Eliittiä vastaan

On syytä täsmentää eilistä. Eliittiä vastustava liikehdintä lähtee käytännössä aina eliitistä. Eliittiin kuuluminen näkyy nykymaailmassa tutkinnoista tai muuten havaitusta poikkeuksellisesta kyvykkyydestä.

Esimerkiksi 1700-luvun ja 1800-luvun vallankumouksissa olivat kärkenä kirjoitustaitoiset kiihkoilijat, kuten esimerkiksi lehtimiehet, ja alkuvaiheessa mukana oli joitakin arvovaltaisia hahmoja, jotka tietenkin tapettiin ensimmäisinä, kun vallankumous alkoi syödä lapsiaan.

Suomi säästyi sotien jälkeen paljolta, koska meillä ei ollut eteviä tai taitavia kommunisteja. Nyt johtavia eliitin edustajiamme ovat Li Anderson, joka osaa puhua kuin mies miehelle, ja Pekka Haavisto. Jos perustettaisiin Eduskunnan eliittikerho, sen puheenjohtajaksi olisi ylivoimainen ehdokas, Erkki Tuomioja. Jos joku uumoilee tässä piruilua, hän uumoilee väärin.

Halla-ahon taustan otin ihmeellisyytenä esiin siksi, että hänen tohtorintaustansa herättää minussa kunnioitusta. Olen tietävinäni, että tie oli kivinen mutta tulos mainio. Väitöskirjan arvosana oli eximia ja aihe hyvin vaikea.

Pienemmässä seurassa myönnän arvostavani väitelleitä tohtoreita, koska heillä on näyttö harvinaisen pitkän ja pitkästyttävän työn toteuttamisesta. Suoranaista lahjakkuutta väitöskirja ei vaadi, vaan kykyä omaksua menettely- ja tutkimustavat ja pitää niistä johdonmukaisesti kiinni. Minulle opponentit ja tiedekunta sanoivat, että hyväksytty väitös on ajokortti tieteeseen. Joillekin – usein poliitikoille – se on koreilun väline.

Olen jo kirjoittanut muistelmiini, joista näyttää tulevan hyvin kummalliset, huomioita ja havaintoja oman väitöskirjani ajalta eli 1990-luvun alusta. Siirryin korkeimmasta oikeudesta hovioikeuteen hyvässä yhteisymmärryksessä, eli ainakin korkein oikeus oli tyytyväinen.

Samalla vein mahdollisuuden jatkaa instituutiohistorian tutkimista. Olen ja kukaties tulen olemaan ainoa ihminen maassa, joka on tutkinut tuomioistuimen ensisijaislähteet. Niistä nimittäin kiinnostavimmat eli käsin kirjoitetut muistiot ja konseptien marginaaleihin kirjoitetut maininnat ovat salaisia. Joskus välissä oli myös hovioikeuden Ei Julkinen -kansio. Myös täysistuntojen niin sanottuun koeäänestykseen vieneet muistiinpanot olivat ilahduttavassa määrin tallella. Niissä pohdittiin esimerkiksi jonkin nimeltä mainitun hakijan ”sopivasuutta”.

Tietenkin luin myös nimikirjat eli tiedot jäsenistä ja esittelystä, ja sen kassakaapillisen, jossa säilytettiin salaisiksi julistettuja asiakirjoja. Kassakaappi näkyi unohtuneen usein auki. Ehkä se oli hankala avata lukosta?

Tässä ei ole uutisaineistoa. Mutta ainoa tapa selvittää juuri tuomioistuimen toiminta on käydä läpi kaikki aineisto diaareista liikkeelle lähtien. Sen jälkeen tietää, mitä on tehty ja miten, ja lisäksi, mitä ei ole tehty.

Koska esimerkki on vaaraton, mainitse että Kempin ja Bäckmanin oikeusjuttu Viipurin menettämisestä kesäkuussa 1944 on mielenkiintoinen. Asiassa on myöhemmin selvitetty, että kaupungin puolustamisen romahtaminen johtui muista syistä, eikä se ole rikosjutun aiheeksi riittävä, että henkilökohtaisten syiden takia kumpaakaan syytetyistä ei olisi lainkaan pitänyt määrätä noin vaativaan paikkaan. Tavanomaisen todisteiden punninnan puuttuminen viittaa vahvasti siihen, että korkeampi taho (Mannerheim) halusi tätä. Niin… Valtionarkistosta varmaan löytyisivät vuoden 1918 erikoistuomioistuinten paperit. Sangen moni lakimies on vaiennut huolellisesti osuudestaan tuohon toimintaan; minulle se on nurinkurisen ajatuksen nurinkurinen toteutus.