Sivuvaikutukset

Miettiessäni japanilaisvalmisteisia männänrenkaita päädyin J.V. Snellmaniin. Kuvittelin mielessäni tapaamisen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Saman kylän poikana juuri senaattoriksi nimitetty Snellman lienee harmistunut Voltissa rehvastelevaan Antti Isotaloon ja ryhtyi toimeen. Nimismies Hägglund siirrettiin Lappajärveltä Kauhavalle eli vastaamaan myös Härmän rauhoittamisesta, ja hyvin luultavasti keinoksi nimettiin ”keinoihin katsomatta”.

Snellmanin toimi on dokumentoitu. Ja mitä saman kylän poikiin tulee, todellisuudessa Snellman oli siis syntynyt merikapteeni-isänsä kotona Tukholmassa, josta perhe muutti tietoisesti ja tahallaan toiseen valtakuntaan eli Suomeen ja asettui Kokkolaan. Oman äidin kuoltua lapsivuoteeseen Janne vietti kesällä aikaansa äitipuolen ja isän luona Alahärmän Voltissa Palon tilalla. Koska Isotalo ja hänen Ylihärmästä ollut kaverinsa A. Rannanjärvi tavoittelivat kuuluisuutta ja saivat sitä, tapaaminen luonnossa on täysin mahdollista. 

Pohjanmaan rata tuli käyttöön näillä main vasta vuotta Snellmanin kuoleman jälkeen 1882, ja se lopetti myös häjyjen ajan. Ainakin Kauhavalla majaili monin ajoin kasakoita, joita saatiin nopeasti lisää tarvittava määrä.

Tuon tosiseikan puuttumista häjyjä koskevista kirjoista en lakkaa ihmettelemästä, kuten en sitäkään, että häjyilyn huippuvuodet sattuivat nälkävuosiin 1866-1868. Ylihärmästä oli muuten kotoisin ja lähtöisin myös Vihtori Kosola. 

Männänrenkaat liittyvät tähän asiaan siten, että Tokion seudulla niitä valmisti aluksi herra Honda, joka kehitti sitten renkaiden ympärille pienoisen mopon ja sen jälkeen jatkuvasti suurempia, ja autoja myös.

Honda ja Seiko ovat esimerkkejä siitä, miten aluksi jäykkä ja kohteliaaseen kopiointiin tyytynyt ja siitä huonomaineiseksi tullut teollisuus lopulta ymmärsi yhdistää käsityön ja taiteen ainakin kolme tuhatta vuotta jatkuneen tarkkuuden ja taidon palvonnan tehdastyöhön. Jopa Seikolla tehdään edelleen käsin kelloja, joita pidetään parhaita sveitsiläisiä parempina, mutta niitä ei myydä muualle ja kotikulmillakin hinta hirvittää.

Kaksi herraa, joista toisen takana oli 13 sukupolven riisiviinateollisuus rahoineen, luki sanakirjan avulla, että USA:ssa on keksitty aivan uudenlainen vekotin, joka vahvistaa heikonkin signaalin, ja onnistui ostamaan lisenssin transistoriin. He olivat keksineet, että nyt pitäisi olla radio, joka mahtuu paidan taskuun. Myyntimiesten rintataskuja suurennettiin vähän, mutta mukana kannettava pikkuradio oli valtava menestys. Nimi muokattiin latinasta (sonus), ja perään tuli nauhuri (Walkman) joka toistaa uudenlaista päätöntä kasettinauhaa, ja sitten väritelevisio, joka murskasi muiden markkinat.

Tarinasta käy ilmi, että kunnon ihmisille mahdoton ajatus oli kokeilla ja epäonnistua ja jatkaa näin, kunnes onnistuu. Nämä olivat sotateollisuudessa karaistuneita henkilöitä, joilla ”kasvojen menetys” ei ollut koko maailma. Mutta vähä vähältä Korea ja Kiina ymmärsivät yskän.

Taskussa kannettavaa höyrykonetta ei koskaan keksitty, mutta ilmastoa säästävä robotiikka tulee Kiinasta. Japanilaiset eivät koskaan keksi kunnon softaa, koska he pelkäävät epäonnistumista. Ehkä siksi katseet ovat jo kääntyneet Intiaan. Ja Kiina voitti jo Huawein ja Samsungin kannettavien laitteiden markkinoilta.