Osoitan nämä sanat niille, jotka eivät harrasta Juha Hurmetta. Kannattaa harrastaa Juha Hurmetta.
Uusin kirja ”Suomi” on vielä parempi kuin edellinen, ”Niemi”, joka sai Finlandia-palkinnon.
Tunnen kutsumusta liittää mukaan tällaisen tuoteselosteen, koska kirjan voi ymmärtää väärinkin. Voi nimittäin ajatella, että tässä on tällainen, ehkä ihan pikkuisen hullu kirjailija, joka nyt revittelee Suomen ja Euroopan historialla. Ja voi ajatella, että hän on pannut kirjaan mitä mieleen tulee.
Kun minulla on korkeat kupongit erilaisista yliopistoaineista, kuten historiastakin, esitän arvioni, että tässä on muinaisen Topeliuksen Maamme-kirjan seuraaja.
Sääli muuten että Donner sotki tämänkin asian julkaisemalla jotain nimellä ”Uusi Maamme-kirja”. Taisin muuten osallistua sen toimittamiseen ja kohdin suomentamiseenkin. Ei se mitään sellaista ollut, vaan kirjoittajalleen tyypillisiä hataria päähänpistoja.
Hurmeen kirja sitä vastoin palauttaa uskoa kirjoihin, kirjaan. Se on jokaisen syytä lukea kaikella asianaan olevalla huolella ja etenkin harppomatta yli tekstisitaatteja. Siellä on sellaista kansanrunoutta, jonka olemassaolostakaan muut kuin asiantuntijat eivät olleet selvillä.
Sekä kansanrunous että historia ja etenkin kielitiede ja arkeologia ovat muuttuneet perin pohjin viimeksi kuluneiden kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Uskomatonta kyllä, Hurmeella on tämä uudempi ja uusin aineisto hyvin hallinnassaan. Hän on tehnyt voimallisen keitoksen ja lisäksi, luulenma, sylkenyt patahan kuohuvaan.
Rauta raudan rohkaiseepi, sanoi entinen noita.
”Hyvin kirjoittaminen” on tarkoittanut usein joidenkin hämäräperäisten sääntöjen noudattamista tai sellaista tolkuttomuutta, josta ei saa selvää. Myöhemmin on sanottu, että hyvä teksti on täysin läpinäkyvää eikä vääristele todellisuutta.. Mutta kun me emme voi olla mitenkään varmoja, onko mitään todellisuutta olemassakaan, allekirjoitan Hurmeen oman viihdeteorian. Hyvää tekstiä on sellainen, mitä on hauska lukea. Ja Hurmeen tekstiä on tosi hauska lukea. Pankaa jalalla koreasti kirjakauppaa päin. Niin kuin olisi jo!
Se Topeliuksen kuulu opushan on nimeltään Maamme kirja, Boken om vårt land. Jos kirjoitetaan Maamme-kirja, kirjan nimen pitäisi olla Maamme.
VastaaPoista(Meriselitys pedanteriaan: Ihastuin nuorena "professorintarkkoihin" luentoihin. Siinä suhteessa paras ja ilmaisullisesti korkeatasoisin oli Turun Matti Männikkö, vaikkei hän professoriksi sitten noussutkaan.)
Eli oikea muoto on Maamme kirja -kirja.
PoistaOn jo Suomi hankittu ja luettukin. Elä tykkää pahaa, mutta minusta Niemi jotekin puhutteli enemmän.
VastaaPoistaNimetön, hei! "Elä tykkää pahaa..." on jo tolkutonta, pelonsekaista Kemppisen nuoleskelua, heh! Ja eikö niitä oikeita nimiä tai edes tunnistettavia nimimerkkejä voisi jo alkaa ilmestyä, mitä? "Luteethan" on nyt Kemppisen "lipusta" ravisteltu. Minustakin Hurme kirjoittaa vetävästi, vaikka teatterin puolella hän onkin melkomoinen diletantti.
PoistaNimimerkki Pekks S-to: Mitä sinä minun nimelläni tai nimimerkilläni tekisit? En minäkään kaipaa sinun personointiasi yhtään mihinkään.
PoistaMinusta tärkeintä on mitä sanoo - ei kuka sanoo. Luotan täysin blogistin huumorintajuun, sillä olen kirjoitellut tänne aina silloin tällöin ainakin 15 vuoden ajan.
PoistaVaan kun teitä on niin helvakon paljon! Sinä nytkin sentään tiedät, että vastailet/kirjuttelet Pekalle, eikö? Olisit vaikka Make tai Pera? Yli puolet Kemppiselle kirjoittavista on "nimettömiä"? Erkki Tuomiojan palstalle kirjotellaan vain nimillä ja hyvin menee! Mikä helvatin asema tai salaisuus Sulla on kontollasi? (Vai oletko Sinä nainen ja sitä häpeilet? Turhaa... aivan turhaa!)
PoistaPekka, ketä kiinnostaa?
PoistaSaako ehdottaa lahjakirjaa?
VastaaPoistaJakob Lindin Morfars pistol
Morfars pistol handlar om Svenska brigadens krig i Finland 1918. Ett krigsäventyr finansierat av det svenska näringslivet, vars rottrådar söker sig ända fram till vår tid. En sann berättelse om fiasko, förlorad kärlek och en fåfäng människas försök att duga något till.
Muistan miten, olisiko ollut toissavuonna, kun Hurme puhui Aleksis Kivestä ja Minna Canthista, kahdesta venäläisestä kirjailijasta, toistaen vielä siis venäläisestä.
VastaaPoistaKysyin vaimolta kukahan heidän tekstinsä on niin taitavasti kääntänyt suomen kielelle?
Hurmeen reteä tyyli puhua ärsytti minua aikoinaan, sekä tv:ssä että messuilla, ja Europaeus-näytelmästäkin minulla oli paljon sanomista...
VastaaPoistaMutta kun sitten luin ensimmäisen sivun Nyljetyistä ajatuksista, oli myyty. Annoin kaiken vouhkaamisen anteeksi. (No, melkein... en sentään sitä, että hän myöhemmin väitti Kiven olleen ruotsinkielinen.)
Hesarin kriitikkokin moitiskeli Suomea ja piti Niemeä parempana, mutta en ole samaa mieltä. Ellei Suomi ole parempi, niin on se vähintään yhtä hyvä.
Mutta ei Hurme sovi kaikille. Ainoastaan heille, joita kiinnostaa historia ja kulttuuri, ja joita hänen tyylinsä ei nypi liikaa. Minulle sopii.
Luin kirjan useita viikkoja sitten. Taidanpa aloittaa joulunpyhinä uudestaan, kyllä se sen kestää - ja vaatii.
VastaaPoistaKyllähän nyt sentään todellisuus on olemassa.
VastaaPoistaEi pidä uskoa kaikkea mitä ajattelee.
Haluan korjata edellistä: Sana 'todellisuus' on (kai) olemassa.
PoistaTodellisuuksia on niin monta kuin kokijoitakin. Jokaisella omansa, siellä korviensa välissä. Mustekalojen todellisuus tosin on tiettävästi myös niiden lonkeroissa.
Poista"Suomi" on sellainen kirja, että sitä voi hyvin lukea uudelleen palan sieltä täältä, koska tahansa. Hän on kuin ihailemansa Aleksis Kivi, jonka "Seitsemän veljestä" luin lukiolaisena joululomalla kaksi kertaa peräkkäin. Hurmeella se kulkee retkillä aina mukana. Sopivasta kirjailijan tavasta nähdä maailma hän sanoo: Kivi on sen asenteen mestarillinen viljelijä ja oppimestari. Paulaharjulla on roppakaupalla sitä laatua."
VastaaPoistaMinna Canth:
VastaaPoistaSyntynyt 19. maaliskuuta 1844
Tampere, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 12. toukokuuta 1897 (53 vuotta)
Kuopio, Suomen suuriruhtinaskunta
Minna Canth oli siis Venäjän kansalainen. Suomea ei vielä ollut.
Oli se nyt kuitenkin hyvin monessa suhteessa eri asia oliko kyseessä Suomen suurruhtinaskunnan asukas vai saman keisarikunnan asukas Vladivostokissa.
PoistaTämä on jossain määrin saivartelua, joten saivarrellaan lisää. Canth ei voinut olla Venäjän "kansalainen", koska Venäjällä oli "alamaisia". Ihan tarkasti ottaen Canth oli Venäjän suomalainen alamainen, mistä yleisesti puhuttiin 1800-luvun lopulla "Suomen kansalaisuutena".
PoistaTämä Suomen kansalaisuuskäsite syntyi oikeastaan vahingossa. Toisaalta se johtui siitä, että Suomessa venäläistä pidettiin siviilioikeudellisessa mielessä ulkomaalaisena. Heillä ei ollut täällä oikeutta harjoittaa elinkeinoa ilman asianmukaista lupaa, eikä venäläistä aatelismiestä kirjoitettu Ritarihuoneen matrikkeliin on kuin erityisenä keisarillisena suosionosoituksena.
Toisaalta kyse oli Pietarin kaupungin köyhäinhoidon ahneudesta. Venäjän viranomaiset edellyttivät, että suomalaisille, jotka lähtivät Venäjälle piioiksi tai rengeiksi annettiin Suomesta passi. Näin heidät voitiin työkyvyttömyyden koittaessa lähettää kotiseurakunnan eläteiksi. Venäjällä toisaalta tämä "suomalaisuus" oli samalla todiste, että suomalaista eivät koskeneet erilaiset kaupunkiin muuttaneita maaorjia koskeneet säännöt. Latasin virkamiehillä oli nyrkkisääntönä: "Kaikki suomalaiset ovat aatelisia", koska tämä vastasi monessa suhteessa suomalaisten tosiasiallista hallinnollista kohtelua, kun heidän ei tarvinnut anoa isännän tai kyläkunnan suostumuksia.
Nämä piirteet tarkoittivat sitä, että Suomella oli erittäin selvästi muodostunut "Suomen kansalaisen" juridinen käsite jo 1860-luvulla, mikä sitten nousi kansainvälisoikeudelliseksi, myös kolmansia maita koskevaksi ilmiöksi, kun Suomi itsenäistyi.
Ymmärtääkseni Canth oli Suomen suuriruhtinaanmaan alamainen, joka oli vähän eri asia kuin Venäjän alamainen. Venäläisillä ei automaattisesti ollut kansalaisoikeuksia Suomessa. Keisarilla oli alueita myös nykyisessä Saksassa (nyt en taas löydä missä) eikä sielläkään asuneita laskettu venäläisiksi.
PoistaNo, tuota... Venäjän imperiumiin kuuluneessa Suomen suuriruhtinaskunnassa alkoi 1860-luvulla ilmetä kaikenlaista omaa aktiviteettiä: omat valtiopäivät, oma raha, oma passikin. Kyllä siitä lähtien voidaan puhua Suomen kansalaisista.
PoistaKukaan ei kai kyseenalaistanut sitä, että Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio, Ryti, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen olivat syntyperäisiä Suomen kansalaisia.
Muuan aivan alkuvuodesta 1917 syntynyt suomalainen yleisen historian professori totesi aikoinaan tulleensa maailmaan keisarin alamaisena. Ehkä hän ei erään edellä olevan kommentin valossa tuntenut historian käsitteitä...
PoistaMeillä töissä aikoinaan eräs leidi (syntynyt 1916) ylpeänä kertoi että hänellä on "ryssän passi"... En tiedä tarkoittiko syntymätodista?
PoistaSuomi kyllä oli 1800-luvulla. Oli jo ainakin 1600-luvulta, Ruotsin vallan ajalta. Tuo mihin "Nimetön" -nimimerkki viittaa on väärää hapatusta; erään suomalaisen historiakoulukunnan sekoilujen seurausta.
VastaaPoistaTutkin tuossa äskettäin kotipitäjäni Ikaalisten syntyhistoriaa, se kun erottiin Hämeenkyrön emäseurakunnasta omaksi kirkkopitäjäksi 1641.
Tuolloin Ruotsi oli sotahullun kuninkaansa Kustaa II Adolfin toimin ja menoin köyhtynyt ja monin tavoin "perstaantunut". Kuningas itse oli heittänyt henkensä tunnetuin kuvioin Lutzenissä 1632.
Ruotsin eräs viisaimmista valtiomiehistä, alaikäisen kruununperijän, lapsikuningatar Kristiinan holhoojahallinnon päällikkö, Valtakunnankansleri Axel Oxenstierna laati 1630-luvun puolivälin paikkeilla Ruotsin valtakunnan kehittämisohjelman, jonka selkeänä osana, mutta erillisenä otsakkeena oli Suomen kehittämisohjelma, ruotsinkieliseltä nimeltään selkeästi ja suoraan:
"Finlandia Reforma".
Siteeraan tähän pätkän omaa tekstiäni:
"Valtakunnankansleri Oxenstierna pyrki monin tavoin kehittämään valtakuntaa, sen elinkeinoja, taloutta ja sivistyksellistä ja oikeudellista elämää. Keskeinen keino oli kirkon ja valtion otteen tiivistäminen kansasta ja kansan matalan sivistystason kohottaminen, keinoina ylettömän suurien seurakuntien pilkkominen pienemmiksi, kirkkojen rakentamisen tukeminen ja kirkkoherrojen virkavaatimusten nostaminen ja saarnan sitominen tiukasti saarnakirjoihin. Itseoppineiden rukoushuonesaarnaajien aika kirkon esimiestehtävissä piti oleman ohi.
Oxenstiernan Suomea koskeva yhtenäistämispolitiikka oli kirjattu suunnitelmaan, jonka nimi oli paljonpuhuvasti ”Finlandia Reforma”."
Totta kai "Suomi" oli olemassa, mutta lähinnä maantieteellisenä käsitteenä. Vanha Ruotsin valtakunta jaettiin usein neljään pääosaan: Sveanmaahan, Götanmaahan, Norlantiin ja Suomeen.
PoistaMikä muuten oli "Ruotsin vallan aika"? Minä puolestani siteeraan Suomen historian professori Jussi T. Lappalaisen tekstiä 2000-luvulta:
"Puhuminen 'Ruotsin vallan ajasta' on suuresti harhaanjohtavaa, sillä Ruotsilla ei ollut 1700-luvulla mitään sellaista valtaa, johon suomalaiset eivät tasaveroisesti olisi osallistuneet. Valta oli Tukholmalla, jossa kuningas ja keskusvirastot olivat. Mutta se valta kohdistui samalla lailla sekä Ruotsin ja Suomen maakuntiin. Suomi oli integroitu osa Ruotsia."
Hapatusta ja sekoiluako tämäkin Huuskan mielestä?
Kuulostaa suuresti hiuksenhalkomiselta. Arvaan että ruotsalaisen historiankäsityksen mukaan ko. ajanjaksona Ruotsi oli Ruotsin vallan alla, lukuunottamatta esim iso- ja pikkuvihaa.
PoistaAsia sinänsä (Suomi oli osa Ruotsia ja mm talonpojat edustivat säätyään valtiopäivillä) on ihan oikea asiallinen korjaus koskien epähistoriallisia väitteitä kuinka Ruotsi orjuutti Suomea yms. Haukkumalla ymmärrettävää ja vakiintunutta terminologiaa Lappalainen ampuu yli.
Minna Canthin Kauppa-Loposta Hurme kirjoittaa, että se vetää täysin vertoja Tshehovin tai Maupassantin novelleille, maailmankirjallisuuden kärkeä - mutta vain me tiedämme sen. Pitänee tarkistaa. Minulle Maria Jotuni on kyllä läheisempi. Hurme arvottaa kitsastelematta.
VastaaPoistaEnpä juuri lue romaaneja. Jussi Valtosen Finlandia-voittajakirja "He eivät tiedä mitä tekevät" oli poikkeus. Hurmeen "Niemi" on lukematta, enkä edes tiedä millainen se on mutta kuulin huhua että on valitettu liian tosipohjaiseksi?
VastaaPoistaJoten minulla ei ollut aavistustakaan millainen "Suomi" on ja uteliaisuuttani sen lainasin ja luin. Vaikutti todelta eikä keksityltä. Ja ravisti mukavasti aivoja.
Minulla oli kuitenkin odotuksia. Koska näin Docventuresissa miten hän varasti shown, veti sanat suusta, veikeän letkeä suorapuhienne sanoittaja joka osasi popularisoida vaikka evoluution muutamalla lauseella. Sille tasolla päästiin tässä "Suomen" sivulla 461:
Saksojen sulatto oli startti Euroopan taloudelliselle ja poliittiselle
yhdentymiselle Unioniksi. Neuvostoliiton ja Suomen YYA-sopimus raukesi
Albertvillen olympialaisten jälkeen, ja Suomi reagoi liekanarun katkeamiseen
nokkelanvikkelästi: maasta tuli EU:n jäsen 1995. Hornat-hävittäjiä shoppailtiin
jenkeistä ja Suomen ilmavoimista tehtiin alta aikayksikön Naton ilmavoimiksi
muutettavat. Kun satelliittikanavat löivät läpi 1990-luvun puolivälissä,
Yle pani kansansivistystavoitteet mappiin ja lisäsi viihteen määrää.
Suomessa oli saatananmoinen lama 1990-luvun alussa, pankit luhistuivat
luottotappiomonttuihin, ja työttömyys ampaisi kolmesta prosentista kuuteentoista
prosenttiin. Kun näistä syövereistä toivuttiin, vanhat työpaikat oli
rationalisoitu pois, ja ihmiset päätyivät uudenlaisiin duuneihin yksityiselle
hyvinvointisektorille, kiinteistöalalle ja sekatavarakauppaan myymään kaikenkirjavaa
hyödytöntä roinaa.
Kesken laman tarjoili vammalalaissyntyinen Mauri Tapio Kunnas suomalaisten
piristykseksi eepoksensa Koirien Kalevala, joka on julkaisemisensa 1992 jälkeen ollut
kymmenille, ei , sadoille tuhansille suomalaisille lapsille ainoa
linkki kansalliseepokseen. Ja pätevä linkki se onkin.
Koko kirjassa ei ole näin (hauskasti sanottua) joten se ei ihan täyttänyt odotuksia. Jaksoin kuitenkin lukea loppuun, mikä suoritus teki tuskaa mm. Valtosen kohdalla. Joten tällä mitalla "Suomi" on vähintäänkin kohtalainen.
MMM...
Tuo on muuten aika lailla totta, mutta Hornettien kanssa vain osittain totta. Niihin nimittäin asennettiin Suomessa kotimainen tietovuojärjestelmä, joka oli huomattavasti Nato-järjestelmää kehittyneempi, ja samalla täysin epäyhteensopiva. Eli 1990-luvulla Suomen ilmavoimat oli vielä valmis uhraamaan Nato-yhteensopivuuden taistelutehon hyväksi.
Poista"Sekä kansanrunous että historia ja etenkin kielitiede ja arkeologia ovat muuttuneet perin pohjin viimeksi kuluneiden kymmenen - kahdenkymmenen vuoden kuluessa."
VastaaPoistaJuu, kansanrunous ynnä muut sikseen, mutta historia... Muutama päivä sitten tuli postilaatikkoon uusin "Haikki". Niin kuin jo pitkään, entisaikojen lähinnä Suomen historiaa käsittelevät "substanssiartikkelit" ovat vaihtuneet koko maanpiiriä pyyhkieleviin hiustenhalkomisiin.Selasin nopeasti läpi ja panin hyllyyn pinon jatkoksi.
Hurme ei kirjassaan Suomi mainitse Suomen ensimmäistä suurta yhtiötä (Suomi).
VastaaPoistaOnneksi Teemu Keskisarja & al ovat pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan tuon Solvense 2:n tuhoaman keskinäisen yhtiön maininneet.
Senkin kirjan nimi kuin sattumoisin on SUOMI.
Sitä Keskisarja ei kerro, mutta Hurme kertoo, että Muumi sai kuvallisen ilmaisunsa kun Tove Jansson näki Pellingin selän ylittäviä hirviä oikein kolmin kappalein.
Tykkäsin Hurmen kirjasta ja sen 1828 ilmaistusta sairauden määritelmästä.
"Sairaus on itsetuhoa, joka syntyy ajallisen irtautuessa jumalisesta"
(Israel Hwasser, Aleksanterin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori).
Rokotus- ja Covid-kauhukeskustelua seuratessani minun on helppo olla Israelin kanssa samaa mieltä.
Mikään ei ole muuttunut 192 vuoden aikana.
Miksi en jaksa lukea Juha Hurmeen kirjoja? No, siinä on taas yksi äijäkirjailija, joka sylki roiskuen vaahtoaa historianselitystään. Selittäjä on mielestään oivaltanut koko "maailman" (tässä tapauksessa se maailma on Suomi), joka pitää kaikille vähemmän oivaltaneille tiedottaa. Maailmanselityksessä naisilla ei juuri ole sijaa (ainakaan Niemessä ei kuulemani mukaan huomioitu naisia melkein ollenkaan. Hupsista! Eikö nyt eletäkään jo 2000-lukua?) Hurme on uusi Turkka tai uusi Taata. Jokin osa kansasta tuntuu näitä paremmintietäviä äijiä aina kaipaavan johtotähdikseen. Itse luen mieluummin ihan oikeaa historiantutkimusta kuin jonkun teatterimiehen intoilua.
VastaaPoista"Suomessa" on aika paljonkin naisista, mutta sehän on totta, että naiset ovat historian kuluessa olleet enempi keittiöön ja lastenkamariin kytkettyinä.
PoistaHurme lähtee Birgitta- ja Gertrud-pyhimyksistä leppäkerttua-pistepirkkoa-nyckelpigaa selittäessään. Naisnäkökulma ja -panos Kalevalassa tulevat esiin, samoin lukutaidoton Larin Paraske, joka kertoi "päämuistista".
1600-luvun naiset "keksivät kynän" ja kirjoittivat muistiin "Orvon vaikerruksen" Jeesukselta apua pyytäessään. 1800-luvulla Augusta Lundahl runoili suomeksi Tampereella ja Sara Wacklin kirjoitti mainion "Hundrade minnen från Österbotten". Aino Kallas mainitaan, tosin vain siksi, että antoi rukkaset I.K.Inhalle. Helmi Krohn, satukirjailija mainitaan, samoin Tove Jansson. Ja tietysti Tampereella syntynyt Ulrika Wilhelmina Johansson, josta tuli Minna Canth. Ainakin nämä.
En ole samaa mieltä. Lähinnä siksi, että tuossa määritellään yksi ihmisryhmä, sellaiset vanhemmat miehet joilla on jo elämänkokemusta, lähtökohtaisesti ulos keskustelusista.
PoistaHyvä kommentti silti.
Tämä on ehkä osuva arvio Hurmeen habituksesta, mutta hänen tietonsa ovat kyllä usein yllättävän oikeita. Tietysti hän vetää mutkia suoraksi kauhealla tohinalla, mutta aihan voi lukea hitaammin.
PoistaTurkka, Taata ja Hurme - no, siinä on kyllä kolme aivan erilaista kirjoittajaa.
Hurme on kansankynttilä parhaasta päästä.
Hurme johtotähtenä? Sopii minulle, hänhän nimesi minut opetuslapsekseenkin, kun kerroin ostaneeni "Tristram Shandyn" hänen neuvostaan, ja "Nyljetyt ajatukset", vaikka olin jo lukenut ne kirjastosta. Lisäksi olen sanojen palvoja, ja hänellä riittää kaikenlaista sana-iloittelua. "Suomessa" on myös kansanrunoja, joita ei ole ennen nähnyt. Kantasuomen ajoilta asti on "Avulias kurki": "Älkähän patahan panko,/apuna minäkin oisin,/siivilläni seinät pyyhin,/kaulallani kannan vettä, nokallani notkuttelen." Kurki-parka, oli ennen pataruokaa.
Poista150 vuoden takaa Maaningalta on sanonta: "Siinä on lissää, sanoi itikka, kun mereen pissi." Tällaiset tyhmät jutut minua huvittavat. Minusta Hurme kirjoittaa kepeästi ja hauskasti vanhoista asioista ja kirjallisuudesta. Tutkimusta ja lukeneisuutta takana, kerrotaan kaunokirjallisessa muodossa. Viihteellisesti.