Hulluus suunnaton

Ehkä kuitenkin kävi niin, että 1989 tavaton hulluus otti vallan suurissa osissa maailmaa. Siitä seuraisi, että jatkuvat ja nähtävästi jatkuvasti pahentuvat vaikeudet siitä alkaen ovat omien miestemme hengityksen pysäyttävän typeryyden tulosta, eivät konjunktuurivaihtelua eivät globalisaatiota tai näitä muita.

Kuvan kirja, Timo Leppäsen ”Merkilliset nimet” (SKS 2016) on erinomaista työtä. Siinä esitellään laajimmillaan muutaman sivun esimerkein suomalaisia yritysten ja liikkeiden nimiä. Väkisinkin paljon painoa saa rahoitusala, siis KOP ja SYP = Merita = Nordea - - - Postisäästöpankki = Postipankki = Leonia… Sampo… Danske Bank.

Tekolatina saa tietenkin keskeisen sijan. Lukijat tietävät esimerkiksi seurattuaan tätä, että yllättävän monet latinalta eli siis hienolta kuulostavat yritysnimet vain näyttävät latinalta (Destia) tai oikeasti ovat melkein kreikkaa (Chymos). Se oli lohdullista tietää, että Länsi-Suomen Sähköllä on jotain juuria Karunan kunassa. Se Seurasaaren kaunis pieni puukirkko on entinen Karunan kirkko. Ja kantaverkkoyhtiö sai siis nimen Caruna, fiinimmin C:llä kirjoitettuna.

Anteeksi kehaisu, mutta olen sopiva henkilö arvioimaan tavaramerkkejä ja toiminimiä. Olen ollut niiden kanssa tekemisissä 50 vuotta ja myös mukana muutamissa kymmenissä alan oikeudenkäynneissä ja paljon useammissa oikeudellisissa selvittelyissä.

Tuomioni koskee sekä kirjoittajaa että firmoja. Liian vähän runoutta.

Ne onnettomat käyttävät konsulttitoimistoja ja mainostoimistoja! Pitäisi käyttö runoutta ymmärtäviä ihmisiä, joita maassa kyllä on.

Suomen tai yleisen kirjallisuuden approbatur-tasolla opetetaan tämä tieto: painokkaita sanoja, kuten nimiä, ei voi keksiä, ja käytössä niiden vaiheet ovat arvaamattomia.

Onko mitään naurettavampaa, kun veden vaivaamalla pellolla jossain lepikossa oljenteleva betonihökötys, jonka nimi esimerkiksi Kirkkonummen maalaiskunnassa on ”City-Market”?

Tunnusmerkkioikeuden esimerkkejä ovat aidosti tyhmät nimet Ford ja Volkswagen. Kuka niitä ei tuntisi? Joutava sukunimi, jonka yhteydessä kenenkään mieleen ei tarvitse tulla, että se tarkoittaa matalaa paikkaa joessa eli kahlaamoa, ka ”kansanauto”, nykyisin usein VW. Vielä tyhmempiä ovat Neste ja Kone. Ei parempia nimiä ole olemassakaan.

Leppänen on tehnyt paljon työtä ja selaillut tarkoin ainakin Haarmannin kirjan Immateriaalioikeus. Olisin silti suonut, että alussa olisi selitetty esimerkein neljä peruskäsitettä, sekoitettavuus, harhaanjohtavuus, vakiintuminen ja vesittyminen.

Tavaramerkkiluokan olisi voinut myös selittää. Se on vaikea käsite – siis estääkö Voitti-pastilli rekisteröimästä Voitto-suksisidettä. (Selvää vastausta ei ole olemassa.)

Geneerisyys eli riittämätön yksilöivyys korjautuu vakiinnuttamisella. Neste ja Kone eivät kelpaisi kaupparekisteriin, kuten ei kelvannut aikoihin Isku. Yleiskielen sanaa ei saa ”patentoida”. Mutta sitten vain käytännössä vakiintunut kirjainjono muuttuu yksilöiväksi, kuten erilainen huoltoasemaketju ABC. Tuota nimeä käytti jo Agricola aapisesta. Minulta meni kymmenen vuotta oppia, mikä se kolmas kirjain on. A, B ja joku. Merkki on huono (siis hyvä), koska sitä ei voi lausua ruilauttaa väärin, kuten ”usa”, kun tarkoitetaan ”U.S.A.). Suosikkini on ”See See See Pee”, koska tuossa kaikki kirjaimet (SSSR) on luettu väärin ja eurooppalainen vastine olisi USSR ja suomalainen SNTL.

Viiden käsite olisi dilataatio eli vesittyminen. Merkki voi menettää yksilöivyytensä, josta kirjassa esitetään paras ja tavallisin esimerkki, herra Monosen ”Mono”-jalkine, josta tuli muutamassa vuodessa minkä tahansa ei-lahtelaisenkin hiihtojalkineen nimi; kai myös edelleen ”jätkä monottaa toista ohimoon”?

Kirjassa on paljon virheitä, jotka olisi korjannut nopeasti. Esimerkiksi Osram ei ole Os-…wolfram, vaan osmium – wolfram. Airamin selitys on hyödyllinen – Suomen Kaapelitehdas ja Strömberg olivat varhain mukana ja Osram-jäljitelmän alkuosa tui uutuustuotteesta, termospullosta, jonka rakenteeseen liittyy ilmattomuus (air). Hieno nimi.

Perustelen alun väitettäni nimien käsittämättömyydestä ja runollisuudesta tuotteen nimellä ”Suomi”.

Tutkijat ovat riidelleet eri selitystä jo 150 vuotta, ja riita leimahtaa minkä tahansa Teboilin kaljapöydässä harva se päivä. Kilpailija eli huoltoasema Neste muuten on ollut vailla saman nimistä omistajaa, koska Nesteen ja Imatran voiman ”brändinrakennus”, joka tuotti mm. Fortumin on irvokas tarina, yksi ikävimpiä kirjassa esitetyistä.

Kaunainen yleisö tosin tuskin antaa koskaan anteeksi toiminimeä Merita, joka lanseerattiin muutamaksi vuodeksi väitteen mukaan miljoonan konsulttipalkkioilla samaan aikaan kun kunnon työntekijät pantiin kävelemään.

Miksi muuten Suomen Pankista ei ole tehty Supaa, esimerkkinä Suojelupoliisi, Supo, siis tiettävästi ei Suopo, ei Suopa eikä Soopa. Ja logoon supikoira… Suppa puolestaan on jääkauden muodostama kuoppa harjussa. Sellaiseen voi pudota. On pudottukin.

”Ruotsi” on melkein yhtä epäselvä kuin Suomi. Muutoin maiden ja kansojen nimet merkitsevät yleensä ”ihmiset”, ”me” tai ”puhekykyiset”. Uskottavan väitteen mukaan kreikan kielen takana olevan indoeurooppalaisen kantakielen ”barbaari” tarkoittaa puhevikaista, ei partaista.

Kirpeää lohtua saa tiedosta, että ”Amerikka” on mainosnimi. Tavallinen selitys on kai väärinkäsitys – että Amerigo  Vespucci olisi ollut se oikea löytäjä. Espanjalla ja Italian kaupunkien rahamiehillä oli asiasta kisaa. Vespuccin rahoittajan nimi oli joka tapauksessa iskevä, Johanna Mielipuoli, siis Filip Komean onneton kuningatar.