Pultit ja niitit lentävät
Pilvenpiirtäjä oli siirtolaisten puheessa ”taivaanraapija”. Niin se on ranskan ja saksan kielissä edelleen.
Runko tehtiin niittaamalla teräspalkeista. Kun työselkkaukset kiihtyivät ennen ensimmäistä maailmansotaa, ahjossa valkohehkuisiksi kuumennettuja niittejä lenteli sinne tänne ja kiinniottajia ja esimiehiä putosi katuun. Työturvallisuudesta ei tiedetty muuta kuin että rampautumisella selvinnyt ihminen oli valmiiksi polvillaan potkittavaksi. Työ oli sellaista, ettei siihen saatu rahallakaan muita kuin intiaaneja ja suomalaisia. Viimeiset metrit työkohteelle kiivettiin näppivoimilla palkkia pitkin. Jos sattui katsomaan alas, katu syöksyi kohti.
Tiili kestää vain määränsä. Kun tiilikertoja tulee lähemmäs sata, alimmat jo murtuvat painon alle. Siksi New Yorkin vanhojen suurtalojen tiiliseinät ovat vuorauksia eivätkä kantavia rakenteita. Sama saattaa koskea kansakuntia ja ihmisiä, joista kansakunnat koostuvat.
Yhdysvaltojen poliittisista rakenteista osa on silmänlumetta ja vuorausta, ei kantavia rakenteita. Valitettavasti sama koskee myös joitakin taloudellisia rakenteita. Siitä tulee todisteita aina kun pörssi romahtaa. Outo sanonta sinänsä. Pörssin tarkoitushan on romahtaa. Eihän se muuten kannattaisi. Rikkaille, siis.
Kävin katsomassa Antti Tuurin uudessa romaanissa kuvattua pilvenpiirtäjää, jota rakentamassa oli suomalaisia, sellaisia kuin Ville Ritola. Sen paikalla oli toinen pilvenpiirtäjä. Kävin katsomassa World Trade Centeriä. Sen paikalla oli kuoppa.
Olin matkassa poikani kanssa, ensin kohtuullisessa hotellissa New Yorkissa ja sitten kohtuuttomassa Washingtonissa. Paljon on New York rauhoittunut ja vakavoitunut muutamassa vuodessa. Poikani, joka hänkin USA:ssa asuneena ja kielen hallitsevana oli kai arvellut, että se on yhtä suurta Kaliforniaa, kertoi muuttaneensa mieltään. Kirjailija Paul Auster kertoi ajattelevansa, että New Yorkin olisi erottava Yhdysvalloissa. Meistäkin se tuntui oikealta ajatukselta.
Oli se niin Amerikkaa. Söimme sisälmyskeittoa korealaisessa ravintolassa. Kahvinkeittäjä vaikutti malaijilta. Ostin kalliin paidan herraskaisesta kaupasta maailman suurimman tavaratalon kupeelta. Myyjä mainitsi olevansa Pietarista ja kysyi, miten Suomessa jaksellaan. Tahdoin tietää, mihin hän oli hukannut venäläisen korostuksen ja hän hymähti, ettei venäläisyys ole myyntivaltti vähittäiskaupassa. Siihen ei tehnyt mieli sanoa mitään. Paita oli kallein mitä kaupasta lähti, kun tiedossa oli gaalaillalliset Kongressin kirjaston tiloissa. Silti se oli halvempi kuin Stockmannilla. Amerikasta kannattaa muuten ostaa alusvaatteita.
Ajatukset lensivät kuin kanat
Olisinko ennen kuullut yhtä tyhmää puhetta kuin kauppaministeri Gutierrizin esitelmä asiantuntevalle tuomari- ja juristijoukollemme Washingtonissa toissa tiistaina? Hölynpölyä osaan puhua itsekin ja saan siitä rahaa. Siitä ei ole kysymys. Kaveri oli hölmö, arvioi kuulijakunnan täysin väärin ja lisäksi hän oli itseään täynnä kuin tekniikan tohtori, joka on äskettäin kutsuttu professoriksi Stanfordiin – siis katse ja hymy sanoivat ”tavallisesti en tuhlaa aikaani vähämielisten kanssa, mutta tämän kerran…”
Tämä Stanford-oireyhtymä on ihan tuttu. Etenkin fyysikoilla se on tavallinen. Mutta kun itsetyytyväisyyden takana ei ole muuta kuin kuumaa ilmaa, silloin kuulija kauhistuu.
Isänmaalliset amerikkalaiset tuomarit huokasivat, että poliitikkoja tulee ja poliitikkoja menee mutta laki pysyy. Bushin ja hänen hallintonsa suosio ei vaikuttanut suurelta, vaikka liikuttiin rahan hajussa loistohotellin mielettömissä tiloissa Potomac-joen rannalla, ja Washingtonin muistomerkki raapi taivasta korkealla talojen yläpuolella. Muutoksenhakutuomioistuimen presidentti otti mainitakseen, että hän on työhuoneessaan Valkoisen talon yläpuolella ja voi pitää silmällä, mitä siellä taas puuhaillaan. Seisoimme kunnioittavasti etukenossa ja olimme uskovinamme.
Olen ollut kerran samassa seurassa Yhdysvaltain presidentin työnantajien kanssa, eikä tee mieli takaisin. Jokuhan nimittäin ne kulut maksaa ja kun summat ovat suuria, tyhjästä ei makseta. Ei se mikään salaseura ole, ihan normaaleja rahamiehiä. Eivät he ole kaikkivoipia. Joskus he epäonnistuvat politiikassaan. Viimeksi niin kävi 1948, kun Truman tuli valituksi, vaikka merkittävät henkilöt olivat äänestäneet hänen kilpailijaansa.
Ensimmäisellä kaudella Bushin virasta päätti tuomioistuin, Korkein oikeus. Nyt hänen ehdokkaansa tuomariksi pudottautui kilpailusta jouduttuaan lujille Kongressin kuulemisissa. Avustajia joutuu syytteeseen eli tuomioistuimen eteen. Tämän voisi nähdä tuomarien valtana, ellei tietäisi, että juuri se on Yhdysvaltojen perustuslain oivallus. Kuten muuallakin, myös tämä valtioliitto oli hajoamassa ennen kuin oli täyttänyt kymmentä vuotta. Sitten perustajat keksivät perustuslain aatteen ja liittovaltion tuomioistuimet, joilla on valta julistaa osavaltion laki perustuslain vastaiseksi. Lisäksi tämä poliittinen rakennelma perustui säännöksiin, jotka alkavat sanoilla: ”Kongressilla ei ole valtaa säätää lakia, joka rajoittaisi…” Sen takia eräät perusoikeudet ovat niin tiukkoja ja siksi maassa on keskusteltu yli sata vuotta, mahtaisiko myös kiväärillä ammuskelu olla tällainen perusoikeus.
Sen takia liittovaltion tuomari on Yhdysvalloissa merkittävä henkilö. Siksi on oikein hauskaa päästä siipimiehenä liittovaltion tuomareiden kokouksiin. Olen niissä tullut juosseeksi.
Amerikkalainen Mark Twain oli sitä mieltä, että maassa on voimassa kolme vapautta – sananvapaus, omantunnonvapaus ja vapaus olla käyttämättä kumpaakaan.
Notkuttiin siis kavereitten kanssa eri puolilla. Nicholas on kova nimi Isossa Britanniassa ja Dieter Sveitsissä ja sitä paitsi hänellä oli hieno rannekello, Vacheron Constantin eikä mikään joka miehen Rolex. Mutta Euroopan ykkönen koko tuomarikunnassa, patenttituomarit siis mukaan luettuna, on Robin, jonka titteli on pitkä, The Most Honorable Lord Justice Sir. Hauska sälli eikä tippaakaan ollakseen. Otimme kandidaattijäseneksi yhden hollantilaisen. Patenttioikeus ja tekijänoikeus ovat vaikeita aloja. Ne henkilöt, jotka oikeasti osaavat nämä asiat, arvostavat toisiaan kuin käyrätorven soittajat – soitin on niin vaikea, että ammattilainen tunnistaa ammattilaisen heti.
Suomessa uutiskynnys ei tainnut ylittyä, kun Iso Britannia siirtyi nyt kirjoitetun perustuslain maailmaan niin että seuraavasta lordikanslerista tulee lordipresidentti ja tuomareiden asema suhteessa hallintoon ja parlamenttiin muuttuu kerralla. Vähämielisten lordien tavoin tuomarit menettävät teoreettisen puheoikeutensa Ylähuoneessa. Saattaa kyllä mennä samalla pääministeriltä virka, sillä tuomarit ovat Englannissakin häijyjä ihmisiä.
Siemailimme espressoa Pentagonin ostarilla, joka on iso. Sanoin että minusta Blair tuntuu olevan älykäs mies. Britit, jotka ovat olleet samoissa kehissä kauan, torjuivat ajatukseni kauhistuneena. ”Ei hän ole älykäs. Hän on nokkela.”
Juttelin parinkin amerikkalaisen kärkijuristin kanssa ja tuli vähän sääli johtavia poliitikkoja. He ovat saman ikäisiä ja samoista oppilaitoksista kuin nämä, joilla on heistä perusteltu eli huono käsitys. Tämä on valitettava epäkohta, kun lakimieskoulutus on niin tavallinen ja tavoiteltu. Berkeleyn Law Schoolista haetaan lentokoneella parhaita opiskelijoita miljoonan dollarin vuosipalkalle valmistumispäivänä. Sairas järjestelmä.
Hampparit jalustalla
Yhden päivällisen pistelimme siis Kongressin kirjastossa, joka on sekä sisältä että ulkoa komea talo. Paljon Washingtonissa on Neuvostoliiton, Saksan Kolmannen valtakunnan ja Mussolinin Italian rakennustyyliä, kun suunnittelijat ja toteuttajat ovat olleet ratketa omaan mahtipontisuuteensa. Kirjasto on kiva. Kopsattu suoraan Firenzen palatseista.
Jopa tuomarijoukkio tarkastettiin metallinpaljastimilla kahteen kertaan ja lisäksi pyylevä poliisi kurkisteli bussin tavaratilaan, joka oli tyhjä. Poliittinen ydinalue Capitolin ympärillä oli suljettu ja esimerkiksi kameran kanssa sai olla tarkkana. Valokuvaamiskieltoja oli paljon, mutta sitten taas museoissa sai kuvata, ilman salamavaloa, jota ei kyllä tarvitsekaan nykyisellä tekniikalla.
Kongressin kirjasto aiheutti miellyttävän yllätyksen. Yleensä täytyy olla totinen ja kunniallinen kansalainen päästäkseen merkkihenkilöksi. Nämä olivat nostaneet jalustalle Walt Whitmanin, joka oli erikoinen ihminen ja sovinnaisuuksille karsas. Lisäksi hän oli erinomaisen hyvä runoilija ja paljon edellä aikaansa.
Mutta päänäyttelyn ykkösnumero oli Groucho Marx keskustelemassa Johnny Carsonin kanssa televisiossa kauan sitten, ja jopa painetuissa esitteissä korkean taiteen rinnalla esiteltiin matalaa taidetta, kuten varieteeteatteria, sarjakuvia ja viihdelukemistoja.
Jos amerikkalaisella kulttuurilla on avainhahmo, se saattaisi olla Huckleberry Finn – taitava, taikauskoinen, oppimaton, viisas, avoin, uskollinen ja kunniallisille ihmisille karsas.
Eräältä kulmalta katsottuna Amerikka on Kuolleiden runoilijoiden kerho. Moni ei käsitä, että viime vuosisadan kymmenestä suurimmasta runoilijasta kolme oli amerikkalaisia, Wallace Stevens, T.S. Eliot ja Ezra Pound. Runous on vaikea aine, vaikeampi kuin tietojenkäsittelytiede. Tämä perinne elää, vaikka kirjallisuus ja taide eivät ole niin näkösällä kuin Ranskassa. Katselimme ihonvärejä ja kuuntelimme kieliä Lincoln Centerissä, jossa sijaitsee myös Juillard –musiikkikoulu.
Metropolitan-oopperassa näkyi esiintyvän tuona iltana Ylioppilaskunnan Laulajat, Helsingistä. Viereisestä kirjakaupasta löytyi taivaallisen hyvä uusi käännösvalikoima antiikin Kreikan runoutta. Lehtitelineistä on helppo havaita, että noin puolet maailman parhaista sanoma- ja aikakauslehdistä on amerikkalaisia.
Turvallisen tuntuisessa metrossa jotkut kuuntelevat mp3-soittimella musiikkia, joku lukee lehtiä, joku pänttää differentiaaliyhtälöitä. Toinen maailmansota muutti kaiken. Ennen sitä Amerikka oli eräänlainen Filistea. Sen jälkeen se on pitänyt puolta maailmaa yllä aineellisesti ja henkisesti.
Kuolemattomia hamppareita on edelleen ja heidän kättensä työ päätyy Kongressin kirjastoon tai Modernin taiteen museoon.
Hiljainen sota
Englanti ja EY ovat käyneet sotaa tuomiovallasta. Kun EY-tuomioistuin on tehnyt brittien mielestä älyttömiä ratkaisuja, tuomarit ovat kieltäytyneet noudattamasta niitä. Yksi luopui jo virastaan. Tämä on asia, jossa hiljaisuus on korvin kuultava. Yhdysvallat, Japani ja EY ovat olevinaan hyvää pataa, mutta niiden välillä vallitsee raivokas kauppasota. Sen keskeisiä aseita ovat patentit ja tekijänoikeudet, koska näitten rakenteiden tukemana kulkee tavaton määrä rahaa, välillisesti yli puolet koko maailmankaupan volyymistä.
Juttelin parin brasilialaisen kanssa, joista toinen oli vanha ja ruma ja toinen nuori ja kaunis. Siellä on pantu asioita kuntoon, koska Maailmanpankki pakottaa. Lähikuukausina Etelä-Amerikassa ovat muiden ohella suomalaiset metsäteollisuusyhtiöt valmistamassa tuotteita lyhytkuituisesta, nopeakasvuisesta eukalyptuksesta. En uskalla julkisesti esittää arvausta siitä, mitä tapahtuu Suomessa oleville työpaikoille.
Toive on, että teollisuutemme käsittäisi rakenteiden uudenlaisen roolin. Työn siirtäminen halpojen palkkojen maahan on taloudellista alkoholismia. Krapula on oleva hirveä. Tämän asian näkee Yhdysvalloista paremmin kuin Euroopasta. Heillä on koulutus ja ammatit kotimaassa. Raha matkustaa.
Luovuuden ja innovaatioiden perusehto on suvaitsevaisuus. USA:ssa suvaitsevaisuuden perinne on horjahdellut terrorismin edessä. Suvaitsevaisuus on eri asia kuin sallivuus. Kysymys on valmiudesta ja notkeudesta. Huipputekniikan ja median uusi pääkaupunki kuuluu olevan Wellington. Se sijaitsee Uudessa Seelannissa. Piilaaksosta sinne siirtyvät sankat joukot.
