Linda

Yhdistän kaksi ristikkäistä asiaa. Michael Lewisin kirjassa ”The Undoing Project”, josta olen monena päivänä ottanut aineistoa Kahnemanin ja Tverskyn tuotannosta, esitellään myös koesarja, joka aiheutti mullistusta sekä psykologien ammattikunnassa että monilla muilla aloilla. Lääkärit ja tuomarit olivat syystä varpaillaan. Vasta- ja vainovalkeista huolimatta vaikutus tuntuu edelleen. Ehkä erehtymisen luonnonhistoria on ajankohtaisempi nyt kuin aikoihin.

Toisaalta kertomus – kun halutaan viitata filosofian ja folkloristiikan perinteeseen, kertomusta sanotaan joskus ”narratiiviksi” - on ikiongelmallinen kysymys. Ei sillä hyvä että ruokimme itseämme joka päivä koko elämämme naratiiveilla, esimerkiksi miettiessämme, mitä erikoisempaa teemme tänään päivällä töissä tai illalla kotona, vaan annamme myös kertomusten sotkea alleen logiikan aika alkeellisissakin tilanteissa.

Kun tietokoneohjelman yksi perusfunktio on ”jos – niin” (if… then) esitettynä selvin numeroin, ajattelun eli mallien ja tunteiden vyyhden soveltaminen arkeen voisi olla ”entä jos – mitä sitten”. Entä jos liukastun tuossa pihan jäätiköllä…? Kukaties unohdan kysymyksen tai ajattelen että selviydyn minä tai sitten panen nastakengät ja otan pikkukengät kassiin. Jos sitten kuitenkin lippaan, valehtelen luultavasti että niin kuin yritin varoa. Fiksu naapurin rouva käyttää potkukelkkaa.

Narratiivilla on suuri merkitys myös selviteltäessä populismin hurmaa ja suosiota. Pääministeri Sipilän toimet eivät jaksa kiinnostaa, jos hän on vain panemassa koululaitosta ja sairaaloita uusiksi, mutta annapa että mediaan ilmestyy kertomus omaisilleen asiattomia etuja saalistavasta ministeristä, joka sitten vielä valehtelee, etteihän tässä mitään. Jo kiinnostaa!

Ihmiset muuten varmaan vaistoavat, että kun joku on jäävännyt itsensä, päätöksentekijät kenties silti suosivat asianomaisen läheisiä. Jos on ratkaistava, otetaanko töihin tämä, tuo tai kolmas henkilö, ratkaisun kotiin päin vetämistä ei voi juuri koskaan todistaa, koska vakavasti ehdolla olevat ovat yleensä aina kaikki päteviä.

Linda on 31-vuotias. Hän on hyvin etevä. Hän on naimaton maisteri, pääaineena filosofia, ja hyvä suustaan. Opiskelijana hän oli hyvin kiinnostunut syrjinnästä ja yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja osallistui ydinaseiden vastaisiin mielenosoituksiin.

Arvioikaa todennäköisin vaihtoehto seuraavista: hän on a) ala-asteen opettaja, b) töissä kirjakaupassa ja ottaa jooga-tunteja, c) aktiivinen naisliikkeen jäsen, d) sosiaalialalla mielenterveystyössä, e) äänestää aina vaaleissa naista, f) työssä pankin kassana ja osallistuu naisliikkeeseen, g) työssä vakuutusyhtiössä markkinointipuolella, h) työssä pankissa.

Moni kokeen osallistujista arvioi, että Linda on pankin kassana ja osallistuu naisliikkeeseen. Lopulta testin useita kertoja uusittuaan ja vaihdettuaan vastaajaryhmää tutkijat pudottivat vaihtoehdot kahteen ja täsmensivät kysymyksen eli että kumpi on todennäköisempää, että kuvattu Linda on työssä pankin kassana ja osallistuu naisliikkeeseen vai että hän on työssä pankin kassana.

85 prosenttia vastaajista ilmoitti että edellinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Koe toistettiin ensin opiskelijoille ja sitten psykologian ammattilaisille. Lopulta järjestäjät kysyivät, eivätkö vastaajat todellakaan huomaa, että puhe on todennäköisyydestä ja kakkoisvaihtoehto sisältää ykkösen. Kun pankissa on kaikenlaisia työntekijöitä, kassavirkailijoiden ryhmän on matemaattisesti oltava suuremi kuin minkä tahansa siitä rajatun ryhmä, esimerkiksi kassatoimihenkilöt, jotka harrastavat naisliikettä tai pitkiä juoksulenkkejä metsässä tai kirkkokuorossa laulamista jne. Jälkimmäinen ryhmä on osa edellistä ryhmää. Kun kysytään todellisuutta, osajoukko on aina joukkoa pienempi (unohtaen kysymyksen joukosta itsensä osajoukkona).

Tosi ammattilainen ei koskaan myönnä virhettään. Intellektuelli sanoo erehdystään viisaudeksi ja kertoo kirjoittavansa siitä lähiaikoina kirjan, joka tulee saamaan ansaittua kansainvälistä huomiota.

Koetilanteen jälkeen joku opiskelijoista oli noussut seisomaan ja ilmoittanut uhmakkaasti, että tämä on minun mielipiteeni. Hän antoi ymmärtää, että se on toisen luokan kysymys, onko hän väärässä vai ei. Tuttua?

Ainakin Tversky olisi vastannut tuohon armottomasti, että jos kysymyksessä on mielipide, se on sitten tyhmä mielipide.

Tästä tullaan erilaisiin some-ilmiöihin ja narratiiviin, vaikka koesarjat ja niitä kuvaava teksti ilmestyivät jo 1980-luvun alussa.

Kumpia on enemmän, pappeja vai pedofiliaa harrastavia pappeja? Arvaan, että jos tätä pääsisi kysymään koetilanteessa, jotkut vastaisivat, että kaikki papit ovat epäilyttäviä, ja jotkut taas, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Toisin sanoen he eivät vastaisi kysymykseen, joka tässäkin sisältää vastauksen. Rakenne on hyvin lähellä klassista syllogismia.

Kahneman ja Tversky nostattivat paljon pahaa verta, koska myös kokeneet ammattilaiset menivät narratiivin ansaan, kun kysymyksestä tehtiin uskottavasti väritetty.

Johtopäätös oli, että ihminen poimii muististaan tai muokkaa mielessään tarinan, johon kuvailtu ”Linda” sopii, ja näkevät sielunsa silmillä, että Linda on feministi. Ja lopettavat ajattelemisen siihen.

Tunsin kerran erään isäni, joka sanoi, ettei kukaan vasemmistolainen voi olla täysijärkinen. Kun sitten aikanaan tulimme Mauno Koiviston luota, olin vielä niin lapsellinen, että palautin tuo mieleen kysymällä, oliko Mauno hänestä täysijärkinen.

Jos olisimme jatkaneet turhaa keskustelua, olisimme voineet siirtyä miettimään talouspoliittisia virheitä ja niiden korrelaatiota puoluesidonnaisuuteen. Olisi tarvittu edustava otos ja vertailuryhmä ja niin edelleen.