Sivun näyttöjä yhteensä

4. helmikuuta 2021

Mielipuolen päiväkirjasta



 

Sanoin auraustraktorin miehelle lähettäväni näitä reippaita lumikuvia ystäville Los Angelesiin. Neuvoin olemaan tiukkana palkkiovaatimuksesta, kun Hollywoodista otetaan yhteyttä. Hän lupasi pitää tämän mielessä ja kurvasi täyden kauhan kanssa taidokkaasti kahden auton välistä. 

 

Kotona puhaltelin näppini lämpimiksi ja menin lukemaan Léan väitöskirjaa. Heikin väittärin myöhäisversion olen jo lukenut ja nyt kaiketi hyväksyttynä painoon menossa oleva teksti on tekeytymässä.

 

Pääsen plagioimaan, koska aihe ei ole itäisen naapurimaan niin sanottu tuomioistuinlaitos, vaan rangaistukseen tuomitseminen yleisesti. Ei ole paljastus kertoa, että tuomarit ovat aika ihmeissään sovitellessaan esimerkiksi huume- ja väkivaltarikoksia toisiinsa.

 

Henkilökohtainen postityttömme toi myös jäykän kirjekuoren, jossa oli ystäväni Harald Haarmannin uusin teos maailman harvinaisimmista kielistä (Die seltsamsten Sprachen der Welt… ISBN 978 3406 76726 5) kertomuksin siitäkin, että kovin runsaasti lumen nimityksiä ei siis ole ”eskimoiden” eli inuitien puheessa, mutta saamen kielissä on, ja senkin tiedon, että somalin kielessä on yli sata kamelin nimitystä, joista jokin voi tarkoittaa ”lypsämistä varten oikealle kyljelleen asettuvaa kamelitammaa”.

 

Olen myös opetellut pakkosuomea. Työkaluni on laskea tällä Wordilla kirjoituksistani pilkkujen ja pisteiden suhde. Kirjoittamisessa ja säveltämisessä on sama ongelma, poljento. Huonoa asiatekstiä kuvaa virkkeiden tasalaatuisuus. Tuloksena on lapsekas palikkaleikki tai parhaassa tapauksessa alkeellinen räsymatto, jossa leveys on vakio ja kuteet väriltään ja tekstuuriltaan mielenkiinnottomia. 

 

Ennen kuin pääsen huolittelemaan kuolemisen käsikirjaa, mielipuolen päiväkirjani, siis tämä blogi, kuvastelee uskollisesti henkisten kykyjen haurastumista. Arvelemani reitti on yksitoikkoisuudesta sekoiluun.

 

Ystävä kertoi puhelimessa hyytymästä, joka oli vienyt hänen isältään ymmärryksen, puheen ja puhutun ymmärtämisen, mutta yllättäen säästänyt lukutaidon ja pitänyt kyvyn nauttia musiikista ennallaan. Olin hyvin kiinnostunut, koska jokin aivoverenkierrossa on minullekin lupailtu lähinäkymä.

 

Musiikin tiesin hyvin. Olen itse laulanut kuolevalle viikkokausia ja kokenut senkin, että aivokuolleeksi ilmoitettu yhtyi lauluun. Se oli virsi. ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme” on. Lapualainen koraali, samoin kuin mato-virsi (Minä vaivainen oon…).

 

Lisäisin hyvin tuttuun sävelmään tekstin mitallisuuden ja loppusoinnut. Havaintojeni mukaan ne ulottuvat sielun syvimpään hämärään. Toisin sanoen räppärit. Juice ja Eino Leino olivat oikeassa ja runouden modernismi kaamea erehdys. 

 

Sanojen sanottava eli kielen viesti on yhtä sekapäinen ajatus kuin olisi ”metsän tarkoitus”. Mitä tuo riuska mänty ja tämä juhlava kuusi tarkoittavat?

 

Kielien taito vaikuttaa sitkeältä. Eilen luin tuntikausia vaikeaa saksaa, ranskaa, englantia ja espanjaa. Ja virheellistä eli itse kirjoittamaani suomea. Neljäkymmentä virkettä ja niissä lisäksi 15 lausetta. Yleisimmät kirjaimet kuten kuuluukin a. i. t. n.

26 kommenttia:

  1. "Juice ja Eino Leino olivat oikeassa ja runouden modernismi kaamea erehdys." Niin, sanoa pöläyttipä Ezra Poundkin, että: "Music rots when it gets too far from the dance. Poetry atrophies when it gets too far from music." [ABC of Reading, Faber 1951, s 61] Tämä pomppaa aina mieleen, kun satun kuulemaan modernia 'taide'musiikkia. Enpä juuri voisi olla enempää samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän onkin juuri tuo moderni 'taide'musiikki, joka paljastaa, että ajassamme on jotain fundamentaalisesti pielessä. Korjataan ensin aika niin musiikkikin korjaantuu ihan itsestään. Paluuta menneisyyteen ei kuitenkaan ole vaikka ns. taidemusiikin ystävät ja Yle niin luulevat kierrättäessään sitä menneisyyttä päivästä toiseen.

      Poista
    2. Erehdyksestä en tiedä, mutta umpeutuvalta harhapolulta moderni runous ainakin vaikuttaa, ehkäpä jopa umpikujalta.

      Siksi perinteinen lyriikka onkin siirtynyt pelkästään lauluihin. Ontuvat riimit ovat saaneet ikuisen elämän rapissa.

      Poista
  2. Lyödään vielä pöytään ässä, niin ristikoiden ratkojatkin huokaavat helpottuneina.
    Luin juuri yhteenvedon italialaisen Nicolòn väitöstutkimuksesta, joka käsittelee korkeampien lämpötilojen suprajohtavuutta. Mieleen hiipi kalpea aavistus jostain tulevasta. Käsittämisestä ei ollut kyse.

    Huoneella Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurihan tuossa Tiedeykkösessä sanottiin, että tällä hetkellä suprajohtavuus saavutetaan + 15 asteessa, mutta painetta pitää olla pirusti.

      Poista
  3. Erilaisia veden jäätyneen olomuodon nimityksiä suomen kielessä keksimme, ajankuluksemme eräällä automatkalla pohjoiseen, jonkin matkaa yli sata. Enemmänkin varmaan löytyy, ja on ennen varmaan löytynyt vielä enemmänkin. Kun on sellaisiakin, kuin hevosen kavioon tarttunutta lumijääpaakkua tarkoittava tiera tai järven jään päälle noussutta, uudelleen jäätynyttä vettä tarkoittava paanne. Ja sitten vielä ne muiden sanaluokkien sanat jotka kuvaavat esimerkiksi erilaisia lumen satamisen muotoja.

    Saamelaisten lumisanoista en tiedä mitään.

    VastaaPoista
  4. Onkohan parempi olla mielipuoli kuin puolimieli?

    VastaaPoista
  5. Tilasin äsken ja heti tuon kielikirjan. Mistä noita mielenkiintoisia kirjoja oikein saa tietoonsa, paitsi nyt parista blogista? Muuten tämä tämänpäiväinen blogi sai vedet silmiin. Pitkätossulle hartaita kiitoksia ja mukavia, kesäisiä ajatuksia!

    VastaaPoista
  6. Suomen kielessäkin lienee aika paljon lumea tarkoittavia sanoja, mutta eipä niitä juuri kuule kaupunkikielessä. Ei tarvitse tietää, onko jäällä petollista kohvajäätä, ei lentele tieroja hevosen kavioista, kuten lapsuudessa äidin ja isän kanssa joulukirkkoon ajettaessa. Ei tarvitse uppuroida umpihangessa, kuten kirjoitin kouluaineeseeni, ja länsisuomalainen opettaja korjasi verbin laittamalla sen eteen h:n.
    Uppura on kai yksi synonyymikin, mutta sitä en ole koskaan kuullut. Iljanteisista kaduista ei juuri puhuta nykyisin, pääkallokelistä korkeintaan. Nastakengät on kyllä ollut pakko hankkia.

    Inuiiteista ja lumesta tulee mieleen vain Peter Hoegin "Lumen taju", "Froeken Smillas fornemmelse for sne". Smilla-neiti oli puoligrönlantilainen jäätiköiden tutkija, joka tajusi lumiselle katolle jääneistä jäljistä, että sieltä tippunut inuiittipoika oli pudonnut pakoon juostessaan. Murha siis, ja sitten seurasi kaikenlaista jännittävää.

    Se inuiittien 200 lumi-sanaa on ollut jonkinlainen väärinkäsitys, legenda, mitä lie entisajan feikkitietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiera on käyttökelpoinen sana nykyäänkin. Auton pyörän, roiskeläpän ja lokasuojan väliin sohjokelillä kertynyt ja siihen jäätynyt paakku, mikä se muu on kuin tiera.

      Poista
    2. Syntyy niitä lumisanoja tarpeeseen tänäkin päivänä. Tekojää ja tekolumi, aurausvalli. Penkka- sanakin tarkoittaa useimmiten lumipenkkaa. Onko lumipilveä parempaa sanaa kuvaamaan kerrostalon katolta pudotettavaa lunta, joka sataa alas kiteinä?

      Poista
    3. Umpihangessa kahlailua sanottiin möhrimiseksi kotipuolessa. Iljanne oli myös kaljama, siis petollisen liukas ja jäinen polku.

      Jääkukkia ihailee Kunnaksen Ilkka

      Poista
  7. Ihmeellinen on musiikin voima ja sanat kumpuavat kaukaa. Isoäitini ei ollut vuosiin puhunut kenellekään mitään, mutta harmin rypyt piirtyivät otsalle, kun nuori tyttärentytär unohteli laulun sanoja. Isoäiti olisi kyllä osannut "Vain sun veres Jeesus on turvana mulla..."

    VastaaPoista
  8. Minä olen blogistin kanssa samaa mieltä modernista runoudesta. Asian ydin ei ole niinkään riimi, vaan mitta: suomalainen moderni runous ei ole runoutta, vaan toistensa perään aseteltuja proosalauseita. Ilmaisussa vapaa mitta on kuitenkin tuo mitta, vaikka runossa ei olisikaan riimejä. Kuten esimerkiksi Shakespearen silosäkeessä: "Tomorrow, and tomorrow, and tomorrow,
    Creeps in this petty pace from day to day,
    To the last syllable of recorded time"
    Suomalaisessa lyriikassa kyllä esimerkiksi Haavikon ja Mellerin runoissa on rytmiä. Riimien ja mitan hyljeksintä vanhanaikaisena ei kerro suomalaisten kulttuurin edistyksellisyydestä, vaan ohuudesta. Sivistyskielillä kirjoitetaan edelleen hyvinkin radikaalia runoutta, mutta käytetään silti runomittoja ja riimiä. Mitäköhän kertoo suomalaisesta kultuurista se, että yhtäkkiä 60-luvulla päätettiin, että riimit ja runomitat ovat kelvottomia ja ehdottomasti verboten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PAKKOenglanti ei ole sivistyskieli, enää.

      Poista
  9. Summalla mentiin isän kanssa Monosta heiniä hakemaan. Näätälän pitkässä ahteessa Summa lähti helppoon raviin. Sillon piti nostaa kaulukset pystyyn ja kääntää niska menosuuntaan ettei tilsat osuisi naamaan.
    Oli hauska tuo Eijan suomenruotsalainen lumea sana.
    Lähipiirini kanttorit hämmästelivät kerran minun laulukyvyttömän virsituntemusta. Lapsuuden puhäkoulujen ja kirkkoreisujen ja seurakunnan kesäleirien jäljiltä niitä on kertynyt pääkoppaan. Tuo 310 oli täysin tuntematon, ei kuulunut vakio-ohjelmistoon Kokemäellä siihen aikaan kun olen kirkon penkissä istunut. Nyt sen läpilaulettuani! ymmärrän sen sanojen sopineen lapualaisille noin yleisemmässäkin mielessä.
    PT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kirjoitinko tosiaan "lumea", oikeastaan aika hauska sana, vähän kuin runollinen, mutta lienee vain aivojen "lumettumista". "Lumi" nimenä aiheuttaa vähän aprikointia, mutta se kai menee: Lumi, Lumin, Lumia jne.

      Meteorologeilla on varmasti paljon lumi-sanoja. Tykkylumesta kuulee nykyään noin kerran vuodessa, kun mäntyjen oksat painuvat raskaan taakan alla. Viti ja nuoska kuvaavat myös lumen laatua.

      Poista
    2. Heipä Hei Eija!
      Hauskanpito jatkuu. Meneehän se noinkin vai onko nuo menneen talven lumia, vaiko entisiä Nokian puhelimia. Suomen kielen määrätyt hienot piirteet ovat todella vaikeita oppia. Eri sijamuotojen käyttö ja vokaalien astevaihtelu viimeistään kertoo onko kyseessä henkilö jonka äidinkieli on jokin muu kuin Suomi.

      Osa kielen ilmauksista perustuu paikalliseen perinteeseen, varsinkin paikannimien sijamuotojen suhteen. Olen aina ollut huono oppimaan kieliopin sääntöjä. En tiedä onko jonkun säännön mukaista puhua lähdöstä Luvialta ja Laviasta vai Luviasta ja Lavialta? Toinen näistä on yleisessä käytössä näillä tienoilla.
      PT.

      Poista
  10. Nyt kun e-sanasta on tullut n-sanan veroinen hylkiö, miten kielitieteilijät ovat ratkaisseet asian? Vielä vuonna 2000 oli ihan asiallista julkaista tietokirja "Eskimot" (Like), jonka oli kirjoittanut eskimologi Ernest S. Burch jr. ja suomentanut toinen eskimologi Eva Jansson (alkuteos The Eskimos, University of Oklahoma Press,1988).

    Koska kaikki "eskimot" eivät ole inuitteja, vaan vajaa puolet porukasta on jupikeja, yleistermin "inuitit" käyttö ei ehkä sekään ole oikein ja kaikkien mieleen. (Ja onhan meillä vielä aleutitkin, jotka tosin ovat sekä kielellisesti että kulttuurisesti haipumassa ekstinktioon, joten heidän mielipiteitään yhtään mistään ei liene liiemmin edes kyselty, saati otettu huomioon.)

    Jo Burch junior ottaa kantaa tähän kuohuttavaan kielikysymykseen, mutta se kannanotto on nyt auttamattomasti vanhentunut, kun suomalaisesta eskimopuikostakin tulee pelkkä Puikko.

    Toisaalta on vaan kohtuullista, että jokainen kansa- ja kielikunta saa itse päättää omista nimistään. Unkarilaisetkin päättivät lakata olemasta ugreja ja siirtyivät turkkilaisten kelkkaan - ja mitäpä meillä on siihen sanomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen kappale kyllä on tolkuton. Ei unkarilaisten orbanilaisessa kääntymyksessä mistään oman nimen muutoksesta ole kyse, vaan tieteenvastaisesta kieliryhmän uusasemoinnista, jota motivoi äärinationalistinen hunnihallitsijoihin samaistuminen. Itäiset hantit ja mansit kielisukulaisina eivät silloin oikein sovellu kansankiihotukseen. Turkkilaiset sanan varsinaisessa merkityksessä eivät kyllä ole tämän poliittisen johdon tekemän käännöksen varsinainen syy. Eivätkä "unkarilaiset" sitä toki ole tehneet. Kansa kyllä muistaa suomalaiset kielisukulaiset ystävinään. Äärinatiomalismi ja tieteenvastaisuus kulkevat käsi kädessä, meilläkin.

      Poista
    2. Suomen ja unkarin sukulaisuus on kielen rakenteessa. Sanastossa ja äänteistössä on kummallakin kielellä paljon enemmän yhteistä maantieteellisesti läheisempien naapurikansojen kanssa. Samoin kuin kulttuurissa yleensäkin. Unkarilaiset ovat historialtaan tasankojen paimentolais- ja hevoskansaa, suomalaiset pohjoisen havumetsävyöhykkeen maanviljelijöitä. Siinä kun suomalaisille ominta on saunominen järven rannalla, unkarilaisille on gulyaslevesin valmistus leirinuotiolla.

      Jos unkarilaiset kokevat yhteyttä turkinsukuisiin kansoihin, eipä se suomalaisilta ole pois. Ne puolenkymmentä samantaustaista sanaa jotka kielistämme löytyvät ovat tuhansien sanojen joukossa lähinnä vain kiinnostava pieni luettelo. Käsi-kéz, veri-vér, vesi-víz, elää-él, alla-alatt.

      Poista
    3. Tarkennettuna siis suomalaiset ja unkarilaiset eivät ole geneettisesti juurikaan sukua, mutta sen sijaan suomen ja unkarin kielet ovat kiistatta sukukieliä.

      Tosin se sukulaisuus on aika kaukaista, tuhansien vuosien takaista, vähintään neljän viiden.

      Mitä tulee turkkilaisiin, niin hehän pitävät suomalaisiakin sukukansanaan! Siellä muistetaan suomalaiset vieläkin valkoliljojen maan jalona kansana. Tästä mielikuvasta kannattaisi pitää kiinni.


      Poista
    4. Unkarinjuutalainen, ennen sotia Englantiin muuttanut George Mikes (äänetään siis me-cash eikä kuten "likes") oli kehittänyt nyrkkisäännön: Jos kuulee kieltä joka on kuin unkaria mutta josta ei ymmärrä mitään, kyse on suomesta. Matkaillessaan Israelissa sääntö oli pettänyt, kun puhujat olivatkin olleet Unkarista muuttaneita jotka puhuivat hepreaa...

      AW

      Poista
  11. Hei, Jukka!
    Hyvä, että auraaja kävi eikä "sun trenkää trompia triimuus". Kummitätini ja yhteinen uskonnon opettajamme Alli Lahti opetti tämän knopin minulle. (Sitä ei kysytty kokeessa kumminkaan!)
    Hyvää vointia ja terveyttä! T: LN

    VastaaPoista
  12. Ajankulukseni blogin innoittamana listasin 135 lunta tai jäätä tarkoittavaa sanaa. Alkaen ahtojäästä, loppuen vitilumeen. Joukossa alueellisesti käytettyjä synonyymejäkin, kuten mainitut tiera ja tilsa.

    Eiköhän se myyttinen grönlantilaisten parisataa sanaakin menisi rikki, jos sanakirjan kanssa täydentäisi.

    VastaaPoista