Sivun näyttöjä yhteensä

20. maaliskuuta 2006

Ylävasen

Jotkut Kalifornian esikaupungeista ovat pelkästään kauhistuttavia. Kuva on tuomarin työhuoneen pöydän takaa Pasadenasta, joka on Los Angelesia. Kun katsoin ikkunasta, vedettömän joen takana oli Batmanin talo, siis se, joka nähtiin vanhan mustavalkoisen televisio-Batmanin alkutekstien alla. Oikeustalon lähettyvillä oli Rose Bowl. Siellä pelataan se jalkapallo-ottelu, joka pysäyttää kaiken muun toiminnan koko Yhdysvalloissa. Lähellä, keskikaupungin tuntumassa on Dodgers' Stadium, baseballin pyhiä paikkoja. En ymmärtänyt pelistä mitään, vaikka olen katsonut pesäpalloa toisenkin kerran Vimpelissä, Nurmossa, Ilmajoella ja niissä muissa kunnissa. Yleisöstä ymmärsin. Yhteinen elämys oli sama, jonka muistan Suomi-Ruotsi maaottelusta 1958. Sen jälkeen minulla onkin ollut hiljaisempaa kotimaisessa penkkiurheilussa.

Eilen kirjoitin jotain Palm Springsistä ja Santa Barbarasta, ja mainitsin myös Malibun. Olen istunut päivällisillä Pacific Palisadesissa ja Bel Airissa, jotka ovat rikkaiden linnoituksia. Molemmat ovat paikkoja, joihin on vaikea löytää sisään ja joista on vielä vaikeampi osata tietään ulos. Bel Airissa ja vähän yleisemminkin Beverly Hillsissä on katuja, jotka loppuvat vuoren rinteeseen ja jatkuvat samannimisinä parin sadan metrin päästä. Mutta päästäkseen sinne jatkeelle voi joutua ajamanaan 20 mailia.

West Hollywood perustettiin oikeudellisesti pari vuosikymmentä sitten homojen ja lesbojen kaupungiksi. Se on ollut perinteisesti Los Angelesin seudun parhaiten hallinnoitu ja hoidettu paikka. Uudenvuoden vastaanoton jälkeen kadut on siivottu ja pesty aamulla neljältä. Poliisi sanoo päivää ja pikkuviranomaiset ovat ystävällisiä. Kaliforniahan on muuten eräänlainen Neuvostoliitto, jos joutuu hakemaan henkilöllisyystodistusta tai ajokorttia. Nykyisin kun kaikki vartijat kalisuttelevat kivääreitä, vertaus on täsmällinen. Tosin en ole käynyt Neuvostoliitossa enkä aio käydä, mutta DDR:ssä kävin kerran ja kyllä riitti. Ei siitä ole kauan. Se oli 1961.

Palm Springsissä on ainakin 72 hirvittävän hienoa ja hoidettua golfkenttää. Se siitä. En taida enää ruveta edes rikkaamman veljeni mailankantajaksi, vaikka kuljeskelu metsässä on muuten hyvä ajatus. Hermostun herrojen etikettiin enkä voi olla ajattelematta, että golf-kenttä on paljon pahempi ympäristön kuormittaja kuin suursikala. Hyvä vertaus muuten.

Santa Barbara on oikeastaan ympäristönsuojelun ja ympäristötietoisuuden kehto. Päästörajoitukset ja ympäristön monitorointi ovat aika pitkälle sieltä peräisin. Pari kertaa aikaisemmin mainitsemani professori Alchian, melkein satavuotias nyt, keksi päästökauppojen idean monta kymmentä vuotta sitten. Kuten tiedetään, idea on toteutettu aika huonosti. Mutta ajatus on siis Kaliforniasta ja oikeastaan sama kuin pullopantin. Pullojen paiskojia voisi sakottaa, mutta tulos on parempi, jos palautuspulloista maksetaan. Jos niistä maksetaan harkittu hinta, seudun pummit nuohoavat niitä työkseen myös roskiksista.

Mutta sitten Kaliforniassa on vasemmistolainen yläluokka. Olin peräti ihastunut Jane Fondaan, kun näin televisiossa. Hän edustaa tuota joukkoa, joka on suuri ja rikas ja vaikutusvaltainen. Näillä ihmisillä, joita Yhdysvalloissa ei tietenkään sanota vasemmistoksi muutoin kuin loukkaamistarkoituksessa, on hallussaan esimerkiksi Berkeleyn ja Santa Monican kaupungit.

Santa Monican demokraattisessa kansantasavallassa suoritettiin kerran kansanäänestys, jonka tuloksen mukaan rahan pummaaminen ja puistossa nukkuminen on sallittua. Berkeleyssä oli eräässä vaiheessa vaikea ostaa bensiiniä, koska suurin osa bensayhtiöistä oli kaupungin julistamassa boikotissa, samoin kuin Chile ja Nicaragua. Berkeleyssä on kouluissa kuraattoreita, jotka neuvovat lapsia viljelemään itse välitunnilla orgaanisia vihanneksia eli luomua.

Mutta Berkeley, jossa on myös maailmanluokan kirjakauppa (Cody's), rock-levykauppa ja klassisen musiikin levykauppa (Musical Offering) ja uskomattomat kirjastot, on monessa mielessä hermostuttava. Naapurikaupunki Oakland on ollut eri vaiheissa kurjuuden tyyssija, jossa katurikollisuus on hirmuista ja köyhyys kohdittain aivan lohdutonta.

Myös Berkeley on varkaitten paratiisi. Kysykää Herkolta, ellette usko.

"Forrest Gump" -elokuvassa hippiporukan bussissa on kyltti D.C. to Berkeley eli Washingtonista Berkeleyhin. Pelkkä paikannimi kertoo kaikille amerikkalaisille, mistä on kysymys. Ellen väärin muista, myös Oklahoman Unabomber oli opiskellut Berkeleyssä, kuten moni muukin merkittävä henkilö.

Tämä merkillisen edistyksellisyyden, yhteisöllisyyden, yhteisvastuun, vähän väliä yli lyövän hippihengen ja kaikenlaisten maanalaisliikkeiden tyyssija keksi ja kehitti kuitenkin 1950-luvulla espressokahvilan, joka on minulle henkilökohtaisesti iso asia. Tripla-espresso on nimeltään "syvyyspommi". Sitä ennen he olivat ottaneet käyttöön 1940-luvun lopulla ULA-radion, joka ei ole Yhdysvalloissa vieläkään vallitseva. Paikallisradio ohjaili kaupunkilaisia ja heidän tuntojaan aikojen alusta.

Sananvapausaate on sekä suosittua että valtavan runsaasti rahoitettua. Free Speech Movement on Berkeleytä ja saa nykyisin lahjoituksia satamalla muinais-hipeiltä, joista on, kuinka ollakaan, tullut nykymiljardöörejä.

Yliopiston oikeustieteellinen eli Law School on ollut kauan kaikissa tekijänoikeutta ja patentteja sivuavissa asioissa aivan omaa ylhäistä luokkaansa; sinne on hyvin vaikea päästä.


Berkeley on osa Kalifornian yliopistoa, kuten Los Angelesin konttori eli UCLA ja lähes kymmenen muuta. Stanford sitä vastoin on yksityinen yliopisto. Sen perustaja, 1800-luvun kuvernööri, oli kammottava roisto, joka yhdessä kaverinsa Huntingtonin kanssa sahasi silmään osavaltiota ja liittovaltiota muun muassa rautatietä rakentamalla. Kun jaardin rakensi, niin kahdesta laskutti. Yliopiston tontti ja vanhin rakennus oli hänen kesämökkinsä. On ehkä helppo arvata, ettei se ole mikään rintamamiestontti, vaan satojen hehtaarien alue.

Berkeleyihin verrattuna Stanford on epämiellyttävä paikka, jossa raha haisee joka askeleella. Siellä kumminkin keksittiin teollisen innovaation malli eli se asia, jota Suomessa ei ole keksitty vieläkään. Kun yliopisto ei saanut myydä tontteja lahjoittajan määräyksestä, se ryhtyi vuokraamaan niitä. Nuoret tohtorit potkittiin bisnekseen ja heille osoitettiin paikka, johon voi rakentaa peltihallin. Torstai-iltaisin he juopottelivat yhdessä professoreiden kanssa ja liehittelivät näiden vaimoja. Tuloksena oli ennennäkemätön ja kokematon jatkuva tietojen vaihtaminen tutkimuksen ja teollisuuden kesken. Lisäksi vaihdettiin miehiä ja naisia ja varsinkin vaimoja.

Ystäväni professori Buxbaum sanoi taannoin, että hän muistaa, kun Palo Altossa ei ollut muuta kuin viisi kaktusta ja kolme meksikolaista, joista kaksi nukkui ja yksi oli humalassa.

Niin se käy, kun ruusuilla maataan.

7 kommenttia:

  1. Suomessa varkaitten paratiisi on Pohjois-Savossa. Linja-autonkuljettaja kuuluttaa, että reput mahanpuolelle, saavumme Nilsiään. Nilsiän Nipasenmäki oli ennen kuuluisa hevosvarkaistaan. Tahkolla en ole käynyt, mutta Aholansaaressa kyllä. Lomakylä ryömii kohti Sääskinientä ja Paavonpirtissä pauhaa pian muukin kuin herännäisrokki.

    VastaaPoista
  2. Hei, milloin olet kirjoittanut tämän juttusi? Tuli vain mieleeni, kun mainitset että et aio käydä Neuvostoliitossa. Siitä on reippaasti yli kymmenen vuotta kun Neuvostoliitto lakkaisi olemasta. Vai ennakoitko tulevaa? Suosittelen käymistä Venäjällä, erityisesti Siperiassa.

    Kollegiaalisin terveisin
    Anita (vain puoleksi pohjanmaalainen, Lapualta)

    VastaaPoista
  3. Ad Anita Konkka:

    Teksti oli eilen kirjoitettu ja kysymäsi kohta huono vitsi. Tosin en ole käynyt Neuvostoliitossa.

    Olen saanut elämässäni paljon pahaa aikaan käyttämällä parodisia tai ironisia lauseita.

    Minunkin sukuni isänisäni syntyi suomalaisena Pohjois-Inkerissä ja kävi koulua Pietarissa. Suku työnnetiin avantoon 1931 ja tiputeltiin radan varteen matkalla Krasnojarskiin. Kemppisten talon paikalla on Levashovon lentokentän kiitorata (Haapankangas, Jukki).

    Isoisä tapasi muistini mukaan joskus toistella tuota - "en matkusta Neuvostoliittoon". Ei hän halunnut puhua venäjääkään, jota hän osasi täydellisesti.

    Repliikki tuo myös mieleeni lehtikeskustelun repliikin: "Tuomitsen säädyttömänä tämän kirjan. Tosin en ole lukenut sitä enkä lue."

    Eräs toinen sukulaisena karkasi 1916 Jeniseiltä Obille ja siitä Jäämeren kautta Muurmannille. Hän joskus kuvaili Kem- ja Tym-jokien seutua. Tärisin innosta. Luin Kai Donneria ja sitten kaikkea muuta. - Kai Donnerin eli Jörnin isän tuotannossa muuten kaunokirjallinen "Siperialaiskertomuksia" on käsittämättömän hyvä. Poika ei ole yltänyt kirjoittajana aivan samaan.

    Olen hiukan pahoillani siitä, että matkustelut ja monet muutkin asiat jäivät 1990 pitkiksi ajoiksi lähipiirin sairaustapausten vuoksi. Tutkin Karjalan karttoja, kun ne olivat vielä kiellettyä aineistoa, ja luin kaiken minkä löysin, Karjalan sodasta ja rauhasta. Mutta jopa Viipuri on minulla "etäällä ja "yksin", kuin Cordoba Lorcalle - llegana et sola...

    VastaaPoista
  4. Jälkimietinnän kalvas karva (the pallour of second thoughts) -

    Minä olen puoliksi tai en lainkaan pohjalainen verenperinnöltäni, sillä isäni on karjalaispoika Ilmasotakoululta ja äitini syntyi Satakunnassa. Jos olet lapualainen, mitä en tiennyt, voit muistaa Kauhavan Nurmen talon, jossa oli elokuvateatteri Kolmio. Se oli äidinisäni Martti Nurmen talo ja siinä teatterissa ja kirjakaupassa olen kasvanut.

    Olen siis syntynyt Kauhavalla ja käynyt kouluni siellä ja tullut ylioppilaaksi. Tarkoitukseni oli jäädä sinne esimerkiksi myymäläapulaiseksi tai pyrkiä vaikkapa kauppakouluun. Nyt taitaa olla myöhäistä. Mutta Helsingissä olin käynyt vain muutaman kerran, kun armeijan jälkeen matkustin. - Perheeni oli muuttanut pois Kauhavalta, koska isäni otti hirmuisen spurtin (niin hänen tyylistään) ja siirtyi suoraan maalaisadvokaatista hienostoasianajajaksi ja otti kantaakseen kovat ostovelat ja asuntolainat. Äiti haikaili Kauhavalle 20 vuotta ja haikailee ajoittain vieläkin.

    Keskustelen viikoittain mm. Lapuan yhteiskoulun vaikutuksista ystäväni Pirkko-Liisa Haarmanin kanssa (ent. Aro, o.s. Autio) - sama ihminen, joka on maan johtava tekijänoikeuden tuntija.

    Oman polveni lapualaisia olivat kuvankauniit Nivalan kaksostytöt, mutta en ole valitettavasti tavannut Leenaa enkä Kaijaa pitkään aikaan.

    Lapualaiset yleensä pitävät itseään parempina ihmisinä kuin muut, ja se voi johtua siitä, että kyllä he ovat parempia.

    VastaaPoista
  5. En ole lapualainen. Äitini oli, isoäitini oli, hänen vanhempansa, isovanhempansa ja isoisovahempansa olivat lapulaisia - Gummeruksia, Tillmaneja, ja keitä kaikkia heitä nyt olikaan, Lapuan ruotsinkielistä herrasväkeä Johan Tillman oli Lapuan nimismies hurjimpaan puukkojunkariaikaan, valittiin virkaan kai sen takia että hän oli isokokoinen mies, lähes kaksimetrinen isoäitini kertoman mukaan. Isoäiti kuului siihen sukupolveen, jonka piti lukea pakkovenäjää Lapuan yhteiskoulussa. Hänen venäjänkielen opettajansa oli Hilja Riipinen, Lapulaisoopperasta tunnettu Hurja-Hilja. Isoäiti oppi vihaamaan kaikkea mikä vähänkin viittasi Venäjään. Hänelle oli kauhistus, kun kun äitini meni naimisiin inkeriläisen "ryssän" kanssa. Toksova josta isäni on kotoisin on muistaksseni Haapakankaan naapuripitäjä. Olen käynyt muutaman kerran Inkerinmaalla, mutta en Haapakankaalla. Siperiassa olen käynyt kaksi kertaa, toisella matkalla Jörn Donner oli mukana, isänsä jäljillä Ob-joella. Minun isovanhempani karkotettiin Angara-joen mutkaan. Siellä en ole vielä käynyt.

    PS. Moderoit näköjään kommentteja, tajusin sen vasta kun eräs blogisi pohjalainen lukija kävi minun blogissani sanomassa että ei pääse tänne kommentoimaan, kun hänellä ei ole Bloggerin blogia eikä hän aio sellaista ruveta pitämään. Tuossa alla se sanotaan selvästi: "Comment moderation has been enabled" , mutta en minä sitä huomannut aikaisemmin, kun lähetin edellistä kommenttiani. Anteeksi moninkertainen lähetys. Painoin ties kuinka monta kertaa Login and Publish, ja ihmettelin miksi kommenttia ei näy. Ajattelin että Bloggerissa on taas jokin häiriö. No, selvisipä sekin asia.

    VastaaPoista
  6. Ad Anita Konkka:

    Jo tuli tuttuja nimiä Lapualta.

    Konkat ovat tuttuja isänisän puheista. Hän oli kuitenkin erikoinen henkilö ja reagoi kohtaloihinsa muun muassa repalehtamalla kaikissa heimosodissa, myös Pohjois-Inkerin. Hän kuoli 1950-luvun lopulla odottaen, että Neuvostoliitto romahtaisi. Ajatusta pidettiin osoituksena todellisuudentajun pettämisestä.

    Meidän paikkamme on samaa pitäjää. Isoisän papinkirjan mukaan syntymäpaikka oli Toksova. Paikkakuntaa sanotaan edelleen raujtatieaseman mukan Pargalaksi.

    Blogista - voisin muuttaakin asetuksia. Kommentoiminen vaatii rekisteröitymistä, ja se harmittaa joitakin. Moderointi ei ole osoittautunut välttämättömäksi - olen poistanut kaikkiaan noin kaksi kommenttia lähes tuhannesta.

    VastaaPoista
  7. Hei,
    Minun isäni osallistui taistelulähettinä 15-vuotiaana Pohjois-Inkerin heimosotaan ja sitten myöhemmin Karjalan retkeen.

    Pargalassa olen käynyt ja yöpynyt epämääräisessä mökkikylän asuntolassa pari yötä yhtenä juhannuksena vähän ennen Neuvostoliiton romahdusta. Toksovassa oli silloin suuret juhannusjuhlat,johon oli kokoontunut inkerinsuomalaisia eri puolilta maailmaa.

    Terv. Anita

    ympäri maailmaa viettämään heimojuhlaa.

    VastaaPoista