Sivun näyttöjä yhteensä

3. joulukuuta 2020

Niskapuna


 

 

Puhe on perussuomalaisista nyt Suomen suurimpana puolueena mielipidemittauksen mukaan.

 

Tiedän että niskan punotus laskee kiihtymyksen mennessä ohi, tai viimeistään syksyllä. Silti arvioni on, että puolueen kannatus nousee vielä kaksinkertaiseksi tämänpäiväisestä.

 

Sitten on edessä hallitusvastuu, luultavasti yhteistyössä kokoomuksen kanssa. Jatko riippuu lähinnä siitä, syttyykö seuraava maailmansota. Sellaisestakin on merkkejä. Rikkiviisaan sananselityksen mukaan III maailmansota on ollut käynnissä jo useita vuosia.

 

Perinteisen ja ehkä vanhentuneen edustuksellisen demokratian nimissä voisin ajatella äänestäväni taas pitkästä aikaa. Voisin äänestää mitä tahansa muuta puoluetta, mutta en perussuomalaisia.

 

Silti olen sitä mieltä, että heillä on ollut tärkeitä havaintoja ja kannanottoja. Esimerkiksi Euroopan maahanmuuttajakriisi 2015 oli erittäin paha epäonnistuminen, ja keskeinen syyllinen oli EU. Olisin kyllä tehnyt itse saman virheen.

 

Esitän perusteluni. Se on lyhyt. Vaikeina aikoina ei riitä että vastustaa. On tehtävä jotain. Kielikuvana: ei riitä, että vastustaa korona-pandemiaa. Täytyy kehittää rokotteita ja hakea torjunta- ja hoitokeinoja. 

 

Kuulin kerran asunto-osakeyhtiöstä, jonka toiminta pysähtyi, kun osa jäsenistä vastusti tien varren naapuria. Tuo naapuri uhkasi päästä kunnallisesta jätevesimaksusta halvemmalla. Lopulta yhtiö oli itse jätevesiensä kanssa uhkasakolla ja käyttövesi oli jatkuvasti vähissä.

 

Oli ajateltavissa jätevettä, ei naapuria. Oli kestettävä kirvelevä tappio.

 

En pidä joukoista, jotka kannattavat ja vaativa oikeutta vain niin kauan kuin saavat itse määritellä, mikä on oikeutta.

 

Haluan kannattaa vääryyttä.

 

Minäkin osaisin näyttää kymmeniä korkeimman oikeuden päätöksiä, jotka ovat vääriä. Kannatan niitä myös vaikka tietäisin mielestäni ratkaisun, joka olisi lainmukainen ja oikeudenmukainen. En nimittäin ole enää itse päättämässä asioista tuomarina.

48 kommenttia:

  1. Onko se uhka ns demokratialle, jos "väärä" puolue voittaa vaalit?

    Eikö kaikki puolueet tavoittele kansansuosiota ja vaalivoittoa? Onko se sitä populismia, kun tavoittelee kansansuosiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin persujen pyhimys Trump on monin tavoin uhka sikäläiselle demokratialle. Nyt viimeksi Trumpin venäläisketkuiluista armahtama entinen turvallisuusneuvonantaja Flynn on esittänyt sankarilleen sotatilalakia uusien vaalien pitämiseksi. Suomen Kuvalehti taas kertoo, miten sairaita ja vaarallisia Trumpin spontaanit puhelut maailman erilaisille johtajille ovat olleet. Kertoo paljon myös persuista, joiden agendalla parhaillaan on oikeusvaltion syrjäyttäminen ja demokratian vastavoimien tukeminen Euroopassa ja samalla meillä.

      Poista
    2. Kyllä se on uhka demokratialle jos joku puolue saa pienen enemmistöaseman ja lähtee sen turvin murentamaan demokratiaa, kuten persujen puoluetoverien (EU-parlamentissa) hallitsemissa maissa on käynyt. Ei enemmistöpäätökselläkään pidä olla oikeutta siirtyä diktatuuriin.

      Poista
    3. Ainakin minä päätin lopettaa lomamatkailun Unkariin ja Puolaan jo ennen koronaa. Ja toki myös Turkkiin.

      Poista
    4. "uhka demokratialle"

      No, kotoisen Persupuolueemme ohjelmissa ei nyt kuitenkaan ole mitään viitteitä pyrkimyksestä demokratian ohittamiseen.

      Poista
  2. Nyt herra Blogisti säikäytti ihmisen heti aamusta niin, että niskakin kalpeni, ennustaessaan Suomen kansan olevan älyllisesti oletettuakin tyhmempää korkeista PISA-tuloksista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viedään kuin pässiä narusta? löytyyköhän itäisiltä mailta "pelastaja" aikaisemmin on osoittanut että sakissa tyhmyys tiivistyy

      Poista
  3. Suomessa kun on nähty kommunistejakin hallituksessa ilman, että demokraattinen hallitusmuoto olisi siitä miksikään muuttunut, tuskinpa persut hallituksessa sen pahempaa aikaan saisivat.

    Kovin kapea heillä vain vaikuttaa olevan täystolkkuisten huippupoliitikkojen joukko. Tai ehkä hörhöt päätyvät enemmän julkisuuteen.

    Kyllä persuista jotain hyötyäkin on, jos heidän vaikutuksestaan vihdoin päästäisiin maakunnissa eroon kepulaisten yhden puolueen dominanssista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomessa kun on nähty kommunistejakin hallituksessa ilman, että demokraattinen hallitusmuoto olisi siitä miksikään muuttunut"

      Juu ja iikolleja, kokoomuksesta puhumatta. Tosin vuodesta 1987 ns. tavallisen kansan elinolot, joita kansanrintama ja punamulta olivat parin vuosikymmenen ajan huimasti kohentaneet, alkoivat sattuneesta syystä murentua vallan h-vetisti. Juuri siksi 70-lukua sanottiin taas aivan äsken muka jonkin "suomettumisen" varjolla niin "suhmuiseksi" (ja sen vakaan konservatiivisen "kulttuuri"-läpyskän mukaan jo kauan sitten "saastaiseksi").

      Poista
  4. "Voisin äänestää mitä tahansa muuta puoluetta, mutta en perussuomalaisia."

    Kun asioista nyt näin eksplisiittiseti puhutaan - mikä on mielestäni aivan mainio asia, kiitos siitä - rohkenen kysyä, mikä tekee perussuomalaiset noin erityisiksi?

    Nouseeko vastustus tunteenomaiselta pohalta siitä mielikuvasta, joka persuista on mediassa ym. rakennettu: "punaniskaisia, kaljatuoppiinsa maaseudun baareissa örveltäviä ja ihmisiä vihaavia kouluttamattomia rasistifasistinatseja" vai nouseeko se järkipohjalla siitä, mitä he oikeasti itse ovat, sanovat ja ajavat?

    Vaikka viime vaaleissa kepua äänestinkin (Sipilän järkilinja maan kuntoonsaattamiseksi), nyt persujen rauhallinen ja looginen analyysi kieltämättä puhuttelee. Siis nimenomaan sen järkeen, logiikaan ja realismiin vetoavuus. Sen ei-populistisuus (toki sitäkin aina mukana on, mutta vähemmän kuin muilla "vappuasatas-liikkeillä").

    Tiedän pyytäväni liikaa, mutta kysyn silti, mikä täsmälleen ottaen on pielessä persujen ohjelmassa (siis siinä, minkä he itse ovat kirjottaneet - ei siinä demonisoidussa mielikuvassa, joka heistä on ulkoapäin rakennettu)?

    Sitä ajattelua en oikein hyväsky, että "kansanmurhaa ja kaasukammioita ne kuitenkin ajavat, mutta ovat niin perhanan kieroja, että eivät sano sitä". Jos tuo ei ole matalaotsaista ennakkoluuloa ja vieraan pelkoa, niin mikä on?

    PS. Ymmärrän jo etukäteen sen, että asettamni kysymys on täällä jaloissa pyöriville nimettömille hattivateille loogisesti aivan liian monimutkainen, joten siitä suunnasta en paljon lisävalaistusta tähän odota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka sinä puhuisit ihmisten ja enkelien kielellä . . . niin silti on käynyt riittävän selväksi, millaisia "jaloissa pyöriviä hattivatteja" joukoissanne hyörii. Onnittelen kuitenkin hyvästä yrityksestä.

      Poista
    2. Mitä kummaa Sipilä ja Berner nyt sitten saattoivat kuntoon? Ei tule mieleen.

      Poista
    3. "Onnittelen kuitenkin hyvästä yrityksestä."

      Kiitän, nöyrimmästi. :)

      Mutta sitä asiapohajaista analyysia jään vielä kaipaamaan. Mielikuvapeliä en nyt hakenut, koska se on jo väsyttävän tuttua.

      Poista
    4. Itsekin häpeät persuuttasi koska et kehtaa omana itsenäsi julistaa mielipiteitäsi vaan huutelet puskista nimimerkin takaa. Tai olet oikeasti jotain ihan muuta mieltä ja vain trollaat täällä, ehkä rahasta.

      Poista
    5. Vain hölmöt uskoo hienoja puolue-ohjelmia ja kauniita julkilausumia.
      Julmimpaa totuutta persuista raottuu twitteristänsä ja blogeistansa. Ilman medioita välissä.

      MMM...

      Poista
  5. No, itse äänestän ensimmäistä kertaa 15 vuoteen ja äänestän perussuomalaisia.
    Hallitusvastuu kommentti oli epämääräinen. Ei oikeastaan kukaan ministereistä pysty esittämään omia ehdotuksiaan, vaan kyllä nykyisetkin ministerit toistavat käkenä asiantuntijoiden ja päättävien virkamiesten lausuntoja.
    Esimerkiksi tuo pääministeri Marin ei ole tainut tuottaa ilmoille yhtään omaa ajatustaan. Tokko niitä onkaan.

    VastaaPoista
  6. Olen persujen kohdalla ihmetellyt vuodesta toiseen tietynlaista jähmeyttä ryhtyä toimeen ja ottaa vaikka hallitusvastuuta jos se on tarjolla. Paremminkin on käynyt siten että yhteistyö muiden puolueiden kanssa on karahtanut tarkoituksella kiville jyrkkien näkemysten takia. Politiikassa pitää olla kykyä joustaa ja tehdä kompromisseja jotta voisi jotain saada aikaan. Jos kaikki puolueet olisivat perfektionistisesti lukkiutuneita omaan ideologiaansa, täällä olisi ikuinen hallituskriisi kuten joissakin maissa näyttäisi olevan. Alan epäillä että Halla-aholla ei ole halua "joutua" hallitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka monta kertaa Halla-ahon johtama perussuomalaiset on ollut haluton hallitukseen?

      Poista
    2. Vastahan he olivat hallituksessa.

      Poista
    3. Onko Halla-Aho ollut ministerinä? Tämä tieto yllätti minut.

      Hallitusneuvotteluiden ohessa on minulle tullut selväksi että Halla-Aho välttelee hallitukseen joutumista. Syitä voin vain arvailla.

      Poista
    4. En väittänyt Halla-Ahon hallituksessa olleen, koska Soini oli silloin puheenjohtaja. Johto vaihtui mutta kyllä persupuolueessa on edelleen samaakin väkeä kuin ennen sitä.

      Poista
  7. Persujen suosio johtuu yksinkertaisesti siitä, että se on ainoa puolue, joka ei hyssyttele epätoivotun maahanmuuton ongelmia.

    Heidän muuta toimintansa katsotaan sitten pakollisena oheishaittana: lääkkeellä on sivuvaikutuksensa.

    Kokoomuksessakin tällaisia selväpäisiä ihmisiä on, mutta julkisesti kokoomus peesaa punavihreää hyysäyslinjaa.

    Persujen näkemys, että punavihreät haluavat tehdä Suomesta kehitysmaalaisten sosiaalitoimiston, on harvinaisen osuva ja oikea.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmille meistä maahanmuutto on kuitenkin kaukana yhteiskuntamme ongelmien kärkipäästä, ja sitäkin pitäisi lähestyä muutoin kuin vouhottamalla. Koska persuilla ei ole, ja tuskin voikaan olla, missään muussa selkeää profiilia, ne ovat nyt potentiaalisen kannatuksensa ääriylärajoilla.

      Poista
    2. "Useimmille meistä maahanmuutto on kuitenkin kaukana yhteiskuntamme ongelmien kärkipäästä...".

      Niinhän se taitaa useimmille meistä olla.

      Vielä.

      Poista
  8. Tämä antaa aiheen sitä kovasti sivuavaan keskusteluun ääripäistä, äärimielipiteistä sekä niin sanotusta tolkusta. Ääripää ja äärimielipide ovat olennaisesti eri asioita, vaikka ne valitettavan usein sekoitetaankin keskenään. Esimerkiksi Saksassa 1930-luvulla yhteiskunnan ääripäitä olivat natsit ja juutalaiset. Näistä kuitenkin vain ensinmainitut edustivat äärimielisyyttä. Samoin keskustelun ja vaikuttamisen ääripäitä voivat olla oikeusvaltio ja diktatuuri, mutta niistä vain viimeksimainittu edustaa äärimmäisyyttä. Ääripäissä voivat myös olla vaikkapa faktat ja huuhaa, mutta ääriajattelua edustaa näistä vain jälkimmäinen. Mitään "tolkkua" näiden välillä ei tietenkään voi olla.

    VastaaPoista
  9. Tämä lause on Kemppiseltä täyttä höpöhöpöä:"Esitän perusteluni. Se on lyhyt. Vaikeina aikoina ei riitä että vastustaa. On tehtävä jotain."
    Persut tekevät jotakin mahdollisuuksiensa mukaan. Oppositiosta on vaikea muuta kuin vastustaa vaikka perustelut olisivat kuinka hyviä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina voi sankoin joukoin istua ajoväylälle ja sulkea liikenteen etenemisen. Ekoteko nääs vai mitä se on.

      Poista
    2. Kemppinen tekee omaa tutkimustaan tällä kirjoituksella saadakseen selville persujen kannatusta seuraajiltaan tms vastaavaa :D :D

      Poista
    3. Kemppinen uskaltaa sanoa mitä mieltä hän on ihan omana itsenään. Matias K. Toipila häpeää mielipiteitään niin paljon että huutelee niinä nimimerkkien takaa. Häpeällisiä ne ovatkin.

      Poista
  10. Nyt kun vielä Trump voittaisi korkeimmassa oikeudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli olisi siis persujen ja hörhöjen riemunpäivä?

      Poista
  11. Suomalaiset ovat nähneet mitä persujen nationalistiset & populistiset aateveljet USAssa, Britanniassa, Unkarissa, Puolassa, Venäjällä.. ovat vallassa ollessaan saaneet aikaan. Emme me samaa hulluutta tänne halua.

    Persujen kannatuksen kaksinkertaistuminen ei ole totta muualla kuin hörhöimpien persujen märissä unissa.

    Vaalivoitto (23 %)  on mahdollinen, mutta sitten voikin kysyä,  kuten Johannes Virolainen aikoinaan Kokoomukselta, mitä se aikoo vaalivoitollaan tehdä. Muodostaa hallituksen KD:n ja NYTin kanssa?

    Hallituksen, josta oikeammalla olisi vain seinä, kuten muuan Puriškevitš,  "Finis Finlandiae" -puheistaan tunnettu venäläinen poliitikko aikoinaan omaa linjaansa  kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ollut Johannes Virolainen, se oli Ahti Karjalainen - muistaakseni. Lähde?

      Poista
  12. Laajat joukot kokevat sosiaalidemokraattien pettäneen kannattajansa 1990-luvun alun suuressa lamassa ja vuoden 2008 finanssikriisissä. Heistä on tullut perussuomalaisia.

    On myös miehiä, joille "Nais-valtikka on murheellinen merkki; se maakuntain häviöö ennustaa.". Aleksis Kivellä kommentin esitti lukkari Sepeteus, tuskin auktoriteetiksi tarkoitettu.

    VastaaPoista
  13. Iso kysymys on, muuttavatko persut kokoomusta ja jos, niin miten. Kolmekymmentäluvulla kokoomus läheni taktisesti iikolleja Mäntsälän kapinaan ja Ståhlbergin kyyditykseen asti. Sitten tuli nopea irtiotto sellaisesta "isänmaallisuudesta".

    VastaaPoista
  14. Luvussa uudelleen Tarmo Kunnaksen "Fasismin lumous".

    Ajankohtaisempi nyt kuin ilmestyessään.

    Pohtii asiaa erityisesti kulttuurin kautta - mm. "kulttuuripessimismi".

    Facismin määrittely talouden kautta onkin eri asia koska sitä ovat noudattaneet niin "leninin huligaanit" kuin natsit kuin monet muutkin.

    Ja facistisen talouspolitiikan sisältö on erittäin hämärä ja joustava - kaikki voi facismia ja kuitenkin mikään ei vältämättä ole sitä.

    Koska fasismi on kulttuurinen ilmiö joka heijastuu muuhun yhteiskuntaan.

    "Liberaalien" suosimaan optimismiin on kyllä yhä vähemmän syytä.

    Emme mene kohti parempia aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo Kunnas, Hannah Arendt jne.-tutkimuskirjallisuus toimivat tehokkaana rokotusohjelmana ääripolitiikan pandemiaa vastaan.

      Tommi Kotoseltakin kannattaa tehostepiikki po. tarttuvaa sairautta vastaan hakea. Sen saa reseptittä kirjasta "Politiikan juoksuhaudat" (Atena 2018).

      Poista
    2. Mut ongelma on kun ne ei taida lukee "terveysoppia". Terveet ei tarvi ja sairaat ei viitti eikä jaksa.

      MMM...

      Poista
  15. Tänään Hesarissa julkaistiin Kelan tekemä selvitys, jonka mukaan maahanmuuttajat, joita on siis 6,6 % porukasta, saavat 13 % Kelan tulonsiirroista. Asiasta alkoi heti hirmuinen öyhötys. Minulle tuo todistaa ainoastaan, että maahanmuuttajissa on keskimäärin enemmän köyhiä kuin valtaväestössä. Kuvittelin että tämä olisi jo tiedetty.

    VastaaPoista
  16. 12 vuotta kuntapäättäjänä tekemättä aloitteen aloitetta. Semmonen on kuulemma persujen pj Jussi. Sopii Kemppisen määrittämään mitääntekemättömän PS-kuvaan.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnanvaltuutetun aloitteet eivät johda yleensä muualle kuin roskakoriin - varsinkin väärästä puolueesta tullut aloite ei menesty.

      Poista
    2. Varsinkaan silloin kun niitä aloitteita ei edes tehdä, ne eivät varmasti johda mihinkään, Toipila hyvä.

      Poista
    3. Voisihan niitä tehdä edes periaatteen vuoksi, mutta kun on laiska opportunisti...

      Poista
    4. Eikä kyse ole vain onnettomasta pj:stä. Piraattipuolueen edustajana Hgin kaupunginvaltuustossa ollut Petrus Pennanen ja muutkin hämmästelivät miten hiljaa ja mitääntekemättömiä persut siellä takana on olleet.

      Heillä ei ole siellä mitään virkaa muuta kuin kasvattaa lompsaansa?

      MMM...

      Poista
  17. Älä jätä äänestämättä. Kunnioita niiden ihmisten demokratiatajua, jotka jo 1905-07 loivat aukottoman vaalisalaisuuden: äänestäjä ei voi halutessaankaan todistaa ketä hän on äänestänyt. Äänestyskopissa käynnin ja vaalilipun leimaamisen jälkeen voit vaikkapa tyhjäksi jättämäsi lipun pudottaa uurnaan. Näin aukotonta äänestyssalaisuutta ei ole ainakaan Ruotsissa. – JRi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Suomessakin oli ihan alussa listavaali. En nyt tiedä milloin punaisen viivan vetämisestä luovuttiin mutta vanhemmat muistivat sen vielä.

      Poista
    2. Tietyt Euroopan kansat ovat hylänneet demokratian – ei siksi, etteivätkö ne olisi toivoneet demokratiaa, vaan siksi, että demokratia oli nostanut esiin liian heikkoja miehiä, jotka eivät olleet pystyneet antamaan kansalaisille työtä ja leipää eivätkä muutenkaan tyydyttämään heitä. Tästä syystä kansat ovat heittäneet kyseisen järjestelmän ja sitä edustaneet miehet romukoppaan.”

      Poista
  18. Blogin - sisältäen kommentit - "taso" on loivaa jyrkemmässä alamäessä. Eräs entinen hiihtäjä sanoi, ettei ole olemassa mäkiä, on vain vartalon erilaisia kallistuskulmia. Täällä kirjoittajat menevät joko pepulleen tai nokalleen.

    VastaaPoista