Sivun näyttöjä yhteensä

4. joulukuuta 2020

Pankolta


 


Perussuomalaisten puolueohjelman ja vaihtoehtobudjetin olen lukenut ja kerrannut. Niistä käy ilmi, millaisilla asioilla ihmisiä houkutellaan äänestämään. Samoin toimivat kaikki puolueet.


Perussuomalaiset näyttää kiehtovat hyvin erikoislaatuisia ihmisiä. Kannanotot hämmästyttävät usein. Puolueen puheenjohtajan lausumat ovat olleet viime aikoina peruspyöreitä. 


Äänestäjät ovat tuskin selvillä ohjelmista. Luulen että ratkaisut perustuvat tässä kuten valinnoissa tavallisesti mielikuviin, jotka tarvittaessa peitetään näennäisperusteluilla tai pelkillä iskulauseilla.


Kun olen itse ruotivaivainen, huutelen uuninpankolta. En ole enää edes vanha isäntä, joka pitäisi seinäpenkillä kaksin käsin kiinni jo hupenevasta arvovallastaan. Vaikka saisin juttukaveriksi aatteen miehen tai naisen, en pystyisi horjuttamaan häntä.Kuuntelin eri vuosikymmeninä Moskovan tai jopa Pekingin kommunismin kannattajia ja myös Amerikka-uskoisia. Keskustelut eivät johtaneet mihinkään. ”On se kirjansa lukenut”, oli tavallinen kuittaus, kun esimerkiksi väitin, että tyytymättömiä ovat usein ne, jotka tuntevat oman asemansa horjuvan. Ympäri maailman maahanmuuttovastaisimpia ovat usein ne, jotka pelkäävät, että tulokkaat vievät heidän etuutensa tai työpaikkansa. Ranskalaisten putkimiesten peikko oli puolalalinen putkimies.


En ole lukemassa näitä suosituimpia talouden keittokirjoja, vaan juuri nyt Tyytymättömyyden taloutta (Jean-Michel Paul). ”Eliitin romahduksesta populismin nousuun”. Mielestäni esimerkki romahtavasta rikkaasta valtiosta on Ruotsi. Lähes miljoona maahanmuuttajaa eli muualla kuin Ruotsissa syntynyttä on liikaa, vaikka heistä suuri osa on sävyisiä suomalaisia.


Siinäkin myötäilen perussuomalaisia, että EU:n etelää ja pohjoista on melkein mahdoton hitsata yhteen ja että itä ja länsi ovat yhtä vaikeita. EU:n ongelma on ”imperial overreach” eli liikalaajentuminen. EU:n ja USA:n perusongelma on siis sama. Valtakuntaa on enemmän kuin valtaa.


Tulkintani PS:n papereista on selvä. Tavoitteet ja vähät keinot niiden tavoittamiseksi ovat jatkuvasti sekaisin. Hyvin tärkeitä asioit puuttuu. Työllisyys ja koulutus mainitaan ja perään tulee ”maaseutu on Suomen tulevaisuus”. Asumisen hinnasta ja alle 40-vuotiaiden ahdingosta ei sanaakaan. Kouluista ja yliopistoista suuri määrä vääriä tietoja ja perusteettomia väitteitä.


Tuleeko Halla-ahosta Suomen Trump eli seuraava presidentti tai pääministeri? Mistä minä tiedän. Arvaukseni on että ei tule. Pälyilevällä  intellektuellilla ei ole sitä karismaa, ja epäluuloisena miehenä hän ei kasvata opetuslapsia.


Halusin kirjoittaa tämän siltä varalta, että olisin hiljaa, kun jotain kauheaa tapahtuu maassa.

54 kommenttia:

  1. Onhan se nyt todella itsekästä ajatella, että Suomi ensin. Meidän tehtävämme on lainata markkinoilta rahaa ja jakaa sitä miljarditolkulla ulkomaille hyvässä uskossa, että teemme oikein ja saamme arvostusta oikein kansainvälisesti. Emme siis ole itsekkäitä emmekä tyhmiä.

    Kotimaassamme asiat hoituvat omia aikoja itsestään jollain lailla, mutta pääasia on, että ajattelemme aina ensin muita ja itseämme emme juuri ollenkaan muuta kuin vähättelevästi. Sitäpaitsi islamisaatio on hyvä asia kuten Ranskassa, Saksassa Hollannissa, Balgiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja UK:ssa vain muutamia maita mainitakseni. Joka muuta väittää on rasisti, fasisti ja ainakin vielä mulqvisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä oli hyvä kirjoitus.

      Kirjoittaja keksii erilaisia vastenmielisiä ajatuksia ja ammuskelee niitä, siis oman mielensä kummajaisia. Hän on kuin ihminen, joka menee kauppaan valittamaan näkemistään painajaisunista.

      Parodian keinoin ilmaistut lauseet ovat jokseenkin sisällöttömiä.

      Noin repaleinen sielunmaisema herättää sääliä ja surua. Kirjoittaja on vaaraton muille, mutta ehkä ei itselleen.

      Poista
    2. Mikä noista faktoista - velka, rahanjako, maahanmuutto, syyttely - oli keksitty?

      Käsittelytapa toki oli katkeraa kärjistystä.

      Poista
    3. Nautitko sinä Toipila-Matias-raukka tuosta roskan suoltamisesta?
      Ai niin, persut valittaa että
      - Suomessa ei saa sanoa enää mitään.
      No kyllä näköjään saa, varsinkin typeryyksiä.

      Poista
    4. Todella harvoin saan kiitosta. Lämmittää oikein mieltä.

      Vai ymmärsinkö sittenkin väärin?

      Poista
    5. Takit ymmärtää, mikä ei ole ihme kohdallasi.

      Poista
    6. Ad Omna: "Nimetön" kysyy mitkä faktoista velka, rahanjako, maahanmuutto, syyttely oli keksitty. Mitään noista ei mainita Toipilan kirjoituksessa.

      Arvaan että kysyjän mielessä on koronatuki ja sen käyttäminen ja että hänestä maahanmuutto on väärin. Mitä syyttely tarkoittaa, sitä en osaa arvata.

      Koronatuki ja maahanmuutto on käsitelty juuri eduskunnassa, jossa Perussuomalaisten kanta hävisi.

      Poista

    7. 1) Meidän tehtävämme on lainata markkinoilta rahaa = VELKA
      2) ja jakaa sitä miljarditolkulla ulkomaille hyvässä uskossa = RAHANJAKO
      3) islamisaatio on hyvä asia kuten Ranskassa, Saksassa Hollannissa, Balgiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja UK:ssa = MAAHANMUUTTO
      4) Joka muuta väittää on rasisti, fasisti ja ainakin vielä mulqvisti = SYYTTELY


      Poista
    8. Kuuntelin juuri huvikseni jakson Aristoteleen kantapäätä. Aiheena oli suomenkielen partitiivi, jota ei asiantuntijan mukaan muissa kielissä samanlaisena esiinny. Sijamuotoa pidettiin hyvin vaikeana oppia kunnolla, jos opiskelu alkaa vasta aikuisena.

      Me lapsina oppineet ymmärrämme helposti, mitä eroa on väitteillä koronatuki käsiteltiin juuri ja koronatukea käsiteltiin juuri. Pääministerin juuri antaman vastauksen mukaan koronatuki käsiteltiin suuressa valiokunnassa ja se tuodaan Eduskunnan käsiteltäväksi kun/jos se hyväksytään Eussa.

      Poista
  2. Jossain vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa kohtaamme tilanteen, jossa Paavo Väyrysestä tulee taas ministeri äärikonservatiiviseen persu-kokoomus-kristillis-keskustalaiseen hallitukseen. Monia ehkä yllättäen maailma ei kaatuisi siihenkään. Eikä edes muuttuisi kovin oleellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun maailma ympärillä muuttuisi joka tapauksessa, ja siitäkö sitten selvittäisiin menneen maailman ummehtunein eväin? Ja kyllä Suomeakin persujohtoinen koalitio, maahanmuutto keppihevosenaan, kampeaisi syvälle suohon. Vinkkejä ei saa niinkään puolueohjelmasta, vaan puolueen kellokkaiden puheista ja niiden sivulauseista. Sellaisessa Suomessa eivät voisi huonosti vain maahanmuuttajat, vaan myös suuri osa meistä muista, ja vaikkapa yleinen avoimuus, vapaa tutkimus, oikeusturva, luonto, elinympäristömme ja moni muu sellainen. Erilaista uhkailua ei toki hillittäisi. Saa muuten nähdä, miten persut kohta suhtautuvat uhkailujen saattamiseen virallisen syytteen alaisiksi. Tai niihin aika lieviin lisätoimiin, joita selvitysmies Illman on juuri äsken ehdottanut.

      Poista
  3. Tämä oli hyvä alku vastaukselle kysymykseeni. Suuret kiitokset siitä.

    Toki toivoisin vielä paljonkin syvällisempää analyysia ja keskustelua, mutta ymmärrän toki että tällainen teemoiltaan vaihteleva pävittäinen blogi ei ole sille keskustelulle oikea paikka. Joten en lähde tässä toivomaan enempää.

    Sitä itse kukin voi tykönään miettiä ja tutkia, missä määrin nyt puheena olevien perusjen ohjelma on epärealistisempi, enemmän jalat irti maasta, populistisempi, epäloogisempi, taloudellisesti edesvastuuttomampi, jne. kuin muiden puolueiden vastaavat hengentuotteet.

    Antoisia tutkimushetkiä.

    VastaaPoista
  4. "Halusin kirjoittaa tämän siltä varalta, että olisin hiljaa, kun jotain kauheaa tapahtuu maassa."

    Kauheilla tapahtumilla on uhattu blogistin postausten kommenteissa useinkin. Mietin, miksi niitä ei ole moderoitu pois, mutta toisaalta onpahan näistäkin ääriajattelemattomista edes jotain havaintoja tehtävissä.

    Tässä uksi tajuton esimerkki perussuolaisesta puolueohjelmasta jonka äärellä mateliastoipilasneuvokset käsiään taputtanevat:

    Nimetön maanantaina, 30 marraskuuta, 2020

    "Hyysäri on rikollinen paskasakki, Suomalaisten vihollinen. Räjäytetään kuten YLE ja muut EU:n kätyrit."

    VastaaPoista
  5. Renki vaati isännältä työsopimukseen lisäyksen, että saa olla talon tupakissa.
    Seuraavana aamuna herätettäessä äännähti sitten uuninpankolta: "Miau!"
    Ei lähtenyt töihin. Ei saatu irtisanotuksi.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä se on se väestöpyramidin muoto joka määrää. Ei siinä ole ihmeteltävää, tuuraajia lisää ja sillä selvä. Ellei ole, pitää tehdä pikaisesti ulkomaalaisista. Ellei tehdä samalla selväksi että täällä vauraus ei perustu laiskotteluun ollaan valmistelemassa hyvin huonoa tilannetta. Puoluepolitiikan voi jättää syrjään tästä riitingistä.

    VastaaPoista
  7. "Halusin kirjoittaa tämän siltä varalta, että olisin hiljaa, kun jotain kauheaa tapahtuu maassa."

    Tätä toivoisin vielä hieman avattavan, kun en yrittämälläkään saa kiinni siitä, mistä kauheasta tässä nyt puhutaan.

    Jotenkin minulle tulee tuosta samanlainen tunne xenofobiasta, kuin nyt vaikka siitä, että joku pelkää kauheasti mustia ihmisiä. Tässä siis pelätään jotakin vain omassa päässä olevaa demonisoitua kuvaa persuista ja Halla-ahosta?

    Ei ne 0,5 miljoonaa persua pikkulapsia syö, eivät ainakaan kaikki. Yllättävää kyllä, he ovat suhteellisen tavallisia suomalaisia, joilla on suhteellisen tavallinen ja asiallinen arvomaailma (ei tosin vihervasemmistoliberaali).

    Nuo Hitler-, polttouuni-, Göbbels- jne. mielikuvat eivät minusta ole oikein tästä maailmasta. (Muistanette, että noita aivan samoja mielikuvia kaupattiin kovasti myös Soinin kohdalla ja moni niihin uskoi. No, näettekö Soinin edelleen noin kauheana?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on ns. eliitin pelosta perussuomalaisia kohtaan. Pelkäävät menettävänsä mahdollisuuden Suomessa laajaan korruptioon ja sitä kautta HyväVeli-järjestelmän poistumiseen.
      Yleensä tämä ns. eliitti ei osaa antaa kunnon perusteluja ja jos osaa niin niistäkin suurin osa annettu väärin tai tahallisesti väärin ymmärrettynä.

      Poista
    2. Eliitti ei pelkää, vaan säälii perussomalaisia. Suomessa ei ole laajaa korruptiota eikä Hyvä Veli -järjestelmää.

      Toisin sanoen nimimerkki levittää tässä perätöntä tietoa eli siis valehtelee. Rohkenen myös epäillä, ettei hänellä ole mainittavaa tietoa korrputiosta tai asiattomasta vaikuttamisesta "hyvä veli"). Minulla on.

      Poista
    3. Suomessa ei ole 0,5 miljoonaa persua.

      Hitler ja muut olivat, toisin kuin nimimerkki väittää, tästä maailmasta. Soinia en tunne, Veikko Vennamon tunsin. He eivät olleet diktaattoreita, vaan huijareita. Huijari ei tarakoita rikollista, vaan henkilöä, joka pitää tapanaan luvata enemmän kuin tietää voivansa antaa.

      Halla-aho ei itse ole "tavallinen ihminen", jollaisten asialla hän sanoo olevansa. Lieneekö koskaan ollutkaan? Epätavalliseksi hänet tekee huomattava älykkyys ja taitavuus, opportumismi ja joka saumasta tirskahteleva katkeruus kaikkea ja kaikkia kohtaan.

      Poista
    4. Kiitos säälistä. En itse sitä kaipaa.
      Suomalainen korruptio ja HyväVeli-systeemi on erittäin laajaa.

      Korruptioista Kemppisen kannattaa lukea kirja "Korruptio Suomessa" ja vaikka googlata noilla sanoilla, niin jopa selviää. Itse olen joskus korruptoitunut ja isäni oli 40 vuoden aikana paljonkin kunnallispolitiikan kautta. Ja meno on kovaa.

      Poista
    5. Kaikki poliitikothan lupaavat liikaa eli ovat huijareita.

      Niin se vaan on, että kansan syvät rivit kirjoittelevat kännissä pelkkiä tosiasioita vessan seiniin.


      Poista
    6. Miksiköhön kemppinen näkee mörköjä vain persuissa? Kun kuuntelee ohisaloa, siis sisäministeriä, ja katsoo mihin tilaan ruotsi on saatu sosiaalidemokratialla/vihreydellä, niin on vaikea uskoa että kemppinen on noin sokea. Vai eikö taistelulentäjän pojan rohkeus riitä analyyttiseen kirjoitteluun?

      Poista
    7. Persut on itse korruptio-eliittiä. Kuntapäättäjistä persut muodosti 9% (2012-2017) mutta talousrikollisuudesta 46% eli lähes joka toinen oli persun tekemä. He johtavat muutenkin rikostilastoja.

      100 miljoonaa euroa persujen poliittiseen toimintaan (puoluetuki ym) ja persupoliitikkojen palkkoihin 12 vuoden aikana (ensi eduskuntavaaleihin mennessä) on elitistä jos mikä. Ja tekopyhää...

      MMM...

      Poista
    8. Unkarissa, jota persut ihailee, käsittääkseni Orbanin puolueen osuus oli 1/4 kansasta mutta sai lopulta aikaan autoritaarisen diktatuurin jolla määrittää perustuslait jne eli tuhota oikeusvaltion.
      Hitlerin NSDAP:lle riitti ilmeiseti se 33% osuus päästä kohti diktatuuria.

      Vähemmistöjen helvettiin ei tarvita polttouuneja.

      MMM...

      Poista
    9. "Suomessa ei ole 0,5 miljoonaa persua."

      Tämä vaatisi myös hieman avaamista.

      Lähellä on nimittäin ajatus siitä, että nuo 0,5 miljonaa persuja äänestänyttä suomalaista eivät ole syyntakeisia tai ovat jotenkin alempaa kastia/ rotua, jonka poliittiset mielipiteet kuuluu ohittaa ja jopa kieltää.

      Tämän sortin rasismista ja demokratian halveksunnasta haluan ehdottomasti irtisanoutua.

      Mahtaakohan tämä jo tolkun rajat ylittävä persu-viha kummuta siitä kauheasta ajatuksesta, että ikimuistoisesti ja ylisukupolvisesti demareille paalutetut virat - aikuisten päivähoitopaikat - ovat uhattuina, jos demarien ääniosuus kovasti laskee? Vai mistä, en ymmärrä.

      Tässä persu-, Trump-, jne. vihassa on jotakin samaa kuin soihdut käsissä ja köydet olalla rynnistässä väkijoukossa. Aivot ovat jääneet narikkaan, joukko ja tunne vie. Analyyttinen kritiikki olisi ok, matalaotsainen viha ei niinkään.

      Aiemmin tässä viitattiin Hannah Arendtiin. Mutta hänen kuvaamansa pahuuden arkipäiväistyminen ja innostunut, mutta aivoton lynkkausjoukkoon mukaanlähtö, sehän koskee vain niitä natseja, eikö niin?

      Vai oliko se pointti sittenkin juuri se, että se voi koskea aivan ketä vain?

      Poista
    10. "Epätavalliseksi hänet tekee huomattava älykkyys ja taitavuus, opportumismi ja joka saumasta tirskahteleva katkeruus kaikkea ja kaikkia kohtaan."

      Ainakaan opportunismi ei sovellu listaan. Jos sillä tarkoitetaan maahanmuuttovastaisuuden hyödyntämistä poliittisen kannatuksen saamiseksi, niin epäilen. Kyllä hän vaikuttaa ihan oikeasti olevan sen asian vuoksi politiikkaan lähtenyt. Siitä on bloggaillut jo ennen poliitikoksi ryhtymistään, ja johdonmukaisesti jatkanut samalla linjalla, ja perustelutkin selkeitä. Se vaikuttaisi olevan hänelle henkilökohtainen missio, eikä opportunismia.

      Poista
    11. Voisi olettaa, että itseänsä vakavasti otettavana pitävät kommentaattorit ovat kokemassa sukupuuton, kun katsoo PS-kriittisiin kommentteihin kohdistuvaa yliammuntaa. PS-kriitikoiden soisi silti pysyvän asiallisina vaikka käsittelisivätkin asianomaisten asiattomuuksia, jos niihin sormensa haluavatkin tökätä.
      Omituisesti yksikin esittää Ruotsin tilanteen syyllisiksi demari-vihreä -koalition. Unohtaen (tarkoitushakuisesti)moderaattien pitkän valtakauden ja raha-aatelin pitkäaikaisen ylivallan koko maan talouden hallintapaikolla (kuitenkin neuvotteluhaluisempaa porukkaa kuin maamme noviisirahaherrat).
      Samalla tavalla yksioikoistetaan viranhoitajat demareiksi; selväähän on, että esim. talouden kannalta tärkeimpien ministerioiden virkamiesten valtaosa vielä on Kok-Kepu-RKP -taustaisista piireistä.
      Ulkoministeriön demari?konsulipäällikkö sentään uskalsi kieltäytyä? vihreän päällikkönsä tehtävänannosta. LP

      Poista
    12. Lauantaiselle nimetön MMM:lle: Orbanin valtaannousua Unkarissa ei voi selittää pelkästään suomalaisen politiikan tuntemuksella.

      Pääasiallinen syy oli se, että pääministeri Gyurcsany ja vallassa olleet sosialistit menettivät 2006 täydellisesti uskottavuutensa, mistä löytyy kuvauksia esim haulla: Azt a kurva Orszag tai Öszöd speech.

      https://en.wikipedia.org/wiki/%C5%90sz%C3%B6d_speech

      Fidesz saavutti seuraavissa valtakunnallisissa vaaleissa yli kahden kolmasosan määräenemmistön, mikä mahdollisti heille perustuslain muuttamisen heidän valtansa sinetöimiseksi. Pelkällä 25% kannatuksella se ei olisi onnistunut.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Fidesz

      Fideszin valtaanpääsy johtui siis siitä, että sosialistipääministeri meni puhumaan pienessä piirissä suoraan, millaiseen jamaan he olivat maan ajaneet. Tallenne puheesta vuosi julkisuuteen, ja sosialistien ja liberaalien uskottavuus unkarilaisten silmissä katosi täysin. Orbanin Fidesz keräsi saaliin.

      Balkanilainen poliittinen kulttuuri ei ole miksikään muuttunut, ja nykyisin opposition paras ase on Orbanin hallinnon syyttäminen korruptiosta. Omat synnit kun ovat yli kymmenessä vuodessa päässeet unohtumaan. Ja onhan se poliitikkopolvikin vaihtunut.

      Suomen tilanteeseen en tuota mitenkään vertaisi.

      Poista
    13. Hyvä kun N korjaa ja tarkentaa. Minä tarkoitin koko kansaa ja jossain välissä 1/4.

      Itse asiassa v. 2014 Fidesz sai 45% äänistä ja ollen 22.3% kansasta/28% äänestysikäisistä (2.26 milj, ääntä kun Unkarissa 9.92 milj asukasta/7.9 äänestysikäistä aikuista) johti enemmistönvaltaan, 2/3 enemmistöön parlamentissa jolla murjauttaa perustuslakejakin haluamakseen.

      MMM...

      Poista
  8. "Ranskalainen putkimies pelkää puolalaista putkimiestä". Perussuomalaisten ohjelmissa korostetaan tavallisia suomalaisia heteronormatiivisia perhearvoja mutta miten onkaan noiden perussuomalaisiin joukkoihin kuuluvien pääosin nuorten lippuja heiluttavien miesten laita?

    VastaaPoista
  9. politiikka, kuten muukin kauppatavara, on tunneasia. sitä omittaessa eivät faktat ole muuten tarpeeseen kuin vakuuteltaessa naapureille, että miksi. hyvä esimerkki on kokoomukselle tunnetussa mainostoimituksessa sorvattu kampanja jossa kerrottiin vastakkainasettelun olevan ohi, ja aseteltiin vastakkain.

    joten tunne itsesi, ostoksille mennessä.

    VastaaPoista
  10. Kemppisen blogi on erittäin hyvä monessa mielessä. Mm siinä mielessä, ettei meikäläistä ole ainakaan vielä heitetty ulos, vaikka vaatijoita lienee enemmän kuin yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika outoja aikoja eletään muttei niin outoja että ihmisiä alettaisin täälläkin ruotia mielipiteittensä vuoksi. Eiköhän tännekin yksi Toipila mahdu jos minäkin.

      Poista
    2. Tätä Kemppisen sallivaa kommenttilinjaa minäkin kunnioitan kovasti kyllä. Sinä on jotakin niistä eurooppalaisista arvoista, joista niin paljon puhutaan.

      Toki blogi-isäntänä hänellä on vapaus valita vieraansa.

      Myös Kemppisen välillä hyvinkin poleeminen tyyli on herättänyt ihastustani.

      Poista
    3. Matias, arvelen että arvoisa blogistimme tahallaan provosoi ja heittää spriitä liekkeihin. Hän kuitenkin koettaa luottaa siihen että fiksut ihmiset osaavat keskustella fiksusti mistä tahansa aiheesta. Se ei näytä kovin hyvin onnistuvan, etupäässä johtuen näistä nimettömistä kirjoittajista jotka eivät uskalla nimeään laittaa alle siihen mitä juuri ovat kirjoittaneet. Sen suojissa päästelevät vihansa ja kaunansa ilmoille ja pyrkivät loukkaamaan muita. Herra blogistin eksperimentti ei aina ole onnistunut vaikka yrityksiä on ollut, kun vähänkin on ollut kyse poliittisemmista aiheista. Vika ei ole blogistin vaan meidän jotka kommentoimme.

      Minusta tämän blogin parasta antia ovat olleet kirjoitukset joissa on positiivisessa hengessä etsitty asioihin selityksiä ja kirjoitettu rakentavia kommentteja. Negatiivisuus tunnetusti estää luovuuden ja kyvyn löytää ratkaisuja. Muistan erään matematiikan kurssin johon ensin suhtauduin ylimielisesti ja arvelin että selviän siitä läpi heittämällä. Asenteeni oli aika negatiivinen koska pidin kurssia hyödyttömänä, jota se olikin. Toisella kertaa alkoi harmittaa ja asenne oli hyvin negatiivinen. Sitten oivalsin mistä oli kyse ja käänsin asenteeni positiivseksi ja kiinnostuin kurssin aiheesta. Kävin tenttimässä sen ja läpi meni hyvällä arvosanalla. Se osoitti minulle täydellisesti että asenne toimii liikennevalona.

      Poista
  11. Persujen EU-vastaisuus häviäisi sinä päivänä, kun autoritaariset maat ottavat unionissa vallan. Siihen ei riitä joku Puola tai Unkari kumppaneineen, mutta jos Saksa jälleen kääntyisi demokratianvastaiselle tielle (nythän pikku-Trumpiksi nimetty mies on yhtenä vahvana ehdokkaana Merkelin seuraajaksi), tilanne olisi jo aivan toinen.

    Toinen Euroopan skenaario on, että nuo samat maat menevät ideologisista syistä Venäjän syliin, Puola historiallisen Venäjä-traumansa piilottaen. Venäjähän on joka tapauksessa jo pitkään hajottunut Eurooppaa ääriliikkeitä edistämällä. Persuillakin on osaltaan tuo tausta, ja osalla porukkaa enemmän tai vähemmän näkyvät kytkyt ja lojaliteetit sinne.

    VastaaPoista
  12. Vihtori Kosolakaan ei keulakuvana ollut mikään varsinainen karismaattinen kansankiihottaja. Mutta ei hän lopulta valtaan päässytkään, kun joutui turvautumaan Italian ja Saksan esikuviensa imagoilla siipeilyyn.

    VastaaPoista
  13. Ymmärrän, ettei tähän keskusteluun pidä osallistua. Mutta toisaalta ei pidä Kemppisen jakaa /suille neuvoja, saattavat ottaa niistä vaarin...

    VastaaPoista
  14. Tähän ei pitäisi mitään kommentoida, mutta toisaalta, Kemppisen ei pitäisi hyviä neuvoja /suille jakaa, ottavat vielä niistä vaarin....

    VastaaPoista
  15. EU:n etelä-pohjoinen ristiriita näkyy jo Italiassa. Siellä on merkittävä kulttuuriero ja tuloero jne etelän ja pohjoisen välillä. Pohjois-Italia on teollistunut ja vahva ja pitää maan pyörillään.

    USA:n ohella liikaa laajentunut ja edelleen laajenemaan pyrkivä valtio on tietysti Venäjä. Sen maa-alat ovat suunnattomat ja rajojen sisällä on kymmeniä kansoja. Venäjän hallinto ei ole koskaan kunnolla hanskannut näitä ja tilanne rakoilee aika ajoin pahasti. Toinen voimakkaasti laajenemiseen pyrkivä valtio on Kiina joka hyvin aggressiivisesti mulkoilee lähinaapureitaan ja kyttää niiden heikkoa hetkeä iskeäkseen. Selän takana Kiina toimii johdonmukaisesti ja pyrkii vaikuttamaan melkein kaikkiin maailman valtioihin saadakseen suurta etua jossain vaiheessa. Keinot ovat vanhat tutut vakoilusta lahjontaan ja verkkohyökkäyksiin. Tavattoman suuri osa erilaisista verkkohyökkäyksistä tulee nimenomaan Kiinasta valtion ohjaamana. Mielenkiintoista seurata mihin tällaiset suuruudenhullut pyrkimykset lopulta johtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein usko, että Venäjällä on rahkeita laajentumiseen. Väkiluku lienee näkyvissä olevassa tulevaisuudessa loivassa laskussa, ja ikääntymisen myötä sotatouhuihin usutettavissa oleva nuorempi koiraspuolinen väestönosa vähenee. Ja kun niillä on lääniä siellä siperiassaan enemmän kuin itse pystyvät hyödyntämään.

      Ihan vanhoja mahtipäiviä muistellessa kyllä siellä varmaan porukkaa on, jotka haaveilevat suuresta menneisyydestä, mutta resurssit ei riitä mihinkään muuhun kuin epäjärjestyksen aiheuttamiseen naapureille. Missä siinäkin tietysti voi olla riittävästi riesaa pienemmille.

      Kiina se on, joka nyt maailmaan oikeasti vaikuttaa. Ja pidemmällä aikavälillä Intia ym. Venäjä on iso mutta ihmisellisistä resursseista köyhä maa.

      Poista
    2. Olet varmaankin oikeassa monessa kohdassa. Itse pidän Venäjää uhkatekijänä aggressionsa takia jonka se kohdistaa kulloinkin heikoimman naapurinsa suuntaan.

      Intiasta ei ole alojensa laajentajaksi koska se ei ole lainkaan aggressiivinen. Intia koettaa keskittyä elintason kohottamiseen ja vientikaupan rakentamiseen oman väestön ruokkimisen ohella. Siellä on vireillä monia kiinnostavia hankkeita liittyen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja muuhun teknologian kehitykseen. Heillä on omat ongelmansa jotka hidastavat kehitystä mutta jossain vaiheessa nousevat. Intiassa henkiset resurssit ovat laajat ja koulutus on melko laadukasta eri syistä. Monet käyvät Britanniassa ja USA:ssa hankkimassa oppinsa ja palaavat kotimaahansa.

      Poista
  16. " Kemissä ihmetellään perussuomalaisten kaupunginvaltuutettujen katoamista kunnallispolitiikasta.

    Asia nousi esiin viimeksi tiistaina, kun kaupunginvaltuusto valitsi uuden kaupunginjohtajan. Perussuomalaisten valtuutetut Harri Tauriainen ja Heidi Kärki eivät olleet paikalla kokouksessa, eivätkä myöskään ryhmän varavaltuutetut." Näin kirjoittaa Lapin Kansa. Sitä saa mitä tilaa - eli sutta ja sekundaa. Eller hur?

    VastaaPoista
  17. Mistähän trumpistit ja muut vihapopulistit saavat käyttövoimansa päästyään absoluuttiseen valtaan ja heivattuaan muut pientareelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä silloinkin omista joukoista löytyy väkeä jotka ajattelevat "väärin" ja joita pusketaan sivuun vallan ytimestä.

      Näin tahtoo käydä kaikissa puolueissa - toki ilman fyysistä väkivaltaa mutta henkistä väkivaltaa voi olla mukana hyvinkin paljon - ainakin väitteitä siitä.

      Kaikki poliittiset järjestelmät - esim aristokratia, monarkia, oligarkiat jne jne - toimivat samoin.

      "Kaikki ovat tasa-arvoisia mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".

      Poista
  18. Aivan erinomaisen oivalta kirjoitus jälleen professorilta, kiitos! Nämä tekstit vaativat lukijalta hiukan älyllistä pohdiskelua, minkä havaitsin aikoinaan jo professorin luennoilla. Hän ei päästä lukijaa/kuuntelijaa ihan vähällä. Kannustan jatkamaan.

    VastaaPoista

  19. Ajattelin kyllä ahtaa jankuttamiseni sentään jatkoksi Tooze Pistor ihastelulle 2.12. Mutta kun meni överiksi. Kenttä täyttyi, niin ilkiäisinkö tähän ? Miksi mihinkään ? Riekkumisen riemusta ja tähdellisyyshallusinaation vuoksi. Virtuaaliin mahtuu, mutta aidosti kyllä harmittaa vaivata Kemppistä.

    Upeat new yorkilaiset lehdet tulivat kirjakauppaan miten sattuivat myöhässä viime vuosina. Varmaan kai sen Doris S:n vetäydyttyä aina vaan hullummaksi uusiutuvasta kaupastaan.

    Varsinkin siitä Kirjakaupasta jota hallituksesta johti. No nyt Koronan aikana lehdet tulevat oikeaan aikaan ! Mutta 13.2.2020 ei vielä. Olin kirjastosta lukenut Pistorin lainkavaltajat ja nyt hain omakseni kun kerran isompi tapaus kuin olin ymmärtänyt. Ajattelin jos vaikka uusi esipuhe kohun ja kehun jälkeen. No ei ollut. Ostin silti. Tasaraha 25 sen pikkupussin 10 penniä (onko se s vai c vai mitä?) kanssa.

    Kävi ilmi että Toozen arvio oli ollut 13.2.2020 numerossa ja sieltä tuo ylistyslause New York Review of Booksista. Kemppinen oli ollut jo talvella asiassa. En yllä muistanut vaikka -tietysti- olin ollut "kommentoimassa" sitäkin.

    Siinä on alkuosassa joku hieno eritystapaus keisi kreisi kuvaus tällaisesta lain tulkinnan moniprosessisesta ja useavuotisesta ujuttamisesta neoliberalismin eli kahleettoman finassivapauden suuntaan ja toteuttamiseksi.

    Kuka olisi noin pitkäjänteinen. Monikin Lontoon ja Nykin hienoista lakitoimistoista, tämän ei-roomalaisen, ei-maaherraisen, vaan tuon käräjäkivivetoisen perinteen pohjalta. Ja vaikka kuinka siviilioikeutta, niin jurypäätöksiäkin kun eteneminen tai takertuminen useasti kiinni siitä että onko petos vai ei.

    Se homma etenee orgaanisesti ja välitasanteet jo arvonlisää konsulttien taseissa. Monasti heti bonuskässiä. Ja jatko mahisten mukaan ja uusien mielikuvien avautuessa. Pane kiinnelainaan valuuttasuojaa, korkovarmuutta, niputa ja myy ekoille ostajille kuten, iso esimerkki, Morgan Essolle öljykatstrofivakuutusta lainanantoonsa. Vastapuoleksi Morgan haki valtiovankka EU:n kehityspankin swapiin. Noin sitä hattaraa kehrätään. Tuossa Lontoon pään "pankissa" taisi olla jossakin välissä finskipaikalla Kari Nars. Mitähän mahtoi oppia? Hyvä jos nähdäkään. Matkia HOPissa?
    Jatk.

    VastaaPoista
  20. Jatk.
    Hyvästä kauppatavastahan tässä on wanhalla kielellä kyse. Ja se muuttuu aina. Hitaasti ja kauppiaspiirin, wanhastaan porvarissäädyn keskinäisessä yhteisymmärryksessä. Että sikäli ikiaikaista edistystä nämä hurjimmatkin "teen sen itse itselle (+ &)" finanssiuutuudet.

    Oikeudenkäytön tms. virkojahan olisi paremmin, tai jos saan itse sanoa pitemmin, kertomaan. Yksi tv-tuttu ja siksi sallittu nimi olisi Heikki Niskakangas, taitaa olla Juha Sipilän sukulaismiehiäkin. Nyt sattui tänäaamuna niin somasti, onni suosii rohkeaa, että Hesarissa s. B 8-9 on juttu alan eli siis lainuudistajien ja sillä rahastavien toimista Suomen autokoulualalla. Jutun kirjoittaja on etevä ja ahkera kokenut Tuomas Niskakangas. Poikkeuksellisen hieno ja asiaa syvältä selvittävä lyhyt stoori.

    Cap-Group on autokoulu ja ostaa Suomessa ja meinaa kohta muualtakin toisia autokouluja. Maksaa hyvin. Homman pani alulle Pekka Kari. Hän möi enemmistönsä ruotsalaiselle Verdanelle.

    Vrt. Musti&Mirri, sen kokosi Suomesta paikkakunnilta toimenmies, joka möi sen EQT:lle wallenbergilainen jätti, rahan ja osaamisen puolesta. Ja kaikki lemmikki varusteet ruu´at ja muut kombinoidaan yhteen. Maailmanhallintaa Grand oligarkkia meinkiä. Ja kohta varmaan eläintenoikeuksien asialla Pekingin villieläinruoka markkinoilla. Paitsi että Xi pani stopin. Vai paniko, finanssialla ei riehu trumpilainen kauppasota.

    Cap Groupin toimarista Olli Kilvestä ratissa on iso foto lehdessä. Hän oli McDonaldsin toimitusjohtajana Ruotsissa ja Norjassa. Siitä pääsee verkottumaan jos on neulaa ja silmää. Sitten veti vaihtoautokaupan kahmijaamme Kamuxia. Kivat hänelle ja muille osaajille. Mutta murehdin -syvästi- mustalaistemme puolesta joilta tämäkin elinkeinoala on nyt suljettu. Jos tulet minulle vastalausumaan, että eipäs saapas rotuvapaasti hekin toimia- niin varaa kättäterävämpää mukaasi,terv.JS.

    Kauniiksi lopuksi toivotan Hyvää itsenäisyyspäivää edes itselleni. Pääomasijoittaja Ruotsista Verdane ei toivotuksiani kaipaa, vaan tekee rahaa hurjille toimijoilleen ja wanhalle rahalle myös, mistä kombinaaatiosta se uusi maailmanhallinta keittäytyy neniemme jo haistaa ja silmiemme alla. Sokeitten. Ja koronatukkoisten.

    Vielä Hesarin kiitettävästä, aniharvinaisesta jutusta ja Capin väen avomielisyydestä napakka lainaus "…markkinaselvitykset eri maiden kilpailutilanteesta ja sääntelystä on tehty." Verdanden raha ei lopu ja jos kuitenkin, niin isomassisempi ostaja jo kärkkyy. Tämä private equity (keskuspankkien kämmenellä) sisältää alkupalvelu ryppään jossa on nopesti kaupittavia ja kontaktiin hakeutumispalveluja. "…skaalautuvia tuotteita. Niiden vieminen eri maihin ei välttämättä vaadi kuin uusia kieliversioita." Että näin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  21. Pikku peräkaneetti: Jos tuossa edellä uumoillut ennusteet hallitusvallasta toteutuisivat jonkinlaisen enemmistön toimin, jälkeläisemme eivät koskaan antaisi sitä anteeksi. Siis sitä, että viimeiset hetket ilmastonmuutoksen ja ympäristönmuutoksen ottamiseksi vakavasti vastuuttomasti hukataan. Todellinen velka tuleville polville ei ole Suomen tai minkään muunkaan maan valtionvelka rahanlainausfirmoille, vaan velka siitä, mitä jätämme tekemättä yhteiskuntien olemassaolon pohjan säilymiseksi.

    VastaaPoista
  22. Suomessa ei ole Hyvä Veli -järjestelmää? Eikä siten laajaa korruptiota? Blogistin arvostelukyvyn suhteen esitän varauksen. Salaliittoteoreetikoista poiketen en usko blogistin tietoisesti puolustelevan ketkuja vaan kuuluvan vain yksinkertaisesti siihen suhteellisen pieneen ihmisjoukkoon, jotka ovat virkauran suojissa hyvintoimeentulevina. Sellaisen voi olla vaikea nähdä näitä asioita, kun ei osu omalle kohdalle kuin korkeintaan pöydän toiselta puolelta katsellen, kuten tuomarille ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Suomessa korruptio ei siis ole laajaa vaan poikkeuksellisen suppeata.

      Poista
    2. CPI on kaikkea muuta kuin täydellinen indikaattori kuvaamaan korruptiota. Se ei esimerkiksi ota lainkaan huomioon korruption rakenteellisia piirteitä, vaan keskittyy mittaamaan karkeasti suoraa lahjontaa. Tästä syystä se on myös omiaan ruokkimaan myyttiä lahjomattomista suomalaisista.

      Poista
  23. "Hyväveli/siskojärjestelmä" (nimitys on vanhanaikainen, keksikää täsmällisempi) toimii kyllä tehokkaana niillä alueille, joissa esimerkiksi laestadiolaisuus on pesiytynyt yhteiskuntarakenteisiin. Kuten esimerkiksi Oulun seudulta aina Etelä Pohjanmaan lakeuksille. Halpa-Halliketjun esiintymistiheyttä voi pitää jonkinlaisena näkyvänä maamerkkinä niistä seuduista joissa tuon "ristin" alla vaikutetaan.

    Painotan kuitenkin, että edellä mainittu on vain oletusta niistä puheista, joita täällä maanmartoa kyntävänä jatkuvasti kuulee. Levitän siis pelkkää kuulopuhetta eteen päin, mutta ei juoruaitoja ilman renksottavia portinpieliä: Olisi siis kattavalle tutkimukselle tilaisuus.

    Tosin samalla tavallahan poliittiset voimasuhteetkin ovat aina kunnissa ja kaupungeissa vaikuttaneet (Kepun sisällä lestat), sitä tuskin kukaan kykenee kiistämään uskottavasti.

    Päätelmiä sen merkittävyydestä voi tehdä vaikkapa Helsingin pormestarikiistan poliittisen voimatasapainon säilyttämisen puolesta käytävästä, täältä kauempaa katseltuna, jopa ajoittain typerältä näyttävästä teatterista.

    Yx Valtonen

    VastaaPoista
  24. Suomessakin on jatkuvasti korruption yrityksiä, mutta niitä vastaan on mahdollista menestyksellisesti taistella. Virkamiesten ammattiylpeys ja itsekunnioitus on korkea, ja se on mahtava kilpi.

    VastaaPoista