Gambiitti

 

”Musta kuningatar” on Netflixin minisarja ja suuri tapaus. Vilpitön mielipiteeni on, että tätä parempaa tai edes tämän tasoista ei ole sattunut silmään. Olen erittäin iloinen siitä, että tähän on päästy pelkästään ammatillisesti (taiteellisesti) erittäin korkeatasoisella työllä ja irrottauduttu samalla kaikista kummallisuuksista. Sarjassa ei ole väkivaltaa, ihmeellistä seksiä eikä oudosti kieroutuneita ihmisiä. Päähenkilö on niin sanottu nero eli täysin poikkeuksellinen ilmiö - mutta sellaisia on.

 

Ja aiheena on, kaikista asioista, shakki. Muutkin ovat kysyneet samaa: voiko edes keksiä selkeämmin myönteistä aihepiiriä. Ihminen joka pelaa shakkia, ei tee sillä hetkellä pahaa muille. Shakki ei ole ollut kiellettyä eikä edes epäilyttävää toimintaa edes pahoissa diktatuureissa.

 

Tässä ”Mustassa kuningattaressa” muuten on sivujuoni, jossa tyttö, shakin ihmelapsi, koetetaan CIA:n toimesta valjastaa vapaan maailman airueeksi Moskovan turnauksessa kylmän sodan maailmassa. Sankari kieltäytyy ja livahtaa voitettuaan mestaruuden Moskovassa kadulle naisten hurratessa katselemaan vanhojen äijien pelaamista kadulla pienessä pakkasessa.

 

Toivottavasti tästä kävi jo ilmi, että tämä elokuva sopii kenelle tahansa. Kiirehdin kirjoittamaan siitä, koska näissä karanteenin oloissakin olen olllut tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, jotka ovat puuskahtaneet innoissaan katsoneensa neljä tuntia putkeen Netflixistä. Eikä tietääkseni kukaan ole ollut alan harrastaja. 

 

Itse olen siirrellyt nappuloita viimeksi vuosikymmeniä sitten lasten kanssa; kun joskus kouluvuosina pelattiin kavereiden kanssa, käsitin nopeasti, että tässäkin asiassa olen oikeasti huono, ja yllätyin siitä, että joillakin tämä peli oli valmiiksi verissä.

 

Tunsin hyvin ihmisen, joka lopetti shakin pelaamisen hävittyään nuorena aikuisena jatkuvasti paimennettavanaan olleelle kahdeksanvuotiaalle serkulleen.

 

Kun nyt on tehty striimattavan elokuvan historiaa, sietää lisätä, että filmaamisen yhteydessä ovat häärineet maailman luokan mestarit, kai jopa Kasparov, ja erinomaiset näyttelijät on treenattu erittäin uskottaviin otteisiin ja ilmeisiin, mutta toisaalta itse pelejä ei juurikaan seurata.

 

Kysymyksessä on viihde eli siis taide. Sarja on kehityskertomus. Pääosassa ovat ihmiset, ei nappulat. Itse asiassa taustalta löytyy rohkaiseva viesti jokaiselle katsojalle: olet muutakin kuin nappula jonkun laudalla. Olet ihminen.

 

Näyttää siltä, että tämä jo valtavaan suosioon eli siis myyntiin noussut hitti on lisännyt hurjasti mielenkiintoa myös shakkia kohtaan. Vihje: peli sopii erinomaisesti myös digi-laitteisiin ja olennaiset tiedot peleistä ja pelaajista löytyvät heti, esimerkiksi chess.com. Digipelaamisessa on se hyvä puoli, että musta kuningatar ei putoa vahingossa seinän ja patterin väliin.