Sivun näyttöjä yhteensä

26. maaliskuuta 2006

Seniilit

Kangistun kauhusta, kun seuraan seniiliyteni edistymistä. Yhä useammin puhun ja toimin tavalla, jota eniten inhosin vanhemmissa ihmisissä nuorena ollessanni. Nyt jo alan kysyä Helsingin taksikuskeilta, että kenen poikia sitä ollaan. Lappeenrannassa kysymystä ei kummasteltaisikaan, ja yhteisiä tuttavia tai ainakin kaimoja löytyy.

Eläkejärjestelmässä on muutakin vikaa kuin rahan puute. Senhän näet tiedämme, että suurten ikäluokkien eläkerahat on ryypätty. Senkin tiedämme, että kun viisi asiantuntijaa vähättelee yhteen ääneen asuntojen hinnannousua ja kotitalouksien velkaantumista, katastrofi on lähellä.

Aikaisemmin vientiteollisuus rahoitettiin pienten ihmisten säästöillä. Nyt se rahoitetaan hinnoilla. Järjestelmä on yksinkertainen mutta ovela.

Olen kärsinyt määräni erilaisten huru-ukkojen hommista. Tuomarina toimiessani pakollinen eläkeikä oli 70, ja se oli joillekin liian korkea. Toisaalta on epäselvää, kumpi on syy ja kumpi seuraus eläkeläisten muuttuessa seniileiksi ja siitä dementikoiksi. Muistan miehen, joka oli jokseenkin kirkaspäinen ja hoiti vaativaa virkaa, mutta eläkkeelle jäätyään hän pimeni kuukaudessa niin ettei löytänyt kaupungilta kotiin.

Mietin sitä, että Paasikivi ja Mannerheim, Adenauer ja Churchill ja niin kovin monet muut vetivät täyttä päivää lähestyessään kahdeksaakymmentä tai ylitettyään sen rajapyykin. Kekkosen nyt kävi niin kuin kävi. Neuvostoliitossa politbyroon tolkuttoman korkea keski-ikä joudutti järjestelmän sortumista niin että vakauttajaksi otettiin nuori mies, valtaan noustessaan 54-vuotias Gorbatshev.

Suomessa on ollut kaksi kertaa nappulaliiga hallituksessa, 1907 ja 1971. Viimeksi mainitussa hallituksessa merkittävä poliitikko Paavo Väyrynen oli ministerinä 29-vuotiaana ja Ulf Sundqvist oli samaa ikäluokkaa.

Kun vuonna 1907 syntynyt Eino Jutikkala tuli noutamaan akateemikon papereitaan opetusministeriltä, hän kuulemani mukaan ojensi ulsterinsa kättään ojentavalle Väyryselle ja sanoi, että oikein ystävällistä vahtimestarilta. Soitin akateemikolle viimeksi pari viikkoa sitten - hän on nopeaälyisempi ja muistavampi kuin Väyrynen - luullakseni myös nopeampi jaloistaan.

Odotan blogimaailmaan seniilien vallankumousta. Jos ehkä onkin paikallaan pitää huru-ukot poissa jaloista, heillä on yhtä ja toista tietoa ja usein paljon hauskaa kerrottavaa. Blogi olisi juuri sopiva viestinnän muoto.

Juristeista sopivina ehdokkaina tulevat mieleen Olavi Heinonen, joka siis on eläkkeellä, Pekka Hallberg ja Paavo Nikula, jotka eivät enää kauan keiku korkeissa viroissaan ja ovat kunnostautuneita kynämiehiä ja esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arponen, yksi maamme parhaista tuomareista, ja kansliapäällikkö Kirsti Rissanen oikeusministeriöstä.

Seuraan voisi liittyä myös pari yliopistonrehtoria.

Isäukkoni kävi töissä päivittäin 75-vuotiaaksi ja kävisi varmaan vieläkin, ellei olisi joutunut pahaan onnettomuuteen lähes 10 vuotta sitten. Kysyn kyllä suullisesti häneltä neuvoa oikeudellisissa ongelmissa edelleen. Äidinisä, Nurmen Taata, kiipesi yli 80-vuotiaana Kauhavan kirkon torniin muuraamaan vinoon vinksahtaneen ristin suoraan. Kun hän valvoi kunnan vanhustentalon työmaata mestarina, hän oli vanhempi kuin kukaan taloon tulleista, paitsi Pollarin Liisa.

Niin että mites olisi, kollegat?

7 kommenttia:

  1. Sundqvist päättikin sitten vähän remontoida Suomen koulujärjestelmää...

    Ensiksi saivat lähteä yksityiskoulut, sillä rerhtymättömällä varmuudella nuorisopoliitikot pitivät niitä taantumuksen ja epätasa-arvon linnakkeina. Joku yritti kertoa, että moni lopetettavaksi aiotuista kouluista oli perustettu keräysvaroin - ja nimen omaan koulutuksellista tasa-arvoa turvaamaan.

    VastaaPoista
  2. Sunqvist oli opetusministerinä tehokas kuin hunnien attila.
    En ole ollut nuorena enkä iäkkäämpänäkään korkeassa virassa, mutta kerran minua on väyrytetty. Olin nuorimies ja senhetkiseen työhöni kuuluvia tehtäviä hoitamassa normaalissa siviilielämässä, kun muuan asiaan kuuluva kapitulanti ärjäisi, että lähetti, viekää tämä tämä salkku kenraali Poppiukselle henkilökunnan ruokalaan. Taisi siinä joku vieressä hymyillä, mutta tein työtä käskettyä.

    VastaaPoista
  3. Blogistan suurille ikäluokille!

    Ajatus on mitä kaunein ja houkuttavin. Siinä on vain yksi hankaluus: mistä lukijat.

    Minusta on 60-lukulaisena ruvennut tuntumaan yhä kummallisemmalta sekä tuntemieni nuorten ( 25-30 v.) että joukkotiedotusvälineissä heistä luotu kuva.

    Vaikuttaa siltä että heillä on tylsää. Sen lisäksi vaikuttaa siltä että he pitävät yleisestä ja yhtäläisestä möllöttämisestä.

    Minulla on aiheesta niin monta kokemusta, että en hyväksy syytettä yleistämisestä.

    Paitsi ehkä sikäli, että *heidänkin* ikäpolvensa on pirstaloitunut.

    Eniten minua on ehkä harmittanut se, että 60-lukulaiset säännönmukaisesti sekoitetaan 70-lukulaisiin. Kun niissä kahdessa vuosikymmenissä oli kumminkin huima ero.

    Se osa 60-lukulaisista joka piti oikeansuuntaista meteliä oli kovasti pieni. Se kai tässä kannattaa muistaa.

    Terv.

    Ripsa

    VastaaPoista
  4. Olen sen verran liikkunut kansan keskuudessa, että minulle on muodostunut sellainen suorastaan vahva mielikuva, että Kemppisen mainitsemat juristit Heinonen, Hallberg ja Nikula ovat todella huonomaineisia niiden henkilöiden keskuudessa, jotka ovat valittamalla hakeneet oikeutta kohtelluunsa.

    VastaaPoista
  5. Ad Ripsa:
    Ajattelen usein samaa asiaa.

    Olen 60-lukulainen mutta korostan mielelläni että olin valmis, naimisissa ja isä kun vanhaa muka vallattiin niin että opiskelijaliikehdinnässä, poliittissa toiminnoissa ja laululiikkeissä en ollut mukana. Ei ollut aikaa eikä kai haluakaan.

    Liittäisin listaan 50-lukulaiset ja 40-lukulaiset.

    Ei kukaan ymmärrä maailmaa oikeasti ennen kuin alkaa himmeästi ymmärtää vanhempiensa motiivit ja sen ilmapiirin, jossa he kasvoivat.

    Merkillisen suuri osa hyvistä romaaneista on lasten isistään kirjoittamia, usein kyllä hiukan naamioidusti. "Tuntemston sotilas" on poikkeus, mutta "Pohjantähti" ja "Seitsemän veljestä" eivät.

    VastaaPoista
  6. Ad Toipila:

    Olen eri mieltä. Tuomarin viran kyseenalainen ilo on tehdä jatkuvasti ratkaisuja, jotka poikkeavat omasta oikeudenmukaisuuden käsityksestä.

    Monet tuomarit ja lainvartijat ajattelevat, että tässä tämä nyt oli, kun asia on lain mukaisesti ratkaistu. Sitten on toisia, joilla tämä ei henkilökohtaisesti riitä. Mutta tuomari ei saa ratkaista asioita omien hienoimpienkaan periaatteittensa mukaan.

    Lisäksi kansalaiset lottoavat virkakoneistossa. He eivät välttämättä käsitä, että heidän valituksensa tai kantelunsa saattavat olla esimerkiksi vanhentuneita.

    Yksi "huonomainen" juristi oli oikeuskansleri Risto Leskinen, joka pani poliisin kuntoon ja kuriin. Meno oli aika kelvotonta aikoinaan - johtajat ryyppäsivät ja konstaapelit pamputtivat. Määrätietoisella toiminnalla päästiin nykykyiseen tilanteeseen, jossa ihmiset suurin piirtein luottavat poliisiin.

    Ei sillä, ettei minulla olisi henkilökohtaisia, kokemukseen perustuvia mielipiteitä eri henkilöistä, mutta niistä en kerro.

    Nikula teki suurtyön perustuslakiuudistuksen yhteydessä ajalla vanhempien juristien vieroksumat perusoikeudet lakiin. Hallberg muutti hallintotuomioistuimet oikeiksi tuomioistuimiksi.

    Heinonen toi kuin toikin sosiaalisen tai sanoisinko humaanin aspektin lainkäyttöön ja rikosoikeustieteeseen aikaisemmin "linnaan vaan" -mentaliteetin jälkeen.

    Ne suuret työt jäävät niin usein näkymättömiin. Seksikkäillä päätöksillä yksittäistapauksissa saa myönteistä julkisuutta, mutta mitäpä laajempaa merkitystä sillä olisi.

    Vähän niin kuin politiikka - kuinka moni äänestäjä tietää, että Tuomioja veti suuren valiokunnan puheenjohtajana läpi EY:ön liittymisen rulianssin ja luki kaikki paperit läpi. Se oli niin hirveä souvi, ettei ihme, jos toiset kansanedustajat suhtautuvat arvostavasti. Työ oli taatusti ikävää ja palkaksi tuli haukut.

    VastaaPoista
  7. Dementiahan tunnetusti, omasta työkokemuksesta pääteltyäni ja monien tutkimustenkin(jos niillä nyt niin paljon väliä on) mukaan kiihtyy heti, kun aktiivisuustaso vanhemmalla ihmisellä laskee. Tai siis riski suurenee ja jo dementian alkuoireita saaneet huononevat nopeasti.

    Eläkkeellejäänti, puolison kuolema, huonot yhteydet sukulaisiin jne. Mutta tästähän kirjoitinkin juuri kommentin Kirjailijan Häiriöklinikalle: uskon vahvasti siihen, että ihmisen tunne omasta tarpeellisuudesta on erittäin tärkeä ja olennainen osa aivotoiminnan säilymisessä vanhanakin kirkkaana. Jos voi kiivetä katolle tekemään korjauksia tai toimia vaikka jonkun mentorina tai asiantuntijana omassa ammatissaan, niin varmasti sitä kokee vielä olevansa yhteiskunnan ja yhteisön jäsen, joka ei ole turha ja tarpeeton.

    Mielenkkintoisia juttuja oikeusasioista ja historiasta. Tuo Conan Doyle-juttu oli hyvä! Selllaista aloin miettimään, että kun taidat olla asiantuntija näissä, niin osaatko sanoa natsi-Saksan oikeuskäytännöstä sodan aikana mitään?
    Katsottiin nimittäin juuri elokuva Sophie Scholl-viimeiset päivät, jossa kolme nuorta tuomittiin maanpetturuudesta kuolemaan ja teloitus pantiin täytäntöön samana päivänä, vaikka heillä piti (ilmeisesti?) lain mukaan olla 99 päivää ennen teloitusta. Kyse ei ollut edes sodan viime hetkistä ja kiireisestä sotaoikeudesta, vaan Valkoisen Ruusun kriittisten lentolehtien levittämisestä.
    Mitäs sanot? Emme pääse yksimielisyyteen ja kolmatta päivää väännetään kättä..
    -minh- http://minh.vuodatus.net
    P.S. Tämänkin blogin löysin vasta nyt ja heti menee tilaukseen!

    VastaaPoista