Miksi en kirjoita

Otsikkoni on vääristelmä George Orwellin kuuluisasta esseestä "Miksi kirjoitan".

Tulkitsen Orwellin tarkoittaneen kirjoja ja sanomalehtiä.

Vastaan kysymykseeni, että kukaan kustantaja ei ole vähään aikaan tosissaan pyytänyt.

Vastaan edelleen, että tuskinpa sittenkään.

Katsotaanpa asiaa.

Orwellin luettelo kirjoittamisen (siis julkaisemisen) syistä on hyvä.

1:o Raaka itsekeskeisyys ja omahyväisyys.
2:o Esteettinen into.
3:o Historian käsittäminen.
4:o Poliittinen vaikuttaminen.

Ensimmäinen ja neljäs punkti ovat urasuunnittelua eli yrityksiä kohentaa omaa asemaa. Se tapahtuu parhaiten astumalla toisen ihmisen varpaille, sitten sormille, kiipeämällä toisen olkapäille ja potkaisemalla hypätessään.

Tämä on hyvin suosittu resepti. Kirjan salattu nimi on esimerkiksi "Miksi isäni (äitini, vaimoni, tyttöystäväni) on niin ikävä ja ilkeä ihminen."

Poliittinen vaikuttaminen on halua päästä enemmistön kellokkaaksi ryhtymällä näennäisesti vähemmistön kellokkaaksi. Muuan hyvä keino on vakuuttaa epäpoliittisuuttaan (Erno Paasilinna, Hannu Taanila jne.)

Kolmas kohta eli halu löytää todellinen historiallinen todellisuus on erikoisen ominainen kiusankappaleille. Jo mainittujen kahden lisäksi esimerkiksi akateemikot Meri ja Haavikko ovat esiintyneet näissä merkeissä.

Joissakin tapauksissa kiusankappaleet ovat ihailtavia ihmisiä, kuten esimerkiksi Arthur Koestler, joka taisi istua sekä Stalinin että Hitlerin ja lisäksi Francon kuolemansellissä. Pimeää keskipäivällä. ("Darkness at Noon").

Olen jopa tavannut Viktor E. Franklin, jonka "Ihmisyyden rajalla" (alkuteos kirjoitettu 1945, suomeksi 1976) on kertomus psykoterapeutista Auschwitzissa. Mies, hänen myöhemmät teoksensa ja jatkuva nirsoilunsa Suomen matkalla olivat lohdullinen todistus siitä, ettei kärsimyksellä ole jalostavaa vaikutusta. Tuo kirja - ei Franklin muu tuotanto - kestäisi edelleen lukemisen. Näyttää löytyvän kirjastoista.

Toinen esimerkki valtavan hienosta historian jäsentämisestä on Jaan Krossin "Rakkaat kanssamatkustajat", jossa loistelias kirjailija kuvaa omasta näkökulmastaan yhtä ja toista perheelle ja tuttaville Virossa ja Venäjällä tapahtunutta 1930-luvun puolivälistä lähelle nykyhetkeä.

Tiedoksi kiinnostuneille kollegoille - Kross oli yleisen oikeustieteen dosentti (kuten minäkin). Hän luennoi oikeusteoriaa Tarton yliopistossa, kunnes joutui hyvin pitkäksi aikaa nauttimaan raittiista ulkoilmasta suuren itäisen naapurin etäisempiin kuvernementteihin.

Esteettinen into. Tätä kyynikot epäilevät. Mitä kyynikot eivät epäilisi? Se on mekaaninen asenne. Sellaisia silmälaseja myydään pilailupuodeissa. Kaikki vääristyy tai kääntyy ylösalaisin silmissä ja kyynikko väittää jostain syystä, että hän näkee oikein ja toiset eivät.

Esteettinen into iskee, kun sanat napsahtavat paikoilleen. Olen kokenut tuo oman kirjoittamani edessä kaksi tai kolme kertaa elämässäni. On kuin olisi rakentanut hiellä ja vaivalla seinään ikkunnan, sahannut, sahannut, nikertänyt, nakertanut. Kun lasi on paikallaan, revitään voimapaperit ja teipit irti. Teksti on kuin se ikkuna. Jos se on hyvää, ikkunaa ja lasia ei huoma tai tule ajatelleeksi, mutta ikkunan (tekstin) läpi nähdään jotain sellaista, mitä ei ole nähty ennen.

Palaan tähän asiaan, mutta siirtyminen pytagoraan numeroihin perustuvasta viristysjärjestelmästä tasavireisyyteen, siirtyminen kansankieliin kuten italiaan ja siirtyminen ihmisten kuvaamiseen (Giotto) ihmisen merkkien kuvaamisen sijasta oli näkökulman löytämistä eli siis Euroopan renessanssi. Vaikein uudistus oli perspektiivi. Siitä ja musiikista siis tuonnempana erikseen ja nyt vain maininta, etteivät Donatellon"Davidin" mittasuhteet ole oikeat, sillä jos ne olisivat oikeat, ne eivät näyttäisi oikeilta. Vartalosta irti oleva käsi on kuvattava hiukan suurempana, jottei se näyttäisi hiukan pienemmältä.

Ja mistä tämä äkillinen purkaus, jossa blogia ei siis pidetä kirjoittamisena?

Toisaalta useina päivinä mainittu Erno Paasilinna. Laittauduin lukemaan 1970-luvun alun poliittisia satiireja, jotka olivat kummastuksekseni kahistuttavaa pötyä eli lähinnä huonosti asioihin perehtyneen henkilön ennakkoluuloisia vuodatuksia.

Petsamolaisista puhuessaan hän mainitsee Talvisodan sytyttäjinä Hitlerin, Rytin ja maaherra Kaarlo Hillilän. Stalinia ei mainita tässä eikä muussa yhteydessä, koska Talvisota oli Suomen aiheuttama. Jatkosota: "Asia päätettiin yksityisissä piireissä, sodanjanoisten kenraalien salaisilla lounailla ravintoloissa... Kansa uhrattiin sodalle muutamien upseerien päättäesä siitä konjakkilasien ääressä."

Englannista: "Lähestyy aika, jolloin englantilaiset liikemiehet joutuvat kertomaan maailmalla omasta maastaan esittelylehtinen kädessä. He joutuvat pyytämään huomiota kuin nukkavierut kauppaedustajat jotka matkustavat kuukausilipulla... Englannin hyvinvointi on rakennettu poliisivoimin ja piikkilanka-aitauksin... Khakipukuiset sotilaskuvernöörit ovat auranneet konekivääreillä kansanyhteisön tietä. Nyt ovat panokset loppuneet."

Urho Kekkosen korruptioon (poliittiseen korruption) perustunut vallankäyttö saa sitä vastoin kirjoittajan haltioitumaan.

Siis tarkoitan, ettei taida kannattaa kirjoittaa aikalaisanalyyseja, ettei käy niin kuin runoilijalle, joka kehotti ajattelemattomassa ajatelmakirjassaan 1980-luvulla kaikkia muitakin panemaan rahansa osakkeisiin, etenkin Kansallispankin, ja on nyt ennustan maailmanloppua tulevan viikon tiistaiksi jo yli 55 vuoden ajan.

Mutta proosa ei vanhene. Tämän päivän lehdessä (HS) on suuremoinen kirjoitus Venäjän tilasta ja Putinin hallinnon perusteista.

Kirjoituksessa on se tahaton erikoisuus, että se voisi käsitellä Tolstoin "Sotaa ja rauhaa" eli eurooppalaisen liittolaisen kanssa ongelmiin ajautuvaa yläluokkaa, joka ei puhu samaa kieltä kuin kansa.

Tolstoi kuului aikansa oligarkkeihin, mutta haki jotain kestävämpää ja löysi kirjallisuuden. Hän poistui pietariksi ja osallistui nuorena upseerina... Tšet4šsenian sotaan. Ja kirjoitti "Kasakat".

Siis kirjoittaja sekoitti Englannin Neuvostoliittoon.