Sivun näyttöjä yhteensä

5. joulukuuta 2020

Soy



 

Nyt me pidämme vähän taukoa yleisistä asioista, niin Matti kuin muutkin. Tulee joulu, ja siihen asti karanteeni on kova. 

 

Seurasin vierestä nuoren ihmisen tuhoutumista partioleirillä 1957. Lippukunnanjohtaja, joka kuului olevan oikeasti pappi, jakeli lausumia, joista tuli klassikkoja. ”Ja nyt järjestäydymme ruokailuun, niin Matti kuin muutkin.” Se oli hänen poikansa, joka yritti pitää johtavan isänsä ja itsensä välissä vähintään katajapensaan.

 

Tauko tarkoittaa, että puoluepoliittista uskollisuutta koskevat kirjoitukset jäävät nyt julkaisematta. Välitili on sama kuin kulttuuri- ja aatehistoriassa yleisesti. Ihmisten puheita eivät ohjaa heidän elinolonsa, vaikka 1800-luvun luokka- ja rotuopit väittivät sellaista.

 

Mukana on kaksi muuta tärkeää asiaa, aivot ja aika.

 

Yhdessä ihmisessä on hermostoa niin että sitä riittäisi yli kaksi kertaa maapallon ympäri. Haarautumia eli teoreettisesti vapausasteita on niin monta miljardia, että havaintojen ja tunteiden samansuuntaisuus eri yksilöiden kesken on iso ihme.

 

Aika on kulttuurin käsite. Oikeastaan elämme eri aikoja ja aikakausia niin kuin muutaman vuosisadan takainen, tuskin koskaan vieraita ihmisiä nähnyt metsäläinen ja lähistön jokea kerran melonut kauppias, jolla oli kyydissään väsähtänyt miekkamies.

 

Kivikautisia ajatuksiamme sanottiin ennen vieteiksi tai vaistoiksi. Nyt olemme lakanneet ymmärtämästä, mistä on oikeasti kysymys.

 

Poliittinen keskustelu on mahdollista, vaikka keskustelijat elävät eri vuosikymmenillä. Eräät kommentoijista näyttävät viihtyvän keskellä 1970-lukua. Minun maailmani on 1950-lukua, jolloin muuten keski-ikäiset elivät vuoden 1918 tunnelmissa – oikeasti.

 

Aamulla varhain soitettiin jymykappaleita 70-luvulta, Armia ja Dannyä ja sellaista. Tiedättekö – en ollut mukana. Vanha iskelmämusiikki on minulle liian uutta. Rock’n’roll oli uutuus, mutta en oikeastaan kiinnostunut. Tosin vanhempi ystäväni O. Heinonen, josta tuli tuomarina vaikka mitä, mainitsi kerran olleensa yksi niistä ”lättähatuista”, joista poliisi ja tädit huolestuivat, kun he napsuttelivat sormiaan elokuvateatteri Edisonin edessä nähtyään uutuustuotteen ”Rock Around the Clock”. 

 

Mutta ajat muuttuvat. Tempora enim mutantur. Nos et mutamur in illis. Niinpä nautin eilen kasvislounaan. Jauheliha oli oikeasti soijaa. Kolmivuotias pikkutyttö oli ilahtunut jouduttuaan syömään jotain pestoa, että eihän se maistunut miltään.

 

Soija-jauheliha tuotti saman ilahtuneen tunteen. Sen saa maistumaan vaikka miltä, kun maustaa. Ja tiettävästi se ravitsee, Nälkä lähti, eikä ravitsemustila ole muutenkaan ongelmani.

 

Pitkä lenkki soijaan, kun olen näillä korvillani istunut kuuntelemassa vanhojen paheksumista. Ennen tuntematon lehtisalaatti oli ”kaninruokaa”, jollaista tolkun ihminen ei suuhunsa pane. Pitää olla kiljuvan pintaa ja tosi suolaista silliä. Pitääkö?

18 kommenttia:

  1. Tofun syöjät ja soijalatten litkijät tuhoavat sademetsät. Samaan porukkaan kuuluvat soija-jauhelihan hotkijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne suonalaiset kasvipohjaiset ruoka- ja juomainnovaatiot alkavat olla enimmäkseen kauraa, ei mitään soijaa. Sikäli kuin olen sivusta seurannut ja joskus vähän maistanutkin, ovat oikein mukiinmeneviä. Vahvasti maustetut pyörykät etenkin. Toipilankin kannattaisi perehtyä.

      Poista
    2. Jos näiden kieltämisellä ilmastonmuutos torjuttaisiin, helpollapa päästäisiin. Vaan todellisuuden soijajauheliha tuotetaan syöttämällä soija ensin eläimille. Tätä voi välttää vain syömällä kotimaista lihaa. Brassifileen hotkijat tuhoavat sademetsät.

      Poista
  2. Viime aikoina on lounasruokalani tarjoillut kaikenlaista mitä ei muutama vuosi sitten ollut keksittykään, tai ainakaan yleisesti täällä tunnettu. Viimeisempänä tuttavuutena quorn, joka lienee jotain sienipohjaista proteiinivalmistetta. Asiansa ajaa, oikein maustettuna sekin. Vaikka ei kyllä itsepoimituista tarkista tehdylle pastalle, mustatorvisienirisotolle, huhtasienikeitolle tai kantarellikastikkeelle vertoja vadäkään. Tietenkään.

    Eilen torin laitaan parkkeeratusta palvaamon myyntivaunusta etsin kunnon kuivaa riistakestomakkaraa, erittäin hyväksi osoittautunutta kylmäsavunaudanpaistia sen sijaan löytyi.

    Kun olisin ostanut vielä lihapiirakan siinä kävellessä syötäväksi, myyjä sanoi, että kun niiden lämmittäminen hyvin vaatisi höyryhauteen, hän myy niitä kylmänä eikä se nyt ole silleen syötävää, räntäsateessa. Tarjosi sen sijaan kaupan päälle pari makkaraa grillistä. Liikelounaaksi, kun siinä liikkeellä olin.

    Palasin 1970- luvulle. torikauppa ja kaikkea. Loska ja lumeksi kääntynyt sadekin kuului asiaan.

    VastaaPoista
  3. Enpä minä tofujuttuja paheksu, mitä nyt ovat vähän mauttomia. Missäs meillä muuten soija kasvaakaan? Jos salaattiin pitää panna vuohenjuustokuutioita niin sitten pitää ja hyvä sillä. Tuskinpa maailma sillä pelastuu ettei vuohia lypsetä? Tokko ne lypsyvuohet muuksi kuin hansikkaiksi kuitenkaan päätyvät, tuleehan ravihevosistakin meetvurstia vaikka juoksisivat kuinka. Makaronilaatikkoon en kyllä heinäsirkkoja suvaitse.

    Jos vielä piukoitetaan tätä ruokamoraalin ja -eetoksen veivaamista (taikina) niin menon mallia voisi katsoa piiritetyn Leningradin mukaisesta menyystä, siinä oli varmasti ekoista ekoin mihin on päästy.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia hengähdystauosta. Vaikka tässä blogissa kaikki liittyykin kaikkeen (muistaako kukaan 6-70-luvun tiede-tv-sarjaa Kytkentöjä jonka spiikkerin nimen olen unohtanut?) olisi silti hauska jos kommentit yleisesti ottaen käsittelisivät jotenkin päivän "aihetta" - sen verran "sensuuria" rohkenisin toivoa.
    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minio tiedetoimittaja oli James Burke, joka täyttää parin viikon päästä 84.

      Poista
    2. Totta kai kirjoitin ennen kuin tarkistin. Burke on ilmeisestikin jatkanut samoilla urilla näihin päiviin saakka. Viime vuonna on valmistunut radiolyhäreitä joissa mm yhditettiin Mozart ja helikopteri. Pitää katsoa pääseekö tuommoisiin mitenkään käsiksi.
      AW

      Poista
    3. Ilouutinen! James Burken Kytkentöjä (engl. Connections, 1978) on joku avulias aatu koonnut vasta pari vuotta sitten koko tv-sarjan tänne:

      https://archive.org/details/ConnectionsByJamesBurke

      MMM...

      Poista
    4. Aivan loistavaa! Toivottavasti aloittamani lataus onnistuu! Tuhannet suurkiitokset linkistä!
      AW

      Poista
    5. Katsoin joitain jaksoja uudelleen ja se sarjan pahus ei ole vanhentunut yhtään! Totta kai kaikki nykyiset vastaavat päättyvät aina tietokoneeseen ja matkapuhelimeen mutta kerronnallisesti Connections on ollut aikaansa edellä.
      AW

      Poista
  5. Sademetsiä poltetaan ja hakataaan soijan viljeyn laajentamiseksi Amazonin viidakossa. Kiinassa on kova kysyntä soijalle. Kiina ei huoli enää pohjoisamerikkalaista soijaa.

    KVG

    VastaaPoista
  6. Täällä Välimeren rannoilla on runsaasti tarjolla kasviksia ja jos jonkinlaisia kaloja, krapuja ja kasviksia viinien kera... ja halvalla. Ruumis ja sielu kiittää eikä tunne kaihoa suomalaisten kalliiden lihapatojen ääreen.

    VastaaPoista
  7. Tempus fugit.Nos et fugimus in ea.

    VastaaPoista
  8. Kaikille kiitoksia ja kaikin puolin rauhallista itsenäisyyspäivää! Ei sitä tarvitse muuten juhliakaan, kunhan syö hyvin eikä liikaa. Voi tehdä kauraomenapaistoksen jälkiruuaksi eikä sekään tee huonoa kun muistaa pestä hampaat siitä ruskeasta sokerista.

    Ja vaikka sataisi räntää niin lähtekää kävelylle ja viekää vaikka leivänmuruja pullasorsille! Mikään ei ole erityisesti kuitenkaan pakko. Huomenna on sunnuntai.

    VastaaPoista
  9. Syöpäjärjestöt muistuttivat Iltiksessä äskettäin että jokainen 50 grammaa lihaa päivässä lisää paksu- ja peräsuolisyövän riskiä 8.5% ja jokainen 50 grammaa makkaraa tai muu lihavalmistetta päivässä lisää em. syövän riskiä peräti 17%.

    Suolistosyöpä on nyt toiseksi yleisin syöpä Suomessa. Erityisesti miehet syövät liikaa lihaa, kun voisivat pudottaa kulutuksen kolmasosaan nykyisestä.

    MMM...

    VastaaPoista
  10. Karanteeni on kova. Puhelinyhtiö ilmoitti, miten kotona pitää käyttäytyä, kun sähkömies tulee asentamaan valokaapelia. "Käyttäkää suusuojainta koko ajan älkääkä oleskelko samassa tilassa kuin työntekijämme." Vastuullinen työnantaja.

    Videoristiäisiin pääsimme osallistumaan eilen. Oikein tunnelmallista ja pukeuduttiin tilaisuuden arvon mukaisesti. Paikalla Turussa sai olla vain 10 henkilöä, väljässä seuraakuntasalissa, ei kotona.

    Kaikki ruoka on maukasta, kun se maustetaan hyvin. Soija on itsessään mautonta mutta terveellistä kyllä. Sen sijasta voi käyttää kotimaisia kaura-ja härkäpapuvalmisteita tai hernerouhetta ja riisin sijasta kaura-ja ohrarouhetta. Quornia ruotsalaisissa resepteissä on ollut kauan, mutta oikeita sieniähän riittää metsissä. Joskus 25 - 30 vuotta sitten söin Hötorgetin hallissa ensimmäisen kerran falafelejä ja ihastuin. Ne ovat vähän työläitä valmistaa kun ne pitäisi uppopaistaa, ja siihen en uskaltaudu. Niitä saa nyt kuitenkin pakasteina.

    VastaaPoista
  11. Kotimaista kauraa ei voi kyllin kiittää, sitä voi syödä aamusta iltaan, ei pelkästään kaurapuurossa vaan myös kaurajuomana, jugurttina, risottona, monenlaisena jälkiruokana ja tietysti leipänä. Taidanpa laittaa minäkin kaura-omenapaistosta tänään, kun pakasteena on paljon viime syksyn omenia ja se on helppo ja nopea laittaa. Iloitaan tänään kaikesta kotimaisesta!

    VastaaPoista