Mikael Lilius ei pääse taivaaseen

Taloustieteissä jotkut ajattelevat, että mahdollisimman suuri voitto on mahdollisimman suuri päämäärä, johon on pyrittävä kaikin mahdollisin keinoin.

Toiset ovat sitä mieltä, että sekä liikeyritystä että yksityistä ajatellen niin sanottu kestävä kehitys (sustainability) on parempi päämäärä. Rahana laskettu voitto vaihtelee luontojaan. Yrityksen ensimmäinen tehtävä on pysyä pystyssä, ja siitä se on vastuussa omistajilleen.

Tämä ei oikeastaan ole taloustiedettä.

Taustalla on erimielisyys, joka leimahti 1200-luvulla, kun Aristoteleen ”Nikomakhoksen etiikan” lisäksi ”Politiikka” oli käännetty latinaksi ja päässyt siten teologien ja heistä juuri erikoistumassa olevan juristien ammattikunnan pohdinnan kohteeksi.

Kysymys oikeasta hinnasta ei ollut aidosti kiinnostava ennen kuin raha palasi kiertoon ja markkinat ja markkinatalous syntyivät eli siis vuosituhannen alusta. Niin sanottu kapitalismi syntyi sekin viimeistään 1300-luvun alussa. Nyt oli käytössä jo finanssipääoma eli raha jolla ostettiin lisää rahaa. Aikaisemmin ja oikeastaan kautta aikojen oli tunnettu pääoma, jota koottiin tavarantuotantoa varten ja jolla pidettiin yllä elintarvikkeiden tuotantoa ja sotaväkeä.

Teologit ja juristit totesivat nyt, että kauppaa ja rahankäyttöä oli kahdenlaista. Toinen pyrki järkevien tarpeiden tyydyttämiseen ja toinen puolestaan varallisuuden jatkuvaan kasvattamiseen.

Ensin mainittu tilanne arvioitiin lailliseksi ja moraalisesti hyväksyttäväksi. Viimeksi mainittu oli kiskontaa ja johti oikeustoimen purkamiseen; lisäksi se oli paha synti.

Uskonpuhdistuksen yhteydessä on tapana puhua anekaupasta eli kiirastulen kuolemanjälkeisten kärsimysten huojentamisesta elinaikana suoritetuilla maksuilla.

Luther ja Calvin – ja sangen monet jo ennen heitä – hyökkäsivät tätä menettelyä vastaan jumaluusopillisin perustein. Ennen pitkää he havaitsivat senkin, että kiirastuli oli oikeastaan myöhempien aikojen keksintö, josta Raamattu ei maininnut mitään, virallisesti 1200-luvun neljännessä lateraanikokouksessa vahvistettu ja varmistettu.

Toinen olennainen perustelu jätetään usein huomiotta. Paavi oli veronkanto-oikeuden (pietarinpenninki) vuoksi maailman rikkain mies ja ennen pitkää Vatikaani oli myös merkittävin pankkiiri. Tämä herätti huolta päätoimisissa pankkiireissa ja ennen kaikkea keisarissa ja kuninkaissa, joiden tehtävien huolellinen hoitaminen vaati sekin suuria pääomia.

Anekauppa oli oman aikansa optio, jonka mainonta esitteli kannustimena. Pyhiinvaellus oli järkevä investointi ja ristiretki sitäkin parempi. Vaikka moni kai vakavissaan ajatteli ponnistelevansa taivasosuutensa vuoksi, sekin ajatus oli jo olemassa, ettei maallinenkaan menestys olisi varsinaisesti haitaksi.

On totta että eräässä mielessä koron ottaminen lainasta ja voiton ottaminen kaupasta olivat periaatteessa kiellettyjä, mutta yhtä totta on, ettei näiden kieltojen kiertäminen ollut edes vaikeaa. Onhan korko tälläkin hetkellä eräissä islamin piireissä kielletty, jolloin pankit käyttävät siitä muuta nimitystä ja ottavat lainasta esimerkiksi vuotuisia järjestelypalkkioita.

Sekä Akvinon Tuomas että fransiskaani Duns Scotus kirjoittivat laajasti näistä ongelmista. Fransiskaaneille kysymys oli kipeä, koska heidän liikkeensä ja aatteensa perustui köyhyyden ihanteeseen. Tuomas oli dominikaani; järjestö toimi kirkon tiedustelu- ja tiedotuspalveluna.

Fransiskaani Johannes Duns Scotus kirjoitti (Lib. IV Sententiae):" Hän joka kuljettaa ja varastoi tuotteita palvelee yhteisöä rehellisesti ja hyödyllisellä tavalla. Siksi hänen tulee voida elä työllään..."

Useat ajattelijat päätyivät tahollaan ratkaisuihin, joihin sisältyi nykykielelle käännettynä nollasummapelin ajatus. Jos Fortumin osakkeenomistaja arvioi, että Liliuksen ja hänen kumppaniensa ylettömän korkeat optiot siirtyvät käytännössä Fortumin asiakkaiden ja veronmaksajien maksettaviksi, optiopalkkioiden suuruus on heille aika yhdentekevä asia. Jos osakkeenomistajat arvioivat olevansa nollasummapelissä johdon kanssa, jokainen kuluerä merkitsee, koska silloin kolikko Liliukselle on se sama kolikko pois osingosta.

Luultavasti Fortumin optiot maksaa kuluttaja, jolta ei ole kuitenkaan kysytty mitään. Kauppa- ja teollisuusministeri vääntelee käsiään ja sanoo, ettei asialle voi mitään, kun näin on sovittu. Sensaatiomainen johtopäätös. Eräiden sopimusten ehdottoman sitovuuden periaatteesta luovuttiin 100-luvun lopulla ja sen jälkeen osapuolelle kohtuutonta rasitusta (laesio enormis) aiheuttavia sopimuksia on muutettu.

Peliteoria sisältää suuren määrän muunnelmia, kuten esimerkiksi täydfelliseen ja epätäydelliseen informaatioon perustuvan pelin, samanaikaisen ja vuotottasisen, yhteistyöhön ja yhteistyön puuttumiseen perustuvan ja nollasummapelin ja ei-nollasummapelin. Liikemiesten usein mainitsema "win-win" on erikoistapaus, jossa sivuutetaan monen pelaajan kompleksiset tilanteet, kuten yritystoiminta, erityisesti energiahulto.

Johtajien optiopalkat ovat suosittuja, koska osakkeenomistajat eivät käsitä informaation epäsymmetrisyyttä, joka tarkoittaa väkevämmällä suomen kielellä ilmaistuna, että johdolla on mahdollisuus sahata omistajia silmään ja istua kuluttajien housuilla tuleen.

Nykymaailmassa kiskontasäännökset ovat menettäneet melkein kaiken merkityksensä ja siksi esimerkiksi liikkeenjohtajat voivat kettää työnantajaltaan niin paljon kuin kehtaavat, ja paljon he kehtaavatkin. Aikaisemmin taas katsottiin, että sopimuskumppanille ja sivullisille ei saa aiheuttaa menetyksiä kohtuuttomalla oman edun tavoittelulla.

Puheet kannustimista ja sitouttamisesta ovat sumuverhoja. Kovin harvoin sanotaan, että johtajista todella kilpailtaisiin niin että parhaasta mahdollisesta tirehtööristä maksettaisiin kovin palkka.

Tuhatvuotisen ajatuksen mukaan hyödyllisten tavaroiden valmistaja on ansainnut niistä täyden hinnan ja myös voittoa, koska hänellä on riski ja kulunkeja tavaran valmistamisesta, kuljettamisesta ja säilyttämisestä.

Jorma Ollilan taivastie näyttäisi olevan turvattu, näiltä osin. Siipiä voivat sovitella myös Erkot ja Herlinit ja ne kaikki muut, joiden suuret tulot kiertyvät välittömästi investointiin eli takaisin hyödyllisten tavaroiden tuottamiseen.

Rahan ostaminen rahalla eli spekulaatio eli havittelu, jossa voitto kertyy kartellin tai monopolin kautta on sitä ahneutta, jota Jumala ei suvaitse eikä maallinen oikeus siedä.

Vanhat sanoivat, että koron (ja siis option) ottaja varastaa Jumalalta, koska aika on Jumalan - ja se joka ottaa hinnan sanoistaan (tekijänoikeus) ryöstää Herralta, koska sanat ovat Jumalan. Alussa oli sana.

Tuo vanha ajattelutapa ei ole menettänyt merkitystään. Talous ei ole tällaisessa maailmassa yksinkertainen asia, mutta periaatteessa jonkun voitto on jonkun tappio. Tätä nykyä tappiot kohdistetaan eli allokoidaan köyhille ja huonosti koulutetuille.

Ahneuden maailma on alkanut hirvittää ihmisiä useista syistä, joista yksi on ympäristö, mutta toinen on tämä kasinotalous, jossa jotkut johtajat ovat vaivihkaa siirtyneet pankin eli kasinon puolelle, ja pankkihan voittaa uhkapelissä aina.

Viisaiden klassisten ajattelijoiden sanoma oli, että uhkapelitalous ei pitkän päälle kestä - ja optio on vedonlyöntiä eli peliä tulevilla arvoilla.

Tätä taustaa vasten vaikuttaisi siltä, että Mikael Liliuksella ei olisi taivaaseen asiaa.