Aivan totta.
Lappi-antologian
toimittaminen on ollut opettavaista. Miten monella eri tavalla asioita voidaan
lähestyä.
Paulaharju ymmärsi.
Itse en ymmärrä Erno
Paasilinnan yksipuolista kertomusta Paulaharjun elämästä. Ikään kuin siinä
olisi jotain ihmettelemistä, että tämä kirjoittaja oli oivaltanut saman kuin
pari muuta suuruutta ja panosti todella paljon saadakseen asian esiin.
”Sompion” alussa on
Luirojoki, yksi Kemijoen lähteistä.
Paulaharju kuvaa paremmin
kuin biologit, miten joki jaksaa luikertaa mahdottomien soiden keskellä seutua
jossa ei paljon kasva eikä moni menesty.
Hän toisin sanoen kuvaa Lapin
suurimman merkityksen. Se on seisovien ja virtaavien vesien puskuri. Sellaisena
se on ilmaston luoja.
Tunturimaa – Saariselkä –
on muhkea, mutta todellinen suojelun kohde on tuhottu. Se olisi ollut Lokan ja
Porttipahdan tekoaltaiden alle hukutettu alue.
En löytänyt antologiaani
minkäänlaista kuvausta Nuorttijärven, Tuloman ja puolen Petsamon tuhoista.
Siellä muuten on myrkky maassa, meidän puolellamme enimmäkseen ilmassa.
Muutaman suomalaisen tutkijajoukon uudet valokuvat Hiipinän seudulta ovat niin
karmeaa katsottavaa, ettei sellaista halua laittaa kirjaan.
Seisova vesi on
hyönteisten koti. Hyönteisten ylenpalttisuus on lintujen ja kalojen olemassaolon
ehto. Ehkä tekeillä on tiedon keruu
pieneliöistä. Putkilokasvit tiedämme ahkerien kasvitieteilijöiden ansiosta, ja
jopa sienet ja levät ovat päässeet kauan sitten mikroskoopin alle. Miten metsä
toimii, sitä on alettu ymmärtää vasta taannoin. Paljaalle silmälle näkyvän
ympärillä viihtyvistä, aineen ja energian kierrätykseen osallistuvista sienistä
näkyvät vain jotkut.
Minulla ei ole tuon alan
koulutusta. Siksi tietoni voivat olla hyvin hennot ja niissä on varmasti aukkoja.
Tietojen yhdistely on työlästä. Ensin hämmentyi ja sitten katosi fysiikan ja
kemian välinen raja. Nyt myös elollisen ja elottoman ero on kaikkea muuta kuin
selvä. Multa on eloperäistä, savi enimmäkseen mineraaleja mutta jopa
syväkairatussa kalliossa on pieninä kuplina ilmaa ja vettäkin.
Ajatus Lapista jääkauden
muotoilemana maisemana on hiukan virheellinen. Kuuluisat kurut esimerkiksi ovat
muodostuneet ammoisina aikoina.
Kuvassa on isäni Pyhä-Nattasen
laella vuonna 1947. Paikka on outo ja tunnelma erikoinen. Tuohon aikaan ja
vielä silloin kun itse kävin siellä, etelän suuntaan aukesivat ne suuret suot.
Kivilaji on hiukan erikoista ja tämänhetkiseen muotoonsa sen on veistänyt
eroosio.
Uusimmissa dokumenteissa,
myös näissä Ylen ajamissa, joissa on voitu käyttää pienoishelikopteria, on
sävyjä paikan todellisesta tunnelmasta. Siellä ei oikein tiedä, onko ympärillä
muinainen Troija tai muu tuhansia vuosia sitten hävitetty kaupunki. Luonnon
muuraama se kuitenkin on. Sijainnin vuoksi nämä tunturit erottuvat juhlavasti
ympäristöstään.
Hiukan paremmin
tuntemaltani alalta olen käynyt läpi Puukko-kirjani uutta ja parannettua
painosta varten museoituja ajatuksia. Kaikkialta löytyy tieto, että puukko on
jotain perin suomalaista, omakuvamme symboli joka sopisi vaikka vaakunaan, joka
tapauksessa paremmin kuin siinä leijonan heristelemä miekka.
Puukko on yleistyökalu
puun käsittelyyn, sanotaan. Sanoisin toisin. Se on välttämätön väline
metsästäjälle ja aivan yhtä korvaamaton kalastajalle. Puutyöt, vitsakset ja
erilaiset kotitarvetyöt ovat sivuseikka.
Vaikka olisi hiihdetty
hiiden hirvi, ensin siitä on laskettava veri ja toiseksi se on suolistettava.
Sitten seuraa paloittelu sellaiseksi, että ruuaksi arvokkaat osa saa kotiin
sieltä kaukaa – hiidestä.
Kalan kunto on sama.
Bakteerit riehaantuvat heti. Avaamatonta kalaa ei pysty säilyttämään. Vaikka
tulet olisi tehty valmiiksi, kyllä kalan vatsa on viillettävä ja lajista
riippuen suomuksillekin voisi tehdä jotain.
Silmämääräisesti on
haettu hienoja puukon muotoja. Pohjalaispuukot ovat saaneet nyt kehutun asunsa
1800-luvun puolivälin paikkeilla – mutta puukkoa käytettiin ja tarvittiin
pronssikaudella ja sitä ennen puukon virkaa toimittivat teräville särmille
isketyt tai kärsivällisesti hiotut kivet.
Lapin leuku, jollaisia
saa vielä kaupoista, kertoo muodollaan tarkoituksensa. Se on ollut erikoisen
hyvä nylkemiseen. Se on peräisin kansalta, joka osasi ottaa peurasta ja sitten
porosta talteen kaiken käyttökelpoisen.
Ison eläimen nylkeminen
ei ole helppoa eikä vaivatonta. Jos ajattelee vielä parkitsemista eli vuodan
säilyttämistä, alkaa ehkä ymmärtää, että eivät ne koristeet tule tyhjästä.
Kummitädilläni oli
olohuoneessa karhuntalja. Hänen miehensä, joka oli lähtöisin Laatokan Karjasta,
oli taitava metsämies vielä Pohjanmaalla, jossa tyypillisesti yritettiin
tavoittaa paistiksi koppeloita tai teeriä.
En ehkä muistaisi mitään
metsästäjistä ilman tämän sukulaisen tarinoita. Korkeintaan tietäisin, että
kunnanlääkäreillä ja joskus poliiseilla oli ajokoiria ja jäniksiä oli tapana
jahdata.
Jänisjahti lienee jäänyt
täysin muodista? On tässä ympärillä erikoisuuksiakin, mutta taitavat
lintumiehet ja heidän ihmeelliset rotukoiransa tuntuvat jotenkin
ulkomaalaisilta.
Vain hirvijahti on suuren
kannan takia suosiossa, ja ystävät ja sukulaiset tuovat silloin tällöin
herkullisia paistin aineksia. Sen olen kuullut, että hirvimetsällä tehdään
tärkeitä liiketoimia, eikä se ole vuorineuvos eikä mikään, joka ei liikut
niissä porukoissa. – Mutta tämä pikku lastuna puukosta, ajateltuna toisin kuin
Pälsi, Vilkuna ja ne kaikki muut.
Aina kun jossain kuulen tai luen nimen Paulaharju, minun on pakko ääneen päivitellä nykypäivän surkeutta: hänen hienoja kirjojaan julkaisee ja kauppaa humpuukiin erikoistunut kustantaja Salakirjat.
VastaaPoistaTekisi mieli kerätä Paulaharju-kokoelmani täydemmäksi, heiltä niitä saisi ja halvalla, mutta en pysty kauppoihin sellaisen firman kanssa.
Kiitos Jukka! En kyllä ihan odottanut tuollaista vastausta Mommila juttuun. Mutta hyvä kun kerroit. Olin unohtanut elokuvan käsikirjoituksesi. Mutta tarkoitin että kirjassa valotetaan aika hyvin aikaa 100 v sitten. Millaisessa terrorissa venäläisen sotaväen ansiosta elettiin. Ym ym. Et löydä sympatiaa Kordelinia kohtaan. Olisiko nykyään suuromistajat erilaisia. Kyllä siinä kuitenkin on tarina köyhän pojan noususta suurmaanomistajaksi. Kyllä Matti kirjassa kertoo oikean asian laidan turha sitä on yrittää väännellä. Kyllä suutari lensi talosta ja tuli kostamaan sen tiesi hyvin tuntemani torppari joka itse oli asiat nähnyt. Sattumoisin paikat ja asiat ovat minulle hyvin tuttuja. Miksi taas anonyymi. Lienee kummallekin turvallisempaa olemmehan sodan ajan lapsia. Kemppisiä suvussa.
VastaaPoistaHmm... Kaverilla on pihassa katiska johon pupuja ekssyy. Salaatinpesuun se kyllä on, että sikäli. Mutta kun tulee niitä keskeytyksiä.
VastaaPoistaOllaan niin junkkaria että oikein!
VastaaPoistaKalan saa säilymään rahkasammalessa. Norjalaiset ovat kehitelleet rahkasammaleesta eristettyä säilöntäainetta jo vuosia. (Preservation of fish by embedment in Sphagnum moss, peat or holocellulose: experimental proof of the oxopolysaccharidic nature of the preservative substance and of its antimicrobial and tanning action)
VastaaPoista
VastaaPoistaJärkeensä luottaminen taitaa olla typerintä. On tuo luonto niin kumma. Kivinen tai kallioinen, elottomaksi uskottu myös ja entäs sitten tämä kukkien ja kaunotarten osasto. Itse tykkään kysäistä että mikä kumman KETO. Siitä on multa humus analyysiä kirjastoittain. Kuvaa kevätkesästä ja helmikuun pyryistä. Entäs äänet sitten. Dataa on ja linnunlaulua.
Entä tuoksut, ei taida olla pullotettuina? Mutta molekyylinsä luetteloitu ja niiden kombinaatiot. Entä sitten nenä. Nuhaisena -tai vaikkapa hajuaistihermojen elektronivilske aivoissa ja ne anturijohtimilla viety laboratorion näytölle. Joku tulkitsemassa vilinää. Ihan mahdotonta.
Paras vaan piehtaroida kedolla ja parina parempi. Sitten vielä perhoset ilmassa ja mahassa. Kyllä. Ei ole tyyntä paitsi pakukuskina kun tietää minne ajaa ja jos ei, niin mitä pomo sanoo. Docpointissa kävin katsomassa Metsän sielun. Sattui olemaan ihan ensi-ilta ja tuskinpa juuri teattereissa kiertääkään.
Osuin samaan näytökseen Pentti Linkolan kanssa. Hän oli todella kunnioitettu ja huomaavaisesti pongattu aulassa ja sisään astumissaan elokuvateatterisaliin. Kinopalatsi 1. Täysi. Leffasta voisi rikkiviisteluni jatkoksi sanoa, että siinä ironiantaju ja satiirin kutkuttavuus oli potensseissaan. Ei tavanomaista viherpaatosta lainkaan. Kesähuvilan idyllista seurataan monitoimikoneen ähellystä aidan takana. Käydään juttuttamassa viattomia metsänkulkijoita, jousipyssymetsästäjästä metsätalous teho-raha-järkeilijään. Puukon kanssa hirven mahan auki nirhaus samalla kun hirvikoira jyystää ruhon koipea esitetään luontosuhteestamme.
Sanoisin että varsin hieno elokuva ja tekijät ottivat rohkeasti riskin tulla väärinkäsitetyiksi muka mitätöntä tehneinä. Sen kohtalon he ja elokuva tulee saamaan tv-sohvilla surffikapulan ja kaiken sälän päästessä tunkemaan hienon ovelan ankaran taideteoksen, ja kuluttajan väliin.
Liika ei jätä jäljelle yhtikäs mitään. Teatterissa onneksi vertaiskontrolli pakottaa istumaan hiljaa ja ottamaan vastaan. Ja sitten huonokin äkkiä hoksaa. Meikää auttoi tietysti hoksata Linkola katsomassa. Tiesin hänestä että leffa on hieno ja olikin pirun älykäs aikaansaannos. Ei mikään luontofilmi vaan ankara elämäntapakritiikki.Jukka Sjöstedt
Jukka, olet verraton!
PoistaJ. Sjöstedtin faniklubi kasvaa tasaisesti joskin varmasti.
PoistaKommentissa mainittu ja syystäkin kehuttu elokuva on Anu Kuivalaisen "Sielunmetsä" http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/sielunmetsa/ joka saa varsinaisen ensi-iltansa myöhemmin keväällä.
PoistaTuubiin on tullut Erno Paasilinnan luento jossa hän kertoilee mm. mitä hän on ajanut takaa kuuluisalla lauseellaan "Itseoppinut on ainoa oppinut, muut ovat opetettuja". Se kun ymmärretään niin usein väärin, kuten tätäkin blogia lukeneena olemme saaneet havaita. Erno kertoilee myös Linkolasta, jota hän arvostaa syvästi. Mielenkiintoinen ja hauska luento, kannattaa kuunnella, ketkä eivät tätä ole vielä bonganneet.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=Vt9PjMrP6KE&t=1911s
ei se ole it-guru eikä mikään jollei ole kotona omaa seitanpihvin marinointireseptiä.
VastaaPoistamaailma muuttuu, Eskoseni. Z-käyrä mutta kuitenkin.
Eikös Nattasilla ole kaksi lakea? Olin 1970-luvulla käymässä Saariselällä, joka oli vielä tuolloin turmeltumaton, viihtyisä alue: puuhotelli ja joitain isohkoja kämppiä.
VastaaPoistaTapasin Kaunispäällä Kemppainen-nimisen taidemaalarin, joka maalasi tuota Nattaset-tunturia. Taiteilija kertoi, että nattaset on saamea ja merkitsee suomen kielellä isoja tissejä, ryntäitä! -Tuosta vedin johtopäätöksen kaksikukkulaisesta tunturista.
Kun ensi kerran kävin Saariselällä, ihastelin ja ihmettelin että mitä ovat nuo kolme kaunista ja terävää tunturia tuolla kaukana - Nattasethan ne olivat. Niitä taitaa olla enemmänkin, olisiko peräti kuusi. Ensi kesänä aion siellä viimeinkin käydä, jos luoja suo.
Poista