonardon "Viimeinen ehtoollinen" - ensi silmäyksellä täydellinen, viimeiseen asti arvoituksellinen, ja lisäksi siinä on niin vahva pyhyyden kosketus.
Kauan eli ajatus, kukaties oikea, että mielipuoli on pyhyyden iskemä ihminen.
Säveltäjä oli 22-vuotias. Tuttu kirkkokantaatin muoto oli vasta tulossa. Tämä teos ei edes liity evankeliumi- tai epistelotekstiin eikä sitä ole nimetty millekään kirkkopyhälle.
Tekstin ja musiikin painopiste on psalmin jae:
"Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme."
* * *
Lisäys: ostin kuitenkin (€9,99) Gardinerin vuoden 2000 levytyksen iTunesin verkkokaupasta. Ei sille mitään voi. Se on hieno. Nyt jään odottamaan, että viikolla radiossa lähetetty Gardinerin Moteverdin a cappella -messu ilmestyisi levylle. Se oli Royal Albert Hallin Prom -sarjaa.
Kemppisen teksti Actus Tragicuksesta- hyvin totta. Se vanhempi Gardinerin levytys AT:sta oli mielessäni kun joskus aiemmin tällä paikalla moitin hänen Bach-kantaattejaan teknisesti loistaviksi, mutta emotionaalisesti ponnettomiksi. Onneksi pontta on ilmaantunut viimeistään Pilgrimagella.
VastaaPoistaLeskisen asiaan en koe yhteyttä, joten en kommentoi, mutta ehdin kuitenkin kohottaa kulmiani Kemppisen reippaalle tekstille: "Olit tyhmä kuin me...".
Vasta myöhemmin tajusin (ehkä kaikki muut tajusivat sen heti?) että tuokin edellä mainittu kappale on sitaatti/käännös/parafraasi samasta Audenin runosta ((In Memory of WB Yeats)) kuin se lainaukseksi selkeämmin ilmoitettu pätkä.
"II
You were silly like us; your gift survived it all:
The parish of rich women, physical decay,
Yourself. Mad Ireland hurt you into poetry.
Now Ireland has her madness and her weather still,
For poetry makes nothing happen: it survives
In the valley of its making where executives
Would never want to tamper, flows on south
From ranches of isolation and the busy griefs,
Raw towns that we believe and die in; it survives,
A way of happening, a mouth. "
Runo on minulle vain hieman tuttu englanniksi, suomennoksia en lainkaan muista.
Kirjallisuusviitteeksi: Paul Ricoeurin hienossa teoksessa Oneself as Another (1992) on pieni luku 'Tragic Action', jonka alla lukee for Olivier again. Olivier oli Ricoeurin poika, joka hyppäsi parvekkeelta isänsä pitäessä luentoja, jotka myöhemmin koottiin mainituksi teokseksi.
VastaaPoistaAd Dr. Blind:
VastaaPoistaHyvin oivallettu.
Yhteys on kuolema ja että runoilijoilla on ollut ainakin T'ang -kaudesta tapana kirjoittaa toisistaan epitafeja.
Nyt tulee mieleen Bertolt Brecht -raukka - se runo, jossa "niin myös Brecht pakeni Tanskaan, olkikattojen alle". Unter dem Strohdach.
Earth, receive an honoured guest:
William Yeats is laid to rest.
Let the Irish vessel lie
Emptied of its poetry.
In the nightmare of the dark
All the dogs of Europe bark,
And the living nations wait,
Each sequestered in its hate;
Intellectual disgrace
Stares from every human face,
And the seas of pity lie
Locked and frozen in each eye.
Follow, poet, follow right
To the bottom of the night,
With your unconstraining voice
Still persuade us to rejoice;
With the farming of a verse
Make a vineyard of the curse,
Sing of human unsuccess
In a rapture of distress;
In the deserts of the heart
Let the healing fountain start,
In the prison of his days
Teach the free man how to praise.
Ad Jarvelainen:
VastaaPoistaEn tiennyt. En ole kuullut.
Ricoeur on hyvin tuttu - jotenkin sympaattisin koko Ranskan porukasta (metaforan käsitteen ympärillä kirjoittavista).
Arka asia. Vastaavia esimerkkejä on kovin paljon - Althusser ja vaimon murha...
Suomalaisista ei ilkeä mainita.
Minustakin Ricoeur on miellyttävin ranskalaisista. Dufrenne on myös miellyttävä. Taustalla on Chartier eli Alain, jonka luokalla nämä vesselit, jotka synnyttivät ranskalaisen filosofian kultakauden 1940-luvulla, opiskelivat. Ja Chartierin taustalla pitkä pitkä traditio, joka valaisisi asioita nykypäivään asti. Ricoeur muuten peri Tillichin paikan Chicagossa. Nykyisin siellä on (John Nuveen -postilla) edelleen ranskalainen: Jean-Luc Marion.
VastaaPoistaOlisin tässä halunnut puolustaa Leonhardtin tulkintaa sieltä 70 luvulta. Vertaansa vailla. Levytyksessä kaikki on kunnossa, poikasolisteja myöten. Viitaten Kirkegaardiin, esittämiisi näkemyksiin. ei toinen levytys voi kyllin palvella. Toivon, että voit tavoittaa sen.
VastaaPoista