Sivun näyttöjä yhteensä

2. syyskuuta 2016

Matso de la rotse




 Jalna-sarjan 16 sinistä nidettä eivät kiinnostaneet ketään, kun hylly oli purettu ja kirjat olivat lattialla. Kun sarja oli Kauhavalla kirjahyllyssä sopivalla korkeudella, kirjoittajan nimi Mazo de la Roche oli tuttu varhaisimmasta lapsuudesta ja jotkut niteiden nimet kuten ”Jalnan nuori Renny” askarruttivat, kun en yhtään ymmärtänyt. Varmaan äiti sitten selitti, että Jalna on kartano ja Renny oli joku Whiteoaksin suvun huithapeleista, jonka vaiheista sarjassa kerrottiin.

Se oli yllätys, että sarja siis oli englanninkielinen mutta kanadalainen. Kanadan kirjallisuus ei kai ole ollut täällä koskaan mikään kova juttu. Jalna oli kuitenkin aikansa suurimpia menestyksiä maailmalla – lähes 20 miljoonaa myytyä kirjaa eri kielillä, se näyttää olleen suuri menestys Suomessa, koska tämän jutun kuva (antikka.net) on viidennestä painoksesta, joka osoittaa, että WSOY menestyi tällä sarjalla todella hyvin, ja lähemmin katsellen huvittuu siitä, että suomalainen kustantaja oli todella tosissaan, koska viimeisten osien kääntäjinä on alan parhaita nimiä, sellaisia kuin Kai Kaila ja Eila Pennanen.

Otavan vastaus oli ollut jo ennen sotia ”Tuulen viemää”, jonka itse Maijaliisa Auterinen suomensi 1947-1948. Elokuvas oli tullut jo ennen sotia ja sen maine ja vaikutus oli suunnaton.

Maijaliisa, josta olen usein kertonut, oli Otavan naisista vahvin ja oppinein, maisterintutkinnon pääaine sanskriitti. Vaihdoimme joskus kirjelappuja latinaksi.

”Tuulen viemää” lienee ollut sivutyö, koska sotien jälkeen Otavan naiset ja heidän ystävättärensä, jotka olivat yleensä Helsingin yliopiston professoreita, niin kuin Maija Lehtonen, suomensivat vaikeimmat ranskan ja saksan kielellä julkaistut kirjat ja tyypillisesti sata Simenonia.

Tämän kirjoituksen kirjoitan kannattaakseen esittämääni mielipidettä yhdessä asiassa ja arvostellakseni tulkintaani toisessa asiassa.

Kansakunnat väärentävät itse itselleen historian, ja se työ jatkuu taukoamatta. Suomessa hyvä esimerkki on Aarno Karimon ”Kumpujen yöstä”, joka ainakin käsitettiin selvitykseksi Suomen kansan maineikkaasta menneisyydestä, vaikka laajan teossarjan ensimmäisenä silmään pistänyt piirre oli määrätietoinen tukeutuminen mielikuvitukseen ja sen ohella täysin perusteettomiin yleistyksiin.

Silloin juuri samalla tavalla kuin nyt ihmiset uskovat sen mitä haluavat uskoa. Tosiasioihin perustuvat väitteet sivuutetaan joko halveksien tai vaieten. Perinteinen, silloisen kielenkäytön mukaan porvarillinen historia, ei ollut juurikaan järjellisempää kuin silloin uudempi, ”tieteelliseen materialismiin” eli Moskovan kommunismiin perustunut tulkinta.

Jopa luin sen maailmanhistorian, jota kustannusliike Kansankulttuuri myi Yrjönkadulla. Kirja saattoi olla erilaisten puolueopistojen kurssikirja, ehkä myös Sirola-opiston. Pitäisi kysyä, jos asialla olisi jotain merkitystä.

Samaan kasaan panen oman suosikkini, ruotsalaisen Grimbergin ”Kansojen historian”, jossa ei erotu niinikään paljon suoranaisia perättömyyksiä mutta sitä enemmän tolkuttomia painotuksia. Ruotsi oli maapallon keskipiste ja koko maailman esikuva. Niinhän se tavallaan olikin, ajoittain.

Itseni kanssa olen eri mieltä siitä, että englanninkielinen toisen luokan kirjallisuus olisi jäänyt mm. poliittisista syistä lähes julkaisematta Suomessa menneinä vuosikymmeninä.

Tuo Jalna-sarja ja sen kanadalaisuus ainakin mietityttää. Kotihyllyssä oli samoissa WSOY:n sarjoissa julkaistuja brittiklassikkoja, mutta ne olivat ja ovat ensimmäisen luokan kirjallisuutta, siis sellaiset kuin Brontën sisarusten ja etenkin Jane Austenin teokset. Ne tunnettiin ja etenkin ”Humisevaa harjua” myös luettiin. Tuon romaanin merkitystä kuvaa sekin, että mm. Bunuel ohjasi siitä elokuvan Meksikossa 1954, Abismos de pasion.

”Tuulen viemää” oli ehkä ensimmäinen amerikkalainen bestseller Tom Sawyerin ja Setä Tuomon tuvan jälkeen.

Jalnan de la Roche, oikeastaan Roche vain, ja Tuulen viemän Margaret Mitchell olivat samanlaisia tapauksia. Kumpikin tuli tyhjästä ja julkaisi jymymenestyksen ja siinä kaikki. De la Roche eli vanhaksi ystävättärensä kanssa; suhteen luonteesta ei koskaan puhuttu. Tuulen viemää -romaanin kirjoittaja loi todellisuuteen perustumattoman Etelän perustyyppeineen. Hän jäi auton alle ja kuoli alle 50-vuotiaana. Nuorena hän oli ollut virkeä ihminen, erityisen kiinnostunut pornografiasta ja mm. Havelock Ellisin seksualiteettia koskevista mietteistä. Tulee toisin sanoen mieleen Edmund Wilson ja Algonquin-piiri.

Amerikkalaisen viihteen keskiluokkaisuus on kaupallisuutta. Tuulen viemää sisältää mielenkiintoisia vivahteita ja sielun nipistelyä, jollaiseen lajityypin jatkajat, kuten ”Peyton Place” eivät päässeet.

Amerikkalainen massaviihde, jonka nyt näyttää korvanneen englantilainen massaviihde, sai tutun tekopyhyyden kuorrutuksensa vasta sensuroidun elokuvan ja television myötä.

Suomessa ehkä juuri Jalna edusti sitä isojen tunteiden siistiä kirjallisuutta, jota ei paheksuttu ompeluseuroissakaan. Sarjaa tuntematta ja vailla vähintäkään aikomusta perehtyä siihen arvioisin, että se oli tätä opettajatar-kirjallisuutta, jonka vaikutus oli Suomessa vahva. Meillä oli omakin alan mestari, Hilja Valtonen, jota kai ei enää paljon muisteta. Ja nähdäkseni Kaari Utrio jatkoi etevästi Mitchellin jäljissä.

Olisiko olemassa parempaa esimerkkiä sukupuolittuneesta kirjallisuudesta? Ei ole tullut koskaan vastaan miestä, joka olisi ollut Jalnan suuri ihailija. Ne harvat miehet, jotka maailmansodiltaan ja muilta askareiltaan oikeasti lukivat romaanikirjoja, harrastivat sitten Thomas Mannia ja vastaavia.

Se muuten on Suomessakin huomattu hyvin, että vahvasti eroottisen yleisviihteen ensimmäinen perustyyppi oli Tarzan, apinain kuningas, joka juoksenteli vähissä vaatteissa studion takapihalle kyhätyssä aarniometsässä ja kanniskeli mukanaan ihania naisia, joista Maureen O’Sullivania ihailin suuresti jo pienenä, Johnny Weissmüllerin suuruuden aikana.

10 kommenttia:

  1. Meillä hyvin luetusta kanadalaisesta kirjallisuudesta on esimerkkinä L.M. Montgomery, joka kirjoitti romanttista tyttökirjallisuutta, hyvin sukupuolittunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on juututtu ajattelemaan, että Lucy Maud Montgomery on ainoa kanadalainen kirjailija ja pieni Prinssi Edwardin saari varsinainen Kanada., mutta on siellä muutakin. Kansainvälisesti tunnettuja kirjailijoita ovat muiden muassa Michael Ondaatje, Alice Munro, Mordecai Richler, Robertson Davies.

      Poista
  2. "Kansakunnat väärentävät historiaansa ja se työ jatkuu taukoamatta... ihmiset uskovat mitä haluavat" Näinhän se juuri on. Nykyisinkin kyetään manipuloimaan kokonaisia kansakuntia uskomaan melkein mihin hyvänsä. Esimerkki löytyy meitä kovin läheltä ja erityisesti siellä sillä on tässä työssä pitkät perinteet. Uusi tulkinta Talvisodan synnystä on tulossa kirjan muodossa meillä markkinoille ja siinä esitietojen mukaan on ytimenä Petsamon nikkeli. Kirjaa mainostettiin aivan käänteentekevänä uutena näkökulmana aiheeseen. Siitä on kuitenkin varsin pätevästi kirjoittanut kanadalainen Hans Peter Crosby teoksen väitöskirjansa pohjalta yli 50 vuotta takaperin. Vaikea on panna siitä paremmaksi.

    VastaaPoista
  3. Tuulen viemää -elokuvan Suomen ensi-ilta oli vasta vuonna 1950. Hinta sitä ennen oli liian kova.

    VastaaPoista
  4. "Kumpujen yöstä" kirjan kuvituksen alkuperäiset maalaukset riippuvat, tai ainakin riippuivat 25 vuotta sitten Onnisen pääkonttorin aulan a saunan pukuhuoneen seinillä. Ovat vielä mahtipontisempiä kuin kirjan sivuilla.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  5. Näin läheltä kun Kai Kaila suomensi noita kirjoja. Hän teki sen mielellään
    koska piti tarinasta.

    VastaaPoista
  6. Kansankulttuurin kirjakaupassa myyty maailmanhistoria lienee ollut Petroskoissa 1960 painettu "Yleinen historia"kahdessa osassa. Kirjassa luvut yleensä päätettiin "kerrottujen tapahtumien seurauksena oli kansanjoukkojen joutuminen entistä julmemman riiston ja sorron kohteeksi". Kanadalaisia kirjailijoita en muista lukeneeni. Taisi tämä kanadan erämaiden kuvaaja Gurwoodkin olla USAlainen.

    VastaaPoista
  7. Britannian ja Kanadan kuningatar Elisabet II myöntää, että hänen lämpimät tunteensa Kanadaa kohtaan johtuvat hyvin paljon Jalna-kirjoista. Voisin sanoa samaa. Luin Jalna-kirjat kirjastosta teini-ikäisenä.

    Mazo de la Rochen Jalnasta tuli uuden mantereen rehevyyden ja vaurauden vertauskuva toisen maailmansodan jaloissa kärsiville eurooppalaisille. "Neitseellinen maaperä oli rikas ja kasvuvoimassaan hedelmällinen. Mitä tahansa kylvettiinkin, se kukoisti huolettomasti", kirjoitti de la Roche.

    Minua kiehtoi teinityttönä ensinnäkin se talo Jalna (oikealta nimeltä Benares), joka sai minut innostumaan Viktorian tyylistä ennen kuin se tuli muotiin. Parasta oli kuitenkin luonnonkuvaus. Kun myöhemmin asuin Kanadassa, koin, että Mazo de la Roche oli kuvannut maansa luonnon kauneutta ja kesyttömyyttä realistisesti. Siinä oli sitä realismia, jota kanadalaiset olisivat halunneet olevan enemmän Mazo de la Rochen kirjoissa.

    Mazo de la Roche pystyi myös luomaan henkilöt, jotka ovat eläviä. Hän vastaa kirjoissaan kahteen perustarpeeseen. Niissä toteutuu ihmisen uteliaisuus ja seikkailunhalu . Mutta ne tarjoavat myös turvallisuutta, kodin johon voi palata.

    Sodan vuoksi Mazo ja hänen serkkunsa, jotka olivat adoptoineet toisensa, adoptoivat onnettomuudessa kuolleen ystäväperheen lapset ja palasivat Torontoon. Siellä asui samaan aikaan toinenkin maailmankuulu kanadalaiskirjailija Lucy Maud Montgomery.

    Koko artikkeli:
    Blogisisko ® Anna Amnell
    https://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html

    VastaaPoista
  8. Yksi erinomaisen kinkkistä piilopornoa sisältävä kirja on Ayn Randin (aik. Alisa Rosenbaum (Ven.)) kirjoittama "Atlas Shrugged". Kun olin vaivoin kahlannut paksun ja pirullisen tylsän teoksen läpi mieleeni ei todellakaan tullut, että kyseessä on nykyaikaisen äärikonservatiivisen poliittisen ideologian merkkiteos. Enemmänkin vertaisin teosta Hertta-sarjan seksuaalisesti mehukkaimpiin teoksiin. Kirjan juoni on ilmiselvästi bolsevikkivallankumouksen käänteistä, mutta on ideologisesti käännetty bolsevismin peilikuvaksi. Bolsevikkijohtajat voi jopa nimetä tarinasta, eikä vallankumoustakaan jätetä tekemättä.

    Tiedän parikin rahakasta pankkiirikihoa ja useita politiikan merkkihenkilöitä, jotka pitävät tätä kirjaa raamattunaan. Sen täytyy olla merkki pahanlaisesta sivistymättömyydestä. Tällainen ihminen vain lukee sen mikä on paperille kirjoitettu mutta ei kykene lainkaan näkemään tekstin tai tarinan taakse tai läpi. En yleensä tahdo luokitella ihmisiä millään tavalla mutta tässä teen poikkeuksen. Ayn Randin ihailijat ovat pölvästejä, joihin ei kannata hukata aikaansa.

    VastaaPoista
  9. Lucy Maud Montgomeryn Anna-sarja on hyvä esimerkki Suomessakin pärjänneestä kanadalaisesta kirjallisuudesta, jonka lukijakunta on ollut yllättävän vähän sukupuolittunut. Kustantaja on WSOY, sori.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista