Ylen ”101 kirjaa”
ilahduttaa kovasti.
Ajatus on mainio ja
toteutus tuntuu olevan hyvä.
Kansalliskirjasto on
mukana hankkeessa, joten kaikki jo valitut 100 kirjaa näyttävät olevan
kerrankin hienosti skannattuina saatavilla.
Yle-tunnuksella, joka on
muutenkin tarpeellinen ja helppo tehdä, kirjoja voi lukea selaimessa. Elisa on
tuonut ne sivuilleen ladattaviksi.
Ehdotan googlaamista. Tie
sivustoille on lyhyt.
Viekottelen
katkolukemiseen. Sellainen kirja, joka ei vaadi suurta keskittymistä, on hyvä
välipala. Paljon enemmän kuin terveellistä ruokailua ja sopivaa liikuntaa
kannatan mielen verryttelyä.
Se ei onnistu ”rentoutumalla”.
Riittävän hyvä teksti tai esimerkiksi musiikki tehoaa. Erno Paasilinnan ”Kauppamiehet
isänmaan asialla” voisi olla juuri sellainen. Sen voi jättää auki ja lukea
siitä pätkän, kun mieli isoaa kuin peura lähtehelle.
Kirjallisuusihmiset ovat
parempia kuin muut ihmiset, omasta mielestään. Kuka on vielä parempi kuin muut
paremmat on ikuinen kysymys. Oman paremmuuden korostaminen toteutuu
vaivattomimmin kielteisillä kommenteilla toisista saman joukon jäsenistä.
Tieteessä on sama
toimintaperiaate. ”Maailmassa on vähän täydellistä, mutta professori N on täydellinen
idiootti…”
Tunnen useankin ihmisen,
joilta myrkyllisten luonnehdintojen kerääminen pikku antologiaksi onnistui noin
vain, suoraan ulkomuistista- Sellainen kirja voisi mennä kaupaksikin…
”En sano, että kirjailija
M on täysi pelle. Sirkuspellen on hallittava monia taitoja ja tietoja ja
hänellä on oltava lahjakkuutta. Kirjailija M:llä ei ole minkäänlaisia taitoja
eikä tietoja ja lahjakkuudesta hän on kemiallisen vapaa…”
Niinpä sanon vilpittömästi
ilahtuneeni kovasti myös Ylen toimittajien kirjavalinnoista. Tausta-ajatuksia
on selitetty, ja viis siitä. Järkeviä ajatuksia. Suomen sata vuota
kaikenlaisina kirjoina.
Valikoima on nimittäin
raikas. Sieltä puuttuvat jokseenkin kaikki ”pakkopullat” eli ne kirjat, joita
ei-kirjallisuusihmiset ovat oppineet viimeistään koulussa varomaan ja
kiertämään.
Sekin on raikkautta, että
opettavaisuutta ei ole tai ainakaan se ei lyö silmille. Vaikuttaisi siltä, että
yleisölle on haluttu tarjota sopivaa puuhailtavaa kirjojen kanssa aivan ilman
korkealentoisia päämääriä. Ja se on hyvä.
Tämän vaikutelman saa
siitäkin, että listalla on hulluudessaan hauskoja eli siis viihdyttäviä
teoksia, kuten Karimon ”Kumpujen yöstä”. Sehän on vanha hurraa-isänmaallinen
teossarja, jossa kirjoittaja on keksinyt isänmaalleen historiaa sellaisin
kohdin, joista tietoja ei ole, ja luonut jokseenkin mielettömiä painotuksia.
Teos ei edes ole yhdentekevä, koska sen säteilyvaikutus tuntuu edelleen.
Karimon kirja on yksi niistä, joiden johdosta jotkut luulevat, että Raamatussa
on painovirhe, koska suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa, eikä muuan toinen,
raamatullisina aikoina siellä Välimeren reunassa majaillut porukka.
Nykyisin ajatus tulee
vastaan usein siinä muodossa, että me suomalaiset olemme tavalla tai toisella
parempia kuin muut, eivätkä näin ajattevat ota edes harkitakseen sitä, että
tiettävästi kaikki muutkin maailman kansat ajattelevat itsestään suunnilleen
samaa.
Kun tällainen
suosituslista on tehty virkeästi ja ennakkoluulottomasti, niin kuin tässä on
tapahtunut, siitä on iloa myös suurkäyttäjille. Ainakin itse löysin heti useita
kirjoja, jotka ehkä olen lukenut mutta joka tapauksessa unohtanut, ja nyt jokin
Pulkkisen ”Romaanihenkilön kuolema” herättää mielenkiintoa – oliko kirja yhtä
merkittävä kuin sen maine.
Sitten on toisia, kuten
Haavikon ”Kansakunnan linja”, josta olen kyllä maininnut kustantajalle, että
uusiin painoksiin pitäisi lisätä ”errata” eli luettelo virheistä. Palasin juuri
tuohon teokseen taannoin, ja vaikka sen suuri ansio on innoittuneisuus ja kyky
ajatella uudesti ja ilmaista iskevästi, pelkästään uutta perustutkimusta on
tullut näinä vuosikymmeninä sen verran, että olisi kovin hyvä saada oikaisut
itse kirjaan liitteeksi. Se ei tekstiä häiritsisi. Tarkoitan nyt sellaisia
tähän esimerkin vuoksi keksimiäni ajatuksia kuten kansalaissodassa
teloitettujen ja kuolleiden lukumäärä tai Suomen metsäteollisuuden kohdin
yllättävät tuotantomäärät eri vuosikymmenillä tai Outokummun kuparin määrä ja
merkitys sotien aikana.
Kirjallisuuden yksi hieno
piirre on jatkuvasti se, että kirjailija niin usein erehtyy pahanpäiväisesti.
Haanpää ei voinut arvata kertoessaan, ku8ina Pate Teikka loikkasi noitaympyrästä
Neuvostoliittoon, millainen Suomesta tulleiden loikkareiden kohtalo sitten käytännössä
eli todellisuudessa oli. Vähemmän dramaattisista asioista olen varmaan usein
toistellut, että Erno Paasilinna oli hienoimpia kirjoittajiamme siitä
huolimatta – ellei siksi – että hänen erittelynsä ja tulevaisuuden arvionsa
osoittautuivat perusteettomiksi.
Ei kirjailija yhtä vähän
kuin kukaan muukaan ole etevä ennustaja. Jos olisin ilkeä kirjallisuuden
opettaja panisin lapset kirjoittamaan kotiaineen aiheesta Neuvostoliiton
romahdus ja Suomen romaanikirjallisuus. Toisin sanoen sitä vaihtoehtoa, joka
oli kerran monen mielessä, ei sitten ollut olemassa.
Yksi syy tällaiseen Suomi
100 katsaukseen on kokemuspiiri. On hyvin helppo luetella tärkeitä asioita ja
ilmiöitä, jotka ovat puolelle nyt elävistä täysin vieraita. Juttelin hiljan
nuoren upseerin kanssa, joka ei tuntenut Kalashnikovin nimeä ja vastas
muisteltuaan keksi nähneensä jossain valokuvassa tai elokuvassa konepistoolin.
Työtä toimittajille.
Siihenkin hienoon sotakuvaan, jossa kaksi väsynyttä jääkäriä vilkaisee palavaa
punatähtistä panssarivaunua, on liitettävä kuvateksti ”sotilailla on ”panssarinyrkki”
(singon edeltäjä).”
Tähän kuuluisaan kuvaan, joka on otettu kesäkuun lopussa 1944 Ihantalan kirkonmäellä, voisi liittää opetukseksi ja muistutukseksi myös tekstin: Edellä kulkeva kersantti Nikulassi kaatui (= kuoli taistelussa) seuraavana päivänä.
VastaaPoistaKirjojen tekstin kommentoiminen kirjojen alussa, lopussa tai sivujen marginaalissa on vanha käytäntö. Äänikirjojen luentaan voitaisiin puhua päälle, kuten moskovan radio Mannerheimin sodanaikaisissa radiopuheissa.
VastaaPoista"kirjailija niin usein erehtyy pahainpäiväisesti". Mutta Haanpää ei mielestäni erehtynyt laittaessaan "Noitaympyrän" päähenkilön lähtemään neuvostoliittoon. Kirjaan ei sisältynyt mitään Haanpään omiksi käsitettävää käsitystä Neuvostoliiton olemuksesta.
Myös esim. Erno Paasilinnan ja Hannu Salaman käsitys tulevaisuuden "sosialistisesta Suomesta" oli hyvin sumea. Eikä ainakaan neovostomallinen. Monia Suomalaisia kirjailijoita ja intektuelleja voidaankin arvostella siitä ,että käänsivät katseensa pois reaalisosialismista, kuten esim. viron ja karjalan todellisuudesta.
Eräskin lähes kuusikymppinen eturivin kirjailijamme ällistyi vastikään aivan suunnattomasti kuullessaan ensi kertaa, että oli olemassa sellainenkin kansa kuin inkeriläiset!
PoistaListan kirjoista olen lukenut vasta neljäsosan...
VastaaPoistaVai ei tuntenut nuori suomalainen upseeri Kalashnikovin rynnäkkökivääriä. Meikäläinen reservin aliupseerina on ampunut kymmenen kovaa patia Tokarevin Tähti-pistoolilla - Moskovan keskustassa tullikomitean sisäampumaradalla.
VastaaPoistaRKn koneikko on systeemiä Kalašnikov, eräs tyylipuhtaimmista ja alkuperäiselle uskollisimmista. Toimintavarmuuden tekee alkuperäisen koneiston nerokas idea kiertää poistettavaa lakattua teräshylsyä ennen varsinaista peräytymisliikettä ja runsaasti yläkanttiin mitoitettu poistovoima. Sitä voi myös pitää muuntelulle erityisen soveliaana, sen sovelluksia on todella runsaasti haulikonpatruunakaliiperisista pitkiin kiväärikaliiperisiin.
PoistaTT-33 on aivan suora kopio konstruktiosta jonka on keksinyt ja huippuunsa kehittänyt J. M. Browning joskin eräs lisä on. Se ampuu pullonkaulahylsyistä patruunaa joka takaa sen toimintavarmuuden, läksy on saksalaisilta opittu P 08sta. Se hoksattiin yhdysvalloissakin mutta vasta reippaat viisikymmentä vuotta myöhemmin kun m. 1911 Colt alkoi kiinnostaa ampumaharrastajia tarkkuuspistoolina.
Molemmilla suunnittelijoilla oli sama tapa lähestyä aihetta, piirustukset tehtiin malleista joita muuteltiin viilaamalla ja kokeilemalla.
Eihän tällaisen tekniikanalan tietämystä tietenkään voida edellyttää kuin harrastuneelta tvälläriltä tai pääesikunnasta. Mitään salaisuuksia näissä ei ole. On silti melko noloa että upseerismies oli tästä tietämätön.
Panzerfaust kääntyi meillä rakettitorjunta-aseeksi, sittemmin sai nimen kertasinko. Olennainen toimintaperiaate on sama kuin singossa joka kuitenkin on läpikäynyt pitkän kehityskulun, alunalkaen on kyseessä sama rekyylittömän rakettiaseen periaate mutta toteutuksessa on usean miettimiskierroksen ero. Olen kuullut puhuttavan KES 55n siivilän suunnittelijan laskupäästä, ja laskennon määrästä. Kaasujen virtausopin yhtälöt eivät ole alaani, vähemmälläkin saa päähän mukavasti kivistystä.
Silti miellän pystykorvan ja sen parannetun version ukko-pekan vastuullisimmiksi itsenäisyystyökaluista, tietenkään ei sovi unohtaa Suomi-konepistoolia, konepistoolien aatelista. Sen suhteen on oltava jo varsin sivistynyt mutta siitä kaikesta ei tähän mahdu edes osa joten on parasta perehtyä aiheeseen parhaan asiantuntijan kirjoituksia lukien, Pertti T. Kekkonen, Gunwriters. Hän oli asiantuntijana ylivertainen, vieläkin juuri se asiantuntija jota kehtaa suositella mikäli haluaa tietää sen aseen teknillisen puolen seikoista kaiken.
Oma näkemykseni tosin on että se ase oli sotatoimiin turhankin hyvää, korkeaa laatua mutta tälle näkemykselle en ole saanut kannatusta koneistustekniikkaan perehtymättömiltä, enkä keltään sitä tositoimissa käyttäneeltä. Lukuisia kiittäviä lausuntoja olen kuullut mutta ne ovat koskeneet silloisia saatavuuskysymyksiä. Nostalgikot saavat nykyisin omansa turvallisiksi muutettuina, murto-osalla siitä rahasta jonka niiden valmistaminen tulisi maksamaan, jos sen voisi suhteuttaa, eikä voi. Varsin ymmärrettävää, tosin en panisi salin seinälle sontalapiota enkä rautakankea, mutta on hyvä muistaa että työkaluissakin on jaloja piirteitä ja paras on kunniapaikkansa ansainnut.
Tästä tosin nyt saattavat eräät tutut rajavartiolaitoksen edustajat käydä kiistelemään että kyllä se peltiheikki oli paljon parempi kun se oli niin kevyt, aivan aiheellisesti ja kiistämättä olisivat aivan oikeassa, mutta asiaa ei ole tarkoituksenmukaista yrittääkään ratkaista suuntaan eikä toiseen, viihdyttäviä puheenvuoroja siitä sen sijaan on mukava käyttää.
Selaimessa on helppo lukea varsinkin runoja.
VastaaPoistaEG
Haanpää kuvasi Pate Teikkaa vain umpikujaan ajautuneean ihmisenä, joka ajautuu ratkaisemaan ongelmansa loikkaamalla Neuvostoliittoon. Ei hän väittänyt, että ratkaisu oli viisas vaikkakin siinä tilanteessa toki ymmärrettävä.
VastaaPoistaHaanpäätä pidetään minusta aiheetta hyvin poliitisena kirjailijana. Toki hän kuvasi henkilöitään historiallisyhteiskunnallisten voimien riepottamina ja oli koko ajan ihmisen puolella. Mutta aika niukasti Haanpäältä kyllä löytyy mitään sellaista mistä hänet voisi sijoittaa puoluekartalle. Pikemminkin häntä voisi pitää ihmisarvon johdonmukaisena puolustajana.
Errataa tarttis moni kirja. Outokummusta tuli mieleen, että Markku Kuisma väittää Nesteen historiikissa, että suihkumoottorit tarvitsevat korkeaoktaanista bensiiniä.
VastaaPoistaErno Paasilinna sopii kyllä erinomaisen huonosti katkoluettavaksi koska teksti on niin mukaansatempaavaa että sitä tulee ahmittua heti sivukaupalla. Yritin eilen lukea vain muutaman sivun blogistin suosittelemaa teosta, mutta koko kirjahan siinä tuli ahmittua, kännykän ruudulta luettuna. Jumankauta että oli hienoa tekstiä.
VastaaPoistaJotenkin kornia ettei Donner mahdu suomen juhlavuoden kirjailijoihin? Mies on kirjoittanut yli 50v, ja näemmä ihan turhaan..
toisin ajoin erehdyn ja kuulen vahingon kautta germanisches upp-
VastaaPoistaonpas sulla kummalliset heinäkanin korvat. tairat olla rolli. ei sev väliä. oo vaa.
Poista