Jumalan pelko

Kuuntelin pari urkujuttua, kuten usein myöhään illalla tai varhain aamulla. Ennen Lionel Rogg oli ykkössuosikkini. Nykyisin soimaan päätyy usein Ton Koopman eli sama mies, joka on levyttänyt erittäin ansiokkaasti Bachin kantaatteja.

Vastoin yleistä luuloa Hannu Taanilalla ei ole yksinoikeutta Bachin urkumusiikkiin. Muutkin saavat kuunnella sitä. Toisin kuin Hannu väittää, Bach ei ollut DDR:n eli Itä-Saksan kuuluisa poika. Hänen marxilaisuudestaan ei todellisuudessa ole tietoa. Sen verran tiedämme jo Spittan sadan vuoden takaisesta elämäkertateoksesta, että Bachit tukivat vallitsevia yhteiskunnallisia oloja, ottamatta huomioon kanttoreiden ja urkureiden nimityspolitiikkaa, jossa heidän mielestään esiintyi ongelmia.

Aivan näinä päivinä on tullut monta kertaa vastaan sama ilmiö. Ihmiset pelkäävät pappeja, kirkkoja ja kirkkomusiikkia. Jos joku pyörii pappien kanssa, häntä aletaan heti epäillä uskovaiseksi, ja uskovaisuus taas tarkoittaa, ettei asianomainen ole aivan täysijärkinen.

Tällainen ennakkoluuloisuus on oikeastaan ikävää. Pappeihin ja kirkkoon, joiden joukkoihin itse hakeudun ja lukeuden, enemmän toisen kerran. Kirkkomusiikki puolestaan on aarre ja ilon lähde. Sitä suosittelisin kaikille, joiden iho ei mene kananlihalle, jos kappaleen nimessä esiintyy saksankielellä sana "Gott" tai "Christus". Joissakin on puhe myös enkeleistä ja taivaasta, kuten kanonisissa variaatioissa virrestä "Enkeli taivaan" (Vom Himmel hoch).

Olen harrastanut ainakin kaksikymmentä vuotta erikoisesti Bachin kantaatteja. Monilla on mielikuva passioista, etenkin pääsiäisajan Matteus-passiosta. Kantaatit kuulostavat hiukan samalta, mutta ne ovat lyhyitä eli kestävät yleensä alle puoli tuntia, ja paljon kevyempiä kuunnella.

Kuuntelemisen tekee nykyinen tekniikka helpoksi. Suuret levymäärät on käytännöllistä siirtää tietokoneeseen ja helpointa on käyttää Applen ohjelmaa iTunes, joka ei maksa mitään. Sitten voi kuunnella kuulokkeilla, jotka ovat kiinni suoraan tietokoneessa. Jos pitää sormiaan näppäimistön lähellä, tulee samalla luoneeksi vahvaa työnteon illuusiota, vaikka todellisuudessa kysymyksessä on häpeämätön huvittelu.

Eilen ja tänään mielen päällä on kantaatti BWV 78, Jesu du der meine Seele. Se on niin syvästi ihastuttava ja niin iloinen. En osaa sanoa, kumpi on mieluisampi, rifkinin vai Herreweghen johtama esitys.