Oodi

Lukuvihje: Teju Cole. Kukaties nyt ei edes ole parempaa kirjallisen esseen osaajaa. Uusin kirja ”Known and Strange Things” on suositukseni. Yli-ikämiehelle hänen aihevalinnoissaan on paljon altistavaa ja välillä myös ahdistavaa. Hän on nigerialais-amerikkalainen. En saa varmasti selvää, onko hänellä paperit, mutta tavanomaisten tutkintojen lisäksi hän on tehnyt väitöskirjaa Colombiaan taidehistoriasta.

Asialla ei ole väliä. Tuollaisella luontaisen ja kehitetyn näkemisen voimalla voitetaan vaikeudet, esimerkiksi kuvataiteen ja runouden tavanomainen ihmeen näkeminen arjessa, itsestään selväksi luullussa.

Valokuvista hän kirjoittaakin paremmin kuin Barthes tai Sonntag.

Kirjoitukset Sebaldista ja Tranströmeristä herättivät tietenkin kirjoittajan taustankin vuoksi mielenkiintoni ja osoittautuivat luettuina tavattoman hyviksi.

Yhdessä novelliesseessä Cole käy puheliaan taksinkuljettajan kyydissä etsimässä Norwichista Sebaldin haudan ja harhailee loppupäivän yliopiston (University of East Anglia) campuksella. Siellä Sebald opetti 30 vuotta, milloin ei harhaillut päämäärättömästi näpsimässä valokuvia tai etsimässä niitä.

Ikuinen kunnia muuten Tammelle siitä että keskeinen Sebald on suomennettu. Jos sellainen ihme tapahtuu, että joku tulee vinkumaan todella hyvää ja painokasta luettavaa, sieltä löytyy.

En tiedä, tarkoittiko täsmälleen ikäiseni Sebald kuolla 57-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Itse onnettomuus oli tahaton.

Tekisi mieli lähettää Colelle sähköposti ja sanoa että Tranströmerin ruotsissa on pohjoista valoa, jonka Cole selvästi tuntee, koska hänen oma tekstinsä on valoisaa, vaikka esseen perinne puoltaisi pölyistä puuveistostekniikkaa.

Ehkä häntä kiinnostaisi sekin, että kun nimi ”Tranströmer” tuo mieleen saksalaisen alikersantin, minun korvaani se on Kurkivirta eli siis luultavasti jossain vaiheessa muutettu Johansonista tai Eriksonista, joka tapauksessa hieno sukunimi suurelle runoilijalle. Tosin kiinnostaisi nähdä kirjahyllyssä niitä hänen runojensa käännöksiä 40 tai 60 kielelle. Nimi voi olla yhtä vaikea kirjoittaa kuin ääntää muunkielisille.

Cole kirjoittaa niin hyvin, ettei kirjoittaja edes huomaa lukevansa.

”Valo kasvaa kuin hiukset.” Tai edelleen Tranströmer New Yorkin kaupungista

”Tiedän senkin – tilastoitta – että juuri nyt tuolla jossain huoneessa soitetaan Schubertia ja että jollekin ihmiselle ne sävelet ovat todempia kuin kaikki muu.”

Kiittelyni tausta on mielenkiinto ja arvonanto tahoille, jotka kolhivat omia mieltymyksiäni. Olen kasvanut kiinni NYRB:in kirjoitustapoihin. Lehden arkistoista käy ilmi, että tuo tyyli on pitkäikäinen. Olen tätä toistellut, mutta NYRB:in ilahduttavin osa on kustantajien mainokset. Merkittävä osa on yliopistokustantajien. Todellinen tietoisku. Ja Cole siis kirjoittaa juuri toisin.

Jotkut ovat nyt kirjoittaneet, että uuden keskuskirjaston nimeksi olisi pitänyt panna esimerkiksi ”Libra” eikä ”Oodi”.

En käsitä, miksi vaakaa tarkoittava latinan sana olisi tässä yhteydessä hyvä. Mielelläni kuvittelen, että kirjasto säilyttää ja jopa lainaa yleisölle niin hyviä kuin pahojakin kirjoja. Vaakahommat kuuluvat sitten kriitikoille ja hiukan toisessa mielessä meille tuomareille.

Jos vastustajat tavoittelevat sanaa ”liber”, joka tarkoittaa kirjaa, se olisi ongelmallinen valinta, koska ”liberi” tarkoittaa lapsia ja ”liber” adjektiivina vapaata.

”Kir” olisi ollut hyvä nimi. Se on juoma, muistaakseni hyvä juoma. Bok-tyyppiset sanat viittaavat erääseen puuhun. Taitaa olla myökkipyökki. Suomalaisen kirjallisuuden kuvaamaa lukupään laatua kuvaisi ”visa”, joka on siis koivua, ja politiikkaa taas mänty, jota päin on matkamme määrä.

”Oodi” ei ole mieleeni. Kreikankielisellä sanalla on kirjava kielellinen menneisyys ja oudoksun sitä rakennuksen nimenä. Miksi ei jokin muu runon muoto, kuten elegia? Oodit olivat laulettuja ja säestettyjä. Miksi ei siis Polkka tai Valssi tai Humppa.

RKP:n kansanedustaja ei saa kannatustani. Hänen mieleensä oli tullut englannin OD eli yliannostus. Olisi nyt toveri poliitikko sivistänyt itseään koulunpenkillä ennen kuin menee munaamaan itsensä julkisesti.

Ykköstilan haitallisena mielleyhtymänä ottaa selvästi latinan ”odi” (pitkä o ääntämyksessä). Catullus: ”Odi et amo…”

Tämän verran latinaa oppii väkisin. Vihaan ja rakastan.

Helsingin kaupungin muhoileville päättäjille ja informaation osaajille: siis temppeli vihapuheelle?

”Oodii” tarkoittaa ”minä vihaan”. Paino ensimmäisellä tavulla.

Joku (Klinge) voisi kysyä, tarkoittiko Q. Horatius Flaccus Helsingin kaupunginjohtoa oodissaan, joka alkaa ”Odi profanum vulgo” eli vihaan oppimatonta rahvasta.

Nimien kääntäminen toiselle kielelle on joskus ongelma. Ehkä se oli näillä palstoilla, ehkä jossain muualla, kun pyytelin armoa poliisiraukoille ja muille kovaosaisille: vaikka A.E. oli kova jätkä, Nordenskiöldinkatu on ongelma kirjoittaa ja ääntää. Muutettaisiin se Urhonkaduksi ja palautettaisiin hankala Urho Kekkosen katu Kampinkaduksi. Pääsisin minäkin väittämään että nimeni on jossain tekemisissä hyvin tavallisen nimen osan ”kamp” kanssa – sotimaan raastetun pölvästin nimiä Jos siinä on tanskaa seassa, se onkin jo ”kemp”.

Ennen vanhaan englantilainen turisti luki myymälän ovesta ”alkohol I like – o, why”. Suomessa Systeemissä (Systema) myytiin konttorikoneita vain, ei viinaa ollenkaan.