Sivun näyttöjä yhteensä

15. huhtikuuta 2019

Naiset



Noin sata vuotta sitten syntyneitä tunsin viisi tai kymmenen, joista olisi toisissa oloissa tullut kevyesti fysiikan tai lääketieteen professoreita. Ei kuitenkaan tullut.

Meillä oli perinteisen maatalousyhteiskunnan asenteet. Naiset tekivät raskaat työt ja lapset. Silti kansakunnan lähes käsittämättömän nousun takana 1871 – 1992 olivat naiset eli kansakoulunopettajat ja oppikoulun opettajat. 

Julkisessa elämässä Suomi alkoi muuttua, kun Uosukainen, Rehn ja Halonen nousivat esiin. Luettelen näin siitä huolimatta, että sivullisen kirjoittajan koirankatsein Halosen asema alkoi hiipua loppua kohti ja sitten S. Niinistö on hoitanut virkaansa erinomaisesti. 

Perussuomalaisten murskaavan menestyksen takana on Antti Rinne, joka on täsmälleen sellainen henkilö, jota hoksaavaiset naiset eivät kannata, toisin sanoen menneen maailman edustaja. Mitäs luopuivat Urpilaisesta ja pitävät Sanna Marinia jonossa. Kepu oli edelläkävijä. Jo kaksi naista epäonnistui pääministerinä (Jäätteenmäki, Kiviniemi).

Toinen maailmansota on monessa hyvä mittari. Saksa piti naiset kotona. Yhdysvallat kasvatti ilmiömäisen naisjoukon levysepiksi ja hitsaajiksi ja niittaajiksi. Neuvostoliitto ei muistellut virallisesti, ettei kuoleminen tai tappaminen syrji sukupuolen perusteella. Suomen ratkaisu oli hyvin taitava. Omien laskelmieni mukaan ainakaan mikään eurooppalainen maa ei saanut väestöstä irti yhtä paljon kuin me. Ja kyllä niin on, että naistenosuus oli valtava, sillä lottien lisäksi kotirintaman liian raskaat ja likaiset työt tekivät naiset.

Nyt olisi nähtävä vaalisalaisuuden sisään. Se ei ole mahdollista. Silti kysyisin, ovatko opitut totuudet oikeita.

Ovatko perussuomalaisten äänestäjien kaaderit sittenkään pettyneitä peräkamarin poikia vailla koulutusta ja osaamista? Jakautuminen vaalipiireissä ei viittaa ollenkaan sellaiseen.

Aalto-yliopistossa muuri kuuluu puhjenneen ja lasikatto sortuneen myös IT-alalla ja luonnontieteissä. Yliopistolta tiedot lääketieteellisen ja oikeustieteellisen valinnoista ovat aivan hurjia.

En ole muistaakseni maininnut mitään dosentti Halla-ahosta. Nyt mainitsen että kun Soini vetosi äijä-kulttuuriin, Halla-aho siis onnistui mahdottomassa. Häntä äänesti hyvin merkittävä osa keskiluokkaa ja luulen että mukana oli paljon naisia. 

En voi muta kuin viedä tämän poliittisen historian aikakirjoihin. Akateeminen tausta ja vielä sekin hyvin eksoottinen. Väitöskirja kantaslaavin nominien muoto-opista etenkin muinaiskirkkoslaavin pohjalla, englanniksi. Olemus kuin erämaan erakolla. Ja jossain välissä tuntemattomalta taholta aivan erinomainen esiintymiskoulutus jopa niin että hän on laskenut puhenopeutensa puoleen.

Panettehan tämän alajärveläisen sukunimen muistiinne presidentinvaaleja ajatellen. Halla-ahon ja hänen mielenmaailmansa jyrkkänä vastustajana esitän arvauksen, ettei hän ole nyt valtansa huipulla eikä ylittänyt itseään. Paitsi jos tulee joku todella hyvä nuori nainen. Kannattaisi käydä katsomassa muinaiskirkkoslaavin kursseilta.

57 kommenttia:

  1. Myös minuun Halla-ahon persoona teki myönteisen vaikutuksen. Mutta se, että henkilö, joka selvästi tietää paremmin on ryhtynyt humpuukimaakariksi ja johtaa humpuukipuoluetta osoittaa pelottavan täydellistä kyynisyyttä.
    Tosin rasismi on alun perin linguistinen oppi. Puhut indoeurooppalaista kieltä (joihin kirkkoslaavikin kuuluu), olet siis arjalainen. Et puhu, vaan puhut vaikka suomea, olet ali-ihminen.

    VastaaPoista
  2. Halla-ahon etu on se, että hän ei jauha yhtään tyhjää. Puhuu rauhallisen loogisesti ja toimii loogisesti. Sitä on vastustajien melkein mahdotonta antaa hänelle anteeksi.

    Jos vastustajat - blogisti mukaan lukien - viitsisivät/ uskaltaisivat kuunnella, mitä Halla-aho oikeasti sanoo, sen sijaan, että toistelevat sormet korvissa toisilleen sitä, mitä he luulottelevat hänen sanovan, he huomaisivat olevansa kokolailla samaa mieltä kokolailla kaikesta. Edellyttäen tietysti, että heillä edes jokin logiikka on.

    Persut on muuten nyt eduskunnan suurin yrittäjäpuolue muun ohessa.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/perussuomalaiset-eduskunnan-suurin-yrittajapuolue-vaaleista-lapi-yhteensa-33-yrittajataustaista-edustajaa/cd5c1d3a-97f6-43b8-ad67-13321a50dd5e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla-aho tuli valmiiksi brändättyyn puolueeseen ja ryhtyi kijoittaman rauhallisen loogisesti ja nousi Mestariksi. Järkevästi tehty: kirkkoslaavilla ei monta työpaikkaa yliopistolta löydy.

      Poista
    2. Koivula et al sosiologisessa tutkimuksessa vuonna 2014 syksyllä kerättiin aineistoa kannattajien demografiasta ja havaittiin mm. että

      - perussuomalaisista kannattajista 6,2% oli yrittäjiä kun taas vihreistä peräti 17,8%.
      - perussuomalaisista korkea-asteen koulutus oli 9,9%:lla kun taas vihreillä 57,9%:lla.
      - perussuomalaisista kannattajilla nettotulot / kk oli 1631,4€ kun vihreillä se oli 1719,3 €.

      Julkaistu mm.
      /Puolueiden kannatus eri väestöryhmissä ja
      yhteiskunnallinen vaikutusvalta,
      Aki Koivula, Pekka Räsänen ja Arttu Saarinen, Tieteessä Tapahtuu 5/2015/
      josta taulukosta poimin nuo kaksi "vastakkaista" puoluetta vertailuun

      MM

      Poista
    3. Niin, noin oli tuon tukimuksen mukaan vuonna 2014. Kunkahan lienee nyt 5 vuotta myöhemmin?

      Fakta nyt kuitenkin on, että persuilla on eniten yrittäjiä eduskuntaryhmässään.

      Kaikkiaan persuihin liitetyt stereotypiat ja demonisointi alkavat vähitellen olla jo melko väsynyttä menneisyyttä. Ne kertovat jotakin lähinnä esittäjistään.

      Poista
    4. Halla-ahon olisi pitänyt ajoissa katua ja pyytää anteeksi mitä tuli sanottua aiemmin. Logiikka ei riitä jos premissit(arvot) on kamalat.
      Einsatzkommandojen kärjissäkin toimi monta loogista tohtorismiestä* ja jälki oli verisen karmea, koska teloitettavien "instrumentaalinen ihmisarvo oli alhainen".

      MM

      *Holmilan mukaan.

      Poista
    5. Halla-aho toi valmiiksi brändättyyn puolueeseen järjettömän määrän ääniä, koska ihmiset kuvittelivat Timo Soinin oikeasti ajavan järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Brändääminen on halpaa, äänestäjien saaminen vaikeaa, kuten Timo Soini sai myöhemmin huomata.

      Poista
    6. "Einsatzkommandot"

      Aivan käsittämätöntä tolkuttomuutta tämä jonkun kärkevän nettikirjoittajan jatkuva rinnastaminen kansanmurhiin ja - murhaajiin.

      Jotenkin tuntuu, että asia-argumentit ovat käyneet kovin vähiin, kun epätoivo on jo tällä asteella.

      Mutta ei se mitään. Sataa laariin kaikki tuo. Tuota siis lisää vain. Eri jytkyistä suurin ansio on Ylellä, HS:lla ja tällä kaasukammioita ja Hitlereitä kaikkialla näkevällä, 1930-luvulle jääneellä "älymystöllä".

      Poista
    7. Keskitysleireistä henkiinjääneet näkevät ja varoittavat nykyään näissä AfD:n ja Suomen äärioikeiston vihaa ja rasismia lietsovissa touhuissa samaa inhaa muistumaa kuin 30-luvun natseissa, kohteena on nykyään vaan toinen vääräuskoinen porukka kuin silloin. Muuten ollaan menossa samaan suuntaan.

      30-lukuammehan, IKL:ää, ihaili perussuomalaisten jytkymies tuo Niinistön Jussi. "Älymystöä"? Vaikka 30-lukulaisemme ihailivat muuten Hitleriä ja fasismia, niin se ei Jussia ja perussuomalaisia kannattajia haitannut?

      Eikö muuten Taviokin (PS) vaatinut Oulun synag... moskeijan sulkemista?
      (Vrt. kristittyjen, erit. lestadiolaisten ja katolisten, "temppelit" saavat pysyä koskemattomina vaikka tuhansia lapsiuhreja?)

      MM

      Poista
  3. "Mitäs luopuivat Urpilaisesta"

    No kun se oli jotensakin sama kuin kokoomus. "Jyrki, Jyrki". (Kai se olisi Professorille hyvästi passannut.)

    VastaaPoista
  4. Minustakin Urpilainen esiintyi edukseen ja toimi hyvin tehtävässään, yllättäen aika monet, ja varmasti paremmin kuin mihin Rinne pystyy. Demarit tekivät vuosisadan mokan kun ottivat änkyrän. Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni. Faktat tulevat myöhemmin nökyville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demareiden oli aivan pakko vaihtaa Urpilainen, mutta vaihtaessa pitäisi aina vaihtaa parempaan eikä huonompaan.

      Autokin vaihdetaan yleensä aina parempaan ja joskus se elämänkumppani, joka on alkanut jäkättämään kaikesta.

      Poista
  5. Muinaiskirkkoslaavin kurssi tai muu kielitiede voi kuulostaa viattomalta. Ei minulle. Jugoslavian 90-luvun sotien kansanmurhiin johtanut (etno)nationalistinen kiihkoilu sai alkujuurensa muistaakseni juuri Belgradin yliopistossa opiskelleiden kielitieteilijöiden keskuudesta.

    Vielä 2004: Serbian opetusministeriksi nimitettin vanhoillinen filologian tohtori Ljiljana Colic joka määräsi mm. keskeyttämään englanninkielen opetuksen 1. luokasta lähtien, sensijaan määräsi ortoxisen uskonnon pakolliseksi 1. luokasta alkaen. (Sitten hän meni liian pitkälle kun vaati evoluutio-opetuksen lopettamista biologian tunneilla ellei myös vanhatestamentillista nuoren maan kreationismia oteta rinnelle. Tämä nostatti arvostelumyrksyn ja häpeää ulkomaita myöten. Pääministeri Kostunica sai tarpeekseen, kumosi määräyksen ja puhutteli Colicia joka erosi.)

    MM

    VastaaPoista
  6. Sukulaisten (eli suomalaisten) puolta pidetään. Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto. Yksinkertaista.

    VastaaPoista
  7. Mietin vain, mahtaako Kemppinen todella tuntea Halla-ahon mielenmaisemaa, vai vaan sen virheellisen demonin, jonka liberaali media on hanesta luonut? Olen itsekin korkeasti koulutettu ja en kannata Halla-aho siksi, etta olisin hanen maahanmuuttopolitiikasta aivan samaa mielta, vaan siksi, etta hanet tuomittiin oikeusmurhamaisesti hanen kritisoidessaan Mika Ilmania ironisesti kayttaen kritisoinnin instrumentteina toiseuden tematiikkaa. Kaiken lisaksi, han puhui perustellusti totta, vaikka en pitanytkaan kaikin osin hanen provokatiivisesta tyylistaan. Totta, etta Halla-aho on valilla molaytellyt. Mutta han on parantanut merkittavasti vuosi vuodelta. Ei pitaisi katsoa vain taustapeiliin ja punnita hanen heikointa aikaansaannostaan ja virheitaan, vaan katsoa nykyista ja tulevaa, seka sita valtavaa loogis-analyyttista argumentointipotentiaalia, mika hanella on. Kukaan toinen ehdokas ei ole kyennyt perustelemaan kantaansa niin selkean analyyttisesti kuin Halla-aho. Kukaan toinen ehdokas ei ole parantanut juoksuaan niin merkittavasti kuin han. Lisaksi Halla-aho vaikuttaa noyralta henkilolta, joka ei kaipaa itselleen korkeaa asemaa, vaan toimii Suomen ja jopa muiden maiden parhaaksi. Asioita tulisi ruotia hieman pintaa syvemmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esa Saarinen kertoi Simo Knuuttilan kutsuneen hänet huoneeseensa, sillä hän oli keksinyt argumentin, jolla mikä tahansa väite voidaan kumota.
      Saarinen meni kysymään, mikä se argumentti on ja sai vastaukseksi:
      "Älä poika puhu paskaa."

      Poista
  8. Hmm. Lause "olemus kuin erämaan erakolla" särähti aika ilkeästi. Mitä kirjoittaja tarkoittaa "olemuksella", ulkoista olemustako
    vai sisäistä vai molempien yhdistelmää?

    Letkauttelu sikseen, myös akateemisten avujen. Joku ponnistaa kielitieteen, joku toinen ylioppilastutkinnon pohjalta; molemmat pääsevät silti pitkälle.

    - Miksi muuten politiikkaan mukaan tulevan "hyvän naisen" on oltava myös "nuori" ("hyvä nuori nainen")?!
    Ettei kriteerinä olisi vaan taas tämä, ah niin ulkopolitiikallinen "olemus"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tämä "naisen olemus" singahti? Tai "hyvä nainen"? Millainen on mainitsemasi "ulkopolitiikallinen olemus"? Täällä on varmaan muitakin joille on uusi käsite. Rytmikkään olemuksen kyllä tiedostan.

      Poista
  9. Kuulemma omaa sukua Rothberg, Bergroth tai muu juutlaisnimi. Siis globalistien inplantti.

    VastaaPoista
  10. Naiset ovat julmia fasisteja pohjimmiltaan...

    VastaaPoista
  11. Nyt voimme lähteä ulos kevätiltaan leikkimään: "Kuka pelkää mustaa miestä?" Ja sitten bengalitikut palamaan juhlan kunniaksi!

    Seuraavaksi selvitämme, onko videotuomarilla yhteyksiä kansainvälisiin vedonlyöntitoimistoihin.

    Kesärenkaat vaihtoi Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  12. H. vieraili keskikoulukaverini, ex-demaritoimittajan luona Pohjanmaalla, vähän ennen tämän poismenoa. Tuntuivat olevan silloin hyvin samanmielisiä poliittisista kysymyksistä, ainakin blogikirjoitusten perusteella. Mikä lie ollut syynä, ettei demariaate jaksanut koulukaveriani siinä vaiheessa enää miellyttää?

    VastaaPoista
  13. Tuntemani naiset (ja heidän kertomansa mukaan kaikki muutkin naiset) pitävät Halla-Ahoa jotenkin syvästi vastenmielisen epäilyttävänä tyyppinä josta englanniksi sanottaisiin "creepy". Mutta ehkä minä ja tuntemani naiset elämme siinä kuplassa jossa perussuomalaisten kannattajia ei ole.

    Lähiöostareiden vaalitilaisuuksissa joissa perussuomalaisten lippu liehui on kyllä ollut selvästi kiinnostuneita ja samanmielisiä naiskuulijoita. Esiin nostamasi kysymys onkin hyvä. Itse arvelisin että perussuomalaisten äänestäjistä naisia on kuta kuinkin sama prosentti kuin muillakin puolueilla keskimäärin - enkä osaa kuvitella niillekään kovin merkittävää keskinäistä eroa - mutta veikkaisin myös että Halla-Ahon ja muun ns. Hommafoorumin ei-meitä-saa-kutsua-rasisteiksi ehdokkaiden kannattajista on valtaosa miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottamatta kantaa Halla-ahoon, voisiko tuon "creepy"-sanan suomentaa Peräpohjolan murteen sanalla "visto". Peräpohjalainen nainen voi sanoa: "Se on viston näkönen mies." - JR

      Poista
  14. Juha Muje lukkari mittailemassa Eskoa tämän vaatiessa roolicastigia itsensä aviosäätyyn, sen iloihin ja velvoitteisiin langettavaan paperiin, on sitä kuuluisaa Eskon puumerkkiä. Itsepäisyyden omapäisyyden ja tottelevaisuudesta irtikoulutamattoman huvittavaa huligaaninalkua. Nykypedakogiikassa siis, onneksi ei vielä talvisodassa jatkoerineen eikä vielä tuomarityöskentelyssäkään ennen kuin lautamiehet vaihdettiin kirjamiehiin. Sivuja on helpompi selailla liimailla ja leikellä. Niin. Valita ansaintalogiikoiksi.

    Pelastusta voi hakea asalta kuten Esko hakikin Nevalan, Antti-Einari Halosen huippuKansallisessa. Eskona oli tämä Jussi Lehtonen.

    Niihän siinä käy että Veljeksissä lukkari paneekin pikkutyttönsä nolauttamaan aikamiehet abc jyystämisessä. Tai luonnonlapsellinen kuopus Eero vielä viattomuuttaan oppiikin. Kivi se näki mitä oppisääty rahvaalle tarjoaa. Pois pois postin tieltä. Sieltä tulee isojakoa lidliä.

    Making of Lea ihan kosmokieltä, kantsii katsoa Kiven täyspäisyyden vahvana erottumisena keitä nervandereita chygneuksia ahlqvistejä ja paria bergbomia lavalla vilistääkään, vasten. Meikä perisynti on köyhyys ja olikin jänskää kun Juha Hurme oli noukkinut detaljin että Leopold B. Haminan upseeri oli peliveloissa tärvännyt klaanin varat. Olin aina ajatellut että juuri niille tervarahoille oli Suomalainen teatteri perustettu. Emilie B. muuten ohjaa koko näytelmää tässä räväkässä tulkinnassa. Ja Emiliehan oli Snellmanin Hypossa. Sen ei tarvinnut kolota petäjiä pihkaksi, poltaa tervaksi ja roudata koskireittejä Ouluun. Ei hypoteekkiyhdistys palstotti Kartanoiden viljelmät setelinkokoisiksi paperisukaleiksi. Noiksi nyt niin tunnetuiksi arvopapereiksi, securityiksi.

    Kas kun ei aikaisemmin oltu keksitty. Samaa kysyi Englannissa Labour 1931 kun City pullautti heidät, lakkovoittajat, hallituksesta ja simmpelisti vain devalvoi. Aasian kriisissä 1998 koko Akatemia vannotti harakanpyrstö, -nokkateoriaansa. Mutta Malesia palautti valuutansäännöstelyn ja se oli siinä. Talous menestyy mutta hylkiövaltiona mitä tulee valtiovarainministeriöitten asiantuntijalausuntoihin.
    Jatk.

    VastaaPoista
  15. Jatk.
    Tästä leimasta Halla-aho on pudistautunut jo etukäteen vastuullisella budjettipolitiikalla. Eli perussuomeksi jotenkin, että ei ole toisten veronmaksajien asia elättää toimeentulokykyisiä ansiotyöstä ja vero-osuudestaan luistavaa väestönosaa.

    Vivica Banderin os. Frencell suvun lumppupaperista puuhiokkeeseen ja edelleen Sponsor finanssioitumiseen ajassa ja luovassa tuhossa, aina uutta tehneessä teatterihuoneessa Tammerkosken partaalla esittää Leea Klemola &kump. vuoden taidepläjäyksen ja murskaavan rumasti toden ilmasto- hyttyssafka- sukupuolenvaihto- hyysäyksen. Munienluovuttajaa ventatessa ällöstä syväanalyysiksi paljastuva selvänököisyys häikäisee myös läskisten -eikä tyynyavusteisten- näyttelijöiden paljastautumisissa. Niin, todeksi koettu viisaudenkivi kopauttaa kallot auki kun tuohonkin näyttelijät yltävät. Äly ja äklö uivat ihoon kuin kenkälusikalla. Suomella on toivoa.

    Naisista vielä kun Miina postimerkissä. Hän ja muut sos.dem. ministerit 1926 olivat siis sivussa 1918 ? Sellainen herra kun L.I.Kaukamaa väitteli oppisallissa 1 lokak. 25 p:nä 1941 klo 12. Metsistä ja Porista. Sivulla 77 hän kertoo alaviitteessä 1848 kaupunkiin saapuneen nuorukaisen Antonio Talaveran, Espanjasta suolakauppiaan poika. Hän sai sakot sikarin polttamisesta kadulla, mutta poltti Isa Elisabethin sydämmenkin. Isä oli parru- ja lehteri (veistettyjä kaariruoteita) kauppias, laivuri. Niin ja 20 perheessä se Björnberg. Missä lie finansioitumisen jälkeen. Ei ainakaan Myllykoskella. Näitä ihania porvarinaisia oli firmojen ruoreissa miesten hukuttua ja leskinä. Kuopoista vaikkapa Raninilla ja Wiipurissa vaikka ketä Harkimoita, Hackmaneja.

    Naisia sitä vasta koulutettiinkin kosmopoliittisiin seura-leikkitapoihin ja hyviin ruokiin pitsiliinoilla ja kauniilla astiolla, ryhdillä, näyttelemään ja runoilemaan.
    Teeskentelyksi vajonnutta vanhaa etikettiä ja huomaavaisuuttahan tuo. Voi hyvin olla että Straroista ja PerusSuomesta vielä tulee aitoa ihmisyyttä omalakistaan tärvätyn sijalle.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vuosia sitten opin, että näistä pidemmistä postauksista kannattaa aina ensin tarkastaa viimeinen rivi.

      Että voi jättää sjöstedtit sikseen ja siirtyä asiassa eteenpäin. Turha ehdoin tahdoin sieluaan pilata.

      Poista
    2. Minä taas olen oppinut että provosoidun pääasiassa vain Kemppisen ajatuksista ja yleensä vain positiivisesti.

      Poista
  16. Mielenkiintoisin vaalianalyysi toistaiseksi ja pari virkistävän omaperäistä sananvalintaa, "koirankatsein" ja "olemus kuin erämaan erakolla". Pöllähtänyt.

    Älyä ei herra H:lta puutu eikä kyynisyyttä. Jos kysymys on jotenkin yksinkertainen hänen mielestään, suupieleen tulee pieni ivallinen kare, vähän kylmäävä, huolellisesti muotoiltujen murskaavien saatesanojen kera. Sitä sanallista ilmaisua on pakko ihailla. Guardian kirjoitti Muumi-ilmiöstä, että se on uskonto, ja se tulee mieleen tästäkin vaali-ilmiöstä. Puhutaan jo Mestarista, ja seuraaja-joukko sen kuin kasvaa. Eirastakin tuli paljon ääniä.

    Tähän ikään ehtineenä sitä miettii joskus, miten ja miksi ihmiset, itse myös, ovat muokkautuneet sellaisiksi kuin ovat. Halla-aho on sanonut tulevansa "mitäänsanomattomasta" avioero- ja alkoholistiperheestä ja että hän yläasteella joutui sadistisen kiusaamisen kohteeksi ja jäi yksin, mutta muodosti oman kuplansa, jonka sisällä mikään ei häntä hetkauttanut. "Loukattu lapsi" siis takana tässäkin, mutta monin tavoin hyvin on pärjännyt kapasiteettinsa löydettyään. Epäilemättä empatiaakin löytyy sopivissa yhteyksissä, privaatisti, ja ihmeesti mielipiteet olivat jo vähän varauksellisempia eilisessä TV-keskustelussa.

    Onko nyt koko poliittisen kentän muututtava? Ja painotusten? Talous ja työllisyys ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, ei siitä mihinkään pääse. Niistä riippuu kaikki muu. Eija G

    VastaaPoista
  17. Kuinka kauan Rinne jaksaa/kestää?

    VastaaPoista
  18. Itävallassa oikeistopopulistien toimesta on jo mediaa alettu suitsia. Jos eurooppalaisten äärioikeistovoimien yhteinen tavoite toteutuu, niin tulee käymään muuallakin.

    Vai mitä luulette Halla-ahomme muiden samanmielisten kanssa EU-meppiaikoinaan Brysselissä suunnitelleen ja puuhailleen? Ei hän niiltä reissuiltaan mitään näkyvää yhteistä hyvää muassaan tuonut. Ei koko aikana ole edes ollut mitenkään edustava "isänmaataan" ajatellen. Antakaa "mestarinne" ihailijat yksikin todiste hänen kalliin palkkansa eteen tekemästä valtiomiesmäisestä teosta/hankkeesta meppinä.

    Eurooppalaisilla (oikeisto)äärivoimilla on jo olemassa yhteiset tavoitteet ja organisaatio henkilökarttoineen eikä se kängi tule hyvää lupaamaan kunhan mullistukset esimerkiksi ilmastokatastrofin vuoksi alkavat vaikuttaa ja sen varjolla voivat "laillisesti" laittaa totalitarismiin kuuluvat toimet käyntiin. Asiasta tietysti äänestetään ensin kuten Hitlerin Saksassakin alkuun.

    "Totalitarismin oma voima houkuttelee puoleensa vain roskaväkeä ja eliittiä, mutta suuret ihmismassat on voitettava propagandalla. Normaalin perustuslaillisuuden ja mielipiteenvapauden vallitessa valtaan pyrkivät totalitaariset liikkeet voivat käyttää terroria vain rajallisesti. Niiden on muiden puolueiden tavoin pakko hankkia kannattajia ja vaikuttaa uskottavalta yleisölle, jota ei ole vielä tyystin eristetty kaikista muista tiedonlähteistä." Näin sanoo Hannah Arendt jolla kokemusta aikansa totalitarismin syntyvaiheista sen kukoistukseen ja säilöön laitamiseen saakka oli. Nyt sitä sieltä säilöstä jälleen esille kaivellaan.

    Minä kavahdan Halla-ahoa juuri sen takia, koska totalitarismin paholaisen näen hänen kylmän katseen ja suupielen virneensä takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et siis pidä Halla-ahon ulkoisesta olemuksesta ja siitä syystä myös mies itse on epäilyttävä, väärässä ja vaarallinen?

      Hienoa, todella älyllinen lähestymistapa. Samaahan käyttävät sinun ja kaltaistesi mukaan myös natsit ja rasistit. Väärä ulkonäkö, väärä virne, vääränlainen katse... Tervetuloa joukkoon tummaan... ei perkele, vaan valkeaan!

      Poista
    2. Totalitarismi on katsojan silmässä?

      Itse koen viherkhemrien totalitaristiset pyrkimykset muiden mielipiteiden ja aatesuuntien vaientamiseksi jopa lainsäädäntöä muuttamalla suuremmaksi uhaksi demokratialle kuin farisealaista tekopyhyyttä haastavan halla-aholaisen realismin.

      No, lopulta voisi ollla parasta se, että sallitaan laaja ja vapaa poliittinen keskustelu ja annetaan äänestäjien päättää. Sehän olisi ikään kuin demokratiaa - tavallaan?

      Vai onko sittenkin tyhmää rahvasta suojeltava pakolla sen omilta vääriltä mielipiteiltä?

      Poista
    3. Katso ihan peiliin vaan. Ylen vaalikone kysyi, pitäisikö vihapuhe määritellä ja asettaa rangaistavaksi rikoslaissa. Kyse on siis totalitäärisestä sananvapauden rajaamisesta. Perussuomalaisista tätä kannatti 10%. Toiseksi vähiten sitä kannatti Kristillisdemokraatit, 60%. Eniten sitä kannattivat SDP:n ehdokkaat, 94%. Jos me saamme totalitarismin, se on seurausta kaltaistesi ihmisten toiminnasta.

      Poista
    4. Tietyille matiaksille täytyy tietenkin rautalangasta viäntee: ko. virneet po. hlön naamalla ovat kuin piste iin päällä kun luonnetta arvioidaan.

      Tiedossa täällä ovat kyllä ne rasisminlaastilla muuratut sokkelinkivet joilla poliittinen eilisensä, tämä hetki ja huomisen suunnitelmat lepäävät. Kuvasta puuttuu vain kalmanhaju.

      JH-a:n nettisaiteillaan jakamista kirjoituksista olikin sopivasti kooste Hesarissa. Ja jutun ohessa käy ilmi, ettei hän ole karmeimmistikaan rasistisista ym. sen kaltaisista mielipiteistään irtisanoutunut. Ei niistäkään, joista tuli tuomiot. Eli asia on edelleen faktaa tavaraa miehen poliittista nykyisyyttäkin kun arvioidaan. Ja sitä totisesti täytyy arvioida reippaasti ja joka puolelta virneitä myöten.

      Ps. JH-a on äskettäin sanonut itsestään, että saa outoja kiksejä kun häntä oikein haukutaan. Toivotaan, että hän tulee nyt niitä saamaan mitattomat määrät. Ketä tahansa kohtaan näkemäni nuoleskelu on minua aina vistottanut, mutta tämän ääripoliitikon kohdalla oksennukseen saakka koska nuoleskelijat eivät ymmärrä itse, kuinka nuoltava heitä inhoaakaan, mutta kestää sen hammasta purren, koska tietää kuinka urakiidon tässä vaiheessa ne ovat välttämätön paha.

      Poista
    5. Huhtasaari ja muut persut ihailevat Puolaa ja Unkaria jossa ollaan menty monta askelta kohti totalitarismia ja NL-tyylistä "lehdistonvapautta". Toisinajattelijoiden vainoon ja sulkemiseen. Puolassa (kuten Venäjälläkin) kansalliskipeiden kohtien kirjoittelu (keskitysleirit by oma kansa) pyritään tekemään lainvastaisiksi.

      Täälläkin juuri Halla-ahon tekemä kirjoitus ("maalitukseksikin" väitetty) johti turkulaisen toimittajan vajnoamiseen ja pakenemaan kotikaupungistaan.

      Perussuomalaisten ahkeralla lukemisellaan rahoittama MV-lehti-porukka ahdisti YLEn toimittaja Aron liki työkyvyttömäksi.

      Juuri valituista persukansanedustajista yksi juhli terrori-iskuja vastaanottokeskuksiin, toinen vasta valittu antoi ohjeita terrori-iskuun.

      Ja uusien natsien kanssa marssitaan.

      Jäljet pelottavat.

      MM

      Poista
    6. Valto Ensio & co

      No, huh, huh. Kannattaa nyt ensialkuun lukea vaikka tuo ja oikein ajatuksella:

      http://timo-vihavainen.blogspot.com/2019/04/ajatusrikos-ei-vanhene.html

      Kannattaa myös muuistaa, että meillä on merkittävissä julkisissa tehtävissä paljon rikollisempaa väkeä, kuin tämä muutamalla päiväsakolla valtaa pitävien arvostellusta rangaistu nettikirjoittelija (äänestyspäätös muuten, ks. Vihavainen, linkki edellä).

      Esim. Helsingin kaupunkia johtaa vankeustuomion saanut väkivaltarikollinen ja pääministeriksi pyrkii useampaan kertaan tuomittu mies, jolla on ollut vaikeuksia erottaa omat ja firman rahat tosistaan.

      Halla-ahon muut kirjoitukset eivät ole vastatoimiin johtaneet. Niitä voi kukin lukea omien silmälasiensa läpi. Esim. sellaisten, joissa Hitlerin kuvat vilkkuvat joka puun takaa ja polttouunit roihuavat valtoimenaan.

      Arvelen, että tässä silmittömässä Halla-aho-vihassa on takana osaltaan se, että asia-argumentit ovat loppuneet ja psyyke ei anna myöden myöntää, että miehellähän on pointti.

      Poista
    7. Halla-ahon kirjoitti nuorena vihaisena miehenä blogissaan julki sen, mitä kuka tahansa tervejärkinen suuttuneena ajattelisi kuultuaan lapsenraiskauksista yms vastaavista iljetyksistä.

      Lisäksi hän totesi, että raiskaukset vuorenvarmasti lisääntyvät mamujen lisääntymisen myötä ja toivoi niiden kohdistuvan mieluummin niihin punaviheridealististisiin naikkosiin, jotka näitä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän komistuksia tänne haalivat.

      Tämä oikeutettu raivo on siis suuri synti valtojen ja ensioiden mielestä. Ei voi mitään.

      Mutta mitäpä valtot ja ensiot sanovat tuoreen demariedustaja Hussein al-Taeen fb-kirjoituksista? Hänen raivonsa menee varmaan nuoruuden ja vihaisuuden piikkiin ja on siten anteeksi annettavaa?

      Poista
    8. Mjaahastista...

      Kansakoulun kartasto, itäraja, kansallissosialismi...

      Joo. Vartoos nin mää sanon. Joo. Mikäs siinä kunhan ette rupee meiltä isänmaata omistavilta valtiota sosialisoimaan. Krhm. Meinaa 27n jääkärin haamut tulee uniin. Se on Taivaan Tosi. Että ei tartte. Tehty jo.

      Perkele, natsihan se minäkii, urheilumielessä.

      Poista
    9. M K "..paljon rikollisempaa väkeä, kuin tämä muutamalla päiväsakolla valtaa pitävien arvostellusta rangaistu nettikirjoittelija."
      Eihän kyse ole vain yhdestä nettikirjoittelijasta, eduskunnassa (ja kunnanvaltuustoissa) ylivoimaisesti rikollisin puolue on 2010-luvun ollut nimenomaan perussuomalaiset, vaalien jälkeen tilanne on vähintään sama. On perin omituista että useiden rikollisten pitäisi saada sanella meille vähemmän rikollisille uudet lait ja miten lakia noudatetaan.


      Kanava lehdessä julkaistiin tänä vuonna Pitkäsen+Westisen tutkimus, josta US 21.1.2019 kirjoitti ”perussuomalaisten kannattajista peräti 44 prosenttia on täysin samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan suomalaisuus on kiinni ihmisen etnisestä taustasta”, tutkijat huomauttavat. Eli kuten eräs kommentoija hämmästeli: "En olisi uskonut että perussuomalaisista noin suuri prosentti (44%) haluaa etnisesti valkoisen Suomen."


      Ja Halla-ahoa ei saa kaikesta kiinni, vaikka myönsi osuuttaan, että turkulainen toimittaja Rebekka Härkönen Halla-ahon valheellisten sanojen takia savustettiin kotikaupungistaan karkuun vihapuheiden kera. Vain sen takia että hänen kirjoituksensa ja todistuksensa väkivallan uhrista ei käynyt Halla-ahon ideologian pirtaan.
      Halla-aho on siis pahimmoilleen hyvin vaarallinen demagogi. Ja meno muistuttaisi NL:ää tai totalitaarista valtiota jos tämmöiset pääsee ylivaltaan. Malttaisivatko he sitten kääntää selkänsä tuolle 44%:n etnonationalistiselle ydinjoukollensa?

      MM

      Poista
    10. Rikoksiin ja väkivaltaan syyllistyneitä, tuomittuja ja tuomitsemattomia on vallanpitäjissä ollut aina. Hitlerkin saneli teesinsä kaltereiden varjot kalvakoilla korpraalin kasvoillaan.

      Suomen itsenäisyys aloitettiin rikollisissa merkeissä eikä esim. Kekkosen toimia ole historia haudannut, vähintään kyseennalaistamatta Huruslahden tapahtumiakaan.

      Sitten on näitä juhantaloja jotka tuomionsa "kärsittyään" ovat jatkaneet kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toisaalta oikeusvaltio mahdollistaa tämän koska rikoksesta on rangaistus annettu eikä enää ole kansalaisluottmuksesta jatkoehdollista olemassa.

      Ihmetellä vain täytyy sitä pokkaa, joka useammalla poliitikolla on, jotta ilkiävätkin. Mutta vallansimahan on makiaa ryystettävää vaikka sitä eivät kaikki hakkaraiset hallitsekaan.

      Vilpittömästi katumaan kykenemättömien ja harhaisten ajatusten vallassa yhä edelleen vallamkammareihin pyrkivien tie kyllä katkeaisi jos myötäjuoksijoita ei sankoin joukoin näiden pillipiipareiden perään kuolaisi. Matias K. on vain yksi yli 30 tuhannesta sellaisesta, joka on sokaistunut pahuuden tappuroista punotusta mestarinsa sädekehästä. Omia päätelmiä elämästä, ja vähiten poliittisen sektorin vaikutuksiin siihen ei niihin huuruihin sitten enää mahdukaan.

      Olen sen verran jo elänyt itse jotta ymmärrän, ettei ihmisellä omia ajatuksia ole olemassa, kaikki ajattelu ovat vain säikeitä miljoonista muiden ajattelujentuloksista. Mutta niistä aivoissa syntyvät päätelmät voivat olla omiakin. Kaikki eivät vain onnistu niissäkään ja se on esimerkiksi yhteiskuntarauhan (maailman-) kyseessäollen pelkästään surullista.

      Ja ettäkö Vihavaista lukisin nyt, kun luin juuri uudestaan Totalitarismin synnyn ja johon nimenomaan oli innoittavana tekijänä nämä pelottavat kannatusluvut ääripolitiikan parissa aina Trumpista Putiniin Euroopan suuntauksista puhumattakaan? Voisi olla Matias K.:llekin sen tavaaminen tervehdyttävä kokemus ainakin yhden silmän silmän sokeuteen.

      Poista
    11. Tälle "oikeutetuista raivokohtauksista" pimeydessä sykähtelevälle anonyymimajakalle sanon vain, että älä mulle ala! Olen nähnyt lapsena (55 v. sitten), kun kehitysvammainen veljeni raiskattiin aikuisen miehen toimesta joten sitä taustaa vasten olen altistunut sille päätelmälle, etteivät sen lajin raakuudet "tule jostain" vaan ovat aina läsnä.

      Kuuntele Areenalta radiodokumentti "Arvet minussa". Siinä kertoo 2 suomalaista miestä kokemuksistaan lapsena raiskatuksi joutumisistaan. Jospa tulisi siihen yhdentotuudenmajakkaasi värirantuja muitakin kuin vain "mustista uhkista" varoittelevia.

      Poista
    12. Ikävä tapaus. Siitä siis kumpuaa VE:n viha ja raivo suomalaisia miehiä kohtaan?

      Juuri luin lehdestä, miten yksi Oulun raiskauksista julistettiin salaiseksi 60 vuodeksi. Syytettynä oli KAHDEKSAN miestä, kaikki turvapaikanhakijoita.

      Normaalijärjellä varustettu ja psyykkisesti terve ihminen ajattelee, että miten saatanassa tietyistä kulttuureista tulleissa miehissä sattuukin olemaan noin helvetisti pedofiileja, että jopa pienehköstä vastaanottokeskuksesta niitä löytyy tuosta vaan kymmenkunta!!??

      Että asialla ei varmaankaan ole tekemistä ihon "mustuuden" kanssa, mutta olisiko sillä jotain tekemistä näiden pedofiilipaskiaisten lähtömaiden kulttuurin kanssa?

      Vai onko kyse sittenkin vain sattumasta, kuten meille opetetaan? Oulun pikkutyttöjä kohdanneesta lottovoitosta?

      Poista
    13. AD Valto Ensio:

      Tämä ketju on pitkä ja joutaa bittiavaruuden tunkioille, mutta totean vain, että meitä "valon nähneitä" on tuoreimman vaalituloksen mukaan jo 540 000 - ei 30 000. And counting ...

      Itse en Halla-ahoa ihmeemmin ihaile muuten kuin kahdessa asiassa:

      1) Hän on sietänyt tyynesti aivan uskomattoman määrän valtamedian ja oikenajattelevien gutmenschien hänen päälleen kaatamaa maalitusta, demonisointia ja lokaa. Ja ilmeisesti vain vahvistunuit siitä.

      2) Häenllä on kyky ja uskallus puhua musertavan loogisesti myös niistä asioista, joista ei missään nimessä saisi puhua. Tämä on tietenkin erittäin tärkeä juttu demokratiassa.

      Tuo jälkimmäinen logiikan kyky on syy siihen atavistiseen ja täysin tolkuttomaan vihaan, jota hän herättää siinä kansanosassa, joka pitää itseään muita parempana ja liehuu hang around porukkana vallan liepeillä. Kun argumentit loppuvat, vain viha jää.

      Halla-ahon on mielestäni monessa asiassa myös täysin väärässä. En esim. tekisi hänestä ulkoministeriä missään tapauksessa. Jälki voisi olla hirveää. Sisäministerin kyllä.

      Mutta yksi Halla-aho sinne tai tänne, smaantekvää. Kyse on laajemmasta ilmiöstä ja heräämisestä koko Euroopassa ja osin myös USA:ssa.

      Loppuun vielä lukuvihje - mahtavaa parodiaa siitä, mitä tämä meidän poliittinen korrektiutemme ja populismin vastustaminen parhaimmillaan on.

      https://kaarisade.home.blog/

      Poista
    14. Lienee hyödytöntä jatkaa, mutta on koetettava kumota vihaa puhkuvan anonyymin väite minun "vihani ja raivoni suomalaisia miehiä kohtaan." Sellaisista mielipiteistä tuskin kiinni saadaan. Olen jopa tasapuolisesti kasvattanut (toimi jatkuu) 3 poikaa ja 3 tytärtä.

      Käsitän maapallolla elävät ihmiset saman lajin edustajina ja meidän niin hyvät kuin vähemmän hyvät tekomme myös. Uskonnot, sodat ja poliittiset aivopesukoneistot tekevät ikävää jälkeä kaikissa. Niiden ääriltä löydämme ikävimmät vinoumat kaikkialta. Pimeää talousajattelua eikä teknikkkauskovaisuutta pidä myöskään unohtaa.

      Luonteet heittelevät jokaisten kansojen yksilöissä suhteessa liki tasan.

      Lait ja asetukset ja rangaistukset, myös opetus ja ohjaus hillitsevät primitiivistä käyttäytymistämme jonkin verran.

      Poikkeusolot (mm. sota) pompauttavat inhottavimmat luonteenominaisuudet pintaan kuin ne poissa eivät olisi olleetkaan. Myös täällä Pohjanperillä, mutta akuutisti siellä, missä nytkin soditaan.

      Jos haluaa ajatella asioita anon tavoin yksikertaisesti, niin voisihan kysyä, miten on mahdollista, että näin pieni kansa, kuin suomalaiset, sisältääkään niin paljon lähisuhdeväkivaltaa, itsemurhille alttiita yksilöitä ja alaikäisiin ja lapsiin suuntautuvaa seksuaalista mielenkiintoa, so. pedofiliaa? Tälläkin hetkellä poliisilla tutkittavana n. 1000 lapsiin kohdistunutta tapausta joista suurimmassa osassa epäiltynä on kantasuomalainen.

      Ja sekin huomio vielä, että mikä mutaationoikku täällä, maailman "onnellisimmaksi maaksi" rankatussa puolipilkussa synnyttää nämä ääripolitiikkaan viehätystä tuntevat ihmistyypit vaikka tällaiseen ääripolitikointiin ei yhteiskunnalliset olosuhteemme anna minkäänlaista aihetta?

      Äärilajin politiikantekoa, sillä ratsastamista yhteiskuntarauhan horjuttamiseksi voin vihatakin jos se jotain auttasi. Mutta tyydyn vain lujasti vastustamaan sen, minkä vähäinen habitukseni huomioonottaen kykenen.

      Oulun tapaukseen en ota kantaa. Sillä ei asiaa auteta.

      Poista
    15. Et oo kuullu Yrjänän Hannasta? Hanna 25 vuotias sosiaalityön opiskelija, joka teki empiirisen kokeen, teki chat-sovellukseen valeprofiilin ollen muka 14 vuotias teinityttö. Hän sai ensimmäisiä ehdotuksia ja minuuteissa ja 50 viestiä parissa päivässä. Kaikki puhui suomea ja suomalaisen näköisiä joista oli kuva.

      Hanna, 25, tekeytyi netissä teiniksi ja järkyttyi – ”Aikuiset miehet eivät malttaneet olla kysymättä 14-vuotiaan tytön seksi­kokemuksista”
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005972266.html

      "Ootko neitsyt? Et sä oo musta liian nuori" – Hanna, 25, tekeytyi teinitytöksi somessa ja järkyttyi - MTV-uutissivuilla

      Kuulemma 10-15 vuotta ollut tämmöistä groomausta, Väestöliitto tai oliko se Lastensuojeluliitto koitti nostaa melua 2010-luvun alussa asiasta vaan eipä oo näkyny hallituksen kriisikokouksia eikä persujen välikyssäreitäkään ... kun ei ollut vaaleja lähellä niin ei ketään kiinnostanu.

      Eduskunnasta kuulin että 200 000 - 300 000 aikuista tai lasta on raiskattu viimeisen 20 vuoden aikana. Työsarkaa on.

      MM

      Poista
  19. Baritoniääninen Ele Alenius. Analyyttinen, androgyyninen. Pahvikuva, jonka silmät ja suu liikkuvat. Jos Esa Saarinen arvioi aikoinaan Ahtisaaren älykkyysosamäärän olevan sata, niin tässä puoluejohtaja, joka saa muut puoluejohtajat näyttämään truismeja latelevilta satasilta. Perussuomalaiset ei ole humpuukipuolue, vaan puolue, joka paljastaa muiden puolueiden humpuukin. Kannattajakunta nyt niin heterogeeninen, että puolue vääjämättä pirstoutuu sisäisiin ristiriitaisuuksiin 2020-luvulla, kuten SMP. Kaikki toistuu. Kokoomus ja Kepu kasvattavat sitten edustajamääriään persuloikkareilla, mutta puoluejohtaja ei voi saada nykymaailmassa Postin pääjohtajan paikkaa. Ei mennä liiaksi henkilöön.Takana ajatuspaja täynnä lahjakkaita dosentteja, joiden akateeminen ura on tyssännyt. Sieltä pesee. Kielitiede on humanistisista tieteistä empiirisin, sanoi Erkki Itkonen.Jokainen psykologia on vastafysiikka, sanoi Spengler.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persut hajosi jo viime kaudella, ellet sattunut huomaamaan? Persuutta Halla-ahon puolueessa ei ole enää kuin nimi ja Hakkarainen, smp:tä ei senkään vertaa.

      Nykypersuus ei aja köyhien maaseutulaisten asiaa, vaan se on aito kansallismielinen puolue, joka vastustaa vieraista vaikutteista sellaisia, esim. epämääräisiä muukalaisia, jotka uhkaavat yhteiskuntarauhaa ja tulevat suomalaisille nyt ja kumulatiivisesti vaarallisen kalliiksi.

      Poista
    2. Kuule. Lähekkö paariin.

      Käyään vähä verkoilla ja tuota niin.

      No. Paskaaks tässä. Mutta ohan mulla sen verran takataskussa että ei tartte ostaa ystäviä.

      Poista
    3. H osaa kyllä puhua älykkään tuntuisesti ja tarkistettuani hänen blogiaan, myös kirjoittaa loogisen tuntuisesti. Vaaliväittelyissä hän osasi varsin jäsennellysti esittää asioitaan mutta koko ajan sortui luennointiin kun olisi pitänyt sanoa sanottavansa kahdella tiiviillä lauseella. Siihen hän ei kyennyt kertaakaan. Muutenkaan en havainnut hänenkään mitään erityisen älykästä sanovan älykkään oloisesta puheesta huolimatta. Puhetapansa on siis kulissi tai kuori jolla voi saavuttaa ja ylläpitää jotain.

      Saattaa olla että hän on tutkijana saanut jotain merkittävää aikaan mutta siitä en ole perillä enkä pysty kielitieteellisiä tutkimuksia muutenkaan arvottamaan.

      Poista
  20. Mainitsiko joku ketjussa jonkun toisen persun kuin Halla-ahon? Tottakai hän on älykäs ja sivistynyt. Eduskunnassa on 38 muuta. Ano Turtiainen, Juha Mäenpää, Teuvo Hakkarainen, Mika Niikko, Olli Immonen, Sebastian Tynkkynen...

    Nyt, kun ei edes Terhoa, Lindströmiä ja Niinistöä ole mukana, kyseessä on ihan silkka protofasistinen äärioikeisto. Ehkä joku vielä rauhoittaa tämän joukon osittain valitsemalla Mestarin johonkin tärkeään, mutta jokainen puolue, joka tämän joukon kanssa menee samaan hallitukseen, asettaa itsensä "ihmistapojen ulkopuolelle", Rokkaa siteeratakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa niin, sä meinaat näitä-näitä irtopersuja, smurffeja?

      Persjalkaset kummitukset, hah! Näihin luottaa maalaisliito-orava...

      Pilaprofessori Kari Suomalainen, mutta kun se oli oikeassa. Niin että sano nyt siihen jotakin.

      Poista
  21. >>Perussuomalaisten murskaavan menestyksen takana on Antti Rinne, joka on täsmälleen sellainen henkilö, jota hoksaavaiset naiset eivät kannata<<

    Ottaako Kemppi-ukolla lujille kun DEMOKRATIA valitsee kenet TAHTOO, eikä sitä kenet joku tahoa haluaisi...?

    Antti Rinne jaksaa kävellä 150 metriä eli on valmis pääministerin pestiin... helppo homma siis...

    Halla-ahon puheet on SELKOSUOMEA poliittisen jargonin sijaan!

    VastaaPoista
  22. Kemppiukon kommentaattorit todistavat, minkälaisten pölvästien kanssa nyt ollaan tekemisissä. Eivät edes ymmärrä omaa tyhmyyttään. Ikävä sanoa.

    VastaaPoista
  23. Signing up Wide open an W88 bank account to enjoy all our over the
    internet gambling promotions and gaming enjoyment of
    superior quality at very value. We think in gratifying our
    valued shoppers with different particular pay in bonuses and promotions.


    Affiliate marketers

    Grow to be our associate and get very high commission fee quantities each and every month
    by sending players to W88.

    W88 aims to provide a route of fun to the shopper in any great
    way. We certainly have into place key safety measures to promote and ensure dependable casino.


    Protection

    A Good and Risk-free Gambling Model. The comfort of
    your respective into is important to we and
    us stick to rigid privacy and confidentiality plans.


    Sports activities Gambling And Are located Gambling

    This site offers all of the athletics like The english language Highest regarded League, Spanish
    language Los angeles Liga, Italian Serie A, UEFA Champions League, French Ligue 1, German Bundesliga 1,
    NBA, NFL and NCAA Females Golf ball, Tennis, Formulation 1
    and much more. We provide you with around 4,000 Stay Wagering football suits per month for your wagering enjoyment.


    Via the internet Online casino

    Participate in on line casino activities on the web.
    Pick Roulette, Blackjack, Video recording Poker, Slots, Progressives and others and also make your opportunity to win significantly more
    Internet casino Jackpots on W88.

    Live life Casino

    We now have intensive variety of supplies.
    Examples of these are Exist Car dealership On line casino with
    Enjoy Reception look at, exquisite Oriental merchants, Reside Baccarat, Survive Sic Bo,
    Stay Dragon Tiger and Live Roulette, Over the internet Gambling house Slot machines straightforward to experience
    Keno adventures.

    Advertisements Downpayment Bonus and Welcome Bonus provide for everybody new individuals.
    Reload Bonus and Cash Discounts for recent shoppers additionally

    Aid Centre

    Take a look at our Frequently asked questions document for
    sports gambling and game support. It includes assist on accounts deposit, opening, technical and withdrawal help out.


    Payment Practices

    We supply wonderful selection for buyers to pay in and withdraw in the
    event you succeed in withMoneybookers and NETELLER, Intercontinental Standard bank Transfer, European Union and many more.
    Now we have the whole thing, excellent mmorpgs get started with W88.


    E Mail Us

    If you need any help or have any questions about
    Live betting or our casino games, we are available 24/7 via
    Live Chat, E and Telephone-mail.

    VastaaPoista