Soy

 

Nyt me pidämme vähän taukoa yleisistä asioista, niin Matti kuin muutkin. Tulee joulu, ja siihen asti karanteeni on kova. 

 

Seurasin vierestä nuoren ihmisen tuhoutumista partioleirillä 1957. Lippukunnanjohtaja, joka kuului olevan oikeasti pappi, jakeli lausumia, joista tuli klassikkoja. ”Ja nyt järjestäydymme ruokailuun, niin Matti kuin muutkin.” Se oli hänen poikansa, joka yritti pitää johtavan isänsä ja itsensä välissä vähintään katajapensaan.

 

Tauko tarkoittaa, että puoluepoliittista uskollisuutta koskevat kirjoitukset jäävät nyt julkaisematta. Välitili on sama kuin kulttuuri- ja aatehistoriassa yleisesti. Ihmisten puheita eivät ohjaa heidän elinolonsa, vaikka 1800-luvun luokka- ja rotuopit väittivät sellaista.

 

Mukana on kaksi muuta tärkeää asiaa, aivot ja aika.

 

Yhdessä ihmisessä on hermostoa niin että sitä riittäisi yli kaksi kertaa maapallon ympäri. Haarautumia eli teoreettisesti vapausasteita on niin monta miljardia, että havaintojen ja tunteiden samansuuntaisuus eri yksilöiden kesken on iso ihme.

 

Aika on kulttuurin käsite. Oikeastaan elämme eri aikoja ja aikakausia niin kuin muutaman vuosisadan takainen, tuskin koskaan vieraita ihmisiä nähnyt metsäläinen ja lähistön jokea kerran melonut kauppias, jolla oli kyydissään väsähtänyt miekkamies.

 

Kivikautisia ajatuksiamme sanottiin ennen vieteiksi tai vaistoiksi. Nyt olemme lakanneet ymmärtämästä, mistä on oikeasti kysymys.

 

Poliittinen keskustelu on mahdollista, vaikka keskustelijat elävät eri vuosikymmenillä. Eräät kommentoijista näyttävät viihtyvän keskellä 1970-lukua. Minun maailmani on 1950-lukua, jolloin muuten keski-ikäiset elivät vuoden 1918 tunnelmissa – oikeasti.

 

Aamulla varhain soitettiin jymykappaleita 70-luvulta, Armia ja Dannyä ja sellaista. Tiedättekö – en ollut mukana. Vanha iskelmämusiikki on minulle liian uutta. Rock’n’roll oli uutuus, mutta en oikeastaan kiinnostunut. Tosin vanhempi ystäväni O. Heinonen, josta tuli tuomarina vaikka mitä, mainitsi kerran olleensa yksi niistä ”lättähatuista”, joista poliisi ja tädit huolestuivat, kun he napsuttelivat sormiaan elokuvateatteri Edisonin edessä nähtyään uutuustuotteen ”Rock Around the Clock”. 

 

Mutta ajat muuttuvat. Tempora enim mutantur. Nos et mutamur in illis. Niinpä nautin eilen kasvislounaan. Jauheliha oli oikeasti soijaa. Kolmivuotias pikkutyttö oli ilahtunut jouduttuaan syömään jotain pestoa, että eihän se maistunut miltään.

 

Soija-jauheliha tuotti saman ilahtuneen tunteen. Sen saa maistumaan vaikka miltä, kun maustaa. Ja tiettävästi se ravitsee, Nälkä lähti, eikä ravitsemustila ole muutenkaan ongelmani.

 

Pitkä lenkki soijaan, kun olen näillä korvillani istunut kuuntelemassa vanhojen paheksumista. Ennen tuntematon lehtisalaatti oli ”kaninruokaa”, jollaista tolkun ihminen ei suuhunsa pane. Pitää olla kiljuvan pintaa ja tosi suolaista silliä. Pitääkö?