Sivun näyttöjä yhteensä

8. joulukuuta 2020

Kissa ja sen häntä


 

 

Tämä blogi on nyt epäuskottava. Tämän lukemista ei suositella.

 

Lakkasin nyt julkaisemasta kaikkia kommentteja. Toimenpide oli sekä epäviisas että hätiköity. Moneen vuotaan en ole saanut sisällöltään lainvastaisia kommentteja.

 

Sisällöltään omistani poikkeavia mielipiteitä julkaisen jatkossakin. Pakkohan minun on, koska en kannata omia mielipiteitäni. En aivan tarkoin edes ymmärrä, miten mielipidettä voisi kannattaa. Hetki sitten mielipiteeni oli, että kannattaisi laittaa kahvit.

 

Asia ei aiheuta keskustelua eikä vaadi äänestyksiä. Kiitos Litukan meillä on sopivaa kahvia helppoon hintaan, ja hanasta tulee vettä, kunhan muistaa avata sen.

 

Sitä vastoin kyllästyin maahanmuuttokeskusteluun, jonka painotukset ovat selvästi samoja kuin erään puolueen ylläpitämät. Olen ymmärtänyt ettei maahanmuutto ole näiden viikkojen johtava ongelma Suomessa.

 

Kuuntelin radiosta podcastin, kun en ymmärtänyt tietoa koronarokotuksen vastustamisesta. Sen ymmärrän, että Jumalaa voi vastustaa sellainenkin, jolle Jumalaa ei ole olemassa. Voin mielestäni vastustaa huomista makkarakeittoa - itse asiassa kannatan sitä, koska se on hyvää - kun kerran tiedän, millaista se on. Mutta vastustaisinko axolotl-keittoa tai potrzebie-piirakkaa. Äärimmäisen uhanalainen Meksikossa tavattava salamanterilaji ei ole tarjoutumassa keittiöömme, ja potrzebie on kuviteltu ja vitsikkäksi tarkoitettu mittayksikkö, jota ei ole käytetty muualla kuin Mad-lehdessä vuonna 1956.

 

Tätä saa sanoa sensuuriksi. Itse kuitenkin päätän, mitä julkaisen. Tämä on minun lokeroni lajien monimuotoisuudessa, tämä blogi. Kun minulle tulee tunne, että joku käenpoika käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, en siedä sitä määrääni enempää.

 

Palautan mieleen, että tämä kirjoittelu on epäkaupallista eli en saa tästä penniäkään. Tämä on maineetonta, koska en luule edistäväni tällä mitään, ja on täysin mahdollista, että tämä on pakko-oire. En osaa olla kirjoittamatta.

 

Eikö kullakin saa olla oikeus omaan mielenvikaisuuteensa?

 

30 kommenttia:

  1. Ehdotamme, minä ja se toinen joka on myös minä, että jokainen joka tulee tässä blogin kommenteissa sensuroiduksi, menee ja perustaa oman blogin mielipiteilleen ja harrastaa siellä omaa viisauttaan. Seuraajien määrästä voi sitten päätellä onko asia suosiollinen. Me kaikki kommentoijat, niin minä kuin se el otrokin, olemme Kemppisen maineella salamatkustavia.

    Jussi Pullinen on kirjoittanut aiheesta "netti" ihan luettavan vaikka paikoin pitkää piimää sekä turhan amerikkalaisjournalistisen alun sisältävän tietokirjan "Mitä meille tapahtui", jossa summataan nettiä ja siellä reagointia. Itse nelisen vuosikymmentä netissä reagoituani asiat tuntuivat tutuilta. Kirja on kohtuu hyvä.

    VastaaPoista
  2. Hyväksyn täysin Professorin päätöksen, sillä minustakin maahanmuuttokeskustelut ovat äärimmäisen turhauttavia - etenkin siksi, että liian usein osallistun niihin itsekin.

    Turhauttavia ne ovat siksi, ettei niissä juuri koskaan ole argumentti argumenttia vastassa, vaan tavoitteena on osoittaa vastapuolen älyllinen ja moraalinen rappio.

    Tosin sama vika on joskus historiakeskusteluissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokenut että keskusteluissa olisi vastapuoli. On erilaisia ajatuksia, joista voin oppia jotain, tai sitten en.

      Enkä niitäkään kommentteja, joissa en koe olevan mitään arvokasta pidä yleensä älyllisen ja moraalisen rappion osoituksina. Vaan ikävimmillään typerinä.

      Älyllistä rappiota olen ollut havaitsevani lähinnä eräässä kantakapakkani vakiasiakkaassa, jonka seuraa pyrin välttämään. Aikanaan fiksu henkilö, joka viime aikoina on lähinnä täyskännissä provosoinut ja joissa aina samoja juttujaan.

      Poista
  3. Itseäni kiinnostaa kaikkein eniten eri mieltä olevien kirjoitukset. Samaa mieltä olevien sepustukset eivät kiinnosta paljon ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omistani poikkeavat "väärät" mielipiteet eivät minua sinänsä kiinnosta, mutta niiden perustelut kyllä. Joissain asioissa olen omiani perustelut kuultuani vaihtanut.

      Poista
  4. Hyvä asia tämä kommenttien valikointi. Kaikesta ei täälläkään tarvitse keskustella.
    Tosin itseäni on riivannut myös se keskustelumattomuus kun joku haluaa asialliseti keskustella maahanmuutosta, niin yleinen mielipide ja poliitikot pitävät aiheen asiallista keskustelua rasismina. Tällöin asiallinen keskustelu muuttuu "populismiksi" johon ei kenenkään tarvitse vastata.
    Ei ihme perussuomalaisten saama suuri äänimäärä, koska kansalaiset huomaavat kuinka keskustelu tapetaan ylhäältä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttyyrin viittaa niskaan...

      Poista
    2. Kirjoitin yleisellä tasolla enkä viitannut tähän blogiin.
      Hieman sama rokotevastaisuudessa. Vieläkään emme ole saaneet tietoomme kuka ja millä vakuutuksella korvaa mahdolliset rokotteen aiheuttamat huonot "sivuvaikutukset" ja onko Suomella riittävästi ampulleja ja piikkejä rokotettaville.

      Poista
    3. Kemppinen lopetti täällä keskustelun maahanmuutosta, mutta ei se mitään - keskustelu maahanmuuttokeskustelusta jatkunee pontevana.

      Nyt keskustelemme jo maahanmuuttokeskustelun keskustelemattomuudesta keskustelun rappiosta – sillä syyttäähän eka nimetön perusnimetöntä marttyyriksi! Ite oot.

      Poista
  5. Hyvä. Vaikka lokit ovat komeita lintuja selkävesillä lennellessään ja peräaalloista kalastaessaankin mukavia seurata, ei niitä torikahvilaan kaipaa, tai nakkisämpylää kädestä varastamaan.

    Aina löytyy siipeilijöitä joille ei oma olematon huomioarvo riitä, vaan pitää varastaa vaikka nyt Kemppiseltä.

    VastaaPoista
  6. Toki, kunhan ei ole vaaraksi itselleen ja muille. Blogisti ei ole kumpaakaan jos olen tekstejä oikein tulkinnut.

    VastaaPoista
  7. Arvoisan herra blogistin uudistunut näkemys on tervetullut tuuletus. Kannatan sitä ja jään odottamaan millaisia vaikutuksia asiaan on.

    VastaaPoista
  8. Ainoa asia mikä tässä päätöksessäsi (= et julkaise kaikkea sulle tullutta tekstiä), mikä minua ihmetyttää, on se että olet siitä tietyssä mielessä pahoillasi.

    Kunpa et olisi.

    VastaaPoista
  9. Ihan oikea periaate, Kemppi! En ole varma kuulunko itse poistettaviin, mutta jos niin käy, tyydyn osaani. Olin viikon poissa täältä, tekemässä töitä metsässä (kirjoittamassa näytelmää!)ja palattuani luin kaikki provokaatiot "persuille" ja ihmettelin? (kerätäänkö kävijämiljoonia?) No, nyt sekin selvisi, että tarvittaessa sensuroidaan, mutta me pärjäämme kyllä ilman heitäkin! (kunhan Suomi vaan pärjäisi!) Jotenkin meitä yhdistää tämä "en osaa olla kirjoittamatta"- syndrooma. "Epäkaupallisuus" on myös erinomaista ja "pakko- oirekin" minulle passaa!

    VastaaPoista
  10. Ei niistä käenpojista päästä tässä koronassakaan. Heidän mestariltaan tivattiin tänään kaupallisen kanavan pjtentissä ilmeisesti pariinkin kertaan ottaisiko korona-rokotteen, kierteli kaarteli kuin ilkeä käki. Vaarallisena populismin nuoleskelijana hän jänisti eikä hänessä ollut miestä ja esimerkkiä ottaa vastaan piikkiä niin kuin Niinistö. Koska tietää että käenpojistansa enemmistö epäröi ja eniten sanoo ei (HS-gallup, 4.12.20). Epäisänmaallinen korona-käpykaartilainen?

    MMM...

    VastaaPoista
  11. Päivä kun koitti nostelin lippua tällä rintamamiestontilla. Sitten kuulin Krupa-version Valse tristestä ja virittäydyin suomalaisen musiikin päivään. Illalla kun uunissa palaa tuli luen ne pari kolme blogia, joita päivän kuluessa on kirjoitettu. Jokaisesta löytyy uusia näkökulmia - (hain 10 Laurie R. Kingin teosta paikalliselta kulttuuritalolta oiva-pyörälläni) vinkeistä usein riemastuneena. Kemppistiikkaa olen seurannut siitä asti kun maanantaikolumnit alkoivat päivän lehdessä; oli ilo odottaa maanantaita koko viikonloppu. Kommenteista en ole perustanut kun en tiedä kenen pääkopasta ovat kotoisin. Kiitos, jatkakaa.

    VastaaPoista
  12. Kannatetaan, understödes, näin kokouskielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, hyvä päätös.

      Äitini muistelee nuoruuttaan rasittavana aikana, jolloin piti varmuuden vuoksi kuulua lukuisiin järjestöihin ja olla valmiudessa saapua kokouksiin, jos taistolaiset yrittävät älyttömyyksiä kokousenemmistön avulla.

      Tällä blogilla on sen verran paljon lukijoita, etten haluaisi organisoidun älyttömyyskampanjan saavan "viimeistä sanaa" keskusteluissa. Siksi olen itsekin osallistunut joihinkin keskusteluihin joihin ei tekisi mieli koskea pitkällä tikullakaan.

      Toki on myös paljon mielenkiitoisia kommentteja, joista en ole samaa mieltä.

      Helpotus.

      Poista
  13. Taitaa kriittinen suhtautuminen myös euroon johtaa kirjoituksen suoraan roskikseen. Näin ainakin minulle näyttää käyneen "Piti siivota" blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että ei pidä jostakin ja vastustaa sitä ei ole kriittistä suhtautumista.

      Kriittinen suhtautuminen edellyttää asian tutkimista ja perustelujen esittämistä sekä vaihtoehtojen kriittistä analysointia.

      Poista
    2. Okei, lauantainen... kriittinen mielipide on ihan vain sellainenkin, että sen enempää analysoimatta sanoo, mikä on mielestään p*rse3stä.

      Tämän ovat osanneet tunnistaa niin tseka, gestapo, valpo kuin stasikin. Ehkä sinäkin osaat, vaikka demokratiassamme elävänä et ehkä tajuakaan sitä, mikä arvo vapaalla mielipiteensä ilmaisulla on.

      Poista
    3. Antti Alanen vastasi tuolla alempana minua paremmin. Puolestani saa kuka tahansa olla mitä mieltä tahansa mistä asiasta vaan, mutta pelkkä sen sanominen on puuduttavaa jankutusta luettuna. Haluan lukea sellaista missä kerrotaan järkiperustein miksi minun pitäisi olla jotakin mieltä. Ilman sitä minulla on oikeus ajatella ettei mielipiteen esittäjä tiedä mistä puhuu.

      Poista
  14. Toisaalta yhteiskunnallisena ongelmana on siiloutuminen, eli että on vain yhden asian foorumeita, joihin kansa jakautuu kuulemaan kukin vain omia totuuksiaan. Ei-siiloutuneilla foorumeilla sentään kaikki pääsevät kuulemaan kaikkien siilojen näkemyksiä, ja hölmostikin siiloutuneet kuulevat vastaväitteitä omille suppeille näkemyksilleen.

    Silloin kun kirjoitus on blogin herättämän keskustelun kannalta turha, esimerkiksi asiayhteydestä irti revittyä oman siilon totuuksien mainostamista foorumia hyväksi käyttäen, se sopiikin jättää julkaisematta. Pelkkä "väärään" siiloon kuuluminen itsessään ei kuitenkaan ole hyvä perustelu, sillä se vain pahentaa sitä yhteiskunnan siiloutumisongelmaa. Blogisti osannee erottaa nämä kriteerit toisistaan.

    VastaaPoista
  15. Aksios, Aksios, Aksios !

    TMi
    Rautjärvi

    VastaaPoista
  16. Katsoin ensin että onpa epävarma kisu kun on häntänsä piilottanut sivulleen, mutta kyseessähän onkin manx. Kissaliiton sivuilla on sama kuva. Mitenkähän manxit pärjäävät muiden kissojen joukossa, kun niiden viestintämahdollisuudet ovat ilman häntää paljon rajatumpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistin huumoria, viittaa sanontaan kukas sen kissan hännän nostaa jossei kissa itse.

      Poista
  17. Meillä oli kissaveljespari,joista toinen Rudi oli hännätön eli manx (siis hännättömiä on erityisen paljon Irlanninmeren Man-saarella tai ainakin oli. Rudi oli älykkäin kissa minkä olen tavannut ja meillä on ollut niitä melkein aina, nyt ei ole. Rudin veli Albert eli Allu taas oli pitkäkarvainen ja tuuheahäntäinen. Rudi sai olla aina katsomassa Allun perään, että mitä hölmöyksiä se on nyt keksimässä. Meillä on kuva niistä tuijottamassa kahta metsähanhea, jotka tulivat ihmettelemään kissoja. Jos Rudi olisi osannut puhua, se olisi sanonut hys! Allu totteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on niin omiaan. Meidän kissa kyllä väistää hanhia, vaikka luottaa (täysin perusteettomasti) itseensä niin, että hääsi kettupariskunnan pihaltamme.

      Pääseekö se onneton hengestään, katselin yöllä ikkunasta, mutta sieltä se tuli metsänreunasta isäntänä takaisin, kun oli ensin mennyt vieraat havaittuaan niitä häätämään. Leikattu kolli, niin tuskin testosteronipäissäänkään.

      Saattaahan sille käydä huonostikin, mutta täyttä kissanelämää (- ne pallit) se kuitenkin elää. Makaa tuossa selällään, tassut vippasten.

      Poista
  18. Minua kiinnostaisi keskustella perussuomalaisten kanssa foorumilla, jossa mielipiteitä vaihdettaisiin rehdisti, perisuomalaisesti, omalla nimellä ja suoraan puhuen, ilman vihjailua, kiemurtelua ja venkurointia. Ilman että vain koko ajan annetaan ymmärtää ja virnuillaan sen sijaan että sanottaisiin ajatus ilman salakähmäisyyttä. Onko tällaista keskustelua missään?

    Jokaisella on sananvapaus, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta luovuttaa foorumiaan käenpesäksi.

    VastaaPoista