Sivun näyttöjä yhteensä

28. syyskuuta 2016

Yllätyksiä




Kommentoija viittasi yleiseen väärinkäsitykseen – kerskuvat pohjalaiset kehuvat toisiaan ja edistävät toinen toisensa uraa.

Virrankosken Pentti jupisi minulle kerran, että ei hän taida kirjoittaa pyydettyä lausuntoa Heikki Ylikankaasta, kun etelässä aina luullaan, että pohjalaiset kannattavat toisiaan. Totuushan on se, ettei esimerkiksi kauhavalainen mene lähellekään härmäläistä eli siis joen yli ilman puukkoa ja kirvestä.

Mielestäni Virrankoski kaunisteli. Kyllä kauhavalaisilla on nämä työkalut ja lisäksi pannunjalka tai muu hengenvaarallinen lyömäase myös oman pitäjän väkeä ja ennen kaikkea saman kylän ihmisiä tavatessa.

Siitä on eri mieliä, onko kateus yleissuomalainen vai erityisesti pohjalainen helmasynti. Kateellinen on muuten murteella ’”kares”. Lapualle sattui olemaan sen niminen pappikin ja Kuopiossa piispa.

Tämä ei ole pelkkää puhetta. Jatkosodan hyökkäysvaihe kului kiistellessä, kenelle kuului kunnian Talvisodan menestyksistä. Pohjalaiset Laurila ja Hannuksela – kenraali – harrastivat kanteluja toisistaan myös silloin kun olisi pitänyt kurittaa venäläistä.

Jos joku näkee käytännön jatkuneen, hän ei erehtyne.

Kannattaa siksi katsoa tarkkaan, ovatko kuuluisat maakunnan miehet ja naiset todellisuudessa suuria oppositiomiehiä. Esimerkiksi Kalle Päätalosta tiedettiin Koillismaalla pari vuosikymmentä se, että hän oli täysin asiantuntematon ja asiaton Taivalkosken seudun edustaja, joka jostain syystä levitti vain perättömiä tarinoita kunnon ihmisistä.

Asenne muuttui sitten päinvastaiseksi. Päätalo on silti yksi niistä, joka on kuvannut maakunnallisen luopion osaa. Paluu kotiseudulle kouluja käyneenä ei onnistunut ollenkaan, ja pahimpia olivat entiset rippikoulukaverit.

Pohjanmaalla se tavallisin repliikki makeilun ja ystävyyden vakuuttelun jälkeen on kuuloetäisyydeltä siirryttyä:” Mikähän tuakin luuloo olevansa.”

Kun luin Heikki Klemetin laajat ja rönsyilevät muistelmat, huomio kiintyi källäyksen kohteeksi joutuneisiin maakuntalaisiin, ja parempaa asiantuntemusta edellytti aukkojen löytäminen. Se on kohtalainen tuomio, että joku jätetään maininnatta, vaikka asiayhteys vaatisi muuta.

Tämän jutun kuva on yllätys ja jonkin asteinen sensaatio. Ennen sotavuosia Jaakko Oskari Ikola ja Samuli Paulaharju olivat kaikkein tunnetuimpia maakunnan miehiä, Klemetin ohella. Klemetti viljeli murretta puheessaan ja toi usein esiin maakunnallisia erikoisuuksia, Ikola ja Paulaharju eivät.

Uusi tietolähteeni korosti erikoisesti tätä. Ikola käytti puheessaan kotona ja työssä normaalia yleiskieltä.

Silti Ikola oli jo ennen kuin sai mahansa kasvamaan monumentaalisiin mittoihin huomattava ja huomattu henkilö, joka enemmän avioliiton kautta kuin omasta taustastaan oli päätynyt rutirikkaiden tukkukauppiaiden kaveriksi.

Paulaharju oli pienen töllin poika Kurikasta. Hän oli kouluttautunut sopivasti ja toimi Raahessa sokeain koulun veiston opettajana.

Ainakin tähän mennessä ilmestyneiden kuvausten perusteella Paulaharjua suorastaan pompoteltiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, koska hän oli kansakoulun oettaja vain, ei edes maisteri, saati tohtori.

Mitä tämä vaikutti hänen eloonsa, sen arvaa. Hyvin todennäköisesti hän tiesi olevansa kansainvälisestikin ainutlaatuinen perinteen kerääjä, kirjaaja ja kuvaaja. Jo ennen sotia käsitettiin, että hän oli ensiluokkainen kirjailija, hyvin etevä piirtäjä ja yksin maan parhaista valokuvaajista.

Julkaisematonta ja käsittelemätöntä aineistoa kuuluu olevan edelleen määrättömästi.

No. Ikola hankki Paulaharjulle professorin tittelin sodan loppuvaiheessa. Se oli kova temppu siihen aikaan – ja olisi vieläkin. Juuri professorin arvonimen katsotaan ainakin taiteilijapiirien ulkopuolella edellyttävän jotain kytkentöjä yliopistoon.

Siitä ei ole mitään tietoa, mutta kun näin omin silmin, miten huolellisesti J.A. Hollo oli sidotuttanut Jaakoon teokset omaan käyttöönsä, otaksuisin että Hollo on ollut hankkeessa mukana. Ja sitten yksi epäilty on Paavo Alkio, Santerin poika, myöhempi hovioikeuden presidentti, mutta tätä en tiedä. Tiedän keltä kysyä. Voi olla ettei tuota yhteyttä ollut.

Hollon toimintaa sietäisi esitellä. Olen kuullut nykyisten sanovan, että kasvatustieteilijänä hän ei ollut verraton, vaikka oli siis alan professori. Suomentajana hän oli hiukan unohduksissa, koska sana suomennospajasta pääsi leviämään – ei hän ihan itse ole kaikkia niitä käännöksiä tehnyt, Tolstoista Cervantesiin, joissa on hänen nimensä kannessa. Mutta kun jälki on kauttaaltaan luotettavaa.

Kun Ikola siis toteutti tämän suomalaisuuden (ja siis saamen) kannalta uskomattoman hienon kunnianosoituksen, joka oli myös inhimillisesti erittäin tärkeä, arvaisin että apumieheksi on tarvittu Edvin Linkomies, joka tosin inhosi Ikolaa henkilönä (samoin kuin monia muitakin henkilöitä), mutta on ehkä ajatellut, että pääsee tästä eroon kannattamalla hanketta.

Paulaharjun ja Ikolan suhde on todella yllättävä ja omistuskirjoitus Paulaharjun teoksen ”Härmän aukeilta” kansilehdellä on ankara todiste. Kirjahan on niin hieno, ettei siitä enää parane. Se on niin hyvä ja monipuolinen, etteivät pohjalaiset yleensä ole lukeneet sitä, vaikka se löytyy monen hyllystä. Kukapa totuutta haluaisi tietää.

Martti Anhava voisi ilmoittaa, ellei ole lukenut tätä tekstiä. Samuli Paulaharjun jälkimaineeseen on vaikuttanut sekin, että hän ymmärsi olla Tuomas Anhavan äidinisä.

12 kommenttia:

  1. Piispa Kares piti minulle joskus 70-luvulla Turussa Wiklundin tavaratalon ovea auki. Muistan hyvin piispan kirkkaansiniset silmät hänen nyökätessään samalla kohteliaasti köyhälle opiskelijapojalle.

    VastaaPoista
  2. Murresana ”kares” ja esimerkiksi Lapuan entisen kirjkkoherra K.R. Kareksen sukunimi eivät taida olla lainkaan kielellistä sukua, mutta hauskoja juttuja, totta tai tarua, siitä poiki.
    Kerrotaan, että sivukylän mumma oli keksinyt myydä jotain tuotteita torin sijasta kirkon kellotapulin vieressä. Kirkkoherra tuli siihen myyjää pois häätämään.
    Mumma ei miestä kuitenkaan ulkonäoltä tuntenut ja kysyi: ”Kukas te ootta?”
    Kirkkoherra : ”Kares”.
    Mumma: ”Sitähän minä arvelinki.”
    Mumman vastaus on tietysti monimielinen mutta vain se toinen vaihtoehto on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kares sukunimenä tulee isosta talosta Ulvilan, sittemmin Nakkilan Leistilässä.

      Poista
  3. Kotikuntani kirjastossa oli 1950 luvun puolimaissa kaikki Samuli Paulaharjun kirjat kuin myös Vaasan Jaakoon pakinat. Ne kuluivat käsissäni. Jaakoon murteellinen huumori on loistavaa, mutta huumorilla Paulaharjukin käsittelee vaikeita ja kipeitäkin asioita. Hän pehmentää kertomansa sen avulla leppoisaan muotoon. Paulaharjun ymmärrys kirjoittamistaan ihmisistä ja heidän kulttuuristaan on niin syvällistä ettei sitä kukaan kykene ylittämään. Sitä taustaa vasten on säälittävää se vastustus, jonka hänen professoriksi nimittämisensä sai aikaan. Voihan olla, että pohjalaiset kehuvat toisiaan, mutta nykyään luulisin heimorajojen madaltuneen siten, ettei niillä ole merkitystä. Paulaharjun tussitöistä pitänee mainita, että kun aikanaan näin hänen piirroksensa rajatunturi Talkkunapäästä, niin pelkästään senkin vuoksi minun piti käväistä Kuusikurun suulta ottamassa otos osapuilleen samoilta paikoilta, kauan sitten.

    VastaaPoista
  4. Se on ehkä selvää, mutta sanottakoon kuitenkin, että kares on murremuoto sanasta kade. Kuten blogisti on monesti todennut, d on pohjalaismurteella ree.

    Hollo on tyylillisesti hieno, mutta esimerkiksi Peloponnesolaissodan suomennos sisältää paljon alkukielen vajavaisesta ymmärtämisestä johtuvia epätarkkuuksia (vaikka Thesleff kävikin suomennoksen läpi). Thukydides on tosin melkeinpä vaikeinta kreikkaa, joten liian kriittinen ei pidä olla; esimerkiksi Cicerokin valitteli Thukydideen koukeroisuutta.

    VastaaPoista
  5. Kares kirjoitti N.G.Malmbergin elämäkerran, jonka jälkisanoissa hän kertoi melkein lopettaneensa kirjoittamisen törmättyään joihinnkin mieltä kuohuttaviin yksityiskohtiin M:n elmässä. Siinä yhteydessä mainittiin mm. "johanniittain teot", mikä ei ole kuitenkaan itselleni selvinnyt.

    VastaaPoista
  6. Tämä kommentti ei ole ristiriidassa Timon huomautuksen kanssa: lukijana, joka ei osaa kreikkaa, haluan todistaa, että Peloponnesolaissodan suomennos kuuluu jykevimpään ja iskevimpään, mitä Antiikin klassikot -sarjassa julkaistiin. Minulla on koko sarjan lukuprojekti käynnissä tänä vuonna. Tällä hetkellä J. A. Hollon Thukydides johtaa tyylipisteissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minulla on koko sarjan lukuprojekti käynnissä tänä vuonna."
      Aikanaan tuo sarja oli divareiden kerätyimpiä, ja hirveissä hinnoissa. Syy on tietysti se, että kilpailevia suomennoksia ei ole tarjolla, ja joidenkin osien painokset olivat kuulemma todella pieniä, luokkaa 500 kpl.

      AW

      Poista
    2. Parempaa lukuprojektia ei voi olla. Seneca on suurenmoinen löytö, seuraavaksi odottaa Cicero.

      Poista
    3. Kirjastosta löytyy, ei ole pakko omistaa. EG

      Poista
  7. Olen tätä ennenkin ihmetellyt ja päivitellyt: Paulaharjun kirjoja julkaisi pitkään kunnianarvoisa SKS, mutta sitten tuli ilmeisesti jokin tekijänoikeuksien kannalta ratkaiseva aikaraja täyteen, ja kaikenlaiseen rajatieto- ym. humpuukiin keskittyvä kustantaja Salakirjat rupesi julkaisemaan uusina näyttävinä painoksinaan hienoja mestari-Samulin teoksia.
    Kemppinen kun hieman ehkä tekijänoikeusasioista tietää, saisiko joskus lukea asiasta yleensä ja Paulaharjun kohtalosta erikseen.
    Tekisi mieli näitä uusia painoksia ostaa, mutta ei piru vie luonto anna periksi rahoittaa mokoman firman toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paulaharju kuoli vuonna 1944. Niinpä kirjoja saa vuodesta 2014 julkaista kuka tahansa vaikka miten huonomaineinen firma rahankiilto silmissä.

      Poista