Olisi ehkä perehdyttävä uuteen kirjaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Ehkä en jaksa, koska olen lukenut jokseenkin kaiken siitä kirjoitetun, myös oikeudenkäyntikirjelmät. Siellä oli tuttuja tuomareita ajamassa asioita.
Neuvostoliitto käsitti "oikeudenkäynnit" näytelmiksi tai propagandaksi, joilla osoitettiin valtaa. Oikeuden kanssa niillä ei ollut tekemistä. Tämä toteutui 30-luvun oikeudenkäynneissä ja uudelleen etenkin Tshekkoslovakiassa ja Unkarissa sekä Bulgariassa vuoden 1946 jälkeen.
Länsimaissa on ollut ajoittain tapana tavoitella oikeudenkäynnillä totuutta. Tietämäni mukaan 1917 - 1991 Neuvostoliitossa ainoassakaan poliittisessa oikeudenkäynnissä syytettä ei hylätty. Tämä kertoo sangen paljon näytelmän luonteesta. Luultavasti järjestelmä on hyvä, koska Maon jälkeen Kiinassa turvauduttiin samaan keinoon.
Yksi asia jää auki, kun nyt kysytään Kekkosen osuutta oikeudenkäynnin junailuun.
Miten tämän ajatuksen kanssa sopii yhteen se tieto, että Neuvostoliiton taholta sekaannuttiin oikeudenkäyntiin, kun pari syytettyä aiottiin päästää vastaamaan vapaalta jalalta, ja uudestaan, kun rangaistusten harkinta oli kesken. Rangaistuksia muutettiin aiottua ankarammiksi.
Jos Zhdanov ei ollut kovin oma-aloitteinen, oikeudenkäyntiin sekaantuminen olisi outoa. Kyllä joku hänelle kumminkin sanoi, että jos oli tuomioistuimen perustaminen poikkeuslailla takautuvin oikeuksin karmea ajatus suomalaisessa perinteessä, niin vielä karmeampaa oli sekaantua tuomareiden harkintaan. Sellaista ei tapahtunut edes Turun hovioikeuden kommunistioikeudenkäynneissä 1930-luvulla.
Korkeimman oikeuden presidentti Neovius erosi virastaan eikä sitten joutunut sotasyyllisyysoikeuden jäseneksi. Useat tuomarit äänestivät järjellisiä ratkaisuja ja rangaistuksia.
Se on heille kunniaksi.
Silti - jokainen tuomari osaa laskea päässään monijäsenisen tuomioistuimen voimasuhteet. Vähemmistöön jättäytymällä voi päästä historiaan ja välttyä vastuulta.
Latinaksi sanotaan "inter arma silent leges" eli aseiden puhuessa lait vaikenevat. Ei se niin ole. Aseitten puhuessa tuomarit vaikenevat.
Tuomarit vaikenevat. Eivät onneksi aivan kaikki. Yritettiinhän sotatuomari Alkion suuta tukkia moneen kertaan, mutta hän ei onneksi ottanut opikseen. Millainen tilanne oli saksassa? Nousivatko siellä tuomarit kapinaan missään vaiheessa?
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMyöhästynyt kommentti marraskuisen sotasyyllisyys-pohdiskelunne johdosta. Kirjoitin tuomittujen poliitikkojen vankeusajasta kirjan Kahdeksan tuomittua miestä, joka ilmestyi viime syksynä. Se perustuu pitkälti usein mainitsemanne T.M. Kivimäen Sörnäisissä pitämään päiväkirjaan. Hänen Tekijänoikeus-kirjansakin valmistui suuren tuskan kanssa samassa sellissä.
VastaaPoista