Ennen oli harvinaista, että naiset toimivat omin päin asianajajia. Helvi Sipilä ja Kyllikki Sunila tunnettiin "erotuomareina" eli hoitivat avioeroasioita. Tellervo Kyläkallio oli nuorempi ja ajoi kaikenlaisia asioita. Sirkka-Liisa Virtamolla oli oma toimisto. Hoidin joitakin hänen asioitaan. Se oli suuri kunnia nuorelle juristille - edustaa vanhempaa kollegaa.
Virtamo oli ollut Helsingin Sanomien toimittaja ja siinäkin ammatissa edelläkävijä. Hän meni sodan jälkeen naimisiin Olavi Paavolaisen kanssa ja erosi aika pian. Paavolaisen suuri rakkaus Hertta Kuusiseen tuli yleisemmin tietoon vasta muutamia vuosia sitten. Sirkka-Liisan poika, joka on nyt keski-ikäinen lääkäri, hallitsi tietysti isänsä tekijänoikeuksia.
Matti Kurjensaari oli arvostettu esseisti ja Olavi Paavolaisen ihailija mutta Sirkka-Liisan mielestä kuin täi Olavi frakissa.
Kerran Kurjensaari oli saanut käsiinsä Paavolaisen ja Katri Valan kirjeenvaihtoa ja ryhtynyt julkaisemaan sitä aikakauslehdessä. Kun hän valmisteli elämäkerta- ja muistelmateosta, oli syytä pelätä, että myös kirjaan menisi aineistoa aivan asiattomasti.
Neuvottelimme Kustannusosakeyhtiö Tammessa. Jarl Helleman ymmärsi tämänkin asian heti ja tuli siitä sovinto. Mutta me annoimme Kurjensaaren puhua. Hänelle oli myönnetty professorin arvonimi.
Sirkka-Liisa varsinkin puhui. Selän takana kollegat käyttivät hänestä lempinimeä "Punainen paloauto". Alkuosa tarkoitti hiusten väriä ja loppu vauhtia ja ääntä.
Kurjensaari oli valunut tunnin kuluttua tuolillaan niin alas, että leuka oli pöydän kannella. Hän sanoi piipittävällä äänellä: "Sirkka-Liisa, sinähän tiedät, että minä olen aina ollut rehellinen mies."
Sirkka-Liisa vastasi:
"Matti! Sinun rehellisyydestäsi kuulen ensimmäistä kertaa tässä ja nyt. Etkä sinä ole myöskään mies, Matti. Sinä olet nilviäinen."
