Otsikko viittaa ylimalkaisesti aitoihin, joiden väliin peuroja ajettiin nuijittavaksi hengiltä. Ainakin Enontekiöllä on sadankin pyyntikuopan järjestelmä. Kun en ole arkeologi, sanon vain että kysymyksessä on nykyisen Suomen ensimmäinen elinkeino. Jäämeressä oli mannerjään vielä jyllätessä ränni, jota käyttäen porukoita meloi kalastamassa ja vaanimassa hylkeitä.
Asialla on edelleen merkitystä. Yksinäinen sankari ei pysynyt kauan hengissä eikä pakkoon eli väkivaltaan tukeutuva järjestelmä ollut toteutettavissa. Toisin kuin hyötyvalheissa vihjataan, kyllä ”sankari” löytyy pian jonkin kaktuksen takaa kivikirves otsassa. Maanviljelysvaihe eli nämä vaivaiset kymmenen tuhatta vuotta, tuli ja meni. Tutkimukset viittaavat yhä enemmän siihen, että väitetyn orjuuden sijasta hämmästyttävän toimiva ja vain puolipakollinen työnjako jylläsi jo esimerkiksi Suurta pyramidia pystytettäessä. Miellhyin suuresti nähtyäni tiedot laajasta löydöstä, jonka papyrukset olivat pääasiassa liikekirjeenvaihtoa ja rahtikirjoja.
Oivalsin vasta Adam Grantin hyvinmyydystä kirjasta (”Think Again”) asian, jota siinä ei suoraan sanota. Katsokaa kakaroita. Yksi hurja menee edellä ja pienemmät kädet ojossa kiljuen perässä.
On hyvin tärkeitä asioita, joita aikuinen ei voi opettaa, kun ei osaa. Eräissä etenkin sosiaalisissa asioissa, kuten hulluuden hillitseminen ja mielikuvituksen ja muistin korvaamaton merkitys, oppii vain toisilta lapsilta. Katsokaa eläimiä. Vastoin itsetuntoa hivelevää väärinkäsitystä hyvin monet nisäkkäät, matelijat, linnut ja hyönteiset muistavat, suunnittelevat ja sopeutuvat.
Siis esikoulu on erittäin hyvä asia. Luultavasti se on ihmiselle paljon tärkeämpi kuin esimerkiksi yliopisto. Ja sitten tulee peruskoulun ala-aste. Tuo Grant muuten esittää vakuuttavia todisteita siitä, miten hienosti kaikkein pienimmätkin edistyvät mielen ja käden taidoissa, sopivasti yllytettyinä.
Itse olisin täysin kädetön kauppiaana tai poliitikkona. Lakiasioissa olen joskus menestynyt, koska eri syistä olen kiinnostunut hulluista.
Kun ajattelin vastapuolesta tai asianosaisesta, että miten on mahdollista olla noin tyhmä, huomasin tuolloin tällöin selvitteleväni sitä vakavissani. Keino oli kuunnella vilpittömästi ja kieroilematta. Tulos oli joskus harvoin se, että kun en yrittänyt voittaa, vastapuoli voitti itse itsensä. Hän ei halunnutkaan rahaa tai perintöä, vaan asiallista huomiota. Ja vastaavasti joskus ymmärsin, että minä se tässä hullu olen.
Muistelen Tolstoin maininnen ohimennen eräässä novellissaan virkatuomarista, että siinä tehtävässä on kaameaa miettiä, kummalla puolella pöytää on nyt suurempi roisto. Senköhän tähden Arvid Järnefelt jätti käräjien istumisen kesken ja yritti ruveta huonoksi suutariksi, vaikka hänestä siihenkään ollut? Tulipahan jonkinmoinen kirjailija.
Yksi Grantin kirjan jutuista on niin hyvä, että se on tuskin totta. Yliopistolla eräskin opiskelijaryhmä laittautui testattavaksi. Muuan kiinnitti huomiota vieroksumalla laitteita ja yleisemminkin uudistuksia. Hän myös pelkäsi virheitä, koska säännöt olivat hänelle hyvin tärkeitä. Eroa tuli verrattuna toisiin, jotka katsoivat kimpalla, mikä meni metsään, ja ajattelivat uudestaan.
Tämä malliopiskelija saavutti pitkän ajan kuluttua kuuluisuutta. Hän oli poliisin pitkään etsimä Unabomber, 18 vuoden kirjepommikampanjan toteuttanut filosofian tohtori (Harvard, Michigan).
Inarin ja Enontekiön alueella on runsaasti ikivanhoja pyyntikuoppia. Kaikkia ei ole karttoihin viitsitty merkitä. Eräässäkin paikassa olin telttaillut parinkymmenen vuoden aikana välietappina mutta vastikään löysin pyyntikuopan aivan teltan vierestä pusikoiden peittämänä. Se oli säilynyt hyvin ja oli lähes pyyntikuntoinen
VastaaPoistaHeh, reps.
VastaaPoistaPelastustyyppinen kaverihahmo tulkkasi simultaanina meikää vaimollensa: lue rivien välistä. Vaimotyyppinen henkilöratkaisu ei kuullut vaan kysyi: Mitä? Hiljaa nyt, kohta tulee se pointti.
Äh.
Jotain valtatyyppistä siinä oli.
Äh!
Silloin tällöin sitä vaan hymyilee. Salausmenetelmiä ei miesten tule yrittääkään.
Aivan totta.
VastaaPoistaEräs - kuinka se sanotaan - luomupommimies ei ollut juurikaan mukautuvaista sorttia. Teki kontillans' - näkymättä muille että sai yönsä nukutuksi ja ne uskon unensa. Tulivat mieleen, jaettu kauneus.
Siivo mies, keraaminen sielu.
"Niin, sellainen keskivaativa työtehtävä..."
Siivoaminen, no. Kaikki työ on arvokasta.
Robert Zimmerman, B. Dylan taiteilijanimellään tunnetumpi on totisen hilpeä kehveli. Tästä on tieto. Yllättäen löytyi veikkosten seikkoja mietiskellessä eto vekkuli, leidi nimeltä Bettye La Vette. Taide on, perkeleen pöljät.
Things have changed.
Tykkäätkö myös tästä? Minusta maailman ihanin.
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=DkADJFzJW28
Kliinistä muttei polikliinistä, Da-da-da, ich liebcht du nicht du liebcht mich nicht on asian kolkutellut parempaan muotoon. Huitaisuiden huikeus ei ole ilmaisukykyisyyden tae. Ajattele Juice tuon laulajattaren tilalle ja turpajumpan merkitys katoaa. Saa siitä selvän sanoista, tässäkin tekstissä voisi olla korostava ja täsmentävä tekstitys mutta 3i h3lvetti, kuka hullu tätä enää lukisi.
PoistaDumaan painuun himaan. Perustelu: "Tuu iskä kattoon äkkii miestäti huutaa hulluna puutteessa, jippiii!"
"Nenästä verta ja sielusta kultaa." Kauniisti ja opettavaisesti, julkeita ilkeilyjä kaihtaen mutta päättäväisen taiteilijan vastuuntunnon kuulee. We love rokkenrollin jytinää ja muut on pelkkää tytinää.
Dr. Feelgood - You Gotta Help Me. Maailmalle parasta, tai ainakin mulle suureksi avuksi koska sointivärit, atakkien rentouttava tarkkuus, sleebaa eikä lepata, kaiku ei paranna haavoja vaan herkuttelijoilla jysähtää puntissa tanaan. Kotiviinin voimalla rakennettu retriittimiina ja kaikin tavoin nuhruisten äijien voimannäyte. Käyttöohje mukana: Soita lujaa.
On sitä tykkimiestä muutakin sorttia kuin joko-tai tykkäävää. VIDEOksi ei saa kukaan koskaan Pikatsu pissalla pääkin sillä kipeänä -tyypistä piripolkkaa mutta Salamakannel Vanhan kartanon kehräävä rukki on rock.
Going Back Home saa kelvata mutta ei pelkäämätön ja väistelemätön teos ole hattivattien hanskaan vetelyistä tai Mörön perseestä kotoisin vaan kovan ja pitkän työn tulos.
Get some. Have a good one!
Aluks tää hörppää koskesta rynttäsähköä korvataan se kumminkin dippikastikkeella ja kuudellatoista nakilla sitten niille. Mitäs jättivät sen näkyville. Lähetään keskusvalvomoo kohti kunnes ihokarvat alkaa kärtsää ja istutaan rinkiin tanakasti ja ruvetaan lappaan naamaan palavia aineita niinku palvilihaa ja näkkäriä riuskoin ottein ja tasaseen tahtiin kunnes TASKUT TYHJÄKS komennolla saadaan viiden miehen röökit kasaan, sitten mennään ruokasavuille. Ahnam.
PoistaTarkkaamosta tulee piippoa ja klimppistä infoa että eletäänks täällä vielä vai onks kontulan kaksionorsut raiskannu koko rokkänrollin valtiosta huisvittustaniaan ja mikä maksaa ja kauan kestää Kajaaniin Hitsinlimperiasta jos ei ny sattus vaikka oleen passia eikä muista omaa nimeensä. Kuka ny tollasiin vastaa, hukataan kuudes luuri kun mustalaiset heittää ruskorahalla lisää kledjui ja syggat blehat. Otetaan taas iso puffnallepurkki esiin koska ainoa korkkaamaton käteen, kaikki muut kaiteen taakse jemekseen, jos vaiks ens kuussa tultas tätä kautta ja oltas janosii, päättäväisesti sapelitaksille nyökäten mutta kassialman ruokakärryjä vaivihkaa vartioiden, avohoidetaan ittemme sivuttain nylkkyämällä varastopuolen paskikseen kun sinne se kai putos se luuri joka ostettiin kolmella teepaidalla jotka oli uffin pömpelissä kätsä duunaa klabbien paleltumien varalta kaikki samaan postin pakettilaatikkoon nyt Mis röökit o? Tarttee tsekkaa povarinpohjalta. Ylälähteenkossua ja tiukankuivia siankorvia tekis mieli mut ostetaan nikotiinisuihkepullo mut ritsataan kaks ettei varmaan lopu kesken kuudetta lähtöö kuselle juottolan taakse jossa sosiaalisavukkeita ei jaella eikä tarjoilla vaan maistellaan. Savuja, perkele! (Hiihtoliiton hyväksymiä). Joks täs on tunti vielä ennenku pubit aukee?
Going Back Home - Roger Daltreyn tsungaamana, se uudempi mis on tärkeetä se pölyn narske hampaissa vaikuttaa ja korvii kihelmöi koska vastaa vähintään tempoo sillon siellä rapussa ylhäällä vehdattu juttu jossa oli karkkihyllykikat käytössä ja kieli kovilla.
Chess Masters - You Gotta Help Me kuuokkeet päässä volat täysillä ja naama näkkärillä. Pienet päikkärit- oho ai se on mun vuoro jo - ku kyylä vaksi tulee töniin et hei lähe pummi päteen fattanrahoillas, spurgu. Ei siinä voi makaa ku se on penkki. Näytössä 72, lapussa 6. Vittuuks riuhdot mätisäkki, otan uuden numeron ja haen parihunttia jotka on aivavvarmaan tarpeen ku illalla rentoudutaan rakkaani armaani oi mun keskivarpaani ai niin ja liukkari, muista nyt se edes kerran! kevytflooralla ei pitkälle poljeta.
Trio - Da da da. Et saadaan rahaa, et sadaan rahaa.
"Kootiportinperä 40 eiku heh - kotiperäntie, oliks se, mut 40 se on."
Hyvää hajua päällä böönalla, ujh taas oihnam.
"Joo ollaan vasta muutettu ku eelliseskämpäs tuli putkiremppa."
Ja dösäkuskit ei ottanu kyytiin enää, ehkä vähän oltiin liikaa niille iltasin ku ei kai yhtään kertaa yöllä kestäny venttaa ees rappuun saakka.
Hyvät asiakkaamme! Toivotamme teille impotenssia ja tukanlähtöä ja turpaan tulotukea voitte tarkastella omalta keropääpäätteltänne kun avaatte persaukistilinne niin kyllä meillä palvellaan ne teiltä, voitte tilata tämän kuulutuksen kotitaloyhtiönne saunatiloihin myös romaniaksi, bulgariaksi ja googleksi. Tervettaas kunjärkilähti ja muistathan ottaa maskin pois syödessäsi."
Juicen Nenästä verta, sielusta kultaa. Hipottaa ja pipottaa kun kakattaa ja akkaa pannee takkaa eikä ehi almanakkaa...
Aamu kasarmilla. Vihdoinkin vapaa. Ihana aika hulluuden on jäänyt kaaauaas taa. Kilon pussi espressoa papuina, mmmh. Oispa pöxyi? Pesukoneessa? Kirmaanpa ne.
Joan Jett, käsivaraisesti muttei hellävaroen I Love Rock and Roll.
Leasingvaimot ja ostettu ystävyys, sitä ei voita juuri mikään paitsi terveydellä maksettu rakkaus. Siks näitä oli kolkytkolme-neljävuotiaana harkittava uusiks. Kahdeksanko vuotta vai yhdeksän olin ja möllisköin ilman että päihdyin mistään vähääkään. Se tie oli tukossa. Tiedän muitakin. Kirjailijahan minä ollen mutta kuka hullu mut haluis kotiinsa?
Taipuuko sukunimi Hangas Hankaan vai Hangaksen? No, molemmat varmaan käyvät, ehkä luontevammin ensinmainittu, vaikka taas sukunimestä Kangas muoto Kankaan tuntuu luontevammalta.
VastaaPoistaSääntöhän on, että ainakin jos suomenkielisellä sukunimellä on yleiskielinen merkitys tai etunimimerkitys, sitä pitää taivuttaa kielen sääntöjen mukaisesti, ei siis Hangasin. Tai Kangasin tai Orpon tai Rytin tai Lonkan tai Rinnen tai Rannen tai Vannen tai Vuorin tai Saarin tai Penttin tai Länsin. Eikä jättää riippumaan kunkin nimenhaltijan omasta tahdosta. Mistä sitä silloin ulkopuolinen voi kunkin yksilön kohdalla tietåä. Astevaihtelu kyllä toimii keksityissäkin tai merkityksensä menettäneissä nimissä, siis Jäntti Jäntin, ei Jänttin.
Näyttää olevan ammatikseenkin kirjoittavilla nimien taivutukset hakusessa. Kun näkee sellaisiakin isojen lehtien toimittajien kirjoittamina kuin Amazonasin suurin kaupunki mainittuna Manaukseksi.
PoistaHangas sanana vaikuttaa aluksi oudolta, vaikka eiköhän se löydy minunkin soutuveneeni hankaimissa.
VastaaPoistaKuvittelin sitä alkuperältään saamelaiseksi - jäänyt muistoksi Hankasalmesta Hankajärveen – mutta se taitaakin olla balttilainen laina.
Muistikuva Pahkasiasta vuodelta kivi ja linko:
VastaaPoista"Kutsu anarkistien sääntömääräiseen vuosikokoukseen".
Asemarakennuksen penkillä nukkuvan nuoren miehen liivissä: Järjestyksenvalvoja. Sylissä nukkuvan nuoren tytön kädessä olevassa pahvilapussa: Ylitöissä.
PoistaLukaisin tosta noi kiireemmät, paskaahan ne. Muuten oli kivahkoa puuhastelua.
VastaaPoistaTeroittelin siinä vekottimia ja sen sellaisia samaan aikaan. Uunivahtia pidin.
Oli kiva tunnelma, kiittix.