Sivun näyttöjä yhteensä

15. maaliskuuta 2006

Moussaoui


Voisiko näin käydä Suomessa?

Meneillään on rikosjuttu, joka voi johtaa kuolemanrangaistukseen, ja tuomari heittää joukon keskeisiä todistajia oikeudesta.

Suomessa näin ei kävisi oikeudenkäynnin alussa eli alioikeudessa. Sama vaikeus, jonka tuomari Brinkema ratkaisi eilen, on ollut esillä muutoksenhaun yhteydessä. Myös meillä lopputulos voisi olla sama.

Amerikkalaisessa rikosoikeudenkäynnissä on paljon todistelua koskevia sääntöjä, jotka vaikuttavat eurooppalaisista hyvin vierailta ja voivat johtaa siihen, että syyllinen pääsee teknisten syiden takia rangaistuksesta. Ne johtavat myös siihen, että asianajajien temppuilu on mahdollista ja sitä tapahtuu melkein samalla tavalla kuin televisiossa ja elokuvissa näkee.

Syy on pohjimmiltaan valamiehistö. Koska jury kootaan maallikoista, tuomari joutuu valvomaan, ettei jury ota syyllisyysarvion perusteeksi todisteiksi kelpaamattomia asioita.

Kun valamiehistö on antanut lausumansa, siitä ei voi valittaa. Syyllisyyskysymys on siis kerralla lyöty lukkoon. Oikeuskysymyksistä voi valittaa, sillä anglosaksinen perinne jakaa tosiasiakysymykset valamiehille ja oikeuskysymykset tuomarin ratkaistavaksi.

Minusta valamiesjärjestelmä on toimimaton ja turmiollinen. Useimmat amerikkalaiset kollegat pitävät sitä oikeusvaltion peruspilarina, johon ei saa missään tapauksessa kajota. Arvaukseni on, että amerikkalaiset muuttavat valamiskäytäntöään ennen pitkää ja luultavasti loputtoman väittelyn jälkeen. Pelottava osa parhaista lakimiehistä on keskittynyt perustuslain tulkintaa ja oikeusturvan perusteita sivuaviin kysymyksiin, niin että tyydyttäviä kompromisseja ei ole näköpiirissä.

Todistajan "saastuminen" ei siis ole eurooppalaisen oikeudenkäynnin ongelma (ottamatta tässä lukuun Iso Britanniaa eräissä tilanteissa).

Silti tuomioistuin voi ratkaisussaan itse asiassa todeta todistajan "saastuneeksi" ja sanoa, että hänen lausumalleen ei anneta arvoa. Tämän tyyppisiä kysymyksiä ratkaistiin Bodom-oikeudenkäynnin yhteydessä.

Tuomioistuin arvioi todistajankertomusten luotettavuuden. Tavallisimmin katsotaan, että todistaja ei ole kyennyt esimerkiksi tilansa (humala) tai tilanteen vuoksi tekemään luotettavia havaintoja ja siis kertomaan niistä uskottavasti.

Todistajan "valmentamista" olen nähnyt valitettavasti itsekin. Suomen Asianajajaliiton sääntöjen mukaan kaikki sellainen on ehdottomasti kiellettyä ja voi johtaa liitosta erottamiseen. Riita-asioissa kaikki asiamiehet eivät ehkä ota kieltoa kyllin vakavasti. Silloin kun olin itse liittoon kuuluva asianajaja, todistajiksi tulossa olevat ällistyivät joskus, kun vastasin heidän kysymykseensä, mitä oikeudessa on kerrottava:" Kertokaa totuus."

Rikosasioissa tilanne on toinen. Herra Moussaouin oikeudenkäynnissä seitsemän todistajaa oli saanut tuomarin kiellosta huolimatta lukea aikaisempien oikeudenkäyntikertojen pöytäkirjoista, mitä muut todistajat olivat kertoneet.

Lain mukaan tuomarin ratkaisu oli oikea ja ainoa mahdollinen. Valtion puolesta asiamiehenä toiminut Carla Martin on nyt Yhdysvalloissa kuuluisa henkilö, mutta hänen uranäkymänsä eivät ole hyvät. Hän toimi tavalla, joka olisi johtanut reputukseen tentissä tai jo tiedekunnan (Law School) sisäänpääsykokeessa.

Ehkä saamme kuulla jatkossa, miten näin pääsi tapahtumaan. Tämän päivän tiedoilla ei voi muuta kuin ihmetellä.

Oikeusmurhan vaaraa ei oikeastaan ole, koska syytetty on tunnustanut jutussa niin että hänelle tulee 911-hyökkäysten osallisuudesta tai avunannosta elinkautinen joka tapauksessa.

Amerikkalaiset todistamis- ja todistekiellot eivät ole pelkkää pelleilyä. Tarkkaavaisten elokuvan katsojien ja dekkarin lukijoiden hyvin tuntema, nykyisin aika pitkälle muutettu "Miranda" oli järkevä sääntö. Korkein oikeus näet päätti aikoinaan, että luvattoman kotietsinnän tai laittoman takavarikon yhteydessä poliisin haltuun joutunut todiste ei kelpaa oikeudenkäynnissä.

Tuolla ratkaisulla korkein oikeus lopetti tunnustukseen kiduttamisen eli kolmannen asteen kuulustelun, joka oli esimerkiksi Chicagossa ja Kaliforniassa poliisien suuresti suosima keino. Tarinat todisteiden "istuttamisesta" (planting) esimerkiksi epäillyn kotiin tai epäillyn lavastamisesta syylliseksi (frame-up) eivät nekään valitettavasti ole perättömiä.

Joka tapauksessa ilmoitan olevani jossain määrin eri mieltä kuin arvostetut opettajani ja monet kollegani. Minusta nimittäin ihmisten epäilyissä ja eräitten kovakouraisten juristien räksytyksessä on jonkin verran perää: syytetyn oikeusturvaan on kiinnitetty niin paljon huomiota, että rikoksen uhrin oikeudet ovat joskus jääneet taustalle ja ihmisten hengen, ruumiin ja omaisuuden turva vähemmälle.

Näitä ongelmia olisi pohdittava hellittämättömästi kokonaisuutena. Ne ovat vaikeita. Yleistävillä huitaisuilla ei päästä mihinkään.

Ne lukuisat suomalaiset, jotka pelkäävät vankien pääsevän liian vähällä, voivat nukkua yönsä rauhassa. Tunnen vankeja ja olen käynyt vankiloissa, useinkin. Kyllä ne ovat sellaisia paikkoja Suomessakin, että ei sinne tee kenenkään mieli takaisin.

Luultavasti olen samaa maata kuin etenkin talousrikosten yhteydessä Pasilan putkaan viedyt itsensä paremmiksi ihmisiksi arvioivat eli hyvätuloiset ja koulutetut. Poliisien puheiden mukaan tällainen tyyppi - esimerkiksi professori - laulaa muutaman tunnin putkassa pitämisen jälkeen kuin kanarialintu.

15 kommenttia:

  1. Valamiehistön käytössä on se erittäin hyvä puoli, että valamiehistöllä on ainakin USAssa valta päättää myös itse laista. Eli vaikka syytetty olisi lain mukaan selvästi syyllinen, voi valamiehistö antaa vapauttavan tuomion jos itse laki on heidän mielestään väärä.

    Koska suuri osa laeista on järjettömiä ja moraalisesti vääriä (ts. ketään toista ihmistä tai heidän omaisuuttaan ei vahingoiteta), on tämä riittävä syy tekemään valamiehistöstä kannatettavan ratkaisun.

    Suomessa on näitä järjettömiä ja vääriä lakeja sellainen pino pyöräilykypäristä tekijänoikeuslakiin, että todella toivoisin kaikilla oikeusasteilla olevan selkeän mekanismin niiden huomiotta jättämiseksi.

    Tämä feedback-mekanismi antaisi poliitikoille jotain rotia populistiseen ääntenkalasteluun ja yltiöheppoiseen lakien valmisteluun.

    VastaaPoista
  2. Valamiehistön käytössä on se erittäin hyvä puoli, että valamiehistöllä on ainakin USAssa valta päättää myös itse laista. Eli vaikka syytetty olisi lain mukaan selvästi syyllinen, voi valamiehistö antaa vapauttavan tuomion jos itse laki on heidän mielestään väärä.

    Koska suuri osa laeista on järjettömiä ja moraalisesti vääriä (ts. ketään toista ihmistä tai heidän omaisuuttaan ei vahingoiteta), on tämä riittävä syy tekemään valamiehistöstä kannatettavan ratkaisun.

    Suomessa on näitä järjettömiä ja vääriä lakeja sellainen pino pyöräilykypäristä tekijänoikeuslakiin, että todella toivoisin kaikilla oikeusasteilla olevan selkeän mekanismin niiden huomiotta jättämiseksi.

    Tämä feedback-mekanismi antaisi poliitikoille jotain rotia populistiseen ääntenkalasteluun ja yltiöheppoiseen lakien valmisteluun.

    VastaaPoista
  3. Ad Petrus:

    En ole samaa mieltä. Rodney King -mellakat alkoivat valamiehistön päätöksestä, jossa videolta nähdystä huolimatta poliisit katsottiin syyttömiksi makaavan miehen pieksemiseen.

    Tarkkaan ottaen valamiehistö ei voi päättää itse laista. Kyllä "lainvastainen" ratkaisu on aina "not guilty" eli laki ei vain sovelleta.

    Tietääkseni jotkut niistä ihmisistä, jotka tappavat lääkäreitä siksi että nämä tekevät abortteja esimerkiksi raiskaustapauksissa, perustelevat menttelyään juuri noin - "kyllä kansa tietää".

    Sinä ja esimerkiksi minä voisimme olla tuota mieltä pyöräilykypärästä, mutta pienten lasten isoisänä olen sitä mieltä, että heidän pitää käyttää kypärää ja on hyvä, että voi sanoa: on pakko, laki vaatii, poliisi käskee...

    Toisin sanoen olemme kehäpäätelmässä. Se mikä on yhdelle järjetön laki on toiselle järjellinen ja kolmannelle hengentärkeä ja välttämätön.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista tämä todistajien manipulointi. Olen ollut asianomistajana rikosjutussa (perätön lausuma todistajana), jossa avaintodistajat (3 kpl)tulivat yhdessä vajaan kolmen tunnin junamatkalla Helsinkiin käräjäoikeuteen todistamaan. Junamatkalla yksi heistä valmensi koko matkan muita. Sitten oikeudessa todistettuaan yksi kerrallaan palasi salista ulos odotustilaan ja puolestaan valmensi välittömästi muita salin tapahtumista. Väärästä valasta syytetty sai vapauttavan tuomion. Manipuloidusta henkilötodistelusta huolimatta asiakirjanäyttö oli aukoton syytetyn (entinen pankinjohtaja) tuomitsemiseksi, mutta käräjätuomari väänsi väkisin jutun syytetyn eduksi ja hylkäsi syytteen.

    Syytteestä vapautettu oli itsekin niin hämmästynyt, että sanoi myöhemmin minulle, ettei kukaan korkeasti koulutettu juristi ollut uskonut, että hän voi selvitä ilman tuomiota. Hänellä oli ollut vaikeuksia saada oikeusavustaja, koska kukaan ei uskonut, että hän selviäisi. Lopuksi syytetty totesi minulle, ettei hän enää usko Suomen oikeuslaitokseen.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista tämä todistajien manipulointi. Olen ollut asianomistajana rikosjutussa (perätön lausuma todistajana), jossa avaintodistajat (3 kpl)tulivat yhdessä vajaan kolmen tunnin junamatkalla Helsinkiin käräjäoikeuteen todistamaan. Junamatkalla yksi heistä valmensi koko matkan muita. Sitten oikeudessa todistettuaan yksi kerrallaan palasi salista ulos odotustilaan ja puolestaan valmensi välittömästi muita salin tapahtumista. Väärästä valasta syytetty sai vapauttavan tuomion. Manipuloidusta henkilötodistelusta huolimatta asiakirjanäyttö oli aukoton syytetyn (entinen pankinjohtaja) tuomitsemiseksi, mutta käräjätuomari väänsi väkisin jutun syytetyn eduksi ja hylkäsi syytteen.

    Syytteestä vapautettu oli itsekin niin hämmästynyt, että sanoi myöhemmin minulle, ettei kukaan korkeasti koulutettu juristi ollut uskonut, että hän voi selvitä ilman tuomiota. Hänellä oli ollut vaikeuksia saada oikeusavustaja, koska kukaan ei uskonut, että hän selviäisi. Lopuksi syytetty totesi, ettei hän enää usko Suomen oikeuslaitokseen.

    VastaaPoista
  6. Ad Toipila:

    Onpa hirveä juttu.

    Olen ollut syyttäjän valitettua tuomitsemassa porukoita väärästä valasta tuon tyyppisissä tilanteissa.

    "Usko oikeuslaitokseen" on vähän erikoinen asia. Usko oikeuslaitoksen erehtymättömyyteen on lapsellista eikä edes tuomareiden oikeamielisyyteen voi aina luottaa.

    Minä esimerkiksi uskon opiskelijoiden rehellisyyteen, vaikka aina joskus, harvakseltaan, joku jää kiinni vilpistä tentissä.

    En menetä uskoani lentoliikenteen turvallisuuteen, vaikka lentokoneita putoaa vähän väliä, enkä kykyyni selviytyä auton ratissa, vaikka tiedän riskit ja sen etten ole häävi autoilija.

    Kun tein väitöskirjaa, laskin muutoksenhakemuksista, että 99 % alioikeuden ratkaisuista jäi lainvoimaisiksi (hakemusasiat huomioon otettuna), hovioikeus muutti asiallisesti alioikeuden ratkaisua alle 10 prosentissa käsittelmistään asioista ja korkein oikeus vain parissa prosentissa asioista.

    Kun ajatus tuomareiden salaliitosta on oloissamme absurdi, sanoisin että 99 % oikeita ratkaisuja oikeuttaisi jo kultaiseen ampujamerkkiin.

    VastaaPoista
  7. Koska elokuviin on viitattu, niin ottaisin esille Reginald Rosen näytelmään perustuvan Sidney Lumetin elokuvan elokuvan 12 vihaista miestä, joka käynnisti lukemani perusteella jonkinlaisen keskustelun valamieskäytännön järkevyydestä 1950-luvun Yhdysvalloissa.

    Elokuvassahan valamiehistö koostuu tavallisista kunnon amerikkalaisista, jotka on revitty kesken elämänsä heille täysin mielenkiinnotonta oikeusjuttua arvioimaan, ja aikaansa ja vaivaansa säästääkseen heistä enemmistö on kättelyssä valmis ratkaisemaan asian kuten se oikeudessa oli esitetty. Paitsi yksi, se hitonmoinen kiusankappale (Henry Fonda), joka on sitä mieltä että asiaa tulisi miettiä tarkemmin. Vähä vähältä syyttäjän todistelusta löytyy aukkoja, ja lopulta viimeisten tuomiota vaativien valamiesten motiiviksi löytyy kostonhalu ja katkeruus, myös avoin rasismi.

    Elokuva ei kuitenkaan tainnut johtaa kummempaan valamiehistön aseman uudelleenarviointiin. IMDB:n käyttäjärankingissa tuo ei-hittielokuva on tänäkin päivänä kunnioitusta herättävällä sijalla 19.

    VastaaPoista
  8. Laki ja yleinen käsitys lain tai tuomion sisällöstä taitavat usein olla eri asia (kuten lähestymiskielto turkistuottajien tapauksessa, ks. kommentti Kemppisen pilakuva ja laki -kirjoitukseen). Pyöräilykypärästähän todetaan lopulta aika ympäripyöreästi:
    "Annettu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2002; Laki tieliikennelain muuttamisesta
    (...)
    90 §
    Polkupyöräilijän suojakypärän käyttö
    Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.
    Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003."
    (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020954)
    Aika pehmoa tekstiä. Kyseisen lain muotoon sommitellun suosituksen "järkevyys" asettuu yhteyksiinsä HUS:n neurologin kommentoitua kasvavia hoitokuluja sanomalla, että tehokkain tapa *puolittaa* paisuneet neurologian hoitokulut on saada kansalaiset käyttämään pyöräilykypärää ja autossa turvavöitä. Sen jälkeen selvittäisiin ihan hyvin nykyisillä budjeteilla. Aika järkevää, vai mitä? Ainakin kypärän avulla se järki pysyy paremmin päässä...
    ;-)

    VastaaPoista
  9. Ihmettelen asianajajien etiikkaa. Puolustusasianajajilla ei näytä olevan minkäänlaista tarvetta nähdä oikeuden voittavan. Mitä tapahtui valalle?
    Usassa vankilat alkavat olla suosittuja lomailukohteita: televisiot, tietokoneet, kuntosalit, kirjastot, terveydenhoito, ruoka parempaa kuin koskaan kotona. Jotkut palaavat mielellään.

    VastaaPoista
  10. Rikoksen uhrin oikeudet ovat jääneet taustalle... Tätä kysymystä olemme pohtineet kun laadimme Suomen Asianajajaliiton oikeusturvaohjelmaa.

    Miten voisimme Suomessa kohentaa rikoksen uhrin asemaa? Prosessuaalisesti asema on kuin syyteylläkin, joskin usein syytetty on niin köyhä, että hänellä on paremmat edellytykset saada maksuton oikeusapu valtion piikkiin. Joten uhrille oikeusapu tulorajoihin katsomatta: tämä on toteutettu seksuaalirikoksissa ja perheväkivallan osalta ja vähän muutenkin.

    Uhri voi saada lähestymiskieltopäätöksen. Hän voi todistaa peililasin takaa, hänen yhteystietonsa voidaan salata. Anonyymi todistelu olisi yksi käyttämätön keino, mutta se taas vesittää kertomuksen, jonka pitäisi olla rangaistuksen uhalla totta: ketä rangaista kun valehtelija on anonyymi?

    Valtio maksaa rikosvahinkokorvauksia ja samalla myös usein korvauksen oikeudenkäyntikuluista. Eli pitkälti uhrin asemaa voidaan parantaa enää rahalla: laajentamalla valtion tarjoamaa oikeusapua ja maksamalla entistä suurempi osa rikosvahingoista verovaroilla. Mutta kun rahaa ei ole.

    Rikosvahinkolaki uudistettiin juuri ja lisäkorvauksia on luvassa. Jääpä nähtäväksi miten valtiokonttori perustelee tuomittua pienemmät korvaukset jatkossa: enempää hekään eivät voi korvaksiin käyttää kuin budjetissa on varoja tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  11. Sonera-kirjan oikeudenkäynnissä alioikeus kielsi käyttämästä tiettyjä kirjeitä todisteina, koska poliisi oli toiminut virheellisesti sisällyttäessään ne tutkinta-aineistoon. Mielestäni käräjäoikeus on katsonut TV:stä liikaa amerikkalaisia oikeussalisarjoja ja unohtanut suomalaisen oikeusjärjestelmän. On selvää, että poliisi oli toiminut väärin, mutta kun aineellinen totuus on tuomioistuimen tiedossa, tuomion pitää perustua siihen (riippumatta siitä millä tavalla totuus on tuomioistuimen tietoon tullut). Tapahtunut vääryys todistusaineiston luovuttamisessa puolestaan olisi tullut käsitellä erikseen. Todisteet harkittakoot todisteina ja poliisit vastatkoot pahoista teoistaan itse (poliiseille rangaistus virkavirheestä) eikä niin, että poliiseja rangaistaan jättämällä syyllinen tuomitsematta. Miksei tämä olisi voinut toimia Amerikassakin?

    - olli pitkänen

    VastaaPoista
  12. Ad Jari Lehtinen:

    näytin 1980-luvulla oikeustieteellisessä luennoillani elokuvia (tekijänoikeutta ehkä rikkoen) VHS:ltä. Perusvalikoima oli Hurja joukko, Nurnbergin tuomio, 12 vihaista miestä ja se liian nokkela rikos- ja oikeudenkäyntijuttu, jonka nimi alkukielellä on Wittness for the prosecution (Chalres laughton, Tyrone Power, Marlene Dietrich).

    Pelkään että Lumetin filmi oli liian fiksu.

    Ihmisiä ei saa millään myöntämään todeksi sellaista mitä he eivät halua myöntää todeksi.

    VastaaPoista
  13. Ad Antti Raike:
    vastasin sananvapausasiaan pilakuva-blogin yhteydessä.

    Kypäräpakosta - turvavöiden ja kattonopeuden vaikutus liikenteen kuolemantapauksiin oli valtava.

    Luvut on helppo hakea verkosta - suuruusluokka oli muistaakseni se että noin vuonna 1973 kuoli liikenteessä 1 000 ihmistä ja nykyisin 450, vaikka liikennesuorite on lisääntynyt ties miten paljon - kertaluokalla.

    VastaaPoista
  14. Ad Sikuri:

    Esitän perusvastauksen - asianajajan tehtävä ei ole esittää totuutta asiassa, vaan esittää asiakkaansa eli päämiehensä puolesta puhuvat seikat. Vastapuoli, rikosasiassa syyttäjä ja riita-asiassa toinen osapuoli, tekevät saman. Tuomioistuin yrittää löytää totuuden.

    Yksi perustelu on se, että näin menetellen asia tulee monipuolisesti esitetyksi ja kaikki mahdollisesti asiaan vaikuttavat seikat esitetään tuomioistuimen harkittavaksi.

    Toinen perustelu on tämä: totuus ei ole aina lainkaan selvitettävissä. Esimerkiksi tekijän tahallisuus on aina päätelmä. Kuka tietää, mitä toisen päässä liikkui: oliko tekijällä tarkoitus tehdä rikos, oliko hän välinpitämätön tekonsa seurauksista vai oliko tapahtuma niin sanottu tapaturma eli tosin tekijän aiheuttama mutta ei hänen syytään.

    Ero on suuri. Autolla voi syyllistyä tappoon tai jopa murhaan, mutta joskus auton eteen säntää tien ravista humalainen ja kuljettaja on ehkä ajanut hiukan liian kovaa.

    Sen vuoksi on paikallaan sanoa, että pyritään prosessuaaliseen totuuteen eli tekemään oikean ja todenmukainen johtopäätös kaikista selville saaduista, oikeudenkäynnin kuluessa ilmenneistä asioista.

    "Oikeuden voittaminen" ei ole tuomio tai vapautus vaan esimerkiksi ankarampi tuomio tai lievempi tuomio.

    Kaikesta nyt kirjoittamastani huolimatta asianajajan tehtävä on moraalisesti ongelmallinen. Mielestäni asianajaja ei saa ajaa "väärää asiaa" eli pyrkiä tulokseen, jonka hän tietää vääräksi.

    Mutta jos se on käytönnössä mahdollista, kannattaa katsoa Nurnbergin oikeudenkäyntiä tai Adolf Eichmannin oikeudenkäyntia kuvaavat elokuvat. Näillä hirvittävillä sotarikollisilla oli kunnon asianajajat, koska edes Göring ei ollut aivan yksinkertainen tapaus.

    Sitten voi verrata näihin oikeudenkäynteihin entisen Neuvostoliiton prosesseja tai nykyisin useissa itäisissä maissa harrastettuja poliittisia oikeudenkäyntejä.

    Kyllä siinä on ero.

    Kyllä jokaisen syytetyn on saatava puolustautua ja yrittää vaikuttaa tuomioonsa, ja hänellä on oikeus saada tässä asiassa ammattilaisen apua.

    Loppujen lopuksi valtiovalta ja tuomiovalta ovat oikeutettuja ja oikeudenmukaisia vain jos vallankäyttäjät itse noudattavat tarkasti näitä sääntöjä.

    VastaaPoista
  15. Ad MF & Olli

    Lukekaa muutkin MF:n kommentti. Se on pelkkää asiaa.

    Ollin kanssa olisin varovasti samaa mieltä.

    Suomalainen järjestelmä todella on se, että "väärin hankitut" todisteet esitetän ja harkitaan ja sitten tuomion yhteydessä esimerkiksi todetaan, että näiden todisteiden merkitys on vähäinen.

    Viittaamani Sonera-kirjaa koskeva juttu oli erikoisen pulmallinen, koska siinä oli kysymys peruuttamattomasta asiasta eli kirjoittajan nimestä, jonka kustantaja (Heikki Haavikko) oli oikeutettu pitämään omana tietonaan, mutta joka oli tullut muussa yhteydessä ilmi.

    Se on todella niin vaikea tilanne, että olen onnellinen, ettei minun ole pakko hakea siihen oikeaa ratkaisua, koska totuus on, etten tiedä, miten asiassa olisi meneteltävä.

    VastaaPoista