Sivun näyttöjä yhteensä

23. huhtikuuta 2019

Mahdi



Eilen puheena olleen Kraktau-kirjan yhteydessä herää epäsopivia ajatuksia, joita lisäävät mielikuvat ja tiedot kuvassa esiintyvästä kenraali Gordonista, joka kaatui mahdistien valloitettua Khartumin kaupungin.

Gordon oli kauan aitojen imperialistien sankari, jota kannattivat etenkin Britanniassa kaikki ne, jotka huokailivat, miten voimille käyvää siirtomaiden ryöstely osaakin olla. Niinpä hänen nimensä ja hahmonsa on haihtunut muistista muilta paitsi meiltä, jotka luimme Maailman parhaita seikkailukirjoja ja suoriuduttuamme ”Kuningas Salomon kaivoksista” siirryimme suremaan urhoollisen kenraalin kohtaloa.

Mahdi (Mahdiya) on perus-islamin tuleva pelastaja ja vapauttaja. Indonesia saattaa olla maailman suurin islaminuskoinen valtio. Tulivuoren purkautuminen pani vauhtia kapinointiin, jonka kohteena olivat siirtomaaisänniksikin erikoisen kolkot hollantilaiset, ja muuan paikallinen pyhä mies julistautui Mahdiksi. Kapina tuli muutaman vuoden kuluttua. Mahdistit tappoivat miekalla ja keihäällä satoja eurooppalaisia ja suuren määrän näiden paikallisia myötäilijöitä, mutta hollantilainen jalkaväki osoitti heille saman mikä kävi ilmi Kiinan boksarikapinassa. Suurikaan henkilökohtainen hurskaus ja etevät kung-fu -keinot eivät sitten kuitenkaan pysäytä valkoisten koirien ampumia luoteja.

Sekä nämä Batavian seudun eli siis myöhemmän Indonesian kapinalliset että Sudanissa toiminut Mahdi, panivat ensi töikseen toimeen sharia-lain, ilmoittivat olevansa jumalan sanansaattajia ja osoittivat sanoin ja teoin, että se joka oli heitä vastaan tai edes laimea heidän pyrkimyksiään kohtaan, toimi ainoaa jumalaa vastaan ja oli siis tavattaessa tapettava.

Olemme oppineet toisen maailmansodan jälkeen, että siirtomaavalta oli hirvittävä asia ja englantilaiset ovat erikoisen hirvittäviä ihmisiä.

Eri mieltä oltiin Etelä-Afrikassa. Apartheidistä tuli sitten vuosikymmeniksi ongelma, lopuksi myös harjoittajilleen.

Mahdin ja hänen kannattajiensa ydinalue oli suunnilleen nykyisessä Jemenissä, ja heidän oppinsa ja opetuksensa hätkähdyttää. Siinä on hyvin paljon samaa kuin tämän päivän Isis-tyyppisessä terrorismissa. Jo 130 vuotta sitten tämä aatesuunta menestyi käännytystyössään suurenmoisen hyvin. Esimerkiksi kristillinen lähetystyö ei nouse lähellekään. Asiaa ei auta perus-islamin suoraviivaisuus verrattuna kristinuskon (ja hindulaisuuden) vaikeaselkoisuuteen. 

Enemmän tai vähemmän selvä tavoite on ollut käännyttää kaikki oikeauskoisiksi ja tapaa loput.

Tuollaista suuntausta on vastustettava myös uskonnonvapauden nimessä. Uskonnon- tai omantunnonvapaus on ihmisoikeus, jolla halutaan taata kaikille ihmisille suunnata uskonnolliset ja siis myös osa moraalisista mietteistään minne itse katsoo parhaaksi ja harrastaa näitä toimintoja toisten kanssa.

Uskonnonvapauden raja on selvä. Se on tuon vapauden kieltäminen toiselta.

Sekä uskonto että isänmaallisuus rynnäkkökiväärillä harjoitettuina ovat poliittista toimintaa, rajoittamista. On surullista, että uskonto – islam – ja rodut sekoitetaan valmiiksi vaikeaan ylivaltapolitiikkaan. Ja surullista on sekin, että monet kieltäytyvät näkemästä luonnonkatastrofien ja poliittisten olojen yhteyttä. Ilmastonmuutos lisää maahanmuuttopaineita, ja tilanne on paha, koska EU:n etelärajalla ilmastopaineet tuntuvat ensimmäisenä ja pahasti.

10 kommenttia:

  1. Ilmastopainetta suurempi tekijä on NATOoon kuuluvien maiden pommitukset alueella. Sen sijaan, että sinne muodostettaisiin NATOn suojaamia turva-alueita, jonne pakolaiset voisivat palata, puolususjärjestö keskittyy pakolaisvirran ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
  2. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että jos Afrikan rannalla tulee ilmastonmuutoksentakia kuuma, voi pulahtaa välimereen uimaan, ja sitten takaisin Afrikkaan. Jonkinlainen Muuri on tehtävä barbaareja vastaan. Trump on paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidät kaiketi myös E. Tuomiojaa syrjittynä?

      Poista
  3. Odottelen toiveikkaana islamin uskonpuhdistusta. Jos se hyvinkin tulisi samaa kaavaa noudattaen kuin kristinuskossa, 2100-luvulla voisi tapahtua jotakin. Jos sinne saakka selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islamissa ei ole paavia jota vastaan voisi nousta kapinaan. Varsinaisesti ei ole papistoakaan, Shialaisilla vähän enemmän.

      Poista
  4. Maahanmuutto ei aiheuta ilmastonmuutosta mutta
    ilmastonmuutos aiheuttaa maahanmuuttoa.
    Siksi ilmastonmuutos pitäisi olla ensimmäisenä listalla perussuomalaisillakin.

    MM

    VastaaPoista
  5. Niin, taisi se Henryk Sienkiewicz'in kirja "Erämaan halki" kuulua johonkin maailman parhaitten nuortenkirjojen sarjaan. Muistan sen lukemisen olleenkin aikoinaan hyvin vaikuttavaa. Kirjassahan kerrotaan siitä tilanteesta, kun Mahdi oli valloittanut Khartumin kenraali Gordonilta. Näin päähenkilöt poika ja tyttö joutuivat matkaamaan kahdestaan tuntemattoman seudun läpi Sudanista Intian valtamerelle, kun paluun suoraan Kairoon esti Mahdin armeija. Seikkailukertomus parasta lajia, vaikka näin jälkikäteen aikuisena toki huomaa miten kolonialismin pukinsorkkakin siellä vilahtelee.

    VastaaPoista
  6. Muuten olen pitkälti samaa mieltä, mutta sekoitatkohan sinä Sudanin mahdilaiset Jemenin samanaikaisiin, mutta erillisiin kapinallisiin? Sudanissa Gordonin kanssa sotineet Mahdiksi julistautuneen paikallisen profeetan kannattajat olivat ihan oma sakkinsa, joka ymmärtääkseni edusti alueen paikallisia muhamettilaisia traditioita. Koska Mahdille rakennettu hauta on siellä pystyssä edelleen, eivät nämä varsinaisesti ole voineet olla pyhimysten palvontaa vihaavia wahhabiittejä. Päinvastoin: britit kutsuivat vastapuoltaan "dervisseiksi" eli suufilaisiksi munkeiksi. Siinä oli totta toinen puoli. Noilla seuduin on ollut ihan normaalia kuulua paikalliseeen suufiveljeskuntaan sivutoimisesti.

    Jemenissä taas käytin omaa, tästä erillistä sotaansa. Sikäläisistä uskonkiistoista ei ota kyllä kukaan selvää. Alue on islamilaisten lahkojen ulkomuseo, jossa on harrastettu erilaisia lahkokuntaisia oppeja jo Muhammedin päivistä alkaen. Siitä olen aika varma, etteivät nämä Jemeninkään 1800-luvun kapinalliset välttämättä olleet wahhabilaisia. Sitä kantaa edustavat ennen kaikkea saudit, jotka ovat olleet Jemenin takamaitten heimojen kanssa sodassa vähän väliä aina kuningaskuntansa perustamisesta saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ossaaks tehä saunavastan? Mää voin näyttää ettee.
      Ossaaks paikkaa pyöränkumin?
      Arvaakko kumman ohjeet on lyhyköösemmät?

      Poista
  7. Olli pani pahaksi, ylimetsänhaltia Mäntypurha muutti tyttärentyttärensä Inkatoosan taikavarvun asetuksia siten että Antti Taavitsanpoika Kuorsasen mämmityytyväisyys saavutti täydellisyyden, kuinka ollakaan.

    Siten, että A. T. K. sai väkipakolla syöttää mämmiä sellaisille jotka eivät siitä ollenkaan pitäneet.

    Opiskellen ja taivastellen -iikka

    VastaaPoista