Suomi 2

 

Olen samaa mieltä kuin nimetön kommentoija ennen joulua. Juha Hurmeen ”Suomi” ei ole yhtä hyvä näytelmä kuin edellinen, ”Niemi”. Dramaturgia pätkii.

 

Tämä tarkoittaa, että jokaisen ahtaisiin asuinsijoihin kyllästyneen kannattaisi kiirehtiä lukemaan Hurmeen kirja, koska se on täynnä sanomisen iloa, hyviä ajatuksia ja etenkin yllätyksiä.

 

Hän on ottanut pääasiakseen Lönnrotin ja Kalevalan. Hyvä asia. Mutta hän jättää jäsentämättä. Lönnrot rakensi kuvitteellisen teoksen eikä vastustellut kovasti, kun teosta väitettiin suoraan kansan suusta kaivetuksi.

 

Oudosti ja mielenkiintoisesti 1700-luvun lopulta asti kaikenlaiset sissiliikkeet ovat ilmoittaneet: me olemme kansa.

 

Hurme jättää aivan maininnatta Suomen uusvasemmistolaisuuden, joka oli eliittiliike. Ajatus dosenttien sodasta toteutui Keski-Euroopassa, ja opiskelijat eli suomeksi ylioppilaat olivat liikehdinnässä näkyvimpiä USA:ssa.

 

Kyllä meillä vanhalla työväenliikkeellä ja etenkin Moskovan linjan jyrkillä miehillä oli naurussa pitelemistä, kun papin tyttäret ja ministereiden pojat alkoivat äkisti rakastaa heitä. Vuosi oli noin 1970.

 

Hurme kirjoittaa paljon Toivo Kärjestä, ja se on hyvä. Minustakin hän oli merkittävämpi säveltäjä kuin Kokkonen ja Sallinen, vaikka ei aivan yhtä hyvä kuin Arvo Pärt, joka nyt ei kuitenkaan ole suomalainen.

 

Mutta häneltä jää maininnatta, että eliitiltä vei pohjan ja siis kannatuksen Kärjen esityöllä pintaan noussut rokki ja poppi, kotimainen, suomeksi huonosti esitetty. Sen kansa otti omakseen. Nyt meillä on melkein kuin Ruotsissa taivaanvaloja milloin mistäkin yllättävästä maan kolkasta.

 

Olisin halunnut Suomen kuvaan maininnan koululaitoksesta. Meillä on puoli vahingossa kansainvälisesti verrattuna järkyttävän hyvä musiikkiopetus sekä niin sanotulla kevyellä että raskaalla puolella.

 

Ei kannata ihmetellä musiikin suurta merkitystä. Englantikin oli raunioillaan hoippuva entinen suurvalta, kun tuli 60-luvun alussa Beatles ja sen perässä kaikki. Ja jos täytyisi sanoa ihan vakavissaan, mahtavia ja peruskouluun tukeutuvia onnistumisia ovat monien muiden joukossa opettajien, sairaanhoitajien ja poliisien koulutus. Ehkä pitäisi lisätä: ja armeija.

 

Lönnrotin Kalevalasta on suora yhteys suomirokkiin. Rytmikkyys. Trokee. Mutta Lönnrot ja Kivi olivat saman kovan tehtävän edessä. Kirjallisuudelle oli keksittävä kieli. Ei sellaista suomea kuin Kalevalan eikä sellaista suomen murretta kuin Kiven ollut olemassakaan. He itse sen keksivät.

 

Samaan haasteeseen vastasivat aikanamme Juha Watt Vainio ja Juice Leskinen. ”Viidestoista yö” onnistui siinä missä sotien jälkeinen modernismi epäonnistui. Se puhutteli kaikkia Se oli kaikkien oma, heti.