John Wayne

Koska John Wayne poltti tupakkaa, kuoli keuhkosyöpään ja äänesti oikeistoa, hän oli huono näyttelijä. Lisäksi hän osallistui sotaan vain elokuvissa, joissa hän näytteli sitäkin suurempaa sankaria. James Stewart oli everstinä pommittamassa Saksaa; siinä ei ole paljon kehumista, mutta aika kauan päiväpommitukset olivat tuhoisampia ilmavoimille kuin kohteille.

John Ford suuttui Howard Hawksille, kun oli yhdessä katsottu Red River. "En olisi ikinä arvannut, että se mulkku osaa näytellä", ensin mainittu sanoi.

Hawks oli herrasmies, joskin hetero. Hän ei siis sanonut, että vitsi oli panna "Duke" eli henkilö John Wayne, oikeastaan Marion Morrison, näyttelemään eli antaa hänelle tilaisuus. Kertoo Peter Bogdanovich, jonka kahdesta tiiliskivikirjasta "Who the Devil Made It - Conversations with Legendary Film Directors" on korvaamattoman hyvä. Siinä on niin paljon oikeita ohjajien haastatteluja ja niin vähän tietoja siitä, mitä mieltä kirjoittaja on eri asioista.

Ystäväni kulttuuritoimittaja Antti Majander kirjoitti äsken kovasta aamupakkasesta hakemassani lehdessä minulle mieluisasti "Rio Bravosta".

Kun hän sanoo jättäneensä perus-westernin väliin, jatkan juttua lyhyesti.

Wayne on "Rio Bravossa" hidas ja hänellä on hatu rumasti ja housunpuntit liian lyhyet kahdesta syystä. Toinen on Antin osoittama avuttomuus "Feathersin" (Angie Dickinsonin) kanssa. Ei ole alan miehiä. Toinen on Hawksin jännittävästi Fordilta perimä ja edelleen kehittämä hahmo, joka muuttuu elokuvasta toiseen.

Antti mainitsee romaanikirjasta, jossa lännensankari surmataan laukauksella takapuoleen. No. John Waynen viimeinen elokuva kertoo revolverisankarista, joka käyttää satulassakin tyynyä, koska hänellä on peräsuolen syöpä, ja hän kuolee siihen.

Wayne oli miesnäyttelijöistä ruumiillisesti ja liikkumiseltaan ällistyttävin. Tämän blogin kuva on eräästä kirjasta, jossa mainitaan, että Wayne seisoi jopa kuvaustauolla juuri samassa asennossa, johon Michelangelo ja Donatello olivat päätyneet kuvatessaan nuorta sankaria veistoksissaan.

Kun hän - nuori Wayne - sitten lähti liikkumaan, kävelyssä oli viipvyää voimaa. Hän oli lähes ammattitason jalkapalloilija USC:sta - ei tosin aivan niin hyvä kuin studion mainososasto myöhemmin väitti. Hän oli apteekkarin poika Los Angelesista - harvinaisuus Hollywoodissa - ja pelkäsi hevosia.

Sitten on tämä homoseksuaalisuus. - Wayne olisi lyönyt tässä kohdin. En tarkoita häntä, vaan helposti väärin ymmärretyä luonnehdintaa lännenkuvista "kahden miehen rakkauskertomuksina". Nyt kun aidosti homoseksuaalinen lännenfilmi melkein voitti suuren määrän Oscareita ja on kuulemma aidosti aika hyvä, voi palata pohtimaan miesten suhteiden mutkikkuutta.

"Rio Bravossa" ei ole tavallista miestä, paitsi ehkä yksi mustahattuinen konna, joka ammutaan. Sankari (sheriffi - Wayne) on yli-ikäinen, sankarin kaveri on hirvittävä juoppo (Dean Martin) ja toinen kaveri (Walter Brennan) hihittelevä vanhus. Brennan muuten sai urallaan kasan Oscareita ja osasi näytellä aivan mitä vain. Kolmas kaveri on alaikäinen (laulaja Ricky Nelson). Neljäs kaveri on karjatilallinen, joka on liian vanha ja ammutaan. Ohjaaja ei anna kenellekään henkilöistä tilaisuutta kehittyä tai "löytää itseään", saatika siirtää isien viisautta pojille, mikä on niin monien televisiolänkkäreiden huonoimmin toteutettu teema ("apprenticeship").

Ei yhtään edes periaatteessa tasa-arvoista suhdetta. Ellei muistini minua petä, "El Doradossa" ja "Rio Lobossa" ei ole tämänkään vertaa.

John Ford onnistui kai itselleenkin yllätykseksi siirtämään wieniläistyyppisen lavanäytelmän ja Maupassantin novellin elokuvaan "Postivaunuilla" (Stage-coach) 1938. Siitä alkaen lännenmiehet ja salapoliisit (Bogart) olivat suuria yksinäisiä etsijöitä, jotka korkeintaan pudistelivat naisia vaatteistaan.

Jännittävän freudilaisuuden sijasta minä näen tämän Saksan romantiikan ja Venäjän suuren romaanikirjallisuuden perintönä. Dostojevskilla oli sankari ja syyllisyys tai sankari ja sankarin aate. Karamazovissa hänellä on kolme veljestä ja yksi. Veljekset eivät ole ryhmä. Tolstoi ei ollut romantikko.

Dostojevskin perinne jatkui siis lännenfilmeissä ja dekkareissa. Ensin mainituissa Clint Eastwood vei kehityksen loogiseen päätökseen. Ennen hänen viimeisiä villin lännen kuvauksiaan olin luullut, että lopullinen teos olisi suuresti ihailemani "Hurja joukko" (Peckinpah - the Wild Bunch). Se on kertomus maailmasta, joka on tullut vanhaksi. Peckinpah näyttää elokuvan alussa, että nyt jokin on vialla - William Holden ja Ernest Borgnine vetävät patruunan piippuun eli ase on armeijan Colt .45, joka osoittaa, että kuvauksen aikakausi on myöhempi kuin 1908. Niinpä kaikki epäonnistuu ja konekivääri (Hotchkiss) surmaa hyvä ja pahat erotusta tekemättä.

Niin että terveisiä taas kulttuuritoimitukseen. Lähetän pian ne arvostelut, joista on sovittu. "Rio Bravo" kannattaa omistaa DVD:llä, koska se on aivan niin kuin "Karamazovin veljekset" aina parin vuoden jälkeen aivan eri teos kuin viimeksi.