Helsingin Sanomissa tänään mietit sanomalehden ja verkkoviestinnän eri puolia. Et mainitse verkkojen pimeää puolta. Saadun tiedon mukaan Ranskan mellakoissa tekstiviesteillä kerrottiin poliiseista, Internetissä annettiin ohjeita ja palkinto oli itse poltettu auto tai koulu television ajankohtaisohjelmassa tai lehtikuvana.
Toisin sanoen verkkoviestintä on kaksisuuntaista ja käyttää perinteisiä viestimiä välineinään.
Tässä kaikessa on nyt jotain tosi-TV:tä.
Sanot, että blogeissa kerrotun ei tarvitse olla totta ja että verkossa voidaan heitellä aihettomia epäilyksen ja kunniattomuuden varjoja ihmisten päälle.
Sama pitää paikkansa Helsingin Sanomista puheen ollen.
Myönnän että olen kyllä ollut itsekin kummissani siitä, että jotkut verkkokirjoittajat luulevat nauttivansa immuniteettia eli voivansa kirjoittaa aivan mitä haluavat. Sehän ei ole totta, vaan oikeudellinen vastuu on aivan sama, kirjoitti verkkoon tai lehteen. Verkossa vain ei ole vastaavaa päätoimittajaa.
Kirjoitat: "Verkko ei järjestele vaan tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa. Verkko ei myöskään arvota asioita eikä tunne ja tunnista asioiden merkitystä. Siinä on perinteiselle medialle aina tehtävä."
Tässä sekotiat kaksi asiaa. Ei kirjapainokaan järjestele tietoa, ei arvota eikä tunne saatika tunnista. Tiedän - ja Sinäkin tiedät - aika monia erittäin hyvin organisoituja verkojulkaisuja. Esimerkiksi Jyrki Kasvin www.kasvi.org on sellainen.
Muutoin poliitikkojen verkkopäiväkirjat ovat jotain muuta. Erkki Tuomiojan kotisivusto on niin laaja, että takana on varmasti joukko avustajia. Ei kuurnita sanoja, mutta verkko-osoite, jossa on nimi ja pisteen jälkeen "net" on henkilön mainontaa ja markkinointia.
Esimerkki hyvin hallinnoidusta (moderoidusta) verkopaikasta on slashdot.org. Sieltä löytyy esimerkiksi päivän uutinen "Federal Election Commission rules - bloggers are journalists."
Kirjoittaminen on kai ainoa taideaine, jota ei opeteta missään, paitsi lehtimiehiä Tampereella. Käynti kirjakaupassa osoittaa, että ala on Suomessa suurelta osin lahjakkaiden harrastelijoiden käsissä ja ettei esimerkiksi SanomaWSOY ole paneutunut ongelmaan. Puhun ongelmasta, koska mieltäni raastaa tietokirjallisuus, joka on jopa Ruotsissa niin hyvää ja meillä niin huonoa, keskimäärin.
Kirjoittamiseen liittyy tietty omahyväisyys ja itsekeskeisyys. Siksi kiinnitän huomion lopuksi itseeni: miksi blogia kirjoittaa kolumnisti ja lehtikirjoittaja, joka on julkaissut kirjojakin? - En tiedä vielä. Sen tiedän kokemuksesta, että Helsingin Sanomiin kirjoittamisesta pitäisi myöntää rovastin arvonimi. Lehteen kirjoittava käyttää lainattua arvovaltaa tai kiivailee sitä vastaan. Blogi on ainakin toistaiseksi omaa kirjoitusta, jossa besserwisserismi eli paremmintietäminen ja omahyväisyys näkyy selvästi. - Lopetin aikoinani kolumnistina kirjoittamisen vähän äkkipikaisesti, mutta olin jo alkanut kammoksua sitä asemaa, kun vuorineuvokset ja ministerit tulivat esittämään lähempää tuttavuutta ja tavallsiemmat kansalaiset ssanoivat sinunkaupat irti. Siinä oli ikään kuin lehden työntekijänä vastoin tahtoaan. Nyt arvaan, että kunhan Loka-Laitinen vaientuu ja kun Matti Wuori kuoli, kolumni voi olla meillä lehtikirjoituksen muotona tiensä päässä.
Pikku lisäys: Toimittajia koulutetaan yliopistotasolla Tampereen lisäksi Jyväskylässä ja Helsingissä. AMK-tason tutkintoja saapi sitten jo vähän joka puolelta. Luovaa kirjoittamista opetetaan aineski Jyväskylässä.
VastaaPoistaEikös niitä kirjoittajakouluja ole maa väärällään joka kesä, on luovempaa ja vähemmän luovaa, Orivettä ja muuta - vai liekö tuo opetusta?
VastaaPoistaOikeudellisen vastuun kannalta oleellista tietysti on, voidaanko henkilöä ylipäätään saattaa oikeustoimien kohteeksi. Uskaltaisin väittää, että toisin kuin meidän -blogille kasvonsa antaneet- kohdalla, suurta osaa anonyymeistä kirjoittajista ei koskaan tavoitettaisi. Vaihtuvan IP:n tallentuminen Caymanilta ei ole tae tästä.
VastaaPoistaKirjoittelun painoarvolle lukijan kannalta, onkin minusta oleellista, että nimi ja naama näkyy.
Toinen oikeudelliseen arvosteluun vaikuttava asia on, kuten tiedät, se minkälaisen merkityksen oikeuskäytäntö tulee antamaan amatöörin osaamattomuudelle, suhteessa ammattilaisena kirjoittaviin "kollegoihin".
Ammattijournalistilta toimituksineen edellytetään kirjoittelua ohjaavien säännösten hallintaa, sekä varmasti parempaa kykyä asoiden eettiseen punnintaan ja esittämiseen. Tahallisuuden ja tuottamuksen arvioinnissa saattaa näin syntyä eroavaisuuksia. Ammattilaiselta edellytetään enemmän, ja siten teko voi olla ankarammin arvosteltava. Eikö vain?
Sen huomaa, kun älykäs ihminen kirjoittaa rehellisesti eikä puolusta omaa etuaan.
VastaaPoistaHyvä! Terävä analyysi. Itsestäänselvä mutta julkilausumaton. Ääneen kirjoitettu.
"Sanot, että blogeissa kerrotun ei tarvitse olla totta ja että verkossa voidaan heitellä aihettomia epäilyksen ja kunniattomuuden varjoja ihmisten päälle.
Sama pitää paikkansa Helsingin Sanomista puheen ollen."
Kun Kemppinen on lopettanut, kun Loka-Laitinenkin joskus lopettaa ja kun Matti Wuori keskeytettiin, kolumni lehtikirjoituksen muotona on meillä tiensä päässä, arvelet.
VastaaPoistaKun ei ole kirjoittajakoulutusta, niin ei synny hyviä kirjoittajia. Luen tekstiäsi niin, että tälläkin on jotain tekemistä asian kanssa.
Lisäisin siihen vielä, että taitaa tuo filosofiakoulutuskin olla vähän puutteellista, niin että ei oikein meinaa ajattelijoitakaan syntyä.
Mutta media-alan koulutusta, sitä riittää. Media, mediassa oleminen on tärkeää - ei kirjoittaminen tai ajatteleminen. Sen seurauksena "kolumni"-termillä on nykyään ihan muita merkityksiä. Kaiken maailman julkkiksilla, poliitikoilla, näyttelijöillä, rokkareilla on oma "kolumninsa". Minäminä-palsta. "Mitä ajattelin tänään?" (Mitä heittelin tänään ilmaan, jotta pysyisin näkyvissä...)
Ehkä tiensä päähän on tullut kaikenlainen vakava, ajatteleva, taustoittava journalismi. Täällä meillä, kun näin pienelle yleisölle räätälöity laatu ei kannata. On siitä jotain vielä jäljellä, ainakin Keski-Euroopassa.
Ja sitä samaa minäminä-palstaa nämä blogitkin tavallaan jatkavat. Mutta rehellisemmin, eivätkä myy itsellään mitään muuta, niin kuin itsekin kirjoitat. - Eikä nämä kovin myyviä taida kaupallisen valtamedian näkökulmasta ollakaan.
Helsingin Sanomiin kirjoittaville suotakoon rovastin tahi ruustinnan arvonimi, samoin kuin Suomen Kuvalehden kolumnisteille. Muihin lehtiin kirjoittavien kolumnistien ajatuksia ei tässä maassa sitten huomatakaan. Mikä ei ilmesty Helsingissä, sitä ei ole olemassa tässä maassa.
VastaaPoistaKesäisiä kirjoittajakouluja tässä maassa on, mutta kuinka moni on niissä käynyt. Minä kävin yhdessä. Se oli elämässään ahdistuneiden ihmisten terapiapiiri. Ahdistusta purettiin runoihin ja novelleihin. Niistä on erittäin pitkä matka hyvinkirjoittuihin tietokirjoihin.
Toimittajiakin koulutetaan joka niemessä, notkossa ja saarelmassa. Itse keski-ikäisenä toimittajana olen huomannut, että nämä nuoret koulutetut toimittajat tietävät kyllä kaiken James Bond -elokuvista ja Big Brothersin ironisesta maailmankuvasta, mutta he eivät erota toisistaan kunnanhallitusta, kunnanvaltuustoa tai lautakuntaa. Ole siinä sitten kansalaisyhteiskunnan sanansaattaja.