Unen kehräämisestä
Kaihdan ja pelkään vain kahta asiaa, avointa kilpailua ja asiallista kritiikkiä.
Se johtaa mutkikkaisiin tai hyvin mutkikkaisiin elämäntapoihin. Tehokkain on vyöryttäminen ystävällisyydellä ja paljolla puheella. Kuunteleminen on myös hyvä keino, ja sitä oppii. Kuuntelijan ei tarvitse näyttää itsestään mitään. Riittää kun sanoo jotain hyödyllistä. Luennoiminen korokkeelta tai silmän tasalta on tehokasta. Se edellyttää laajoja asiatietoja ja kykyä niiden yhdistelemiseen. Asiatietojen kartuttaminen ei ole vaikeaa, jos on omaksunut sellaiset tavat riittävän varhain.
Tämä johtaa pahoihin ongelmiin ihmismaailmassa ja myös työssä. Maailmassa oikean vuorovaikutuksen väistäminen invalidisoi. Lisäksi on ihmisiä, jotka ovat hyviä huomaamaan sen.
Avoimuus on yksi vuorovaikutuksen pakoilun keino, kun se on itse määriteltyä. Ei se ole niin ihmeellistä, että on avoin lääkärille, psykiatrille, papille tai tuntemattomalle ihmiselle junassa. Samalla voi olla rehellinenkin. Ongelmien ja puutteiden korostaminen tehoaa moniin, koska he luulevat kuulevansa jotain sellaista, mikä tavallisesti pysyy salattuna.
Ajatus ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa muuallakin kuin tietyn filosofian kirjojen nimissä. Yleisesti hyväksytyn ajatuksen mukaan toiminnan miehet ja naiset eivät olisi harrastuneita ajattelusta ja vastaavasti ajattelijan kuva on henkilö, jonka takapuoli on tarttunut kiveen ja nyrkki omaan leukaan. Viesti on se, että ajattelija ei lähde liikkeelle, ei ala toimia.
Tämä tyypittely on tuskin oikea. Luuloni mukaan puutteet toimintakyvyssä ovat omiaan aiheuttamaan puutteita ajatteluun. Oma kokemukseni on tietyn pitkäjänteisyyden ongelmallisuus. Ammateissa, jotka olen omaksunut, sellaista tarvittaisiin romaanin kirjoittamiseen tai vakiintuneesti hyväksytyn mallin mukaisen tutkimuksen valmistamiseen. Romaania en ole vakavissani edes yrittänyt kirjoittaa, koska minua ujostuttaa pelkkä ajatus kuvitellun henkilön käyttämisestä toiminnan välineenä. Tutkimuksellista tekstiä olen tuottanut aika paljon, mutta en ole onnistunut todella vakuuttamaan toisia enkä itseäni sen tutkimuksellisuudesta, tai tieteellisyydestä – niin voi sanoa. Kirjoittamani on tieteenkin puolella rapsodista, sarja välähdyksiä, joista kokoan hauraan himmelin. Tuloksena on koriste, ei käyttöesine. Se on ikävää, koska minun tieteeni on hyödyllisen tiedettä. Työtä olisi tehtävä niin että siitä olisi apua muillekin. Tämä on helppo sanoa, kun olen iässä ja asemassa, jossa menneisyyden valmistaminen ei ole enää ajankohtaista eikä olisi uskottavaakaan. Se puhuu jo puolestaan.
22.1.2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti