Sivun näyttöjä yhteensä

26. huhtikuuta 2019

Mustekala



Sain muistutuksen koulussa ja jälki-istunnostakin oli puhe. Piirustuksen opettaja anti tehtäväksi piirtää ja värittää mustekalan. Ne ovat, kertoi hän, ihan mahdottoman suuria otuksia ja syövät vaikka laivaveneen tuosta vain, niin että napsahtaa.

Opettaja kierteli luokassa ja pysähtyi katsomaan ja kysyi, mitä piiperrän. Selitin lukeneeni, että mustekalat ovat enimmäkseen tuollaisia sormen mittaisia otuksia ja että niitä syödäänkin. Kalmarit ovat vähän eri asia ja tursaat aivan muuta.

En muista, mainitsinko tietolähteeni, joka oli Valitut Palat, mutta rehtorinkansliaan tuli käsky. Rehtori opetti minulle uuden sanan, auktoriteetti. Opettajan auktoriteettia ei saa vaarantaa. Sitäkään en muista, opinko tuosta yhtään, ettei pidä olla oikeassa ajattomalla ajalla. 

Ehkä osasinkin sen, periaatteessa. Poikajoukossa, joka kokoontui tarvittaessa jokirannassa, keskusteltiin yleensä todella mielenkiintoisista aiheista. Kukaan ei ollut kuitenkaan tästä aiheesta yksityiskohtaisemmin selvillä, vaikka väitti päässeensä peiton alla hypistelemään, joten helposti siirryttiin luonnontieteen puolelle; moottorioppi oli kuitenkin heikkoa, kun vasta noihin aikoihin alkoi ilmetä mopoja ja kuuluisat Zetor-traktorit ilmestyivät pelloille.

Poikien maailmassa paras tieteellinen todista oli isot nyrkit. Ei siihen muuta tarvittu. Aika yleinen mielipide oli sekin, että jos koulukirjassa oli väitetty jotain, se ei voinut olla totta. Paitsi ison siskon kemian kirjan tieto ruudista, eli salpietaria, rikkiä ja hiiltä, toimi sittenkin, ja kokeilija oli hyvillään, kun ei mennyt kuin yksi sormi ja siitäkin itse asiassa vain pätkä.

Eläinlääkäri kai siihen pani jodia ja laastarin, koska se ihmislääkäri, joka kyllä asui kirkolla, oli taas niin juovuksissa, että väitti olevansa papukaija. 

Tieteen auktoriteetista ja oikeassa olemisesta riittäisi puhumista. Yhdysvallat lienee omaperäisten oivallusten todellinen kotimaa, sillä erilaisia salaliittoteorioita riittää. Ne eivät suinkaan aina liity uskonnollisiin liikkeisiin. Eräässä vaiheessa huomasin, että vankka väestönosa on varma siitä, että kuussa ei ole koskaan käyty. Televisio-ohjelmat oli lavastettu studioissa ja muut tiedot olivat sumutusta. Mutta kyllä kansa tietää.

Hyvin kuuluisa esimerkki tieteeksi väitetyn toiminnan takapajuisuudesta on tohtori Semmelmayr-paran kohtalo. Tämä rohkeni epäillä ääneen, että Wienläisen sairaalan normaali käytäntö saattoi näkyä synnyttäjien suurena kuolleisuutena. Lääkärit kun tulivat kovitetuissa kauluksissaan ja silinterihattu kallellaan suoraan kellarista ruumiinavauksista tutkimaan edelleenkin paljain käsin potilaita.

Ajatus naurettiin nurin, mutta pari vuotta myöhemmin, 1800-luvun puolivälissä, englantilainen Lister alkoi tutkia samaa asiaa, vaikka koko maailma ”tiesi”, että tulehduksia aiheuttivat haitalliset huurut eli miasmat. ”Tieteellinen tosiasia” alkoi väistyä, kun Pasteur ja Koch kykenivät näyttämään mikroskoopilla valikoiman erilaisia bakteereita. Muutamat vain toistelivat, että kuolevat ne kuitenkin ja eihän köyhien hengellä ole niin väliä. 

Lääkäri ei voi olla toimeton ilmastoskeptikko. Hippokrateen valassa on jo 2500 vuotta tähdennetty velvollisuutta tehdä kaikki, mikä on tehtävissä, ihmisen ja hänen yhteisönsä kärsimyksen vähentämiseksi. Jo Hippokrateen aikana korostettiin, että tämä velvollisuus koskee köyhiä ja rikkaita, epävapaita ja orjanomistajia. Haittojen vähentämisen leimaaminen mahdottomaksi ei muuta asiaa. Onko se mahdotonta, sen tietää vasta yritettyään. Eikä tämä velvollisuus rajoitu omaan heimoon, kansaan tai isänmaahan.

22 kommenttia:

  1. Olenkohan ensimmäinen joka toteaa, että se oli Semmelweis eikä Semmelmayr.
    Auktoriteettiahan ei kannata pistää peliin, jos sitä ei ole.
    Muistan kun kauan sitten otin Ritolat piruntorjuntaorganisaatiosta ja rovasti yritti pistää minut matalaksi huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
  2. "Hipposvalan" pitäisi vannoa jokaisen.
    Varmasti väärässä olevan väite mutta väitän
    kuitenkin. S(u)omessa vihapuhe vähitellen vähenisi, jos rinnalle tulisi vähän hyvienkin puhetta. Että viitsisivät kirjoittaa.
    "Kaikki yli kaksimetriset pitäisi lyhentää sataan kuuteenkymmeneen, kele."
    "No, älähän nyt? Eikös sataan kahdeksaankymmeneen olisi riittävän lyhyt?"
    (Blogivaeltaja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otakko kahavia. Se on lehtopöllö. Se suattaa olla pieniin päin.

      I.H.

      Poista
  3. Itävaltalasiunkarialainen tohtorimme lieneepi Ignaz Semmelweis sen sijaan, että Semmelmayr olisi, n'est ce pas?

    VastaaPoista
  4. Siinä oli hyvä kirjoitus Kemppiseltä, kiitän!

    VastaaPoista
  5. "Semmelmayrillekin naurettiin", sano homeopaatti.
    Oliko Semmelmayr-Semmelweiss tahallinen virhe,ns. red herring?
    Siinä tapauksessa menin halpaan.

    t.Besserweisser.

    VastaaPoista
  6. Se oli kai Semmelweis.

    VastaaPoista
  7. Kuussakäyntiin uskovaisten määrä on laskussa. On vähän sama asia, jos lapsi menettää uskonsa Joulupukkiin. Mitä tilalle? Jos hallitus on valehdellut meille tässä aiassa, niin mitä muuta meille on valehdeltu? WTC 9/11 kenties? Sanotaan, että juoruaminen pitää yhteisön ruodussa. Netti on aikamoinen juoruaja. Tuleeko tästä vielä kapina?
    https://www.unz.com/article/the-moon-landing-a-giant-hoax-for-mankind/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus valehdellut? Joulupukkiasiassa?

      Salaliittoteorioita kuvitellen päivät kuluu varmasti rattoisasti.Ahkerana salaliittoteoriakuvittelijana saat kyllä sen kapinankin kuvitelluksi.

      Poista
    2. En usko salaliittoteorioihin. Torneihin törmänneet koneet pystyivät lentämään fysiikan lakien vastaisesti. Kaksi lentokonetta törmäsi torneihin ja myös kolmas WTC7 romahti. Mistä tämä kertoo? Se kertoo, että Allah on suuri. Siksi olen vaihtanut uskontoa.

      Poista
    3. Minäkään en usko salaliittoteorioihin. Niiden takana on kiero salaseura, joka keksii mitä mielikuvituksellisempia teorioita meitä huiputtaakseen. Miksikö? Se on juuri se salaisuus!

      Poista
    4. Jos vastustaa salaliittoteorioita, olisi syytä tarkentaa mitä niistä vastustaa.

      Kun lukee historiaa, se on täynnä erilaisia salaliittoja. Salaliittojen olemassaoloa tuskin kukaan pystyy kiistämään.

      Salaliittoteorioita on vaikka Hesarissakin vaikka kuinka paljon. Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat salaliittoteoria, jota ylläpidettiin kaksi vuotta. Sille piti olla vedenpitävät todisteet mutta paljastui että MITÄÄN todisteita ei ollut. Kuten ennustin jo monta kuukautta sitten tässä blogissa.

      Pari muuta Hesarissa jatkuvasti ylläpidettävää salaliittoteoriaa on patriarkaatti sekä miehen ja naisen euro.

      Poista
  8. Ihmiset sekoittavat keskenään tieteen ja tiedeuskovaisuuden.

    Ensimmäisessä ei ole mitään vikaa, mutta jälkimmäinen on tuonut meille psykologian toistettavuuskriisin, lääketieteen tutkimuksen pahan mädän — kumpikin järkyttää jos perehtyy kunnolla tutkimuksiin tutkimuksen laadusta.

    Vähäisempiäkin ongelmia on. Usko siihen että ihminen on käynyt kuussa on niistä vähäisimpiä. Kukaan joka käyttää edes hetken siihen perehtymiseen mitä epäilyttävää kuulentoihin liittyy, ei voi uskoa siihen että olisimme käyneet kuussa.

    Alkuperäinen korkealaatuinen videokuva on ”tuhoutunut”. Kaikki telemetriatiedot ovat ”hävinneet”. Monet kuuli et ovat osoittautuneet feikeiksi. Nasan ylin kohti palkattiin ss-upseereista, jotka olisi pitänyt pistää vankilaan eikä johtamaan tuollaista organisaatiota. Jos katsoo alkuperäisen Apollo 11 lehdistötilaisuuden videon, ei tule mitenkään sellainen vaikutelma että nämä miehet olisivat käyneet kuussa. Ja tämä on kaikki vain alkua...

    https://m.youtube.com/watch?v=BI_ZehPOMwI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaikki salailu, hämäys ja toimet olemattoman kuulennon takia on niin laajamittaista ja monimutkaista, aikaa ja energiaa vievää ja korkeaa teknologiaa vaativaa - että vähemmällä olisivat päässeet, kun olisivat suosiolla käyneet siellä Kuussa.

      Poista
    2. Ämmän kommentit voikin tämän jälkeen ohittaa.

      Poista
    3. Minkähän joukon/tahon eduissa ovat M:n kaltaiset hapuillen uskottavuutta hipovat jännityskirjaa kirjoittavat nettiurheilijat? Tottahan toki huomaa että totuus on tuolla ulkona, kiistän silti etteikö olisi aivan tervettä epäillä jos sen tekee kurinalaisesti ja johtaa kyseessä olevan syy/seuraussuhteen järjellä. Onko kyseessä lähdekritiikin inflaatio ja luotettujen lähteiden käyttötaidon puute? Vanhaa tietosanakirjaa ei kelpuuta kukaan, selvähän se. Tuoretta tiedettä ja iltauutiset?

      Poista
    4. Kirjuhin: Näinhän sitä voisi ajatella. Ei niillä kuulennoilla sinänsä ole nykyihmiselle itsessään enää mitään väliä. Itsekään en ole niin kiinnostunut että olisin alkanut katsoa videomateriaalia läpi. Nuo luettelemani faktat riittävät itselleni siihen, että pidän epätodennäköisenä että ihminen olisi käynyt kuussa -- tai ainakin lentoon sisältyy todella paljon salailua.

      Tiesittekö, että Buzz Aldrinin äidin nimi oli Moon?

      Silloin aikoinaan kuulennoilla taisi olla tavalliselle ihmiselle väliä, koska NL piti voittaa avaruuskilpailussa. Harmi vaan että NL:n avaruuskilpailu oli kai vielä isompi huijaus. Joku molempiin perehtynyt entinen NL:n kansalainen kertoi että NL:ssä raketit tehtiin tinasta ja käytettiin pienoismalleja. Hän oli yllättynyt positiivsesti kun Jenkeillä oli sentään oikeita ja isoja raketteja!

      Syy miksi noita yhä salaillaan lienee että paljastuminen olisi noloa. Ja toki toinen ongelma on, että jos ei usko kuulentoihin, joutuu kyseenalaistamaan paljon muutakin valtioiden narratiivista.

      Anonyymi: Olet varmaan sivuuttanut jo aiemminkin. Jos et ole, perehdy itse faktoihin avoimesti niin tulet hämmästymään. Itse faktoihin perehtyminen on tieteellisen metodin taustalla, ei usko auktoriteetteihin.

      Poista
    5. Ilkka Hallantie: Raskasta varmaan jos pitää koko ajan mitata todenperäisyyttä sillä kenen epäilee olevan faktojen takana. Suosittelen olemaan totuuden ja tosiasioiden puolella, elämä helpottuu.

      Ei sinun eikä kenenkään muunkaan tarvitse eikä kannata uskoa minua sokeasti sen enenpää kuin valtamediaakaan, en halua muuta kuin että ajattelet itse ja otat itse asioista selvää. Tarjoan yllä lähinnä muutaman vinkin mistä aloittaa omat tutkimukset.

      Poista
    6. Tarjoajalle kiitokset mutta en katso linkkien taa enkä linkitä. Linkit eivät kestä aikaa. Saturnus -raketin moottori on kestänyt. Katsopa englanninkielen yleisimmillä sanoilla selitys NASAn entiseltä työntekijältä XKCD.com:ista, se löytyy nimellä Upgoer 5. Tikku-ukoin toteutettua ja varsin ilmaisuvoimaista kritiikkiä, monesti.

      Mars mönkijöitä en rohkenekaan mainita, upsista.

      Kritiikin vuoksi esitän pohdittavaksesi miksi lavastettuun kuulentoon käytettiin niin kallista rekvisiittaa niin monelta kaupalliselta toimittajalta?

      Tiesitkö että Frank Zappan lapsen nimeksi tuli Dweezil? Miksi piti, sepä onkin arvauksemme tässä kisassa, joka voittaa saa olla voittaja.

      Tätä ei ole kukaan uskonut ennen minua eikä osa usko jäljestäpäinkään mutta kannatan parempaa hakutapaa. Kas esim. moonflight conspiracy ei tuota mitään jännää merirosvouksesta (piracy).

      Poista
    7. Ilkka Hallantie: jos uskot johonkin asiaan, ja kun sinulle esitetään lähdeviitteellä varustettuja faktoja (linkki on siis NASAn alkuperäiseen tiedotustilaisuuteen, ei mihinkään hörhön jaaritukseen) siitä että asia ei ehkä olekaan ihan niin, ja kieltäydyt sitä katsomasta vetoamalla siihen että linkit eivät kestä aikas, niin kumpihan meistä toimii enemmän tieteellisen metodin mukaisesti ja kumpi auktoriteettiuskovaisesti?

      Poista
  9. Tästä kiitos.

    Voimaa ja toiveikasta mielikuvitusta oravitten henkivartioston emeritus -kaartilaiselle toivottaen

    I. HALLANTIE

    VastaaPoista