Cool

City-lehden etevä avustaja Walter de Camp kirjoittaa tällä viikolla coolista eli viileestä. Ikävystyneisyydellä keikaroinnista mainitsevat jo kreikkalaiset kirjoittajat kaksi tuhatta vuotta sitten. Asenne näyttää kiertävän maapalloa kuin pyrstötähti. Se tulee ja menee.

Uskontojen puuhahenkilöt, kuten Paavali, ja poliittiset fanaatikot eivät ole tuota asennetta suosineet. Muistaakseni juuri ensin mainittu kehotti olemaan kuuma tai kylmä mutta ei missään tapauksessa penseä. "Cool" tarkoitta tilanteen herruutta ja hätkähtämättömyyttä mutta myös penseyttä. Pesäpalloseuran täpärästä voitosta innostunut henkilö voi tuskin Helsingissä olla "cool". Ellei sitten tarkoitus ole, että hänen puheensa ymmärretään nurinniskoin, mikä on aina "cool" asenne. Sanoo juuri päinvastaista kuin tarkoittaa. Vähän se on paha.

Amerikkalainen Thomas Frank julkaisi joitakin vuosia sitten kirjan, jonka nimi oli The Conquest of Cool : Business Culture, Counterculture, and the Rise of Hip Consumerism. Luin sen. Se oli hyvä kirja. Siinä puhuttiin laajasti Walterin mainitsemista Volvon mainoksista ja näytettiin niistä kuvia.

Itse asissa samassa kirjassa mainittiin kaikkein coolein tuota, kupla-folkkari, ja päästiin itse asiaan sanomalla, että se lienee Madison Avenuen eli mainostoimistojen kaikkien aikojen saavutus. Hitlerin auto, joka oli tehoton, ahdas ja omituinen, nostettiin muodin huipulle pelkällä mainonnalla. Ja pakettifolkkari perässä. Ennen pitkään Volkswagenin logossa nähtiin kansainvälisen rauhanliikkeen merkki.

Olisin varovasti samaa mieltä kuin Thomas Frank. Vastakulttuuria - undergroundia, hippiliikettä ei ollut olemassa. Ne olivat kaikki kaupan ja teollisuuden keinotekoisesti synnyttämiä tarpeita ja muoteja. yllyttämällä toisia vastustamaan kulutusta lisättiin kulutusta. Jotenkin tulee mieleen oma 1970-luvun stalinismimme.

Menneet vuosikymmenet miehet ostivat puvun joka toinen vuosi tai enintään kerran vuodessa. Paitoja hankittiin sitä mukaan kuin edelliset kuluivat riekaleiksi. Nukkavieru säädyllisyys oli ollut perussävellaji 1800-luvun kurkunleikkaaja-miljonääreistä alkaen. Vain taloudellisesta asemastaan ja maineestaan epävarmat henkilöt, kuten kaupparatsut, pukeutuivat huomiota herättävsti.

Vastustamalla kulutushysteriaa vastakulttuuri kymmenkertaisti miesten vaatteiden myynnin, sillä kukkapaidat, farkut ja pääliinat menivät muodista ja tulivat muotiin kuukauden välein. Lahkeita levennettiin ja kavennettiin.

Ajatus kuulostaa uskottavalta, koska Madison Avenuen mainostoimistoissa istuivat juuri samat henkilöt, jotka näyttelivät köyhää Kaliforniassa.

Kuplafolkkarin ohella Coca-Cola oli hurja onnistuminen. Se oli pappajuoma 1950-luvulla ja liittyi mielikuvissa lähinnä Valittuihin Paloihin ja peräpukamavoiteisiin. Sille tehtiin Santa Monican hiekkarannan surffilautailun ja Beach Boysin avulla uusi ilme ja julkisuuskuva. Mainoslauseet henkivät uutta uskontoa, Kalifornian kaupallista mystiikkaa - the real thing...

Ajatuksia herättävä juttu, Walter de Camp, kuten monet muutkin juttusi. Kuuntelin itsekin cool jazzia eli Miles Davisia, vaikka itse asiassa oma makuni menee linjaa Parker - Coltrane ja sen jälkeen ei mitään. Minun korvissani Parker on kuin pehmeitten paikkojen kirurgi ja Miles Davis kuin aivokirurgi.

Parker antaa muodon omalle ihanteelleni, joka on coolin vastakohta: quick and dirty, hands on. Nopeasti ja ryssäämällä, kädet kyynärpäitä myöten savessa.