Jousella ampuja

Muinaisen Kiinan Chaon valtakunnan pääkaupungissa, joka oli Hantan, eli aikoinaan mies nimeltä Chi Ch'ang, joka halusi tulla maailman suurimmaksi jousella ampujaksi.
Hän kyseli kaikilta ja sai selville, että maan paras opettaja oli muuan Wei Fei, mestari niin taitava, että hänen sanottiin pystyvän sadan askelen päästä am-pumaan viinellisen nuolia yhteen ainoaan pajunlehteen. Chi Ch'ang matkusti kaukaiseen maakuntaan, jossa Wei Fei asui, ja pääsi tämän oppilaaksi.
Ensimmäiseksi Wei Fei käski Chi Ch'angin opetella olemaan räpyttelemättä silmiään. Chi Ch'ang palasi kotiin ja heti päästyään ovesta sisään ryömi vai-monsa kangaspuiden alle. Hän ryhtyi rävähtämättä tuijottamaan syöstävää, joka suhahteli edestakaisin aivan hänen silmiensä edessä. Vaimo ällistyi näh-dessään moisessa paikassa miehen, olkoonkin että aviomiehensä, ja sanoi, ettei tahtonut saada kudotuksi. Mutta hänen oli annettava periksi ja lyötävä pirtaa hämmennyksestään huolimatta.
Joka päivä Chi Ch'ang meni paikalleen kangaspuiden alle harjoittelemaan tuijottamista. Kahdessa vuodessa hän edistyi niin ettei räpäyttänyt silmään-sä, vaikka ripsi olisi tarttunut loimeen. Ryömittyään viimeisen kerran kan-gaspuiden alta Chi Ch'ang havaitsi että pitkällinen, ankara harjoitus oli tuot-tanut tuloksen. Mikään ei enää saanut häntä räpäyttämään silmäänsä - ei kosketus luomeen, ei tulesta lentävä kipinä, ei tuulen nostattama tomu. Hän oli koulinut silmiensä lihakset niin toimimattomiksi, että nukkuessakin sil-mät pysyivät auki. Kun hän istui eräänä päivänä tuijottamassa eteensä, pieni hämähäkki kutoi verkkonsa hänen silmäripsiensä väliin. Silloin hän vihdoin katsoi olevansa valmis jatkamaan opiskeluaan.
"Osaat olla räpäyttämättä silmiäsi. Se on ensimmäinen askel", sanoi Wei Fei, kun Chi Ch'ing oli innokkaana esitellyt edistymistään. "Seuraavaksi sinun on opeteltava katsomaan. Harjoittele katselemalla esineitä, ja jos se päivä tulee, että rahtu sattuu silmään ja hiukka vaikuttaa valtavalta, tule takaisin luokse-ni."
Chi Ch'ang palasi jälleen kotiinsa. Nyt hän meni puutarhaan etsimään oikein pientä hyönteistä. Löydettyään kirvan, jonka hätinään erotti, hän toi sen työ-huoneensa ikkunan pieleen ruohon lehdelle. Sitten hän istui huoneensa vas-tanurkkaan ja harjoitteli siellä päivät päästään kirvan katsomista.
Ensi alkuun hän juuri ja juuri erotti sen, mutta kymmenen päivän päästä hä-nestä rupesi tuntumaan, että se saattoi olla hivenen isompi. Kolmannen kuu-kauden lopulla se oli kuin kasvanut silkkiäismadon kokoiseksi ja hän saattoi selvästi erottaa hyönteisruumiin yksityiskohdat.
Hyvä jos hyönteistä tuijottava Chi Ch'ang huomasi edes vuodenaikojen vaih-tumisen - että kevään säteilevä valo vaihtui kesän armottomaksi paahteeksi, ennen pitkää hanhet lensivät syksyn kuulaalla taivaalla ja sitten syksy vuo-rostaan väistyi harmaan sohjoisen talven tieltä. Muuta ei tuntunut olevan olemassa kuin pieni kirva ruohonlehdellä. Ja joka kerta kun kirva kuoli tai katosi, hän antoi palvelijansa etsiä tilalle toisen samanlaisen. Mutta hänestä itsestään ne näyttivät joka kerta entistä isommilta.
Kolmeen vuoteen hän ei poistunut huoneestaan muuta kuin käymäseltään. Sitten hän tajusi eräänä päivänä, että ikkunan pielen kirva oli hevosen kokoi-nen. "Valmis!" hän huusi läimäyttäen polveaan ja säntäsi ulos. Nyt hevoset olivat vuoren korkuisia, siat kuin suuria mäkiä ja kananpojat linnan torneja. Suunniltaan ilosta hän riensi sisään, otti Pääsky-nimisen jousensa ja ohuen Shuo P'eng -nuolen. Hän tähtäsi ja ampui kirvaa suoraan siihen, missä sillä oli sydän, hipaisematta ruohonlehteä, jonka päällä se oli ollut.
Hän lähti oikopäätä ilmoittamaan asiasta Wei Feille. Tällä kertaa opettaja vastasi: "Oivallista."
Chi Ch'ang oli nyt perehtynyt jousella ampumisen salaisuuksiin viisi vuotta, ja hänestä tuntui, että kova harjoitus oli todella tuottanut tulosta. Nyt mikään jousella ammuttava ei tuntunut olevan hänelle saavuttamattomissa. Varmis-tuakseen siitä hän otti suorittaakseen sarjan vaativia kokeita ennen kotiin pa-laamistaan.
Hän päätti ensin toistaa Wei Fein taidonnäytteen ja onnistui ampumaan perä perää sata nuolta samaan pajunlehteen. Muutamia päiviä myöhemmin hän uusi kokeen, mutta käytti jousistaan jäykintä ja kannatteli oikean kyynär-päänsä päällä kuppia, joka oli piripintaan täynnä vettä, eikä pisaraakaan läi-kähtänyt, ja kaikki nuolet osuivat samaan lehteen.
Seuraavalla viikolla hän otti sata kevyttä nuolta ja ampui ne mahdollisimman nopeasti perä perää hyvin kaukana olevaan maaliin. Ensimmäinen nuoli osui maalin keskelle, toinen ensimmäisen nuolen nokkiin, kolmas upposi toisen nokkiin, ja niin jatkui kunnes tuossa tuokiossa kaikki sata nuolta olivat vana-na maalista jouseen asti. Ja niin tarkasti hän oli tähdännyt, että kun hän laski jousensa, nuolivana jäi ilmaan värisemään. Mestari Wei Fei, joka oli seuran-nut toimitusta sivusta, taputti käsiään ja sanoi: "Mainiota!"
Kun Chi Ch'ang vihdon palasi kahden kuukauden kuluttua kotiinsa, vaimo alkoi harmistuneena pitkästä poissaolosta kiukutella hänelle. Chi Ch'ang ajat-teli ojentaa äkäpussia, sieppasi Chi'i Wei -nuolen Korppi-jouselleen, veti jän-teen loppuun asti ja laukaisi vaimonsa silmien editse. Nuoli katkaisi kolme silmäripseä, mutta sen vauhti oli niin vinha ja tähtäys niin tarkka, että vaimo ei edes huomannut, vaan jatkoi nalkutustaan silmää räpäyttämättä.
Chi Ch'angilla ei ollut enää opittavaa mestari Wei Feiltä. Hänen kunnianhi-monsa täyttymys tuntui olevan lähellä. Mutta hän tajusi epämiellyttävästi hätkähtäen, että tiellä oli vielä yksi este, Wei Fei itse. Niin kauan kuin mestari eli, Chi Ch'ang ei voinut sanoa itseään maailman suurimmaksi jousella am-pujaksi. Hän oli nyt taidossa Wei Fein veroinen mutta tiesi, ettei pystyisi koskaan ylittämään tätä. Toinen teki elämällä tyhjäksi hänen suuren tavoit-teensa.
Kävellessään muutamana päivänä peltovainiolla Chi Ch'ang äkkäsi etäältä Wei Fein. Epäröimättä hetkeäkään hän kohotti jousensa ja tähtäsi. Vanha opettaja oli kuitenkin vaistonnut, mitä oli tekeillä ja vetänyt hänkin salaman nopeasti nuolen jänteeseen. Molemmat laukaisivat samalla hetkellä ja nuolet osuivat puolimatkassa toisiinsa ja putosivat yhdessä maahan. Chi Ch'ang ampui heti uuden nuolen, mutta erehtymätön nuoli Wei Fein jousesta py-säytti sen lennosta. Näin jatkui epätavallinen kaksintaistelu, kunnes mestarin viini oli tyhjä mutta oppilaalla oli vielä yksi nuoli jäljellä. "Nyt on tilaisuus, joka ei toistu!" Chi Ch'ang mutisi. Hän tähtäsi oitis viimeisellä nuolellaan. Tämän nähdessään Wei Fei sieppasi oksan orjantappurapensaasta. Nuolen suhahtaessa kohti hänen sydäntään hän iski sen kärkeen orjantappuran okaalla niin että nuoli putosi hänen jalkoihinsa.
Chi Ch'ang tajusi, että hänen katala aikeensa oli rauennut tyhjiin ja tunsi yle-vää katumusta, joka olisi taatusti jäänyt tulematta, jos yksikin nuoli olisi ta-voittanut kohteensa. Wei Fei oli puolestaan niin huojentunut pelastumises-taan ja siksi mielissään viimeisimmästä taidonnäytteestään, ettei jaksanut suuttua miehelle, joka oli yrittänyt riistää häneltä hengen. Miehet juoksivat kyyneleet silmissä toistensa syliin.
Muinaisaikaisten tavat olivat todella merkillisiä! Vastaavaa on mahdotonta kuvitellakaan meidän päivinämme. Menneisyyden ihmisten mielen rakenne poikkesi varmasti täysin omastamme. Muuten on mahdoton käsittää, miksi Keisarillisen Keittiön päällikkö, muuan I Ya, Huanin ruhtinaan vaadittua jo-tain ennen kokematonta herkkua, paistoi poikansa ja toivotti ruhtinaalle hy-vää ruokahalua, tai että viisitoistavuotias nuorukainen, josta oli tuleva Shin-dynastian ensimmäinen keisari, makasi isänsä kuolinyönä siekailematta tä-män rakkaimman jalkavaimon kolmasti.
Vielä syleillessään äkkipikaista oppilastaan Wei Fei käsitti joutuvansa uudel-leen hengenvaaraan minä päivänä tahansa. Ainoa keino päästä tästä pelosta oli suunnata Chi Ch'angin mielenkiinto johonkin uuteen kohteeseen. Hän ir-rottautui syleilystä ja sanoi:
"Nyt tajuat itsekin, ystäväni, että olen opettanut sinulle kaiken minkä tiedän jousella ampumisen taidosta. Jos tahdot edetä syvemmälle näihin salaisuuk-siin, lähde länteen, ja nouse Ta Hsingin korkean solan kautta Ho-vuoren hui-pulle. Sieltä sinun pitäisi löytämän iäkäs mestari Kan Ying, jonka vertaista jousella ampujaa ei ole eikä ole milloinkaan ollut. Hänen taitonsa rinnalla meidän ampumisemme on lapsen avutonta haparointia. Mestari Kan Ying on koko maailmassa ainoa, jolta voit vielä oppia jotain. Etsi hänet käsiisi, jos hän on vielä elossa, ja rupea hänelle oppilaaksi."
Chi Ch'ang lähti siitä paikasta kohti länttä. Hänen suorituksensa sanominen lapsen haparoinniksi kävi hänen kunnialleen ja häntä alkoi pelottaa, että hän olikin kukaties kaukana suuresta tavoitteestaan. Hänen oli hetkeäkään huk-kaamatta noustava Ho-vuorelle ja päästävä vertailemaan vanhan mestarin taitoja omiinsa.
Hän taivalsi Ta Hsingin solan läpi ja lähti nousemaan louhikkoista rinnettä. Kengät kuluivat pian puhki ja sääriin lyöttyi verta vuotavia haavoja. Vähää-kään lannistumatta hän kiipesi vaarallisia nousuja ja ylitti rotkot huteria pui-ta pitkin. Kuukauden ponnisteltuaan hän pääsi Ho-vuoren huipulle ja ryntäsi malttamattomana luolaan, jossa Kan Ying asui. Hän näki vanhan miehen, jol-la oli lauhkeat lampaan silmät. Mies oli toden totta niin pelottavan vanha, ettei Chi Ch'ang ollut nähnyt ketään vastaavaa. Hänen selkänsä oli köyry, ja kun hän käveli, valkoiset hiukset laahasivat maata.
Chi Ch'ang julisti kovalla äänellä kuvitellen, että noin vanhan on pakko olla kuuro: "Tulin ottamaan selvää, olenko todella niin taitava jousella ampuja kuin luulen." Odottamatta Kan Yingin vastausta hän tarttui poppelijouseen-sa, viritti Tsu Chieh -nuolen ja tähtäsi korkealla ylitse lentävään muuttolintu-jen parveen. Yhdellä laukauksella taivaalta putosi viisi lintua.
Vanhus hymyili suopeasti ja sanoi: "Mutta hyvä herra, tehän ammutte jousel-la ja nuolella! Ettekö ole vielä oppinut ampumaan ampumatta? Tulkaa tän-ne."
Ärtyneenä siitä, ettei ollut onnistunut tekemään erakkoon vaikutusta Chi Ch'ang meni tämän perässä parin sadan askeleen päässä luolasta olevan jyr-känteen reunalle. Kun hän silmäsi alas, hän ajatteli, että tässä oli Chang Tsain muinoin kuvailema "suuri verho" kolme tuhatta syltä korkea. Kaukana al-haalla näkyi vuoristojoki kiiltäen luikertelevana rihmana louhikossa. Hänen silmissään hämärsi ja hänen päätään pyörrytti. Samassa harppasi mestari Kan Ying kapealle kielekkeelle, joka ulkoni suuren rotkon ylle, käännähti ja sanoi: "Voitteko nyt näyttää, mihin todella pystytte? Tulkaa tähän, missä mi-nä nyt seison, ja näyttäkää jousimiehen taitonne."
Chi Ch'ang oli liian ylpeä torjuakseen haasteen ja vaihtoi empimättä paikkaa vanhuksen kanssa. Mutta kun hän pääsi kielekkeen kivelle, se alkoi vaappua. Teeskennellen rohkeutta, jota hänessä ei ollut, Chi Ch'ang otti jousen ja yritti vapisevin sormin panna nuolta jänteelle. Samalla kielekkeestä irtosi kivi, joka lähti putoamaan tuhansien jalkojen syvyyteen. Chi Ch'ang seurasi sitä kat-seellaan ja tunsi menettävänsä tasapainonsa. Hän heittäytyi mahalleen ja tar-rasi sormin lujasti kielekkeen reunoihin. Hänen jalkansa nytkähtelivät ja ko-ko ruumis oli hiessä.
Vanhus purskahti nauruun, ojensi kätensä ja auttoi Chi Ch'angin kielekkeel-tä. Hän hypähti itse sille ja sanoi: "Sallikaa minun näyttää, mitä jousella am-puminen todella on."
Vaikka Chi Ch'angin sydän hakkasi ja hänen kasvonsa olivat hallavan har-maat, häneltä sentään riitti huomiokykyä havaitsemaan, että mestari oli tyh-jin käsin.
"Entä teidän jousenne?" hän kysyi ääni sortuen.
"Jouseni?" sanoin vanhus. "Jouseni?" hän toisti ja nauroi. "Niin kauan kuin käytetään jousta ja nuolta, ollaan vielä alkutaipaleella. Todellisessa jousella ampumisessa niitä ei käytetä."
Suoraan heidän yläpuolellaan kaarteli taivaalla yksinäinen haarahaukka. Erakko katsoi sitä ja Chi Ch'ang seurasi hänen katsettaan. Lintu oli niin kor-kealla, että hänenkin tarkoissa silmissään se oli kuin pienenpieni siemen. Kan Ying asetti näkymättömän nuolen tuntumattomalle jouselle, veti jänteen lop-puun asti ja laukaisi. Chi Ch'amg oli kuulevinaan vihinää. Tuokion kuluttua haukan siivenlyönnit taukosivat ja se suistui maahan kuin kivi.
Chi Ch'ang tyrmistyi. Hän käsitti nyt nähneensä väläykseltä sen taidon, jonka mestaruutta hän oli ryhtynyt niin huolettomasti havittelemaan.
Hän jäi vuorelle erakon luo yhdeksäksi vuodeksi. Kukaan ei milloinkaan tul-lut tietämään, mitä harjoituksia hän tuolloin suoritti. Kun hän kymmenente-nä vuonna laskeutui vuorelta ja palasi kotiin, kaikki hämmästyivät hänessä tapahtunutta muutosta. Entinen määrätietoinen ja kopeakin olemus oli pois-sa; tilalla oli vähämielisen puiseva, ilmeetön katsanto. Hänen vanha opetta-jansa Wei Fei, joka oli tullut tapaamaan häntä, sano ensi näkemältä: "Näen että sinusta on nyt tullut mestari. Minun kaltaisistani ei ole enää kosketta-maan sinun jalkojasi."
Hantanin asukkaat ottivat Chi Ch'angin vastaan maan suurimpana jousella ampujana ja odottivat kärsivällisesti ihmetekoja, joista saataisiin varmasti kohta näyte. Mutta Chi Ch'ang ei tehnyt mitään täyttääkseen heidän toiveen-sa. Hän ei milloinkaan edes kajonnut jouseen ja nuoleen. Matkalle mukaan ottamansa ison poppelijousen hän oli kai jättänyt vuoristoon. Kun joku kysyi häneltä syytä, hän vastasi ystävällisellä äänellä: "Toimeliaisuuden ääri on toimettomuus, puhumisen vaikeneminen, ampumisen pidättäytyminen am-pumasta."
Kaupunkilaisista ymmärtäväisimmät käsittivät heti, mitä hän tarkoitti, ja kat-soivat syvän kunnioituksen vallassa jousella ampumisen mestaria, joka ei ka-jonnut jouseen. Ampumattomuus kasvatti nyt hänelle mainetta.
Chi Ch'angista liikkui kaikenlaisia huhuja ja tarinoita. Kerrottiin että keski-yöllä saattoi kuulla jonkun jännittävän jousta hänen talonsa katolla. Joku sa-noi, että se oli jousella ampumisen jumala, joka majaili päivät Chi Ch'angin sielussa ja liikkui yöt suojelemassa häntä pimeyden hengiltä. Naapurissa asuva kauppias levitti juttua, jonka mukaan hän olisi itse eräänä yönä nähnyt Chi Ch'angin ratsastavan talonsa kohdalla pilven longalla, kerrankin jousi mukanaan, mittelemässä taitojaan taruajan jousella ampujien Hou In ja Yang Yu-chin kanssa. Kauppiaan kertoman mukaan kolmen jousimiehen lau-kaisemat nuolet katosivat taivaalle Orionin ja Siriuksen välimailla ja jättivät jälkeensä kirkkaan siniset juovat pimeälle taivaalle.
Oli myös muuan varas, joka tunnusti, että kun hän oli ollut kiipeämässä Chi Ch'angin taloon, tuulispää oli iskenyt ikkunasta häntä otsan niin kovasti että hän oli pudonnut seinältä. Siitä pitäen kaikki pahoissa aikeissa liikkuvat kier-sivät Chi Ch'angin talon kaukaa ja sanottiin, että linnutkin varoivat lentämäs-tä hänen kattonsa yli.
Chi Ch'ang kävi vanhaksi samalla kuin hänen maineensa levisi yli koko maan ja kohosi pilviin. Hän näytti etenevän yhä syvemmälle tilaan, jossa sie-lu ja ruumis eivät enää seuraile ulkoisia seikkoja, vaan lepäävät yksinkertai-sesti ja arvokkaasti itsessään. Hänen jäyhiltä kasvoiltaan katosivat ilmeen häiveetkin; mikään voima ei pystynyt häiritsemään hänen täydellistä tyy-neyttään. Hän puhui enää harvoin ja ennen pitkää kävi vaikeaksi tietää, hen-gittikö hän vai ei. Monesti hänen kätensä näyttivät jäykiltä ja elottomilta kuin kuollut puu. Hän oli niin virittäytynyt maailmankaikkeuden perimmäisiin lakeihin, etääntynyt niin kauas ilmiömaailman epävarmuudesta ja ristiriitai-suudesta, ettei hän elämänsä illassa enää erottanut toisistaan sanoja "minun" ja "sinun", "sama" ja "toinen". Aistivaikutelmien harha ei enää häneen vaikut-tanut; hänelle oli yhdentekevää, vaikka hänen silmänsä olisi ollut korva ja nenänsä suu.
Neljäkymmentä vuotta vuorilta palaamisestaan Chi Ch'ang jätti rauhallisesti maailman kuin savu, joka hälvenee. Noiden neljänkymmenen vuoden aikana hän ei ollut kertaakaan ottanut puheeksi jousella ampumista saati tarttunut jouseen tai nuoleen.
Tarina kertoo hänen viimeisestä vuodestaan, jolloin hän tuli tapaamaan ystä-väänsä ja näki pöydällä jotain tutunomaista, välineen jonka nimeä ja käyttöä hän ei kumminkaan saanut mieleensä. Yritettyään turhaan muistella hän kääntyi ystävänsä puoleen ja sanoi: "Kuulehan, tuo kapine tuossa pöydällä – miksi sitä sanotaankaan ja mihin sitä käytetään?" Toinen nauroi luullen, että vieras laski leikkiä. Vanhus toisti kysymyksensä ja ystävä nauroi taas, mutta nyt epävarmasti. Kun Chi Ch'ang kysyi samaa asiaa vakavasti kolmannen kerran, ystävän kasvoille kohosi tyrmistys. Hän katsoi Chi Ch'angia kiinteästi ja varmistuttuaan vielä kerran, että oli kuullut oikein ja että vanhus ei ollut järjiltään eikä pilaillut, hän änkytti pelon sekaisen kunnioittavasti: "Mestari, totisesti sinä olet kaikkien aikojen suurin jousella ampuja, kun olet unohtanut sekä jousen nimen että käytön."
Kerrotaan että tämän jälkeen maalarit viskasivat siveltimensä menemään, muusikot katkoivat soittimistaan kielet ja puusepät häpesivät näyttäytyä työkaluineen, ja näin oli hyvän aikaa Hantanin kaupungissa.
(Atshushi Nakajima, suom. Jukka Kemppinen, 1971, 2001)