Vika on johdossa

En ole koskaan osannut johtaa. 

Onneksi en ole myöskään johtanut. 

Syy ei ole tällä kertaa isäneuroosi. Se on fakta, että isäni Kullervo oli eläimellisen tason lahjakkuus tuollakin alalla. Ku hänelle sysättiin kaksitoista tuhatta kiljuvaa partiopoikaa ja -tyttöä Kiilopäällä ja sanottiin, että pidä noille suurleiri, hän piti. Kun hän governor-käyden jälkeen kävi Amerikassa ja hänen käskettiin uudelleen organisoida Suomen Rotary-liike, hän teki sen ja julkaisi sääntökirjan, joka voi olla vieläkin käytössä. Kun Pohjanmaalle piti perustuu mahdoton mieskuoro, sellainen johon tultaisiin sadankin kilometrin päästä oppimaan Ensti Pohjolan edessä Mozartia ja Bartokia eikä Isoa Anttia, parin vuoden kuluttua lähes sata miestä oli suuren innon vallassa Amerikan kiertueella, joka oli rahoitettu täysin, myös omilla tempauksilla. Osuusteurastamokin myi Jussikuoro Amerikkaan -makkaraa. Kun hänen käskettiin hommata Almille Töölöön oopperatalo, hän hommasi.

Kun itse opetin yliopistolla, mielestäni oli tarpeetonta ja omituista luennoida asioista, jotka oli jo painettu kirjaan. Jos sanoin, että lukekaa tuo tanskankielinen Alf Rossin Ret og retfaerdighed, niin näette, että noinkin voi erehtyä, ja toisilla luennoilla näytin, miten vähän englantilaisesta analyyttisen oikeusteoria perinteestä on apua katsottaessa Villin Lännen elokuvia, joita siis näytin luennolla (Hurja joukko jne.).

Eräs kaverini on kouluttanut sata tohtoria, jotka ovat nyt kaikki professoreita. Itse olen kouluttanut vain kymmenen – kaksikymmentä, eivätkä kaikki ole huomanneet vieläkään, että heitä on koulutettu. Useimmiten koulutin jokaista erikseen, kaksi tuntia kerrallaan, jalat pöydällä. Väitöksessä sitten joku Cambridgen tai Edinburghin kollega tuli kysymään, että mitä te olette tehneet, kun nämä osaavat noin hyvin. Sanoin että kun lisensiaatteihin ei myydä varaosia, tarkkuus ja toleranssi on mietittävä kullekin erikseen.

Usein luullaan, että oikeudelliset ongelmanratkaisut ovat kuin säilykerasioita, kaikki saman kokoisia. Ehkä ovatkin, mutta kaikissa on väärä etiketti ja eräitä ei saa avatuksi turvautumatta Geneven maa- ja merisotaa koskevassa sopimuksessa kiellettyihin keinoihin.

Isäni piti niin hyviä käytännön kursseja oikeustieteellisessä, että jotkut muistavat ne vieläkin. Hän ei tyytynyt pelkkään asiakirjojen laatimisen opettamiseen. Hän selitti myös, miten päämiehen sekavasta sopotuksesta päätellään, tarvitseeko hän ylimalkaan jonkin asiakirjan ja jos tarvitsee, minkälaisen, ja miten se sitten tehdään.

Hän oli oppinut jo sodassa, että jos korkeusmittari näyttää, että nyt mennään mäkeen, kannattaa uskoa mittaria. Sääntö, myös juridiikassa, on useimmiten väline, ei päämäärä eikä itseilmaisun keino. Kerran kenraalit ehdottivat hänelle Mannerheim-ristiä, kun hän johti Tuuloksessa armeijaryhmän tulta ja osoitti ilmasta maalit patteristojen lisäksi myös suora-ammunnassa oleville putkille. Hän päätyikin pidemmäksi aikaa ilma-RUK:hon opettamaan navigointia lennolla ja muuntamaan päässälaskuna maastohavainnot koordinaateiksi. Ja johdettavia oli.

Koska en osaa johtaa, mielipiteitäni asiasta ei kannata liioin kuunnella. Isäni tuskaili joskus, miksi en usko häntä vaan teen kaiken aina päinvastoin. 

Vastasin, että se johtuu perinnöllisyydestä.